maanantai 10. helmikuuta 2014

Terve sydän terveessä kehossa

Perjantaina lääkäri soitti 24 h EKG:n tuloksista ja tänään tuli vielä kirjallinen lausunto postitse. Tulokset olivat hyvät, eivätkä antaneet aihetta lisäselvityksiin. Vuorokauden aikana oli nähtävissä normaalin sykevälivaihtelun lisäksi kuusi kammiolisälyöntiä ja pieni määrä (alle 100) yksittäistä eteisperäistä lisälyöntiä. Tällainen määrä lisälyöntejä levossa on ihan tavallista ja vaaratonta. Näitä vaarattomia lisälyöntejä olen joskus itsekin havainnut, toiset ovat kuulemma herkempiä niitä huomaamaan kuin jotkut muut.

Olen nyt vajaat pari viikkoa käyttänyt Omegawavea. Aluksi tein mittauksia aina aamuisin ja sen lisäksi joskus ennen ja jälkeen harjoituksen. Datapisteitä kertyi niin paljon, että ajattelin olevan jotenkin selkeämpää mitata vain aamuisin, varsinkin kun en ihan vielä aina ymmärrä että millaisia tuloksia milloinkin pitäisi osata odottaa.

Toistaiseksi aamulukemat ovat ollet tosi hyviä. Alla muutama esimerkkikuva mittauksista ja lyhyet, Omegawaven verkkosivulta nappaamani selitykset.

Cardiac Readiness kertoo, miten valmis sydän- ja verenkiertoelimistö on treeniin. Jo parina päivänä olen päässyt kymppiin, useimmiten ysiin.


Recovery Pattern kertoo, miten palautuminen sujuu. Jos mennään vihreän alapuolen keltaiselle alueelle, palautuminen ei vielä ole alkanut, vaan elimistö on "fight or flight" -tilassa. Jos taas lukemat ovat vihreän yläpuolella keltaisella, palautuminen on edelleen kesken. Minulla lukemat ovat olleet jatkuvasti vihreällä ja palautuminen näyttää sujuvan hyvin.



Kolmas mielenkiintoinen mittari on Aerobic Readiness. Se kertoo, miten tehokkaasti aerobinen energiatuotanto sujuu. Tärkeää on, että käyrä on pitemmällä aikavälillä nouseva. Omegawaven mukaan sitä voi verrata superkompensaation käyrään.  



Jossain vaiheessa meinaan kyllä soittaa Omegawaven tukeen ja yrittää vielä paremmin ymmärtää näiden mittareiden käyttäytymistä ja niiden keskinäisiä riippuvuuksia. On tämä mittaaminenkin ihan jännä harrastus, varsinkin nyt kun olo on levännyt ja jaksavainen ja mittaustuloksetkin sen vahvistavat.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia nämä mittaustuloksesi. Todella kiva, kun jaat kokemuksiasi! Aikaisemmassa postauksessa mainitsit, että olet laitteesta kuullut kyseenalaisiakin kommentteja. Uskallatko jo suositella? Oletko törmännyt muihin hankaluuksiin kuin tuohon tulosten tulkinnan ongelmaan? Kovasti harkitsen itsekin laitteen hankintaa. :-)

    VastaaPoista
  2. sitä vielä ihmettelen, ettei omat lukemat vielä ole menneet keltaiselle tai varsinkaan punaiselle, paitsi stressitaso kerran vähän kovemman treenin jälkeen. Pitää varmaan sittenkin alkaa mittailla myös treenien jälkeen.
    Muita ongelmia ei ole ollut kuin just tuo kaiken datan tulkinta. Ehkä loman jälkeen ehdin vähän tuohon perehtyä tarkemmin ja sitten voin tietysti lisää kirjoitella kun ymmärrän paremmin. Kyllä mä nyt jo voin sitä suositella, tulee ainakin kuulosteltua omia tuntemuksia kuin aikaisemmin. noin 100 euroa on aloituskustannus, ja pari viikkoa voi kokeilla ilman jatkuvia kk-maksuja.

    VastaaPoista
  3. Kiitos lisäpohdinnoista! Taitaa mennä tilaukseen. Ortostaattista sykettä olen aina aika-ajoin aloittanut mittailemaan, mutta nyt täytyy vain myöntää itselleni etten saa siitä rutiinia aikaan.

    VastaaPoista
  4. Minäkään en yrityksestä huolimatta saanut ortostaattisen sykkeen mittaamisesta rutiinia, mutta onneksi tuosta Omegawavesta sain. kerran kun mittasin heti treenin jälkeen, sain mittarit jo punaisellekin eli kyllä se tuntuu toimivan. yleensä aamulla kaikki mittarit ovat vihreällä ja sitä vähän ihmettelin.

    VastaaPoista