Suunto Spartan Ultra -käyttökokemuksia

Olen aika säästeliäästi hankkinut uusia sykemittareita. Yhdeksän vuoden aikana minulla on ollut käytössä vain muutama laite: ensimmäiset pari vuotta joku Polarin laite, jonka mallia en enää muista, sitten Suunto Ambit2 S ja nyt uusimpana hankintana Suunto Spartan Ultra. 

Päädyin ostamaan Spartanin kolmesta syystä: pitkä toiminta-aika, kotimaisuus ja Movescount, jossa minulla oli jo useamman treenivuoden datat tallennettuna. 

Noin kuukausi sitten kävin Amerin konseptimyymälässä ostoksilla. Ihan viime metreille mietin, että Ambit3 voisi myös olla vaihtoehto, koska olin lukenut ja kuullut Spartanin ohjelmistossa olevan vielä melko paljon korjattavaa. Spartaniin kuitenkin lopulta päädyin. 

Ensimmäisten uintitreenien jälkeen oli jännä katsoa uinnin sykedataa. Yllätyin siitä, kuinka korkealle syke oli noussut - jotenkin olin ollut siinä käsityksessä, että se olisi jotenkin matalamman sykkeen hommaa. Ei näytä olevan: 

 

Alkuverran jälkeen vähän potkuja, sitten lyhyt pyramidi eri vauhdeilla, neljä samanlaista kovempaa settiä ja loppuun 50 metrin vetoja - treeni näyttää onnistuneen tosi hyvin.

Pyöräillessä olen pitänyt mittaria ranteessa. Minulla on edelleen käytössä myös Garmin EDGE 500, josta on ajon aikana helpompi katsella watteja - se kun on kiinni aika-ajotangossa. Sykettä siinä ei näy, koska käyttämäni Suunnon sykevyö ei ole sen kanssa yhteensopiva. Se ei oikeastaan haittaa, koska ajan kuitenkin wattien mukaan ja sykkeen näen tarvittaessa rannetta kääntämällä. 

Spartan ja Stages-wattimittari näyttävät toimivat yhdessä moitteetta eikä yhteys pätki. Vain ekalle Mallorcan-lenkille lähdettäessä tuli ongelma: kun yritin kalibroida wattimittarin, sykemittari kaatui ja sain sen käyntiin vasta tunnin ajon jälkeen ensimmäisen pysähdyksen aikana. Se harmitti ja ehdin jo miettiä, että mitä tästä oikein tulee.

Toisen kerran petyin, kun Spartan kyykähti pitkän lenkin loppupuolella. Alcudian rantatiellä huomasin ykskaks, että ranteessa näkyy vain kello, ei enää syketietoja tai reittiä kuten olisi pitänyt. Onneksi siinä vaiheessa en enää ollut sykemittarin reittiohjeiden varassa. Akkua oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. 

Molemmilla kerroilla Spartanin ongelmiin on auttanut buuttaus eli ylimmäisen napin painaminen 12 sekuntia tai pitempään.

 

Juoksulenkeillä kaikki on toiminut kuten pitääkin. Värinähälytys on minulle kiva uutuus, kun piippaukset esimerkiksi kilometrin päättymisen merkiksi ovat joskus jääneet liikenteen melun takia huomaamatta.

Koska minulta on jäänyt yksi sykemittarisukupolvi kokonaan väliin, olen iloinnut Spartanin myötä myös siitä, että saan siirrettyä treenit Movescountiin kännykän Bluetooth-yhteydellä. Ambit2S piti aina synkkausta varten liittää tietokoneeseen. Tykkään myös Movescountin kännykkäsovelluksesta, kommentit on kiva kirjoittaa sinne tuoreeltaan heti lenkin jälkeen.

Käytän Spartanin jatkuvasti rannekellona. Koska se on koko ajan ranteessa, siitä on tullut minulle nopeasti tärkeä ja pieni merkki siitä, mitä teen vapaa-ajalla. 

Mallorcan pyöräloman jälkitunnelmia

Pari työpäivää loman jälkeen on nyt takana, ja arki jatkuu. Oli kiva palata töihin puolentoista viikon totaalitauon jälkeen. En lomalla lukenut edes meilejä, vaikka niitä kännykkään aina wifin päässä ropisikin. Säästin kaikki työhönpaluu-aamuun!

Loma oli meidän kolmesta Mallorcan-matkastamme onnistunein. Suurin tekijä siihen oli varmasti se, että majoituimme pari muun perheen kanssa omakotitaloon Alcudiassa. Treenien lomassa oli kiva viettää tavallista arkea ystävien kera. Talossa oli mm. todella kiva aamiaishuone itään päin, josta auringonnousu näkyi hienosti. Matkassa oli myös muutama pikkuihminen; siitä olikin jo aika monta vuotta kun viimeksi olin pitänyt sylissäni lasta, joka vasta opettelee kävelemään. Siinä ihan herkistyi muistelemaan omien rakkaiden nyt jo melko kaukaisia vauva-aikoja. 

Säät Mallorcalla todellakin suosivat huhtikuista lomailijaa. Lyhyissä lahkeissa ja hihoissa pystyimme ajamaan, vain parina tuulisempana päivänä piti laskuihin pukea päälle tuulitakki. Kaikkein viileimmän päivän vietimme Palmassa. Pari kertaa kävin uimassakin, merivesi oli märkkärillä oikein sopivan lämpöistä.

Sain tehtyä kaikki avaintreenit, ja ajaessani jo toista kertaa ylös Llucin mäkeä mietin, että on tämä vaan aika paljon kivempaa ylläpitää tavoitewatteja näissä maisemissa kuin trainerilla kotona. 

 

Pete ei pystynyt niskassaan olevasta hermopinteestä johtuen ajamaan niin paljon kuin olisi halunnut. Sen sijaan hän löysi ihan mahtavia polkuja juostaviksi, taisi  innostua siitä hommasta ihan kunnolla. Viimeisenä päivänä hän juoksi jonkun paikallisen polkujuoksukisan 20 km pituisen reitin, jossa oli vertikaalinousua 1000 metrin verran. 

Petelle sattui myös meidän reissun ainoa kuperkeikka, kun edessä ajanut auto pysähtyi, kun hän oli juuri räpläämässä kelloaan. Vain vasen käsi oli jarrulla,ja niinhän siinä kävi, että vaikka ehkä puoli sekuntia pyörä oli kuskeineen pystyssä eturenkaan varassa, se kääntyi kuitenkin  väärään suuntaan. Pohkeeseen tuli aika ilkeän näköinen eturattaan piikin syvyinen haava, joka onneksi lähti hyvin paranemaan jo matkan aikana. Ei saa koskea kelloon ajon aikana kuin pitkillä yksinäisillä suorilla!

Sekin tuli huomattua, että parikymppinen poikamme pysyi ällistyttävän hyvin mukana vauhdissa, vaikkei pyörä- tai oikeastaan muutakaan treeniä juuri alla ollut. Lahjoja vai tahdonvoimaa, vaikea sanoa!

 

Ennen matkaa arvioimme, että nyt olisi jo tosi hyvät ulkoajokelit täällä Suomessakin, ja niinpä Helsinki-Vantaan räntäsade koneen laskeuduttua oli kuin märkä rätti kasvoille, ihan konkreettisestikin. Ehkä se keli vielä tästä viikonloppua ja vappua kohden paranee ja päästäänkin ajamaan sunnuntain pitkä lenkki maantiellä.

Loma jatkuu

Muutaman intensiivisen pyöräilypäivän jälkeen pidimme keskiviikkona lepopäivän ja ajoimme Palmaan. Aika paljon oli ruuhkaa ja parkkipaikka vaikea löytää, ilmeisesti moni muukin oli päättänyt tuulisella päivänä lähteä saaren suurimpaan kaupunkiin. Kävimme mm. Raphan viikkoa aikaisemmin avatussa myymälässä. Poikamme osti sukkia ja Kings of Pain -kirjan maantiepyöräilyn sankareista. Joimme siellä myös kahvit ja teet. Ihan hieno kauppa.

 

Torstaina ajoimme Llucin nousun Caimarin kautta ja jatkoimme sieltä Sa Calobraan. Ilma oli edelleen tuulinen ja aika viileä, joten tuulitakki oli laskuissa tarpeen. Sa Calobrassa söimme pienen lounaan ennenkuin piti lähteä kapuamaan vajaan kymmenen kilometrin pituista nousua ylös. 

 

Perjantaina keli oli jo vähän lämpimämpi, kun ajoimme noin kolmen tunnin tasamaalenkin. Sellainen jännä tilanne sattui, että yhdessä alamäessä tunsin kuinka mehiläinen ensin kopsahti rintakehään ja siitä jotenkin pyörähti muutaman sentin auki olleen  pyöräilypaidan sisään. Koska ajoin ensimmäisenä enkä voinut tehdä äkkipysäystä, yritin ensin puristella sitä kuoliaaksi paidan sisällä, ja sitten se jo pistikin. Oli pakko pysähtyä ja riisua paita ja melkein liivitkin pois ennenkuin se porhalsi jostain uuden lentoon. 

 

Eilen lauantaina ajoin noin tunnin Sa Poblaan ja sen jälkeen juoksin ja kävelin läheisen Puig Sant Marti -vuoren laelle. Huipulta oli todella upeat näkymät alas alas laaksoon. Jotkut hyppäävät sieltä alas liitovarjoilla. Kaksi miestä valmistelikin hyppyjään samaan aikaan kun olimme siellä ihastelemassa maisemia.

 

Illalla kävimme heittämässä poikamme lentokentälle kotimatkaa varten. Meillä on Peten kanssa täällä vielä pari aurinkoista treenipäivää jäljellä. 

Cap de Formentor

Aikaisemmilta Mallorcan-reissuilta on jäänyt mielen erityisesti ajelu Formentorin majakalle. Se on niin hieno reitti, henkeäsalpaavia maisemia ja kivoja nousuja ja laskuja. 

 

Tänään ajoimme sinne kolmistaan. Lähdimme liikkeelle vasta yhdentoista jälkeen, ja reitillä oli melko ruuhkaista. Suuri osa autoista jäi Formentorin hiekkarannan tuntumaan, mutta majakallekin niitä riitti ruuhkaksi asti. Parikymmentä autoa odotti pysähdyksissä parkkipaikkaa, ja niitä vapautui vasta kun joku toinen oli lähtemässä. 

Sen verran arkailin, etten lähtenyt pyörällä ohittamaan autoja vasemmalta, vaan talutin pyörää viimeiset pari-kolmesataa metriä. Pelkäsin vastaan tulevia autoja, joita ei sitten tullutkaan. Myöhemmin kuulin, että Pete oli ajanut autojen ohi, koska arvasi että perässään tuleva poikamme nousee siinä varmasti putkelle ja menee vielä loppumetreillä ohi. Ohitus ei onnistunut, mutta muuten oletus piti paikkansa. 

 

Jalat tuntuivat vahvoilta, ja pidin ylämäissä watit anaerobisella kynnyksellä, kadenssin noin kuudessakympissä. Talven pitkät maastopuörälenkit ovat tainneet tehdä tehtävänsä, kun pyörä kulkee nyt kivasti. Alamäissä ei tänään juurikaan tarvinnut polkea, ennemminkin jarruttelin. 

 

Majakalta ajoimme suoraan syömään rantaravintolaan, ja söin ihan todella hyvän kasvispaellan. Pian alkaa olla taas nälkä, illallispaikaksi on sovittu paikallinen nepalilainen.

 

Kaksi ekaa lenkkiä Mallorcalla

Sunnuntaina saavuimme Alcudiaan, jossa majoituimme ystäviemme vuokraamaan taloon. Ruoka oli valmiina odottamassa, mitä luksusta! Illalla kasattiin vielä pyörät, joten sunnuntai-aamuna olimme valmiita lähtemään matkaan suunnitellusti yhdeksältä.

Ihan kommelluksitta ei lähtö sujunut. Viime hetkellä päätin kalibroida wattimittarin, ja sen seurauksena Suunto Spartan kyykähti. Sain sen elvytettyä, kun ensimmäisen kerran pysähdyimme noin tunnin ajon jälkeen. Loppujenkin sykemittari toimi ihan onneksi ihan moitteetta. Yhteensä ajoimme kolmisen tuntia, 75 kilsaa. 

Hetkeä ennen lähtöä huomasin myös, että etujuomapulloni vuotaa. Se on osa käsien väliin tulevaa torpedo mount -systeemiä. Pulloa ja siihen kuuluvaa pilliä on ollut vähän hankala pitää puhtaana, ja sellaista epämääräistä harmaata kasvustoa tuppaa ilmaantumaan raivoisasta pesusta huolimatta. Pullotelineeseen sopii mikä pullo tahansa, joten ei ollut vaikea päätös heittää se Xlabin pullo roskikseen ja hankkia tavallinen, helposti pestävä pullo tilalle. Eipähän tarvitse sitten kisassakaan alkaa sitä etupulloa erikseen täytellä, vaan voin helposti vauhdissa vaihtaa molemmat pyörässä olevat pullot uusiin. 

 

Tässä poseeraamme Puig de Santa Magdalena -nyppylän päällä; minä, Pete ja poikamme.

Illalla kävimme Peten kanssa uimassa meressä puolisen tuntia. Vesi oli mukavan lämmintä, todennäköisesti ilman märkkäriäkin olisi pärjännyt.

Tänään ajoimme 120 kilsaa, kolmen luostarin kierroksen. Nousua oli aika paljon enemmän kuin eilen, mutta vahvasti tultiin loppuun saakka. Poikani kanssa jätimme tosin viimeisen pienen nousun väliin ja lähdimme kahdestaan kohti majapaikkaa, kun muu porukka lähti kiipeämään vielä yhdelle luostarille. 

 

Olin ladannut reitin Spartaniin (tai oikeastaan Toffe latasi), ja se toimi hienosti, kunnes kyykähti noin10 kilometriä ennen maalia. Akkuakin oli jäljellä yli 30 %, joten siitä ei voinut olla kysymys. Alkoi jo vähän harmittaa, kun molemmilla lenkeillä on täällä ollut ongelmia. Kello kaatui myös lenkin jälkeen aina, kun yritin katsoa pyöräilyn tietoja kellosta. Maagisesti tiedot näyttävät nyt kuitenkin siirtyneen Movescountiin ja Stravaan, tosin sen viimeisen kympin tiedot puuttuvat.

Huomenna ajamme Cap de Formentorin majakalle, noin 60 kilsaa. Keskiviikko ja torstai ovat säätiedotuksen mukaan vähän tuulisempia ja viileämpiä päivä. Toistaiseksi täällä onkin ollut todella lämmintä, lyhyillä hihoilla ja lahkeilla pärjää hyvin. Keskiviikolle olemme suunnitelleet reissua Palmaan. 

Huomenna pyöräilylomalle Mallorcalle!

Viimeksi olen lomaillut pari päivää joulukuussa, ja alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, ettei Mallorcan-matka tule yhtään liian aikaisin. Lähtö on lauantaina, ja mukaan lähtee Peten lisäksi myös poikamme. Hän ei ennen ole ajanut pyörällä ulkomailla, ja on täällä Suomessakin ajanut vähemmän kuin me, toki nyt talvenkin aikana käynyt jonkun kerran trainerilla polkemassa. Mutta eiköhän hän sillä kuuluisalla nuoruuden innolla mukana roiku.

Ennen matkaa on monenlaista tekemistä. Ihan tärkeimpiä juttuja on passi, sillä ilman sitä matka tyssää lentokentälle. Tämä tuli mieleen, kun  olin joitakin viikkoja sitten viemässä poikaani Ruotsin-lautalle risteilyä varten. Ohimennen kysäisin, että kai olet jo uusinut vuodenvaihteessa vanhaksi menneen passisi - asia, josta olin häntä moneen otteeseen muistuttanut. No ei ollut, mutta onneksi Ruotsiin pääsee kuulemma ajokortillakin. Sittemmin hän on saanut hankittua uuden passinkin.

Elokuussa Vichyyn lähtiessä unohdin matkasta lompakon. Olin edellisiltana maksellut laskuja yläkerrassa ja siksi lompakkoni oli jäänyt epätyypilliseen paikkaan olohuoneen sohvalle. Lähtiessä nappasin mukaan käsilaukun tarkistamatta, oliko lompakko siellä. Vasta lentokentällä huomasin ettei ollut, enkä enää ehtinyt sitä hakea. Onneksi Petellä oli luottokortti mukana.

Pass, pengar och biljett - kaksi kolmesta on meidän perheen viimeisimmillä reissuilla unohtunut!

Ostin muutama viikko sitten Suunto Spartan Ultran, jonka akun pitäisi kestää vähän pitemmätkin lenkit. Viime viikonlopun pyörälenkillä testasin, miten reitit Spartanissa toimivat, ja ihan hyvinhän se meni. Vain Toffelta saamien reittien lataamisessa oli vähän hankaluutta, kun ne eivät Plotaroutesta ihan suoraan siirtyneet, vaan tiedostot piti kierrättää Google Mapsin kautta. Sain siihen onneksi hyvät ohjeet Suunnon asiakaspalvelusta. Nämä latasin:

https://www.plotaroute.com/route/387554
https://www.plotaroute.com/route/388565
https://www.plotaroute.com/route/388570
https://connect.garmin.com/modern/activity/1661264689

Myös Cap Formentorille olisi tosi kiva päästä tälläkin kertaa, se on jäänyt mieleen tosi kauniina reittinä aikaisemmalta reissulta. Ja ehkä jonain päivänä voisi vähän tasaisempaakin ajella. Tuo "Kusten Classic" minua hieman hirvittää jo etukäteen, saa nähdä lähdenkö mukaan reissuun.

Pyörääni vaihdettiin viime vuonna ennen Calellan reissua uusi takapakka, jotta pienimmät vaihteet olisivat vähän kevyempiä ja ylämäissä olisi siten vähän helpompi polkea. Lopulta ajoin sillä "vuoristopakalla" koko viime vuoden ja tänä vuonna ajattelin tehdä samoin. Kun voimaa on vähemmän, pienillä välityksillä on helpompi pitää yllä edes jonkinlaista pyöritystä. Peten ja poikamme pyörään vastaava pakka vaihdetaan nyt tätä reissua varten.

Pyörälaukut olemme vuokranneet TriathlonSuomelta ja Velosportilta. Omia pyörälaukkuja emme ole ostaneet, koska meillä ei ole niiden säilyttämiseen tilaa. Ihan hyvin on tämä vuokrauskin aina onnistunut.

Koska olen kovin turvallisuushakuinen ihminen, tsekkasin myös, että matka- ja matkatavaravakuutuksemme ovat kunnossa ja kattavat myös mahdollisesti pyöräonnettomuuksissa sattuneet vammat. Pojalle hankin saman puhelun aikana kotivakuutuksen, jotta hänenkin matkatavaransa ja pyöränsä olisi vakuutettu. Nyt kun hän asuu jo omillaan, hän ei enää ole meidän kotivakuutuksemme piirissä.

Tänään on edessä pyörälaukkujen nouto ja pyörien ja kaikkien muidenkin kamppeiden pakkaus. Huomenna olemme jo Mallorcan ihanassa lämmössä. Kahden edellisen Mallorcan-reissun tarinat löytyvät täältä.

Työmatkajuoksua taas

Tällä viikolla on vielä vähän kovemmin treeniä, kunnes ensi viikolla jo kevennetään Mallorcan-reissua varten.

Keskiviikkona tein paluun työmatkajuoksun pariin. Lyhimmillään työmatkani on vain reilut kymmenen kilometriä, mutta koska tavoite oli juosta kaksi tuntia, juoksin pitempää maisemareittiä rantoja pitkin. Ihan loppumatkasta piti tehdä vielä vähän kiemuraa, että sain tarvittavat minuutit täyteen.

 

Alkumatkasta vastaan juoksi tuttu Konan-kävijä, joka kääntyi 180 astetta ja juoksi pari kilsaa kanssani. Siinä tulikin minulle PR pariin Strava-segmenttiin Merisatamanrannassa, kun vauhti ja syke vähän karkailivat vauhtikestävyyden puolelle. Ihan mahtavaa on nähdä lenkillä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia!

Otaniemen sillalla vastaan juoksi puolestaan Pete omalla pitkällä lenkillään. Hän oli kotona kiukkuinen kuin ampiainen, koska oli joutunut jättämään lenkin kesken kipuilevan polven vuoksi. Tavoitteena on saada se kuntoon vielä ennen reissua.

 

Minulla ei ollut ihan paras juoksutuntuma, kun edellinen kahden tunnin lenkki oli ollut sunnuntaina ja maanantaina olin käynyt salilla. Plus-sarakkeeseen voisi kuitenkin merkitä uuden Camelbak Circuit -juoksurepun, joka toimi moitteetta. Siinä oli nyt uusi venttiili, josta mainosten mukaan tulee yhdellä ilmaisulla 20 % enemmän juotavaa. Saattaa pitääkin paikkansa. 

 

Pitkä pyörä ja juoksu

Viikonloppuna on aikaa pitkille treeneille. Niinpä eilen kävin maastopyöräilemässä kolmisen tuntia ja tänään juoksin kaksi. Illalla on vielä uintitreenit Märskyssä.

Lempisuuntani pyörällä täältä Etelä-Espoosta on lähteä ajamaan Helsingin keskustaan rantoja pitkin. Ajoin aina Itäkeskukseen saakka ja sieltä kotiin Kehä Ykkösen laitaa. Kehän kevyen liikenteen väylällä oli vielä yllättävän paljon liukkaita paikkoja, ja siellä piti sitten kesärenkailla hiljentää. Vähän piti oikeaa reittiäkin etsiskellä, kun ihan joka risteyksessä ei ollut kylttejä. 

Loppumatkan Pirkkolasta ajoin tuttua oikaisureittiä, kun alkoi olla jo hieman kylmä varpaista ja sormista. Vessahätäkin oli, mutta kun ei ollut lukkoa mukana en uskaltanut jättää pyörää minnekään yksikseen. 

Tänään oli vuorossa juoksua pari tuntia. Juoksin Ratiopharm Arenan ohi Haukilahteen ja Westendiin. Lainasin Petriltä hänen Camelbak Circuit -juoksuliiviään ja se tuntui tosi hyvältä, oli täytenäkin lähes huomaamaton, vaikka vettä oli mukana puolitoista litraa. Aiemmin pitkillä lenkillä pidin pulloa kädessä, mutta se saa lapaluiden välin aika hyvään jumiin.

Pete osti liivinsä Go Expo -messuilta Scandinavian Outdoor Storen osastolta. Minä tajusin tarvitsevani samanlaisen vasta muutamaa päivä ä myöhemmin. Kävin viime viikolla Forumin myymälässä kyselemässä samanlaista, ja sellainen löytyi lopulta maahantuojalta. Saan sen todennäköisesti alkuviikosta.

Camelbak Circuitiin mahtuu kahden litran vesisäiliö. Sen mukana tuleva säiliö on tosin 1,5 -litrainen. Liivissä on kaksi isoa etutaskua, joihin mahtuu normaali urheilupullo. Vaikkapa pitkälle polkujuoksulenkille saa siis mukaan reilusti vettä ja etutaskuihin pullon tai kaksi vahvaa urheilujuomaa. 

 

Scandinavian Outdoor Storen myyjä kertoi messuilla hyvän vinkin juomasäiliön kuivaamiseen: säiliöön voi rypistää talouspaperia, ja kun sen puhaltaa täyteen ilmaa ja heiluttelee, talouspaperi imee veden itseensä. Tuntui toimivan, kun kokeilin.

Ilma oli aamulla todella sumuinen. Karhusaaressa kuulin laivojen sumutorviakin. Alussa juoksu tuntui aika raskaalta, mutta loppua kohden tunnelma parani. 

 

Juoksin lähes saman lenkin maaliskuun alussa, ja nyt olin reilun minuutin hitaampi. Keskisyke oli kuitenkin kolme lyöntiä alhaisempi, joten ei se kai niin kovin huonosti mennyt.