Yksin kotona

Aamulla kävin Esport Expressissä juoksemassa tunnin treenin juoksumatolla. Viime yönä oli satanut vähän lunta, ja liukkaan alustan välttääkseni päätin juosta vauhtikestävyystreenini sisällä. Salilla oli kymmeneltä vielä aika rauhallista, joten juoksumatoissakin oli valinnanvaraa.  Valitsin sen tutun, jolla olin ennenkin juossut. Treeni meni ihan yllättävän hyvin! Jossain vaiheessa ajattelin, että voisin juosta jopa vähän kovempaa. Sitä ei juurikaan ole aikaisemmin sattunut!

Kotiin lähtiessäni huomasin, että oman koppini molemmin puolin oli jo varatut kaapit, vaikka vapaita oli vaikka millä mitalla ympäri pukuhuonetta. Miksi valita se varatun viereinen koppi - siinähän on se ilmeinen riski, että joku tulee ihan viereen pukemaan? Olen toki joskus huomannut tehneeni niin itsekin. Ehkä se varattu koppi jollain alitajuisella tavalla kertoo, että tällä suunnalla on hyvä meininki.

Tapasin pukuhuoneessa myös yhden ystävän, kun olin juuri lähdössä kotiin. Olen selvästi tullut jo siihen ikään, että kun joku kysyy kuulumisia, mieleen tulee ensimmäiseksi kertoa lasten kuulumiset. Ehkä siihen vähän liittyy sekin, että viimeisen viikon sisällä olen käynyt molempien lapsieni ensimmäisessä omassa asunnossa kylässä. Hassua, että he muuttivat kotoa kuukauden sisällä, vaikka ikäeroa on pari vuotta. Pojilla armeija tietysti usein lykkää opintojen aloitusta pahimmillaan jopa kahdella vuodella, niin meilläkin kävi.

Tämän viikonlopun olen ollut yksin kotona, kun Pete on työmatkalla Varsovassa. En muista, koska viimeksi olisin ollut useamman päivän peräkkäin yksin. Siskoltanikin ehdin jo kysyä, mitä hän tekee ollessaan yksin kotona. Kuulemma siivoaa ja leipoo, ja niin huomasin itsekin toimivani. Varmuuden vuoksi kutsuin tyttären poikaystävineen sunnuntaina brunssille, ja meillä olikin tosi kivaa. Poikanikin lupasi piipahtaa illalla palattuaan mökiltä, joten yksinäiseltä ei ole tuntunut.

Eilisen pyörälenkin haastavin vaihe oli pyörän saaminen ulos varastosta.
Kaikki pojan pyörät eivät ole vielä muuttaneet.