Ketarat ojossa

Lauantain aamu-uinnista Märskyssä näyttää tulleen meille jo tapa, ja sinne me tänäänkin suuntasimme heti aamiaisen jälkeen. Yhdellä suosikkiradoistamme hallin takaosassa ui jo tuttu seurakaveri ja menimme samalle radalle. Uin lähes saman treenin kuin torstaina, ja omaan tahtiin uituna ne vaikeammatkin jutut tuntuivat vähän helpommilta. Vähän kyllä helpotin sitä korkkiruuvia: otin vuorotellen kaksi vaparin käsivetoa, sitten käännyin ja otin yhden selkäuinnin käsivedon ja taas kaksi vaparin vetoa. Niin ne käännökset tulevat aina vuorotellen molemmille puolille, eikä pää mene ihan sekaisin.

Uintitreenin jälkeen lähdimme pitkästä aikaa mökille. Pari viikkoa sitten täällä oli poikamme noin kymmenen kaverinsa kanssa, ja pieniä merkkejä siitä on ympäri möksää: raakoja makaroneja lieden ja kaapiston välissä, alakerran sähkölämmityksestä puolet pois päältä, kahvinpurut homehtuneena keittimeen ja ulkovalot päällä. Eihän sitä nuorena voi ihan kaikkea muistaa. Toinen puoli tarinaa on tietysti se, että ehkä me Peten kanssa ollaan jo niin kaavoihimme kangistuttu, että huomataan jos vaikkapa haarukat ovat lokerikon väärässä välissä. Ihan hyvä, ettei kaikki ole aina niinkuin ennenkin on ollut. Laituri ja soutuvene oli kuitenkin nostettu järvestä kuten sovittu oli.

Kun me olemme olleet poissa, metsähiiret ovat taas jokasyksyiseen tapaansa löytäneet tiensä sisälle. Meillä on keittiön ja makuuhuoneen nurkissa hiiribaari-myrkyt ja giljotiinit. Kaksi pikkujyrsijää oli poissaollessamme jäänyt satimeen. Noh, parempi satimessa kuin pieni pesä meidän sängyssä kuten joitakin vuosia sitten. Oivoi.

Kuntopiirissä oli perjantaina osallistujaennätys: 35! Kierroksia ehdittiin tehdä vain kaksi, mutta onneksi ne olivat sentään jo 45 sekunnin mittaisia. Joulukuussa päästään kuulemma jo minuuttiin. Alan muuten pikkuhiljaa päästä kärryille siitä, miten voimapyörässä pitäisi toimia.