Pari lenkkiä pyörällä ja kanootilla

Loma lähenee jo loppuaan, ja siskokin lähti takaisin Amerikkaan tiistai-aamuna. Unohdin sen jälkeen ottaa arkiherätyksen klo 4.30 kännykästäni pois päältä, ja olenkin jo parina aamuna herännyt pirinään keskellä yötä. 

Siskon lähtöaamun auringonnousu oli kyllä hieno, sain kuvankin muistoksi:

Auringonnnousu lentokentällä.

Kuluneella viikolla olen mökkeillyt Jämsänkoskella isäni suvun mökillä ja ehtinyt vielä omallekin mökille Suomusjärvelle. Pyörä on kulkenut mukana auton katolla, ja olen saanut tehtyä kaikki pyörätreenit suunnitellusti. Joskus olisi ehkä hyvä laskea, kuinka paljon pyörätelineet ja pyörät katolla lisäävät polttoaineen kulutusta. 

Sunnuntaina ajoin Jämsänkoskelta Petäjävedelle ja takaisin, yhteensä noin kolmen tunnin lenkin. Petäjävedellä on tosi kaunis vanha kirkko, josta piti tälläkin retkellä ottaa kuva:

Petäjäveden vanha kirkko

Lenkki Stravassa:

Sen verran vähän on (nais)pyöräilijöitä noilla seuduilla, että tältä pk-lenkiltä oli tuliaisina peräti kuusi QOMmia! Toisaalta nyt tuli vastaankin pari fillaristia, en muista sellaista aikaisemmilla lenkeillä sattuneen.

Kerran sattui kyllä vähän jännä tilanne, kun asuntovaunua vetävä auto ohitti. Ehdin jo huokaista helpotuksesta kun näin, että auto meni ohi, mutta sitten perässä tullut asuntovaunu meinasi kiilata minut ojaan. Ehkä ensimmäisen kesän karavaanari, joka ei oikein tunne yhdistelmänsä (tai pyöräilijän!) vaatimaa tilaa?

Pyörälenkin jälkeen kävimme siskoni kanssa melomassa peilityynellä järvellä. Loman parhaita hetkiä.

Melomassa Kankarisvedellä

Tänään treeniohjelmassa oli kahden tunnin pk-lenkki, ja siihen minulla olikin jo valmiina katsottu ja testattu pätkä oman mökin lähellä:

Nummella.

Autoilijat ohittelivat tänään oikein poikkeuksellisen kaukaa. Olisikohan se Ruotsin puolella suomalaiselle triathlonistille sattunut, paljon julkisuutta saanut onnettomuus siihen syynä?

Kampepäivitystä on tapahtunut sen verran, että kävin Varuste.netistä ostamassa Garminin sykevyön ja lähettimen. Vanhasta mittarista oli hajonnut lähetin, eikä sitä myyty erikseen. Nyt saan taas sykkeet näkyviin treeneissä, ja se on ihan hyvä juttu.

Vuoden paras viikko

Siskoni muutti Yhdysvaltoihin parikymmentä vuotta sitten, ja nyt on taas menossa se ihana viikko, kun hän tyttärineen viettää kesälomaa Suomessa. Olemme pyörineet turisteina Helsingissä ja käyneet mm. tutustumassa Löylyyn, Hernesaaren Rantaan ja Allas Sea Pooliin Kauppatorin kupeessa. Ihan mahtavia nähtävyyksiä espoolaisellekin!

Kauppatorin altaissa voisin kuvitella tekeväni joitakin treenejäkin, jos niihin vain tulee myös rataköydet. Ainakin havainnekuvissa ihmiset oli piirretty hyppimään altaisiin vähän miten sattuu, joten saa nähdä millaiseksi lopullinen toteutus muodostuu.

Siskokset.

Olen toki ehtinyt treenaillakin. Yleensä treenit ovat sijoittuneet aamupäivään, kun nuorimmat kesävieraamme tykkäävät nukkua pitkään. Tiistaina kävin uimassa Oittaalla nelisen kierrosta poijujen ympäri, ja siskokin lähti mukaan. Hieno aamu!

Nyt viikonloppuna ajamme Jämsänkoskelle isäni suvun kesämökille. Otan pyörän mukaan, ja sunnuntaina ajattelin ajaa pyörällä noin 80 kilometrin lenkin Petäjävedelle ja takaisin. Petrin kanssa olemme tämän reissun tehneet yhdessä pari kertaa. Tänä vuonna ajan yksin, sillä Pete osallistuu Porkkala Swimruniin, eikä ehdi mukaan Keski-Suomen reissulle. Paljon tsemppiä Team Luomu/UTORille lauantain koitokseen!

Tänään käymme hakemassa Amerikan siskon tyttärille Suomen passit, jos vaikka Trumpista tuleekin Yhdysvaltain seuraava presidentti.

Naisten lenkillä

Jönköpingin kisan jälkeen oli ruhtinaalliset neljä kokonaista lepopäivää. Kotiin palasimme heti tiistai-aamuna laivalla. Mereltä on kyllä aina yhtä hienoa tulla Helsinkiin, kun laivan lähestyessä satamaa tunnistaa yhä useammat kirkon tornit ja muut maamerkit.

Kustaanmiekan salmi.

Treenin pariin palasin perjantaina, kun kävimme Peten kanssa salilla. Lauantaina olimme jo mökillä ja kävin juoksemassa 90 minuuttia, mutta olin varmaan jo lähtiessä pienoisessa nestehukassa, kun sormet turposivat lenkin loppupuolella. Minulla on huono tapa juoda litrakaupalla teetä ja liian vähän vettä. Teekuppiin tarttuminen on minulla varmaankin samanlainen rituaali kuin jollakin muulla viinilasillinen - se vain tuntuu kuuluvan tiettyihin hetkiin ja tunnelmiin. Yritän nyt muuttaa tapani.

Sunnuntaina lähdin 10 muun naisen kanssa ajamaan 100 kilsan lenkkiä Sipoon maisemiin. Ystäväni Maija järjesti Rapha Women's 100-lenkin. Se oli osa globaalia tapahtumaa, jossa tuhannet naiset eri puolilla maailmaa ajoivat 100 kilometriä saman päivän aikana. Helsingin osaston reitti näytti tältä:



Koko matkan keskinopeudeksi tuli se speksattu 25 km/h, kun lopussa ajeltiin hiljakseen kevyen liikenteen väyliä. Ajoittain keskinopeus nousi 28:n tuntumaan, ja kun ajoin melkein koko reissun peränpitäjänä, sain aina välillä vähän spurttaillakin porukkaa kiinni. Kyllä se kuitenkin varmaan palauttavan lenkin puolelle meni, ainakin suurimmaksi osaksi.

Tähän pysähdyttiin varmistamaan, että kahvila on auki.

Lenkin loppupuolella kävimme kahvilla ja pullallakin Cafe Sinisessä talossa Nikkilässä. Siinä istuessamme alkoi vähän sadellakin, mutta onneksi oli sadetakki mukana. Vähän aikaa liikkeelle lähtemisen jälkeen sade jo loppuikin.

Oli kiva ajaa pitkästä aikaa maantiepyörällä. Ihan ensalkuun piti vähän totutella, että mites tämä nyt menikään. Söin ensimmäisen kerran lenkillä banaania, ja taidan ottaa banaania takataskuun toistekin. Mukana oli myös patukkaa ja kokeilumielessä keitettyä perunaa, mutta peruna ei oikein yrityksestä huolimatta pudonnut. Suutuntuma oli liian tärkkelysmäinen. Idean perunan kokeiluun sain aikanaan yhdestä amerikkalaisesta tri-blogista. Yhdessä perunassa on 10 grammaa hiilihydraattia, banaanissa on tuplasti enemmän - geeleistä ja patukoista puhumattakaan.

Kampeosastolla sykemittari aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia, kun se ei vieläkään toimi. Patteri on vaihdettu, uutta (Polarin) sykevyötäkin kokeiltu, mutta ei vaan ilmesty syke Suunnon näytölle. Seuraavaksi täytyy varmaankin ostaa uusi lähetin.

Ironman 70.3 Jönköping

Olipas kiva Ironman 70.3 Jönköpingissä! Siellä on aikaisemminkin järjestetty triathlonkisa, mutta tämänvuotinen oli ensimmäinen Ironman-brändin alla ja osanottajamäärä nelinkertaistui viime vuodesta. Mukaan oli saatu houkuteltua kilpailijoita yhteensä 40 maasta, suurin osa osallistujista (81 %) oli tietysti ruotsalaisia. Naisia kilpailijoista oli vajaat 20 %. Tässä tarinaa siitä, miten kisa minulla meni.

Hotellilla oli aikainen aamiainen, joten ehdimme ihan hyvin käydä syömässäkin ennen lyhyttä kävelyä vaihtopaikalle. Laitoin vesipullot pyörään, vähän rasvaa ketjuihin ja ilmaa renkaisiin. Järjestäjä oli varannut mukavasti pumppuja, ihan kaikki eivät vaan toimineet kunnolla. Ennen uintipaikalle kävelyä kävin vielä varmistamassa, että vaihtopussukat ovat paikallaan, ja olivathan ne. 

Kuva kisaa edeltävältä päivältä, kun vein pyörän vaihtopaikalle.

Uintipaikalla oli sinne saapuessamme jo mukava säpinä päällä. Uinti oli pienessä Munksjö-nimisessä järvessä, joka yhdistyy Vätterniin pienen kanaalin kautta. Veden lämpötila oli 18,5 astetta, ja märkäpuku pakollinen. Kanaalissa oli mahdollista uida pienet lämmittelyuinnit ennen lähtöä ja niin teimmekin. Lyhyen verryttelyn jälkeen etsiydyimme 34 minuutin tavoitejan kohdalle. Mitään ruuhkaa tai ryysistä ei ollut, vaan kaikki sujui ihan sopuisasti. 

Ruotsin kansallislaulun ja PRO-lähtöjen jälkeen oli vihdoin meidän ikäkausiurheilijoiden vuoro. Veteen meidät päästettiin neljä kerrallaan viiden sekunnin välein, ja jokaisen kilpailuaika alkoi vasta, kun käveli ajanottomaton ylitse. Sekin hyvä puoli rolling startissa on, että voimme Peten kanssa aloittaa kisan vierekkäin. Vaikka heti alkumatkasta tuntui, että ohitettavia on aika paljon, mitään ruuhkaa ei ollut. Toisaalta en kyllä löytänyt hyvää peesiäkään. Koska ekalle poijulle oli matkaa lähes kilometri, uimaririntama oli melko leveä ja ohi pääsi helposti.

Takaisinpäin uitaessa eteeni tuli joku siksakkaaja kahdesti (ei Pete!), ja jouduin molemmilla kerroilla pysähtymään. Kolmannella kerralla sain vielä potkun rintaan, mutta muuta kosketusta muihin ei tullut. Maaliramppi oli pian edessä, ja ihmettelin heti vedestä noustuani, miten paljon siellä oli porukkaa hurraamassa. Samalla vilkaisin myös kelloa, ja uintiaikani oli 34:51. Myöhemmin tuloksia katsellessani huomasin olleeni ikäsarjani toiseksi nopein uimari. Aikamoista. 

Vaihtopaikalle oli matkaa se puolisen kilsaa mattoa pitkin, ja ihan rivakasti se tuntui menevän. Otin oman pyöräkassini koukusta ja aloin vaihtohommiin. Laitoin kypärän ja pyöräilylasit päähän, numerolapun vyötärölle ja kengät jalkaan ja lähdin juoksemaan pyörälle. Vaihdossa hurahti 7 minuuttia 18 sekuntia.

Pyörävarustepussit numeroiden mukaisessa järjestyksessä kisan aattona.

Pyörälle noustessani huomasin, että Petehän se siinä on vieressä ihan samaan aikaan pyörälle lähdössä. Hän oli uinut puolisen minuuttia pitempään, mutta ollut vaihdossa juuri sen verran minua nopeampi. Pete lähti kyllä heti sähäkämmin ajamaan, kun minä vielä säädin klossin kanssa.

Pyöräreitti ajettiin yhtenä 90,1 km kierroksena. Nousua oli 870 metriä, ja suuri osa siitä ensimmäisten kolmenkymmenen kilsan aikana. Ajoin ylämäet rauhassa, ja niinpä niissä tuli takaa porukkaa ohi jatkuvalla syötöllä. Aika läheltä ne Joakimit ja Robertit ohittelevat ja moni kiilasi ihan eteenkin. Omat tehot ja rytmi  siinä vähän kärsivät, kun piti jättää taas etäisyyttä edellä ajavaan. Wattimittari auttoi kyllä ylämäessä pitämään tehot oikealla tasolla, ilman sitä olisi varmaan tullut vähän enemmän keulittua heti alkumatkasta. 

Pyöräreitti oli todella mahtava! Alun mäki oli ihan ajettava, ja loppumatka sen jälkeen olikin tietysti alamäkivoittoista kaunista ruotsalaista maaseutua. Kannustajiakin oli mukavasti reitin varrella. Reilun 70 kilsan ajon jälkeen tie meni niin kapeassa solassa, että ohittaminen oli kielletty. Hieno paikka sekin, kun siitä itsekseni sain ajella.

Huoltopisteitä oli neljä, ja kaikkea hyvää oli hienosti tarjolla - vapaaehtoisia oli rivissä varmaan parikymmentä ja he ojentelivat vettä ja urheilujuomaa pulloissa, geelejä ja banaaneja. Olin suunnitellut syöväni kaksi geeliä tunnissa ja laittanut ne jopa oikeaan järjestykseen pyörän rungossa kiinni olevaan pussukkaan. Osassa geeleistä oli kofeiinia, osassa ei. Otin kahdelta huoltopisteeltä vesipullot ja yhden varageelin.

Loppumatkasta oli jo väljempää ja helpompi ajaa tasaisella teholla. Olo tuntui ihan mahtavalta, ja selkiä tuli vastaan. Yksi jäi erityisesti mieleen: levykiekko-Henrik. Harvemmin levykiekollisia pyöräilijöitä tulee ohitettua, mutta Henrik laittoi alamäissä jalan suoraksi. Yhdessä mäessä sitten painelin ohi. Eipä kuitenkaan mennyt kauaa, kun ilmeisesti peesiin jäänyt Henrik ohitti minut. Jonkun aikaa ajelin siinä 12 metrin päässä, kunnes taas yhdessä alamäessä ohitin hänet, eikä häntä enää sen jälkeen näkynyt. Tämän episodin innoittamana kävin vielä sunnuntai-iltana ostamassa #yougotchicked -t-paidan Exposta. ”You got chicked” on suomeksi vähän sama kuin että jäit tytön ohittamaksi. Siitäs sait, Henrik!

Loppumatkasta piti taas vähän himmata, kun edessä oli sellainen häröpallo koko kaistan leveydeltä, ettei siitä oikein sääntöjen puitteissa ohi olisi päässyt. Viimeisen alamäen alla kisa sai hieman synkkiä sävyjä, kun näin ensin ambulanssin ja sitten jonkun paareilla makaavan paljaat jalat. Hänen ympärillään oli 4-5 ihmistä auttamassa, ja myöhemmin kuulin, että tietä ylittämässä ollut iäkäs naiskatsoja oli jäänyt pyörän alle ja loukkaantunut hengenvaarallisesti. Juttu onnettomuudesta Jönköpingns Postenissa.

Pyöräilyssä hurahti aikaa 3.01:55.

Toinen vaihto meni vähän nopeammin (5:38) kuin ensimmäinen, ja siinä piti käydä vessassakin. Lippis päähän, hame kisapuvun päälle ja lenkkarit jalkaan ja baanalle. Mukaan otin vielä pari suolatablettia pienessä metallirasiassa. Pidin sitä ensin takataskussa, mutta se jatkuva kilinä alkoi ottaa päähän ja otin rasian käteen. Loppumatkasta tajusin sujauttaa sen tripuvun alle.

Huoltopisteitä oli juoksussa 2,5 kilsan välein, ja niillä otin aina joko kaksi desiä Cokista tai yhden Cokista ja toisen vettä. Pari kertaa tuli pieni vatsakramppi, mutta sain ne hengiteltyä pois. Vasemman jalan päkiä alkoi puutua, kun olin laittanut uudet pikanauhat liian kireälle. Loppua kohden vauhti hidastui, tuntui etten vaan löytänyt sitä seuraavaa vaihdetta. Kävelyaskelia otin kuitenkin vain huoltojen kohdalla. 

Hame sai paljon kehuja, ja nimelläkin kannustettiin. Ensin olin vähän ihmeissäni, että onko täällä joku toinenkin Pia, mutta sitten tajusin että nimihän lukee siinä numerolapussa. Välillä ripsi vähän vettä, mutta niin vähän etteivät edes lenkkarit kastuneet.

Kun 18 kilometriä oli juostu, yritin vielä kerran nostaa vauhtia pieneen loppukiriin, kun tiesin Peten jo odottavan maalissa. Maalisuoran alussa oli Paul Kaye, ja heitin siinä yläfemmat hänenkin kanssaan. Juoksuun meni aikaa 2.11:45 ja loppuaika livahti juuri yli kuuden tunnin, 6.01:27. 

Maalissa!

Oman kullan kainalossa, jalat tukavassa haara-asennossa :)

Ikäsarjassani (N 45-49) olin juuri ja juuri puolivälin huonommalla puolella, kun maaliin pääsi 44 naista, ja sijoitukseni oli 22.

Mitali ja kaikki!

Palautumisalueella oli tarjolla juotavaa ja hampurilaisia kaikille maaliintulleille. Hampurilaisten paistajillakin näytti olevan hauskaa.

Pihvi poikineen.

Illalla kävimme palkintoseremoniassa, jossa palkittiin parhaat PROt ja ikäkausiurheilijat ja jaettiin 30 paikkaa Ironman 70.3 maailmanmestaruuskisaan. Se järjestetään syyskuussa 2017 Chattanoogassa USAssa. Mieleen jäi erityisesti se, että Jönköpingin kisan vanhin nais- (60-64v) ja miesvoittaja (70-74) molemmat olivat ikäsarjojensa ainoat osanottajat ja myös lunastivat paikkansa MM-kisaan. Paikat menivät muutenkin kuin kuumille kiville, kovinkaan montaa roll-downia ei tullut.

Jönköping oli oikein kiva kisakaupunki, hyviä ruokapaikkoja oli helppo löytää ja liikkuminen oli helppoa. Majoituimme Scandic Portalen-nimisessä hotellissa, josta oli lyhyt matka kaikkialle. Huoneemme oli kyllä pienin, missä olemme vähään aikaan majoittuneet, mutta kyllä sinne mahtuivat molemmat pyörätkin. 

Melkein koko hotellihuone.

Sekin oli matkalla kiva huomata, että kouluruotsipohjalta ymmärsin hyvin ja jonkun verran osaan vielä puhuakin ruotsia. Pelkällä englannillakin olisi kyllä tosi hyvin pärjännyt. Seuraavassa kisassa, täydellä matkalla Ranskan Vichyssä elokuun lopussa on ehkä vähän eri meininki kielen suhteen, sillä ranskaa luin lukiossa vain kaksi vuotta eivätkä ranskalaiset ehkä ihan yhtä innokkaasti puhu englantia.

Automatkoihin kannattaa kyllä varata aikaa. Tullessa odotimme aika kauan ulospääsyä laivasta ja satamasta ja vähän myöhemmin matkaa hidasti siltatyömaan kiertotie. Eilen kotimatkalla E4-tiellä sattui useamman auton onnettomuus, ja me satuimme paikalle muutama minuutti sen sattumisen jälkeen. Vielä siinä vaiheessa liikenne kulki onnettomuuspaikan ohi ryömintävauhtia. Yksi auto oli moottoritien keskialueella, ja pari pysähtyneenä vasemmalla kaistalla. Toisessa oli triathlonpyöräkin kyydissä. Kuljettajat ja matkustajat olivat nousseet autoistaan, eikä kukaan näyttänyt loukkaantuneen. Taas kävi meillä hyvä tuuri. 

Kaikki tulokset.

Kisan aattona

Siljan laiva saapui Tukholmaan perjantai-aamuna klo 9.30, mutta meiltä kesti ruuhkan vuoksi yllättävän kauan päästä ulos satamasta. Matkalla Jönköpingiin oli myös yksi aika iso siltatyömaa, joka jonoutti liikenteen tehokkaasti. Kerran pysähdyimme vessaan ja toisen kerran syömään. Löysimme sattumalta tosi kivan ruokapaikan Göta-kanavan varrelta. Ajomatkaa E4-tieltä oli varmaan viitisen kilometriä, mutta kannatti poiketa.

Hotelliin kirjautumisen jälkeen kävimme pienellä pyörälenkillä. Ajatuksena oli ajaa ylös pyöräreitin alussa oleva mäki, mutta suunnistustaitomme loppuivat kesken ja pienen pyörimisen jälkeen tyydyimme ajelemaan lähimaastoissa. Perjantaina ehdimme myös rekisteröitymään ja käymään kisainfossa. 

Ironman-hommelit ovat täällä niin isosti esillä, että välillä on vaikea muistaa, että kyseessä on "vain" puolimatka. Kööpenhaminan fiilikset, kisaa edeltäneet pelot ja sen jälkeinen helpotus nousevat helposti mieleen. Ehkä täällä jaksan jopa lähteä kisan jälkeen vielä maalisuoralle hurraamaan viimeisille maaliintulijoille?

Pyörälenkille lähdössä.

Kisainfon piti muuten Paul Kaye -niminen eteläafrikkalainen mies, joka myös juontaa kisan ja vastaanottaa kilpailijat maalisuoran punaisella matolla. Paul näkyy ja äänensä kuuluu varmasti tuhansilla Ironman-maaliintulovideolla, niin myös minun videollani vajaa vuosi sitten Kööpinhaminassa. Hän kiertää tämänkin kesän Ironmanin Euroopan-kisoissa, ja todennäköisesti tapaamme hänet taas Ironman Vichyssä elokuun lopussa.

Tänään lauantaina onkin ollut paljon vähemmän asioita hoidettavana. Aamulla kävimme tutustumassa uintireittiin. Se on tosi helppo suorakaiteen muotoinen rata, joka uidaan vain kerran. Vesi on noin 18 astetta, ja tuntui puhtaalta. 

Uinnissa on ns. rolling start, jossa kilpailijat menevät ennen uintia tavoiteaikansa mukaiseen järjestykseen, ja siitä sitten joustavasti neljä kerrallaan uimaan. Tämä kuuluu Ironmanin Swim Smart -ohjelmaan, ja sen pitäisi vähentää huomattavasti ruuhkia ja kontakteja uinnissa.

Uinnin lähtöramppi.

Uinnin jälkeen vaihtoalueelle juostaan 500 metriä. Siinä saattaa jo aika monella (myös minulla) karista ennätyshaaveet. Märkäpuvun saa juostessa riisua vain yläosasta, joten pientä swimrun-henkistä etappia on siis tiedossa heti aamusta. On se koko matka sentään mattoa, ettei tarvitse asfaltilla tai mukulakivillä juoksennella.

Pyörä ja muutkin pyörä- ja juoksuosuudella tarvittavat kamppeet ovat jo valmiina vaihtoalueella odottamassa huomista. Aamulla ennen kisaa ei tarvitse muuta kuin laittaa vesipullot kyytiin ja pumpata renkaat. Jönköpingin sääenusteet muuttuvat lähes tunneittain, joten laitoin pyöräkassiin myös sadetakin ja irtohihat. Toivottavasti tulee yhtä hieno ja aurinkoinen päivä kuin tänään eikä niitä tarvita. 

Cannondale Slice -pyöräni valmiina etualalla.

Tapasimme aamiaisella pari suomalaista heppua, jotka olivat eilen käyneet ajamassa pyöräreitin läpi. Ensimmäiset 28 kilsaa ovat kuulemma aika mäkiset, joten niissä täytyy vaan ottaa rauhallisesti. Siinä auttaa varmasti se wattimittari! 

Huoltopisteitä on neljä, joten juotavaa saa varmasti riittävästi. Ostin tänään exposta Powerbar-geelejä, joista kahden tuntivauhdilla pitäisi saada kaikki tarvittava.

Ironman-kisoissa peesiväli on 12 metriä edellä ajavan eturenkaasta takana ajavan eturenkaaseen mitattuna. Jos ajaa 12 metriä lähemmäksi edellä ajavaa, on 25 sekuntia aikaa ohittaa. Samoin jos tulee ohitetuksi, pitää samantien jättäytyä 12 metrin päähän ohittajasta. Oletan, että minua ohitellaan varsinkin alkumatkan ylämäissä, jos uinti menee hyvin.

Juoksuosuus juostaan 2,5 kierroksena keskustassa. Huoltopisteitä on 2,5 kilometrin välein, ja tarjolla on myös lempikisajuomaani Coca-Colaa. Kisapuvun taskuun otan vaihdosta pari suolatablettia. 

Yksi pieni tekninen pulma minulla on: en ole saanut sykettäni näkymään Suunto Ambitissa enkä myöskään Garminin pyörämittarissa. Nyt sille ei kyllä voi mitään. Uinnin meinaan mennä rennon reippaasti, pyörässä seurailen tavoitewatteja tarkkaan ja juoksussa annan sitten mennä niin kovaa kuin jaksan. 

Löysin muuten tänään exposta uuden hienon kisapuvun, jossa on hihat. Nykyinen hihaton Heltri-kisapukuni alkaa jo näyttää väsymisen merkkejä, ja kovin aurinkoisessa kelissä hihat suojaavat mukavasti auringolta. Vaikka puku on musta, sen "cold black" -kangas pysyy viileänä kuumassakin ja suojaa UV-säteilyltä. Huomenna en sitä kuitenkaan vielä laita päälle, ehkä sitten seuraavassa kisassa kuun lopussa Next Triathlon Helsingin perusmatkalla.

Mökkijärven ympäri

Kun vuonna 2002 etsimme mökkitonttia, piti sen tietenkin olla järven rannalla. Onnenkantamoisen ja yhden ystävän kautta tämä rinnetontti Varsinais-Suomesta sitten löytyi. Rakensimme mökin, ja aika monta kesää meni ensin rakennus- ja myöhemmin pihahommissa.

Nyt kun vietämme yhä enemmän aikaa kahdestaan täällä mökillä, on tästä tullut varsinainen treenileiri. Järvi on vieressä, hyviä metsänhoitoteitä riittää juoksuun ja maastopyöräilyyn, ja parin kilsan automatkan päässä on päättymätön verkosto hyväkuntoisia asfalttiteitä maantiepyöräilyyn. Meillä kävi tosi hyvä tuuri, sillä emme tonttia ostaessamme vielä tienneet, että meillä joskus sellaisiakin tarpeita olisi.

Mökkijärvi on tosi pieni, ja kaikki moottorikäyttöiset vehkeet on järvellä kielletty. Silloin tällöin näkyy joku siellä soutelevan, joinakin kesinä on täällä nähty myös pieni purjevene. Järvi sopii siis todella hyvin avovesiuintiin. Ensimmäisenä triathlonkesänäni vuonna 2010 uiskentelin siksakkia itsekseni, kun Pete oli hengenpelastajana veneellä vieressä.

Vuosi vuodelta ovat uintimatkat pidentyneet. Järvessä on kaksi pientä saarta, ja perusuintilenkkimme on pitkään ollut molempien saarten kiertäminen. Siihen menevä aika vaan tuntuu lyhenevän, ja on pitänyt lähteä kauemmaksi, kun saman reitin kahdesti uiminen tuntuu tylsältä.

Eilen meillä oli treeniohjelmassa vähän pitempi uinti, ja uimme lähes koko järven ympäri. Lähtiessämme uimaan järvi oli peilityyni. Näkyvissä oli myös jonkin verran vihreitä levähippusia, kuten useimmiten ihan tyynellä kelillä. Reilut 10 vuotta sitten mökkinaapurimme tutkitutti järvestä otetun vesinäytteen, ja siitä löytyi myös myrkyllistä sinilevää. Me käymme uinnin jälkeen aina heti suihkussa, emmekä me tai vieraamme ole koskaan saaneet mitään iho- tai muitakaan leväoireita.

Kesässä on yleensä 1-2 päivää, jolloin levää on niin paljon näkyvissä ettemme mekään mene uimaan. Muuten järven vesi on puhdasta, vesitutkimuksen luonnehdinta taisi olla "puhdasvetinen, karu erämaajärvi". Vesikasveja on jonkin verran, mutta kun paikat ovat jo tuttuja, nekään eivät pääse yllättämään.

Tässä kuva laiturilta järven eteläpäähän:

Tyynessä järvessä uiminen oli ihan mahtavaa ja vähän harmittikin, että jätin kameran laiturille. Olisi tullut hienoja kuvia!

Pikonlinna Swimrunista saatu uimalakki meni heittämällä suosikkilistan kärkeen meillä molemmilla. Se peittää hyvin korvat, on mukavan jämäkkää materiaalia ja sopivan kokoinen sekä tuo mieleen kivat muistot.

Viikko Jönköpingin kisaan

Flunssa meni kuin menikin ohi, ja miten kiva onkaan treenata! Huonoimpina päivinä ehdin jo ajatella, että miten ikinä jaksan täydellä matkalla maaliin, kun portaiden nouseminenkin tuntui jo isolta suoritukselta. Nyt olen onneksi taas kunnossa, ja keskiviikosta lähtien päässyt myös treenaamaan.

Minulla alkoi perjantaina neljän viikon kesäloma. Se oli muutenkin ihan loistava päivä, sillä silloin selvisi, että tyttäremme sai opiskelupaikan Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulusta. Samasta opinahjosta ovat ennen häntä valmistuneet minun lisäkseni siskoni, molemmat vanhempani ja isoisäni. Tyttäreni on siis kauppatieteilijä jo neljännessä polvessa!

Flunssan takia päättyvän viikon treeniohjelmaan tehtiin pieniä muutoksia. Keskiviikkona kävin salilla, torstaina juoksin töistä kotiin ja perjantaina kävin itsekseni Oittaalla uimassa. Vähän aikaa piti märkäpuvun vetoketjun kanssa ährätä, se kun menee kiinni ylhäältä alas, mutta onneksi liikkuvuus vielä riitti sen sulkemiseen omin avuin.

Eilen lauantaina tulimme Peten kanssa mökille, ja kävimme tekemässä lyhyen pyörä-juoksu -yhdistelmätreenin.  Auton jätimme vaihteeksi Kasvihuoneilmiön pihaan, kun yleensä meillä on vaihtopaikkana Lahnajärvi. Omalta mökiltä ei voi triathlonpyörällä ajamaan lähteä, kun lähimmälle asfalttitielle on matkaa nelisen kilsaa.

Tänäänkin oli ohjelmassa pyöräilyä.  Ajelimme omia reittejämme kevyesti pyöritellen, minä kolme tuntia ja Pete vähän pitempään. Lähdimme matkaan jo hieman ennen yhdeksää, kun muuta liikennettä on vielä aika vähän. Aikainen herääminen kannatti siinäkin mielessä, että öinen sade oli jo siirtynyt idemmäksi ja saimme ajaa poutasäällä.



Ajoin saman reitin kuin viime viikonloppunakin, mutta nyt myötäpäivään. Kiskossa tein pienen retken Kisko Triathlonin juoksureitin maisemiin.  Kiskon kisa oli ihan ensimmäinen triathlonkilpailuni vuonna 2010, ja sen jälkeen olen siellä kilpaillut perusmatkalla joka vuosi. Tänä vuonna en valitettavasti pääse mukaan, kun kisa järjestetään samana viikonloppuna kuin Jönköpingin puolikas.

Kiskon juoksureittiä. Tänään ei ruuhkaa...

...eikä sadetta!