lauantai 28. joulukuuta 2013

Kinkunsulatusravia

Jouluaaton puolimaratonin lisäksi ehdin keskiviikkona ajaa trainerilla ja torstaina aukesi onneksi jo Märskykin. Siellä oli yllättävän paljon porukkaa, onneksi kuitenkin lähinnä lapsiperheitä lasten altaalla. Uintiradoilla oli ihan kivasti tilaa ja tuttuihinkin törmättiin! Muuten jouluviikko on mennyt mukavissa joulupuuhissa, herkkuja syödessä ja lepäillessä. Keli vaan on ollut melko kehno, ihan kuin mitään muuta ei olisikaan kuin sateista ja harmaata, kosteaa ja lauhaa talvisäätä. 

Täänään kävimme miehen ja pojan kanssa juoksemassa "Kinkunsulatusravin", vajaan kuuden kilsan testijuoksun Pirkkolassa. Ihan maksimeita ei tänään ollut tarkoitus lähteä repimään, kun alla oli jo vähän muutakin rasitusta. Porukkaa tuli viivalle muutama enemmän kuin viime kerralla marraskuussa. Valitettavasti puhelimessani (Lumia 800) on niin huono kamera, etteivät mitkään kuvat meinaa onnistua. Tämäkin on vähän epätarkka:

Juoksuseuraa.
Juoksin yhden lämmittelykierroksen ennen juoksun lähtöä tasan klo 11. Heti lähdön jälkeen jäin porukan hännille ja siinä rupatellessa (muut enemmän, minä vähemmän) meni ensimmäinen kierros. Syke oli melko korkealla, mutta toisella kierroksella juoksu alkoi tuntua jo vähän paremmalta. Vauhti tosin hieman hidastui. Loppuaika oli omalla kellolla 32:02, reilun minuutin hitaampi kuin kuukausi sitten. Nyt alkaa tuo kierros jo pikkuhiljaa tulla tutummaksi, ja sen juokseminen tuntuu sen myötä vähän helpommalta, kun tietää mitä on odotettavissa.

Juoksun jälkeen kävimme omalla porukalla Pirkkolassa uimassa. Tilaa riitti, melkein koko ajan saimme uida yhdellä radalla keskenämme. Mukana oli pullarit ja lättärit. Pojallani on jo niin isot kädet, että juniorikokoiset siniset peruslättärit näyttivät hänen käsissään ihan hölmön pieniltä, pitää varmaan ostaa isommat seuraavia treenejä varten. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti