lauantai 17. tammikuuta 2015

Löytöjä

Olin jo pari päivää miettinyt, että kirjahyllyihin pitäisi saada lisää tilaa raivaamalla pois sellaiset kirjat, joita en enää toista kertaa aio lukea. Tänään aloitin makuuhuoneen kirjahyllyistä, ja kierrätettävää löytyikin melkoisesti. Kuten niin usein siivotessa, kivojakin yllätyksiä löytyi. Yksi esimerkki on tämä useita vuosia sitten ilmestynyt Pirjo Saarnion kirja Irti makeanhimosta, jonka voisin nyt lukaista uudelleen:


Toinen kiva yllätys oli vuonna 2008 käymäni maratonkoulun materiaalipaketti, joista löytyi myös yksi sivu nyt minulle valitettavan ajankohtaisista akillesvaivoista. Fysioterapeutti Elina Tervola piti silloin luennon juoksijan tyypillisimmistä raistusvammoista ja niiden ennaltaehkäisystä.


Materiaalista: "Akillesjänteen vammojen oireita ovat jänteen kipu ja jäykkyys aamuisin ja rasituksen aikana tai sen jälkeen. Jänne voi olla kosketusarka tavallisimmin 4-5 cm kantaluukiinnityskohdan yläpuolella, turvonnut ja äkillisissä rasitusvaivoissa se voi myös narista.

Akilleskivulle altistavia ulkoisia syitä ovat mm. muutokset liikuntatottumuksissa, liiallinen harjoittelu, muutokset liikkumisalustassa ja huonot jalkineet. Yksilötasolla altistusta lisäävät kuormitusakselin virheet, päkiäjuoksu, jalkaterän yli- tai alipronaatio, pohjelihasten kireys, lihasepätasapaino ja ikä."

Vasemman jalkani akillesjänne kipeytyi taas puolitoista viikkoa sitten Esport Arenalla juostun treenin jälkeen. Jo sitä ennen se oli aina Esportin treenien jälkeen kipeä seuraavana päivänä, mutta nyt kipu tuntui pitempään, useampia päiviä. Syytän tästä Esportin kovaa juoksualustaa. Treeneissä on tehty aina myös aika paljon juoksutekniikkaa ja juostu kovaa, mitkä molemmat rasittavat jalkoja.  Lisäksi juoksen Newtoneilla, joissa on vain 4 mm droppi (kanta on 4 mm korkeammalla kuin päkiä) ja siksi ne rasittavat pohkeita enemmän kuin jotkut toiset kengät.

Olen kysellyt ohjeita Jupikselta, Juoksuklubin Kimiltä ja lukenut myös Juoksufoorumilla olevia akilleskeskusteluja. Niiden perusteella olen päättänyt pitää juoksutaukoa niin pitkään, että akillesjänne on oireeton ja sitten vielä kaksi viikkoa. Tauon juoksu pitää aloittaa tosi varovaisesti, esim. 2x10 min kerrallaan ja siitä pikkuhiljaa määrää lisäämällä.

Kuntopiirissä teen hyppyjen aikana korvaavia liikkeitä (kyykyt, päkiälle nousu) ja uidessa olen yrittänyt altaan päästä ponnistaessani käyttää enemmän oikeaa jalkaa. Hiihtotreeneissä olen uinut vapaatta, kun se ilmeisesti rasittaa akillesta vähemmän kuin perinteinen tyyli. Nyt akilleksen tilanne on sellainen, että se tuntuu aamuisin vain vähän jäykältä ja päivisin tuntuu ehkä jotain jos oikein kuulostelee.

Akillesvaivat voivat pitkittyessään kehittyä todella pahoiksi (lue vaikka tästä blogista), joten olen supervarovainen tämän jalkani kanssa, eikä juoksemaan ole mitään kiirettä. Esportissa en ainakaan aio enää juosta. Jos hyvin käy, voin palata Juoksuklubin treeneihin maaliskuussa kun ne taas juostaan ulkona.

Äärimmäisiinkin toimiin olen ryhtynyt: eilen kävin vesijuoksemassa puolisen tuntia. Juoksin ilman vyötä, ja aika paljon piti sätkiä, että pysyin pinnalla. Vauhdin hurmaa en kokenut, sen sijaan tein erilaisia liikkeitä käsillä: käsi nyrkissä, auki, scullingia jne. Vesijuoksusta en mitenkään saa samanlaisia kiksejä kuin uinnistä. Jotenkin siinä tulee taisteltua enemmän vettä vastaan kuin liikuttua sen kelluttamana kevyesti eteenpäin. Korvissakaan ei humise kivasti vesikuplat vaan uimahallin kakofonia ihan suodattamatta. Kyllä sitä kuitenkin jaksaa, kun miettii ensi elokuuta ja Köpiksen Ironman-kisan juoksuosuutta.

4 kommenttia:

  1. Harmillista, että olet saanut akillesvamman riesaksi. Toivottavasti pääset pian eroon siitä. Onhan tuokin totta, että täällä etelässä on märkää hiihdellä... ��

    VastaaPoista
  2. No joo, tuleehan noita kipuiluja aina välillä. Onneksi tiedän, mistä kiikastaa ja voin jättää Esportilla juoksentelun kokonaan. Ladut ovat tosiaan aikalailla sulat, tänäänkin kävin sitten vaan pyöräilemässä ja uimassa.

    VastaaPoista
  3. Hei oothan tehnyt eksentrisiä harjoituksia? Ne ovat mun kokemuksen mukaan parhaita akillesvaivoihin. Ei oo ollut sellaisia vuoden 2008 jälkeen, kun teen säännöllsesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Joo, olen kyllä tehnyt. Toivottavasti olisin kohta jo voiton puolella tän jalan kanssa. Pohkeet ovat kyllä kireät edelleen, mutta auttaa se jumppa niihinkin. Eilen sain yhden aika hyvän liikkeen kaverilta Märskyssä - akillesvaivat taitavatkin olla valitettavan yleisiä!

      Poista