sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Säikähdys

Tällaisina vapaina syyspäivinä olen kyllä tosi iloinen, että minulla on maastopyörä ja kavereita joiden kanssa ajella. Heti aamusta lähdettiin, tavoitteena pullakahvit ja -teet Pirttimäen kahviossa. Oli niin sumuista, että eksyimme Peten kanssa ajellessamme tapaamispaikalle Olariin. Sumu oli niin sakeaa, että kaikki näytti ihan erilaiselta. Pienen kiertelyn jälkeen löysimme onneksi paikalle ja lähdimme ajamaan Latokaskeen ja sieltä Kasavuoren kautta määränpäähän.



Ajelimme sorateillä, poluille ei tänään menty. Vähän teknisempää maastoa tuli eteen Kauniaisissa, missä yksi alamäki oli ihan mutainen. Pystyssä kuitenkin pysyttiin. Lasit menivät koko ajan huuruun, ja niihin tiivistyi pienenpieniä vesipisaroita. Valotkin piti pitää päällä keskellä päivää. Reilun tunnin ajon jälkeen pääsimme Pirttimäkeen kuivattelemaan kamppeita hetkeksi ja nauttimaan vastaleivottuja korvapuusteja. Kotiin ajoimme Gumbölen ja Kauklahden kautta. Kiva reissu, vaikka pyörät sen jälkeen olivatkin enemmän kuin pesun tarpeessa. Etulokarini ei oikein meinaa pysyä kiinni eikä siksi ollut nyt ollenkaan mukana, ja rapaa roiskuu.Tässä tilanne Pirttimäellä:


Meillä töissä on mukava projektijaos, joka usein järjestää erilaisia liikunnan kokeilumahdollisuuksia. Jokin aika sitten huomasin intrassa ilmoituksen PowerPole-tunneista, jotka vetää Oona Kivelä. Siinä oli mukana tämä video. Ilmoittauduin heti mukaan, ja tänään oli ensimmäinen viidestä tunnista Kamppi Gymissä. Vaikka paikka leimallisesti onkin lapsille ja nuorille, siellä voivat aikuisetkin treenata.

PowerPole-tunneista Kamppi Gymin esitteessä lukee näin:
"PowerPole tunti sopii erityisesti tankotanssia harrastaville tai sen aloittamista harkitseville. PowerPole-tunneilla kehitetään voimaa, liikkuvuutta, kehonhallintaa ja akrobaattisia taitoja, joiden avulla tankotanssin oppiminen käy helpommin."
Minulla ei kuitenkaan ole tavoitteena oppia tankotanssia, vaan pikemminkin kehittää voimaa ja kehonhallintaa, sekä ehkä oppia jotain uusia liikkeitä puolapuilla. Olisi hyvä saada näppeihinkin vähän voimaa. Tunti alkoi hyppynaruhipalla, ja jatkui parilla kuntopiirikierroksella. Hippa oli pitkästä aikaa ihan piristävää, ja kuntopiirissä mukana monia tuttuja ja uusiakin liikkeitä. Hiki tuli helposti pintaan. Kuntopiirin jälkeen kokeiltiin erilaisia liikkeitä eri telineillä. Oona näytti kaikki liikkeet, ja sitten teimme niitä omaan tahtiin suorituspaikkoja kierrellen. Yhdessä liikkeessä pyörittiin tangon ympäri, ja siinä koin pari ikävää hetkeä. Siinä pyöriessäni vasen jalkani jäi maahan liian lähelle tankoa ja näin (ja tunsin!), miten polvilumpio osui tankoon ja siirtyi joitakin millejä sisäänpäin ja sitten onneksi taas takaisin. Polveen sattui vähän, ja lopputunnin (noin 10 minuuttia) pidin siinä kylmäpussia. Nyt siinä ei tunnu enää juuri lainkaan kipua, ja se tuntuu toimivan ihan normaalisti. Huh helpotusta!

Kamala oli se hetki, kun tajusin että nyt sattui enkä vielä tiennyt miten pahasti. Heti tuli mieleen ensi kesän kisat ja treenaaminen yleensä - tulisiko siihen nyt tauko ja miten tavoitteiden käy? Nyt säikähdyksellä selvittyäni muistan taas ainakin hetken olla onnellinen tästä terveestä kropasta ja kaikista niistä mukavista liikunnallisista jutuista, mitä sillä pystyn tekemään.

3 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa, että menit kokeilemaan Oonan tunteja. Tankotanssissa tottuu noihin osumiin ja itse lyön varmaan joka kerta polveni tai jonkun muun paikan, niin en enää edes huomaa. Mustelmia piisaa :D Kehonhallintaan laji on kyllä aivan loistava. Itselleni siinä on huvi ja hyöty yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tosiaan oli, paitsi että pelästyin sitä polvikolhua. Taitaa olla aika tavallista siinä touhussa. Luulenpa, että mulle riittää se viisi kertaa tätä, kun on muutenkin jo niin paljon kaikkea treeniä.

      Poista
  2. i was visited ur blog, and i think very interesting blog :).. hope u visit back jual madu hutan asli thanks :)

    VastaaPoista