Tykkään kvantifioida ja mitata asioita - olipa se treenitunteja, vauhteja tai punnerruksia 30 sekunnin aikana. Niinpä minulle on ihan luontevaa aina välillä käydä kuntotestissä tarkistamassa, että millaisilla sykkeillä mitäkin vauhteja pystyn juoksemaan ja pyöräilemään. Juuri kehittyminen motivoi minua treenaamaan enemmän ja varsinkin paremmin.
Pari ensimmäistä juoksutestiä sisältyi maratonkoulun hintaan. Samansisältöiset testit toteutettiin marraskuussa 2008 ja maaliskuussa 2009. Molemmilla kerroilla juostiin sisärataa ympäri tietyillä sykkeillä, ja seurattiin vauhdin lisäksi laktaattien kehitystä. Kynnyssykkeet olivat molemmilla kerroilla lähes samat, mutta vauhdit olivat keväällä kovemmat eli kunto oli noussut. Tulosten perusteella sain treeniohjelman ja pystyin arvioimaan hieman maratonvauhtiani. Tavoitteeni silloin oli juosta Helsinki City Marathon elokuussa 2008, mutta selkävaivojen vuoksi juoksemiseen tuli loppukesästä reilun puolen vuoden tauko.
Aloitettuani triathlonin harrastamisen myös pyöräilyn kynnyssykkeet ja -vauhdit alkoivat kiinnostaa. Niinpä huhtikuussa 2012 kävin kuntotestissä Pajulahdessa. Siellä pyörätestissä haettiin sykekynnykset ja juoksu tehtiin maksimiin saakka. Testin tuloksista on ollut minulle valtavasti hyötyä harjoittelussa, kun olen osannut tehdä peruskestävyysharjoitukset sekä juosten että pyöräillen tarpeeksi hiljaa ja toisaalta vauhtikestävyysharjoitukset riittävän kovaa. Harjoittelu on tuntunut mielekkäältä, ja siihen on ollut erittäin helppo motivoitua.
Sykemittarin käyttäminen ei minusta rajoita mitenkään treenaamista tai vähennä fiilistä; oikeastaan se parantaa fiilistä nyt kun tiedän mitä teen ja miksi. Mittari on ranteessa lähes aina paitsi altaassa uidessa. Osaan tietysti itsekin jo tuntemuksista arvioida oikeaa rasitustasoa, mutta sykemittaria käyttäessäni ei ole pakko luottaa vain tuntemuksiin. Triathlonkisoissa mittari on tärkeä varsinkin pyöräilyssä, liian kova pyörävauthti kostautuu helposti juoksuosuudella. Toisaalta joskus voisin mittarin mukaan voisin juosta kovempaakin; aina en saa sykkeitä juoksussa enää nousemaan tarpeeksi korkealle.
Muutamaan otteeseen ollessani juoksukisoissa katsojana (HCR 2008) tai osallistujana (Rantamaraton 2013) olen osunut paikalle, kun kilpailijaa on elvytetty. Molemmilla kerroilla tapahtunut herätti monenlaisia ajatuksia ja jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. HCR-tapauksessa luin myöhemmin lehdestä, että juoksija menehtyi. Vieläkin muistan hyvin paikan, jossa häntä autettiin.
Tällaiselle turvallisuushakuiselle, ajoittain rytmihäiriötuntemuksia kokevalle kuntoilijalle hiipii helposti mieleen ajatus oman sydämen kunnon varmistamisesta. Siksi päätin käydä nyt tammikuussa testattavana Helsingin Urheilulääkäriasemalla. Siellä kuntotestiin sisältyy myös lääkärintarkastus ja lepo-EKG. EKG on lajissaan minulle ihan ensimmäinen. Sen tulosten jälkeen päätetään, miten itse testi toteutetaan. Suunnitelmissa on päästä tekemään samantyyppinen testi kuin Pajulahdessa eli ensin pyörällä kynnykset selviksi ja sitten juoksua matolla kohti ääretöntä ja sen yli.
Testi on jo huomenna! Toivottavasti sen jälkeen voin taas seurata kunnon kehittymistä vähän kevyemmillä metodeilla ja ennenkaikkea suunnitella tulevien vuosien kisoja ja harjoittelua levollisin mielin. Perheen muut kuntoilijat käyvät testissä myöhemmin keväällä Pajulahdessa. Siellä ei varmaan kolmea olisi ehtinyt kerralla testatakaan, joten logistisestikin on varmaan ihan hyvä ratkaisu, että minä käyn testissä täällä Helsingissä. Ja onhan se minulle kivempi, kun aikaa säästyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti