keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi alkaa nollasta

Viime vuoden treenini ovat puoliksi Polarin ja Suunnon sovelluksissa, sillä vaihdoin sykemittaria kesäkuun lopussa Polarin RCX3-mittarista Suunnon Ambit 2S:ään. Yritin laskea, kuinka paljon treenitunteja ja -kilsoja kertyi viime vuonna. Tunteja on yhteensä noin 500, mutta siinä on mukana varsinaisten treenien lisäksi myös kaikki työmatkapyöräilyt, kuntopiirit, joogat ja pilatekset. Koska alkuvuoden treenien osalta puuttuu aika paljon matkadataa, vuoden aikana edetystä matkastakaan ei ole ihan varmaa tietoa.  Kun lasken yhteen treenikilsat molemmista sovelluksista, olen uinut viime vuonna altaassa ja avovedessä yhteensä 160 km, pyöräillyt 3500 km ja juossut 600 km. Jos oikein muistan, alkuvuonna en aina tullut käyttäneeksi mittaria tai ainakaan sen GPS-podia, joten uskon kilsojen olevan vähän alakanttiin. Trainerilla ajetuista treeneistä en ole kirjannut ylös kilsoja, koska mittaan matkaa GPS:llä, ja sehän ei tuohon paikallaan ajeluun osaa reagoida millään lailla.

Ajattelin hankkia Suunnon kadenssipodin, jotta saan treenidataan jatkossa mukaan myös pyöritysnopeuden. Minulla oli aikaisemmin pyörässä sellainen perusmittari, josta näin nopeuden ja kadenssin, mutta nyt ajattelin pärjätä pelkästään Suunnon vehkeillä. Annoin vanhan mittarini keskusyksikön Petelle Kalmarin kisaa varten, kun hänen vastaava mittarinsa tilttasi kylvettyään liikaa urheilujuomassa. En halua pyörään mitään ylimääräistä, ja nyt voin purkaa siitä pois ainakin kaikki vanhan mittarin osat.

Vanhat mittarit maantiepyörässä.
Watitkin periaatteessa kyllä kiinnostavat, mutta ne mittarit ovat niin kamalan kalliita ja mielenkiintoni datan analysointiin niin alhainen ettei wattimittarin hankinta ole juuri nyt ajankohtaista. Minulle riittää ainakin toistaiseksi se, että silloin tällöin treenaan ja testailen tehojen kehittymistä työpaikan Wattbikella. Ennemmin haaveilen hiilikuituvanteista, mutta niidenkin aika on todennäköisesti vasta reilun vuoden päästä.

Olen jotenkin ruvennut tykkäämään entistäkin enemmän traineriajeluista. Meillä on nyt saunan trainerikeskuksessa olotkin huikeasti parantuneet, kun Pete laittoi kiukaaseen kiinni pienen patterilampun.  Lampun valossa näen nyt helposti sykemittarin lukemat! Ilmat ovat olleet niin lauhat, että olen voinut ajaa ikkuna auki eikä ajaessa tule ihan niin kamala hiki. Netflixin House of Cards -sarja kävi loppua kohti niin jännäksi, että se piti katsoa loppuun olohuoneen sohvalla treenin jälkeen. Onneksi seuraava kausi alkaa jo helmikuussa!

Uusi vuosi vaihtui mökillä kahdestaan. Pojalla oli omat menonsa Espoossa, tytär on ystäväperheen mukana Thaimaassa. Vuoden ensimmäinen juoksulenkkikin tuli jo tehtyä kun kiersin kyläteitä lähijärven ympäri. Treenitunteja on tälle vuodelle kertynyt jo melkein yksi!

4 kommenttia:

  1. Älä osta noita Suunnon omia PODeja. Keskustelevat vain ja ainoastaan Suunnon laitteiden kanssa. Ambitti tukee kuitenkin yleisesti käytettävää ANT+ tiedonsiirtoa ja siten myös vaikkapa Garminin kadenssi ja nopeusantureita. Ihan vaan ajattelin jos joskus Suunto vaihtuu toisen merkkiseksi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli uutta tietoa! Paljon kiitoksia hyvästi vinkistä, ostankin Garminin podin niin en joudu pulaan jos mittari vaihtuu.

      Poista
  2. mitä oot tykännyt näistä kahdesta mittarista? mitä eroja? miksi vaihdoit? Kovasti oon suunnittelemassa uuden mittarin ostoa, kun vanha on tosi riisuttu malli, ja nykyinen systeemi ei pelitä kunnolla. Nämä kaksi mallia on mukana mietinnässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tuosta Polarista se versio, jossa GPS oli oma mokkulansa eikä integroituna kelloon. Siitä en tykännyt, tuntui mokkula olevan aina hukassa tai patterit loppu. Minulla ei siis ole kokemusta Polarin uudemmasta RCX3 GPS-mallista, joka sinulla ehkä on mielessä.

      Ostin Suunnon mittarin heräteostoksena, kun sain sen tarjouksesta. Siinä kiehtoi etenkin tuo integroitu GPS ja matkan mittaaminen avovedessä ja altaassa. Nyttemmin olen huomannut, ettei se ihan niin tarkka ole kuin olin kuvitellut. Avovedessä mitatut uintimatkat heittävät melko paljon, kun vertaillaan eri mittareiden antamia tuloksia, eikä mittari pysy ihan kaikissa käännöksissä mukana altaassakaan. Pidän sitä mukana kaikissa treeneissä halliuinteja lukuunottamatta, ja niinpä treenipäiväkirjan ylläpitäminen Movescoutissa on tosi helppoa. Suunnon mittariin saa myös paljon erilaisia sovelluksia (niistä ei minulla kuitenkaan ole kovinkaan paljon kokemuksia), ja mm. triathlon löytyy lajivalikoimasta valmiiksi.

      Se plussa Suunnon mittareissa oli ainakin ennen, että sykevyön patterin voi vaihtaa itse. Polarin jouduin aina viemään kelloliikkeeseen patterin vaihtoa varten. Ja yksi ihan mielipidejuttu: minusta Suunnon mittari on paremman näköinen.

      Ja vielä ylläolevaan Jupiksen kommenttiin liittyen: Suunnon mittariin voi liittää esim. Garminin Ant+ -kadenssimittarin. Onnistuukohan sama Polarissa?

      Poista