lauantai 14. joulukuuta 2013

Ruuhkaa

Aikaisemmin tällä viikolla olin jo pakannut sisäpyöräilykamppeet ja iPodin reppuun voidakseni ajaa treenini työpaikan Wattbikella. Kävi kuitenkin se, mitä olen jo pitempään ounastellut: Wattbike oli varattu kun pääsin kuntosalille työpäivän jälkeen. Meillä on töissä pari ihan oikeaakin pyöräilijää, ja toinen heistä oli juuri alkanut ajaa sillä omaa treeniään. Kysyessä selvisi, että siinä menisi vielä noin tunti.  Eipä siinä auttanut muu kuin laittaa pitkät trikoot jalkaan ja lähteä maastopyörällä kotiin, kun en halunnut jäädä kuntosalille tunniksi odottelemaan.

Työmatka toimi kunnon lämmittelynä, ja pääsin kuin pääsinkin kotona ajelemaan trainerilla. Piti oikein sopia kotona vuorot, kun meillä kaikilla taisi olla samankaltaiset treenisuunnitelmat. Kaikki kolme pyörää on meillä sisällä jo valmiiksi, joten vaihto sujuu melkein lennosta. Kamalan myöhään ei meillä kuitenkaan ajeta, sillä ääni taitaa kuulua naapuriin saakka ainakin jollain tavalla.

Perjantaina pidin vapaapäivän. Aamuisen traineritreenin jälkeen kävelin Leppävaaraan hakemaan autoa, jotta voisin viedä sykemittarin Suunnolle huoltoon. Mittari ei ole näyttänyt oikeaa sykettä Rantamaratonin jälkeen, ja olen ollut tosi saamaton sen korjauttamisessa. Olen varmaan vain ajatellut, että se jotenkin itsestään korjaantuisi. No ei ole korjaantunut, ja viime aikoina sykkeen sijaan se on näyttänyt vain viivaa. Nyt oli hyvä hetki hoitaa sykemittarikin kuntoon. Tammistossa pääsin tiskille lähes jonottamatta ja vika löytyi sykevyöstä heti ensikokeilulla. Sain tilalle samantien uuden. Sujuvaa ja erittäin ystävällistä oli huollon palvelu Suunnolla. Jos jotain kremppaa tulee mittariin, taidan seuraavallakin kerralla käydä samantien itse paikan päällä.

Pääsin kokeilemaan mittaria heti illalla seuran kuntopiirissä. Pari hassua sykepiikkiä siinä pomppiessa tuli, mutta tänään lyhyellä juoksulenkillä mittari tuntui toimivan ihan luotettavasti.  Toivotaan, että sama hyvä vire jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti