Juoksua ja muistelua

Eilen tiistaina HelTri Cup sai jatkoa, kun Pirkkolassa juostiin kahdesti "hiekkakolmonen" eli yhteensä vajaat 6 kilsaa. Meitä aikaisemmin samalla asialla olivat suunnistajat, joten lähtö oli vasta 18:45. Aurinkoisessa ja kuivassa säässä päästiin juoksemaan. Mukana oli useita kymmeniä juoksijoita, joten säpinää riitti. Vähän ehdin onneksi verraillakin ennen lähtöä.

Ekat pari kilsaa juoksu sujui ihan kivasti, vaikka hengästytti tietenkin. Sitten alkoi pakara vaivata, siellä on edelleen jotain feelua ja kipua tuntuu etenkin ylämäessä tai kovaa juostessa. Pirkkolassa oli tarjolla molempia. Pahimmillaan kipu säteili oikean jalan polvitaipeeseen. Ennen toiselle kierrokselle lähtöä mielessä häivähti ajatus, että onkohan nyt ihan fiksua juosta kipeällä jalalla. Meneeköhän se huonompaan kuntoon? Sitten kuulin toiselle kierrokselle lähtiessäni, että väliaikani oli 14:14 ja päätin sinnitellä toisenkin kierroksen. Laskin, että puolen tunnin alittaminen olisi mahdollista, vaikka kilometriajat reippaasti hidastuisivatkin.

Ja hidastuivathan ne, mutta samalla hellitti kipu pakarassa ja takareidessä. Yritin ylläpitää positiivista virettä ja ajatella positiivisia ajatuksia, kuten nyt tämä mäki vielä kovaa, kohta tulee alamäki. Tai alamäessä että nyt rennosti rullaten, kohta taas kiristä vauhtia. Muita ei juurikaan toisella kierroksella näkynyt, vaan sain juosta itsekseni. Toisen kierroksen lopussa huomasin, että seurakaveri Yan otti kuvia juoksijoista. Näin kivan hän nappasi minusta:

Kuva: Yan Busset

Yan on se ihkaensimmäinen oikea uintiopettajani, jonka parillekin tekniikka- ja triathlonuintikurssille osallistuin syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana. Muistan, miten korkea kynnys minulle silloin oli edes sanoa ääneen, että haaveilen perusmatkan triathlonista kesällä 2010. Silloin en tuntenut yhtään triathlonistia henkilökohtaisesti, minulla ei ollut kilpapyörää enkä pystynyt edes juoksemaan välilevyn pullistuman vuoksi. Minulle oli todella iso juttu kuulla ja oppia lisää triathlonista, ja oli ihan mahtavaa kun Yan mielellään uintiopetuksen lomassa neuvoi ja kertoi vinkkejä. Pikku hiljaa uintini alkoi kulkea, ja sain kerättyä riittävästi rohkeutta ilmoittautuakseni ekaan kisaan Kiskossa.

Yanin jälkeen olen onneksi saanut tutustua moniin muihinkin mahtaviin triathlonisteihin, jotka mielellään ovat auttaneet aloittelijaa, mutta nuo ensimmäiset uintikurssit olivat minulle ihan erityisen tärkeitä. Ihan kuin olisin päässyt matkustamaan maagisella ohituskaistalla triathlononnelaan.

Juoksussa ei eilen (kuten tavallista) ollut ohituskaistafiilistä, mutta loppuaika omalla kellolla 29:30 alitti reilusti tavoitteen. Eikä se pakara enää tänään niin kipeä ole...