Ei ollutkaan kamalan hyvä idea sunnuntaina geeli yhdessä urhelijuoman kanssa. Se oli taas sellainen juttu, jonka periaatteessa tiesin, mutta joka piti näköjään silti itse kokeilla. Vatsa oli kipeä vielä sunnuntai-iltanakin, mutta rauhoittui sitten onneksi. Ensi viikonlopun pitkille lenkeille pitää vähän muuttaa testiprotokollaa. Ehkäpä pari pulloa vähän tujumpaa urheilujuomaa ja joka kolmas pullo vettä ja sen veden kanssa sitten geelejä.
Magnus Lönnqvist oli tänä keväänä puhumassa Heltrin seuraillassa ja hehkutti kympin tempon ajamisen merkitystä pyöräilyvauhdin kehittymisessä. Niinpä porukassa heräsi ajatus sopia yhteisistä tempotreeneistä. Paikaksi valikoitui lyhyen fb-keskustelun jälkeen Röylän suora Espoossa. Samassa paikassa ajaa tempojaan keskiviikkoisin myös pyöräilyseura IK-32. Me tosin lähdimme reilut 100 metriä tuon heidän verkkosivunsa tekstissä mainitun viivan takaa, jotta matkaa olisi tasan kymppi. Noin puolen minuutin väleillä lähdettiin ja kaikki huolehtivat itse omasta ajanotostaan.
Lähtöpaikka oli tässä
Ja porukkaa toisella puolella tietä ennen lähtöä
Reitti ei ole niin mäkinen kuin Kuusijärvellä vaikka jonkun verran kumpuileekin, ja jotenkin sen ajaminen tuntui helpommalta. Matkalla ei ole kuin yksi isompi risteys, ja kääntöpaikallakin pitää tietysti olla tosi varovainen. Minulla oli treeniohjelmassa 2x10 km tempo, joten suunnitelmissa oli ajaa reitti kahteen kertaan lyhyellä palautuksella. Toiselle kierrokselle lähteminen tuntui todella tahmelta, ja ehdin jo ensimmäisten kymmenien metrien aikana ajatella, että eihän tästä tule yhtään mitään. Onneksi kävi kuten niin usein käy, ja pian alkoi tulla toisella lailla huono olo ja matka jatkui maaliin saakka.
Pari seuraavaa tiistai-iltaa menee Heltri Cupin kisoissa Kuusijärvellä. Ensi viikolla on duathlon ja seuraavalla ensimmäinen sprinttikisa, Rykäsy. Toiveissa on päästä tempoilemaan porukalla taas kolmen viikon kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti