lauantai 24. toukokuuta 2014

Mäkiä ja kurssitusta

Peten ja parin muun ilmeisen kovakuntoisen seurakaverin kanssa kävimme tänään ajamassa Solvallan mäet edestakaisin. Tiesin, etten millään pysyisi peesissä ja ajelinkin mäet itsekseni. Se on kyllä ikävä fiilis, kun vauhti loppuu jyrkässä ylämäessä kuin seinään. Onneksi oli vastapainona niitä vauhdikkaita alamäkiäkin. Pojat pitivät pienen breikin Solvallassa päällystetyn tien päässä, ja siellä vaihdettiin muutama sana ennenkuin lähdettiin ajamaan samat mäet toiseen suuntaan. 

Solvallan jälkeen ajoin takaisin Bemböleen ja sieltä edelleen Velskolaan päin. Ihan sinne asti en päässyt kun edellä samaa reittiä ajanut Pete jo ajoi vastaan ja käännyin ympäri kotiinpäin. Lämpöä ja aurinkoa riitti mukavasti, ja uusi kokeilu energian kanssa onnistui hyvin. Nyt mukana oli kaksi pulloa vahvaa urheilujuomaa ja yksi vettä. Veden kanssa otin kolme geeliä 20 minuutin välein. Latasin sykemittariin sovelluksen, joka piippaa 20 minuutin välein, niin ei unohdu syöminen pyöräillessäkään. 

Illansuussa kävimme Kuusiksella uimassa, kun siellä oli Tri Coaching Finlandin järjestämä avovesiuintiopastus. Itse coach Yan on minulle tuttu jo ensimmäiseltä Cetuksen uintikurssiltani vuonna 2009. Monet asiatkin olin kuullut jo ennenkin, mutta oli kiva päästä kokeilemaan yhteislähtöä  muutaman kymmenen muun kanssa ja kertailla käännöksiä, suunnistusta ja rantautumista. 


Ennen opastusta oli mahdollisuus kokeilla Makon ja Sailfishin märkäpukuja järvessä. Kokeilinkin Makon kalleinta pukua, mutta kokotaulukon mukainen M oli minulle liian iso. Kävi samalla tavalla kuin aikaisemmin kokeillessani Sailfishin G-rangea: vettä meni uidessa sisään hihoista. Eihän siinä auttanut kuin laittaa oma puku päälle ennen Yanin kurssia. Nyt näyttää siltä, että uin sillä vielä tämän kesän. 

Huomenna menen ajamaan Giro d'Espoon Team Elina Jouhkin porukoissa. Olin jo vähän päättänyt, etten enää osallistu isoihin ryhmäajoihin, mutta tähän porukkaan haluan mennä mukaan. Huomenaamulla käyn ilmoittautumassa paikan päällä heti kahdeksan jälkeen. Hinta on 75 euroa, ja Elinan tiimiläisten maksut menevät lyhentämättöminä Syöpäsäätiön keräykseen. Nyt on hyvälle asialle kerätty jo yli 11000 euroa! Seuraa ja osallistu sinäkin!

1 kommentti:

  1. "Kokeilinkin Makon kalleinta pukua..."

    Huomatkaa lukijat, ettei tässä ole rahasta puutetta. Tai jos olisikin, niin en kerro, pistetään kortti vinkumaan. (Tai sitten ei budjetti vain riitä, joten keksitään hyvä syy. "Meni vettä sisälle." "Oli väärän värinen.")

    Harmi, ettei taitoa ja nopeutta voi ostaa, vaikka laittaisi kuinka paljon tuohta tiskiin. Ei sitä pelkillä varusteilla urheilla. Mutta ehkä on mukavampaa katsella toisten etääntyviä selkiä vähän kalliimmassa kostyymissa.

    VastaaPoista