Heti työpäivän jälkeen lähdettiin, ja erinäisten ruuhkien ja muiden sattumusten jälkeen ehdimme Klaukkalaan puoli kuuden maissa. Pian meillä olikin kaksi kajakkia kätevästi kärryissä, ja kävelimme puolisen kilsaa alamäkeen Luhtijoen rantaan. Laitoimme kätevät essut (aukkopeitteet) päälle ja laitoimme kajakin vesille. Ihan alkuun saimme hyvää opastusta siihen, miten kajakkiin noustaan ja miten sieltä päästään pois. Pari ensimmäistä vetoa minulla taisi olla melakin väärin päin kädessä, mutta sehän oli helppo korjata.
Sovimme Arjan kanssa, että minä istun takana ja yritän ohjata ja Arja pitää tasaista vauhtia yllä. Kyllä se pikku hiljaa alkoi sujua, varsinkin kun opin vähän ennakoimaan. Aika paljon risuja ja oksia oli tiellä, ja jossain paikoissa piti vähän pujotellakin. Ihan aina ei löytynyt se optimireitti, vaikka kuinka heiluin melan kanssa. Ylävirtaan mennessämme jouduimme yhdessä pienessä kosken tapaisessa kivikkoisessa kohdassa rantautumaan ja kantamaan kanoottia joitakin kymmeniä metrejä. Takaisin tullessa jänistimme ja otimme kajakin taas kantoon. Parempi vaihtoehto olisi tietysti ollut ottaa vähän vauhtia, ohjata kajakki koskeen ja toivoa, ettei se jää kiviin kiinni. Kisassa niin tekemällä voittaisi kyllä tosi paljon aikaa, ehkä keräämme ensi lauantaiksi vähän rohkeutta.
Kastumatta pääsimme kuivalle maalle, ja kävelytimme kajakin takaisin Welhonpesään.
Jalat olivat reissun jälkeen mutaiset, ja crocsit ja jalat pesun tarpeessa.
Reissun tavoite täyttyi, kun saimme vähän kokemusta ja varmuuttaa kajakin käsittelyyn ennen kisaa. Kiva myös, ettei sitten kisapaikalla tarvitse arpoa istumapaikkoja ja tiedetään nyt vähän miten se kajakki kulkee ja käyttäytyy tällaisten aloittelijoiden käsissä. Kiitos mukavasta illasta, Arja, Jola, Tatu ja kannustusjoukot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti