Viikko sitten keskiviikkona olin suunnitellut meneväni työpäivän jälkeen vesijuoksemaan. Iltapäiväksi olin menossa tilaisuuteen, jonka alussa on tarjolla salaattilounas. Jotenkin sitä tekemistä kuitenkin ennen lähtöä siunaantui niin paljon, etten ehtinyt sille salaattilounaallekaan. Kävin sentään matkalla ostamassa Sanomatalon kahvilasta lohileivän mukaan. Myöhästyin vähän seminaarin alusta, ja vatsa kurni. Pääsin lohileivän kimppuun vasta kahden maissa kahvitauolla, liian vähän liian myöhään.
Valituksen keskelle pieni kevennyskappale ja kuva, jotka eivät liity juttuun: alla salaattitarjontaa Santahaminan varuskunnassa vierailupäivänä viikko sitten. Pääruokana hyvää hernekeittoa, ja jälkkäriksi suklaavanukas. Varusmiehille on Santiksessa kuulemma hyvää ruokaa ja yleensä myös runsaammin salaatteja tarjolla. Vanhemmille vakuutettiin vierailupäivänä, että pojistamme pidetään siellä hyvää huolta, ja siltä se on vaikuttanutkin. Mitä nyt pientä flunssaa on kuulemma ihan kaikilla.
Noh, takaisin arjen epäonnistumisiin. Iltaa kohden olo oli yhä väsyneempi ja väsyneempi, ja vaikka kotona söinkin kunnon päivällisen, se ei enää pelastanut tilannetta. Vesijuoksut jäivät siltä illalta juoksematta. Hukkaan meni se treenipäivä, ja ihan omaa hölmöyttä.
Viikonloppuna mokasin toisen kerran ruoka-asioissa. Sotilaspoikamme ensimmäisen loman kunniaksi kokkasin päivällistä vähän pitemmän kaavan mukaan, ja istuimme pöytään viiden maissa. Lohen, juuresten, salaatin ja jälkkärin jälkeen ehdin sulatella ruokaa ruokaa reilun tunnin ajan ennenkuin piti ajella trainerilla. Kuinka ollakaan, treenissä oli maksimivetoja. Vain viiden sekunnin pituisia mutta kyllä siinäkin ehti huomata, että kropassa olivat vielä ihan muut prosessit kesken. Olo ei ollut hyvä, mutta ajoin kuitenkin treenin loppuun. Seuraavana yönä nukuinkin huonosti; en meinannut ensin saada unta ja nukahdettuani heräilin.
Vähän kyllä harmittaa oma hölmöys näissä ruokailun ajoitusjutuissa, varsinkin kun epäonnistumiset heti tuntuvat niin konkreettisesti omassa olossa ja jaksamisessa. Ei auta muu kuin jatkaa harjoittelua! Onneksi jokainen päivä on taas uusi mahdollisuus syödä paremmin, niin että jaksaa olla parempi ihminen.
Loppukevennykseksi kuva Kluuvin Armas-ravintolan lohikebabista, jota parempaa lounasruokaa en Helsingin keskustasta vielä ole löytänyt. Ja miljöökin on tosi viihtyisä. Tätäkin kirjoitusta naputtelen loppuun Armaksessa lounastunnilla nälkäisenä ruokaa odotellessa. Valitan kuvien pientä kokoa ja kesken tekstin vaihtuvaa fonttia, en osaa tehdä niille mitään iPadillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti