torstai 3. huhtikuuta 2014

Palkinto arvottu!

Joitakin viikkoja sitten järjestin blogissani ekan arvonnan, jossa oli palkintona 50 euron lahjakortti Velo & Oxygeniin. Palkinnon arvontaan osallistuivat kaikki postaukseen kommenttinsa jättäneet. Paljon kiitoksia kaikille 26 vastanneelle! Oli tosi mukavaa lukea kivoja tarinoita innostumisesta ja motivoitumisesta liikkumaan.

Random.org arpoi voittajaksi Endorfiininmetsästäjä-blogin Terhin. Onnea voittajalle! Laitoin hänelle jo meilitse ohjeet lahjakortin lunastamiseen. Siitä vaan sitten kampetta valitsemaan!

Näiden vajaan kuuden bloggausvuoden aikana on ollut myös todella mielenkiintoista nähdä, miten triathlonistien määrä on kasvanut Suomessa hurjaa vauhtia. Varmasti blogeilla on siinäkin kehityksessä ollut oma roolinsa. Minulle ne ovat olleet todella mukava tapa tutustua muihin lajiin hurahtaneisiin ja parhaimmillaan myös oppia jotain uutta.

Viime aikoina on valtamediassakin ollut jonkin verran triathlon-aiheisia juttuja. Jossain vaiheessa vuosi-kaksi sitten tuntui, että lähes jokaisessa Talouselämässä ja Kauppalehti Optiossa joku johtaja kertoi harrastuksekseen triathlonin, meneillään taisi silloin olla jonkinlainen johtajien triathlon-buumi. Nyttemmin ääneen ovat onneksi päässeet ihan tavallisetkin ihmiset.

2 kommenttia:

  1. Voih! Miten iloinen yllätys! Iso kiitos arvonnasta, mutta toki isompi siitä, että jatkuvasti ilahdutat kirjoituksillasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi löytyi se oikea meiliosoitteesikin niin viestit löysivät lopulta perille. Kiva kun luet ja kommentoit!

      Poista