torstai 30. lokakuuta 2008

Sisälenkki Esportissa

Nellillä oli tänään treenit Esport Arenalla, ja koska ulkona satoi (taas!), päätin juosta lenkin EA:lla. Reilut kuusi kilometriä jaksoin ja ehdin juosta, aikaa meni noin 45 minuuttia. Keskivauhti oli siis noin 7,5 minuutin kilometrivauhdin paikkeilla, keskisyke noin 145. Ehkä se vauhti sieltä joskus löytyy. Toisaalta hitaasti on niin helppo juosta, että se tuntuu aina kivalta.

Huomenna päästään vihdoinkin taas mökille! Mahtavaa!

Viikko käynnissä

Olinkin alkuviikosta möksällä kirjoitushommissa ja hiirijahdissa. Hiiriä ei näkynyt, töitä sain sentään tehtyä. Melkein hävettää tämä yrittäjän elämän mukavuus; keskellä päivää omalla mökillä lenkille hienossa syyssäässä! Saarnikas sekä tiistaina että keskiviikkona. Matalalla sykkeellä mennään edelleen.

Tänään olin Aten kanssa pelaamassa squashia, Atella pysyy hyvin maila kädessä ja molemmille tuli hiki! Päätettiin mennä viikon päästä uudestaan.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Hitaasti hyva tulee

Olin aika samanlaisella lenkilla Ipa kanssasi. Reilut 7 km, 55min, keskisyke 144. Tuntui tosi hyvalta ottaa rauhallisesti. Minulle tuli vahan paansarkya siita edellisesta rutistuksesta kun syke meni turhan korkeaksi.
Upea keli edelleen, lehdet alkavat putoilla puista, aurinko paistaa, +15 astetta. Vuorenrinne hehkuu ihanasti punaisena.
Steve tulee tanaan kotiin NY:sta, jei!
Perjantaina on Halloween, tytot ovat innoissaan. Tana vuonna me aikuisetkin aiomme pukeutua ja menemme juhliin.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Lits läts Espoossa

Vuorossa oli taas reilun seitsemän kilometrin lenkki Mankkaan kaatopaikan ympäri. Kotiinpäin juoksin Rauduntien ja Äyräpääntien kautta. Aikaa meni noin 52 minuuttia, syke pysytteli välillä 140-150, ylämäissä se toki käväisi vähän korkeammalla... Tänään on taas lähes koko päivän satanut, ja metsäpoluilla oli tosi märkää.

Lauantaina maratonkoulun ekassa tapaamisessa oli mukana myös muutama fysioterapeutti, jotka tekivät juoksutestejä. Minulla on neutraali jalka, enkä tarvitse mitään erityisiä tukia kenkiin tai pohjallisiin. Fysioterapeutti kiinnitti huomiota siihen, ettei jalkani osu maahan kantapää edellä, kuten pitäisi. Siihen yritin tänään lenkillä kiinnittää huomiota.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Uutta ja erilaista

Lahdin tama aamuna toiseen suuntaan uudelle reitille. Se olikin erehdys: oli vain jyrkkaa ala- ja sitten ylamakea koko matkan. Jouduin vahingossa liian alas vuorenrinnetta ja jouduin sitten kavelemaan sielta kotiin. Aika 40 min, keskisyke huikeat 164.

Steve on New Yorkissa la-ke tyoasioissa. Olemme tyttojen kesken kotona viela siis pari paivaa. Kokeilin uutta jannittavaa harrastusta: huovutusta! Tein pari huopapalloa, ovat tosi sopot. Voisin innostuakin tasta nyt kun dreijauskurssi on ohi.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Maratonkoulu

Esport Arenan maratonkoulu alkoi eilen. Ryhmässä oli parisenkymmentä juoksijaa. Juoksimme yhdessä lenkin sisällä, söimme lounaan ja kuuntelimme Ensio Hakalan luennon juoksuharjoittelun perusteista. Mielenkiintoisia, mutta pääosin ennaltaan tuttuja juttuja: juokse hitaasti, älä harjoittele liikaa, muista juoda lenkillä jne.

Koulu jatkuu taas parin viikon kuluttua yhteisharjoituksella. Marraskuun puolivälissä on kuntotesti, jonka jälkeen saamme omat henkilökohtaiset harjoitusohjelmat.

Olen ollut koko päivän Kirjamessujen ständillä, ja olo on aika väsynyt. Nyt ehdin levähtää kotona puoli tuntia ennen joogaa.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Kiirekiire

Eilen juoksin taas sen normaalin kaatopaikan kiertävän lenkin, aikaa meni noin 45 min. Lenkin pituus lienee noin 7.5 km. Aikaa lenkille ja suihkulle oli vain reilu tunti, ja siksi juoksin vähän normaalia kovemmalla sykkeellä. Maksimi taisi olla noin 160. Kiireessä ei kyllä ole kiva juosta, mutta hyvä että tuli mentyä.

Nina, aikamoista shoppailua... Toivottavasti silloin joulun tienoilla on edelleen edullista, vaikka dollarin ja euron kurssi näyttää juuri nyt kehittyvän meille epäedulliseen suuntaan. Kurssillakaan ei kyllä ole niin paljon väliä, jos viidellä kympillä saa noin paljon vaatteita!

Hiiriasiaan perehdymme taas ensi viikon alussa. Petri käy mökillä maanantaina ja virittää hiirille uusia ansoja herkkuineen. Eiköhän se siitä!

Huomenna alkaa maratonkoulu!

Kaverin kanssa

Terppa! : )
Lahdin tanaan vahan vastahakoisesti lenkille yhden tyttokaverin, Brigetten, kanssa. Han oli kuullut lenkkeilystani ja halusi liittya seuraan. Siis pitkin hampain yhdessa vanhalle reitilleni... 6.5 km ja 50 minuuttia (juttelimme kaiketi). No hyvinhan se meni. Melkein huomaamatta.

Hei Ipa, tarkeita uutisia shoppausrintamalta : )
Menin tanaan Ann Taylorille, jossa on suuri ale, ja minulla sinne viela ale-kuponki, ja kuuntelepas tata: Sain hameen, neuleen, shortsit, paidan, ja kahdet korvakorut... arvo kolme- ja puolisataa... reilulla viidella kympilla. Hah! Mitas sanot! Silla lailla! Minusta on kylla tullut varsinainen supersaastaja, melkein nolottaa! Joulukuussa jatkamme tasta yhdessa!

Hei niista Ahdinpesan hiirista viela... Varmasti hoidatte ongelman ennen tuloamme ensi kesana!

torstai 23. lokakuuta 2008

Pientä kehitystä

Juu, pienistä on ilot keski-ikäisen tehtävä. Mutta Otaniemen kymppi, keskisyke 131 ja aikaa meni 1:05:30 - eli pientä kehitystä viime viikon juoksuihin.

Nyt on menossa kevyt viikko, juokseminen tuntuu kyllä tosi kevyeltä alhaisella sykkeellä.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Samaan sateeseen

Samaan sateeseen lähdin juoksemaan kuin Petrikin. Tuntui, kuin olisin juossut pilven keskellä, niin kosteaa oli. Juoksin Esportin ympäri, noin 8 km. Aikaa meni 57:40, keskivauhti oli reilut 7 minuuttia/kilsa ja keskisyke 145.

Eilen ja tänään menin pyörällä töihin, ja se kyllä tuntui hieman reisissä. Muutenkin juoksu tuntui hieman raskaalta.

Helppo viikko

Viime viikolta jäi pitkä lenkki juoksematta, lauantaina meni 12 km mutta sunnuntain juoksut jäi väliin. Nyt otetaan rennosti tämä viikko ja sitten taas lisää juoksua.

Tänään meni 10 km, ensin 2 hitaasti ja sitten 6 km 5:30 vauhtia, ja vielä jäähdyttelyksi 2 km. Illat rupeaa olemaan pimeitä ja vettä satelee, eli syksyistä on.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Takaisin lenkkipoluille

Minulle tuli viiden paivan tauko lenkkeilysta, kun oli tyttojen syyslomaa yms. Sunnuntaina paasin taas lenkille. Tuttu 6 km;n pyrays, jonka holkyttelin aiempaa rauhallisemmin, jotta syke pysyisi alle 150:n. Aikaa meni 47 min. On taas mahtavat kelit, aurinkoa ja upeita ruskan vareja vuorilla, lammintakin viela 15 astetta.

Kavin Ikeassa ostamassa halpaa ja hyvaa valkoista Billy-hyllya tyohuoneeseen. Maalasin tyopoydan ja -tuolin sointuviksi ja nyt rakennan tanne hienoa kirjastoa. Jouluna naette. Huonekalut eivat ole viela kasassa paikoillaan, joten nytkin kirjoittelen tata lattialla nappaimisto sylissa...

Pari tyttokaveria olisi kiinnostunut lenkkeilysta yhdessa, mutta taidan haluta jatkaa yksin. Se on sellainen ihana hijainen hetki kun saa holkytella rauhassa. Ipan kanssa tietenkin on ihan toinen juttu!

Kivoja kuvia ja videoita te osaatte tahan liittaa! Kiitos niista!

lauantai 18. lokakuuta 2008

Pitkä metsälenkki

Upea päivä; aurinko paistoi ja lämpöä oli kymmenisen astetta. Juoksin pitemmän lenkin Saarnikkaan ympäri. Mittarin mukaan matkaa oli 14,5 km, aikaa meni tunti ja kolme varttia. Pitkissä ylämäissä (ja niitä oli paljon!) kävelin, muuten yritin pitää sykkeen 150:n tietämissä. Metsäteillä oli paikoin niin isoja kivenmurikoita, että syke pääsi väkisinkin nousemaan. Asfaltilla on kyllä huomattavasti helpompi juosta tarpeeksi hiljaa! Loppumatkasta Powerade Lemon ei enää imeytynyt, vaan oikein kuulin, kuinka se hölskyi vatsassa. Ensi kerralla täytyy muistaa laimentaa sitä.

Lenkin jälkeen söimme ja lähdimme lasten kanssa Nellin futismatseihin Espooseen. Petri jäi tekemään hommia mökille. Matsit menivät hyvin; toisesta voitto ja toisesta tasapeli.

Nyt Nelli on suihkussa ja Atte katselee Simpsoneita. Petri löysi mökin makkarista kuolleen hiiren ja Atte näki elävän vilistävän lattian poikki - yöks. Nyt lisäämme myrkkyannosta ja laitamme uuden syötin giljotiiniin.

Eilen Atte ja Nelli tekivät mokkapaloja, tässä siitä kiva pätkä:


perjantai 17. lokakuuta 2008

Maaseudun vaaroja

Läksin juoksemaan Saarnikkaan vajaan 10 km lenkkiä, mutta metsäteille oli varoituskolmiot hirvijahdista... ajattelin että parempi pysyä sitten pois metsästä. Juoksin out-and-back Leppäkorvelle päin, koko seudun pahimman ylämäki-alamäki -tienpätkän. Mutta oli hieno keli ja mukava juosta. Mittari taas reistaili alussa, en saanut keskisykettä. Aikaa meni 1:03, joten ylämäissä ainakin syke liian korkea peruslenkiksi. Huomenna rennommin. Tankkausta on suoritettu Aten ja Nellin leipomilla mokkapaloilla!

torstai 16. lokakuuta 2008

Aamulenkki pitkästä aikaa

Lapset ovat tänään ja huomenna syyslomalla, ja lähdemmekin jo illalla mökille. Siksipä lenkille piti lähteä heti aamusta ennen töihin menoa. Illalla ei ehkä sitten ehtisi, ei ainakaan valoisaan aikaan.

Juoksin Kehä I:n viertä Tapiolaan ja Silkkiniityn kautta takaisin. Aikaa meni reilut 50 minuuttia. Vähän ripsi sadetta välillä, mutta ei se haitannut. Lämmintä oli seitsemisen astetta.

Toivottavasti tämä hyvä olo jatkuu koko päivän!

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Kilsojen keräämistä

Jo tuntui kilometrit jaloissa, kympin puolivälissä väsytti ja ...utti mutta loppua kohden rupesi taas maistumaan. Huomenna lepopäivä, ei harmita. Keskisyke 133 ja aika 10:07:06, siinä mielessä ok.

Täytyy ruveta miettimään vaatetusta, lenkin aikana lämpötila putosi selvästi ja tuli kylmä. Varsinkin kädet kun ei ollut hanskoja.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Metsikössä suhisee

Juoksin tänään Otaniemen rantaa pitkin Tapiolaan ja sieltä kotiin noin kympin lenkin. Paikoitellen Otaniemessa juoksin kuunvalossa, koska rantaraittia ei ole kokonaan valaistu. Välillä eteenpäin näki vain 10 metriä, joten vastaantulijat kuuli ensin ja näki vasta sitten. Täysikuu oli kyllä upea, ja kuunsilta heijastui hienosti Laajalahden pintaan. Jos en olisi kuullut Kehä I:n huminaa taustalla, olisin voinut kuvitella olevani keskellä metsää. Hieno tunne!

Juoksin noin 142:n sykkeellä hitaasti, ja aikaa menikin lähes tunti 20 minuuttia. Hyvin jaksoin, ja sykekin pysyi aika helposti alhaalla.

Tekhnik

Aamulla oli kännykkä mennyt mykäksi, kellon päivyri ei ollut vaihtunut ja sykemittarikaan ei toiminut kunnolla vaikka vaihdoin eilen patterin. Toisaalta - aina kun jotain hajoaa niin voi ostaa uutta kivaa... muistakkos Nina kun oltiin Gatewaylla katsomassa Omega-kelloja...

Nooh, lenkki oli peruskymppi, viime viikko painoi vähän jaloissa mutta hyvin jaksoi. Sykemittari rupesi toimimaan vasta 3 km tietämillä, syke karkasi lopussa ja keskisyke meni varmaan johonkin 136 - 138. Aikaa meni vastaaavasti vähän vähemmän eli 1:04:33. Huomenna pitää mennä hiljempaa.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Parempi paiva

Maanantain lenkki sujuikin sitten paremmin. Taalla on nyt tosi kylma, aamulla vain viitisen astetta lamminta. Lahdin kuitenkin tutulle lenkilleni vietyani tytot kouluun. 6,5 km ja 45 minuuttia kaikkinensa. Saimme vaihdettua paristot sykemittariin. Se vahan lisasi jannitysta lenkkiin. Olen naemma juossut sellaisella 150:n sykkeella taman kesan. Se lienee turhan korkea? Taytyy siis hidastaa tahtia entisestaan. Pian menee kavelyksi...

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Heikko suoritus

Lahdin lauantaiaamuna tavanomaiselle 6.5 km:n lenkilleni, mutta ei meinannut sujua millaan. Vasta siina 5 km:n kohdalla alkoi askel luistaa. Ehka pitaisikin siis holkata pitempia matkoja niin kuin Ahdit...
Taalla tuli eilen ja tanaan lunta! Ensi viikolla pitaisi olla taas lamminta. En ole viela valmistautunut talveen!
Petri, voin katsella teita varten pidempia, tasaisempia lenkkimaastoja.

Viikko takana

"Tehot alas, määrät ylös" periaatteen mukainen viikko on nyt takana:

Ma Lepo
Ti 10 km
Ke 10 km
To Lepo
Pe 15 km
La 10 km
Su 20 km

Eli 65 km, on se aika paljon mutta en usko että liikaa, täytyy kyllä olla tarkkana ettei innostu liikaa. Tärkeintä on pitää sykkeet alhaalla, muuten käy liian raskaaksi.

Tällä viikolla kaikilla lenkeillä keskisyke 132-135. Paitsi ehkä tuossa viimeisessä, sykemittari ei toiminut ja päätin kiihdyttää viimeiset 5 km maraton-vauhdin tietämille (5:30 - 6:00). Tuntui hienolta juosta rivakasti kun on koko viikko hölkötelty! Saa nähdä miten ensi viikolla jaksaa, tarkoitus on tehdä sama uudestaan ja sitten köykäisempi viikko perään.

Nyt on ainakin energinen olo, kun sai ruokaa ja lähdössä katsomaan Aten sählymatsia.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Peruskymppi

Taas sama Otaniemi-Tapiola 10km. 1:07, keskisyke 132. Muuten sama päiväohjelma kuin Ippen kirjoituksessa!

iPodissa on nyt 1007 biisiä. Latailin vielä muutaman joskus ostetun CD:n ja ostin iTunesista yhden Jan Garbarekin klassikkolevytyksen Visible World.

Lauantai-päivän huumaa

Nelli on parhaillaan Annan synttäreillä, siksi emme päässeet mökille tänä viikonloppuna. Aamulla kävimme Helsingissä vähän kaupoilla ja syömässä Santa Fe'ssä. Löysimme WTC:stä kaupan, joka myy amerikkalaisia ruokatavaroita, mm. vaahtokarkkikaakaota ja mac'n cheeseä. Nelli sai herkkuaan taas pitkästä aikaa.

Nelli oli eilen ostanut itselleen Nomination-rannerenkaan. Tänään piti jo mennä hankkimaan siihen uusia osia. Itsekin ostin samanlaisen. Siihen voi sitten joulu- ja synttäripäiviksi ostaa aina uusia osia. Nellillä on jo kiinalainen horoskooppimerkkinsä härkä ja omena, minulla vasta teksti yoga.

Iltapäivällä Atte lähti Martinin kanssa uimaan Mäkelänrinteeseen (junalla!) ja Nelli treenien jälkeen synttäreille. Ripsiväriä, puuteria jne...

Lenkillekin ehdin: juoksin Karhusaareen ja takaisin, yhteensä noin 12 km. Yritin pitää sykkeen alhaalla, alle 140:n. Aikaa meni noin 1,5 tuntia. Oli ihana juosta, kun maassa oli paljon lehtiä ja Karhusaaressa merikin tuoksui. Ehdin onneksi kotiin katsomaan Suomi-Azerbaidzhan -pelin toisen puoliajan. Suomi voitti 1-0!

perjantai 10. lokakuuta 2008

Nälkä

Työviikon uuvuttamina ei jaksettu kokkailla työpäivän jälkeen, joten: Ipa lähti Ikeaan ja minä taas lenkille. 10km Otaniemen "peruslenkki". Nälkäisenä juoksemisessa on oma tunnelmansa... Millään ei malta pitää sykettä tarpeeksia alhaalla vaan väkisin nousee loppua kohti (keskisyke jäi kuitenkin 135:een). Aikaa meni 1.06.

Niina voisi miettiä mukavat 10, 15 ja 20 mittaiset lenkit sieltä SLC:stä - ehkä voisi jonkun kerran ajaa autollakin tasaisempia maastoja etsimään?

Pertti, Pertti!

Ja Petrille tervetuloa nailla sivuille! Kukapa olisi uskonut etta pikkusisko Ninakin oppii talla lailla bloggailemaan! Ei hullumpaa! Jos viela saisi tuon oman ukon holkalle ja viela kirjoittamaankin siita : ) Huomasin tassa yksi paiva etta Steve kaikessa hiljaisuudessa opettelee suomea jonkun tietokoneohjelman kanssa. Joulukuista matkaanne silmallapitaen kuulemma. Hiljattain oppi sanomaan "En tieda" selvalla suomen kielella. Kylla se siita lahtee!

Kylla se juoksee

Nina taalla paassa juoksee edelleen myos! Unohtui eilen kiireessa kirjoittaa miten meni. Aamulla kymmenisen astetta lamminta, ja aurinko ihanasti alkoi nousta vuorten takaa. Varjosta aurinkoon ja takaisin varjoon holkyttelin. Reilut 6 km, vajaat 50 minuuttia, sellaista hidasta kopottelya. Kiva kylla huomata miten ne pitkat nousutkin alkavat sujua. Kaytan vuorotellen tyttojen mp3-soittimia. Musiikki kylla auttaa ihmeesti! Luin jostain eilen, etta musiikin sykkeen olisi paras olla sydamensykkeen tasoa... Ymmarran kylla mita tarkoittavat, mutta menee vahan tekniseksi.

Se venyttely aina vaan jaa vahiin. Ipa puhuu joogasta, ja se olisikin tosi hyva lisa tahan holkkaan...

Alaselkaa joskus vahan jomottaa juostessa. Muistelen silloin Jussi Nakarin kommenttia, etta sauvakavely ainakin on hyvaa pyorittelya niille selkarangan nikamille. Niin kai sitten lenkkeilykin, jos ei kauheasti pompi. Otan siis ihan rauhallisesti, kehittelen peruskuntoa. Eilen muuten paasin ensimmaista kertaa kokeilemaan juoksuhanskoja, pienta kasivarsikoteloa puhelimelle ja pitkia trikoita. Jee! Tuntuu hyvalta kun valineet ovat asianmukaiset.

Nim. Vatsamakkara pienenee

torstai 9. lokakuuta 2008

Taas sitä samaa

Mielikuvituksellisuus on kyllä näistä mun lenkeistä kaukana; taas suunnilleen sama reitti kuin tiistaina. Nyt sentään käväisin Mankkaankin puolella. Juoksin noin 54 minuuttia. Sykemittari on edelleen noutamatta huollosta, siksi muut suureet nyt puuttuvat.

Täällä on iltaseitsemän jälkeen jo todella pimeää, ja kun vielä vähän vihmoi vettäkin, ei meinannut eteensä nähdä. Varsinkin pimeitä pyöräilijöitä piti varoa.

Eilen kävin taas pyörällä töissä, vaikka aamulla oli vain muutama plusaste. Autolla pääsee kyllä ilman ruuhkia, jos lähtee viimeistään 7.15, mutta aina se ei onnistu... Pyörällä ei juutu ruuhkiin, vaikka lähtisi vähän myöhemminkin!

Nyt mulla on kasassa jo 400 juoksukilometriä heinäkuusta lähtien. Koskaan aikaisemmin en ole jaksanut juosta säännöllisesti näin pitkään!

Perttikin pääsee bloggaamaan!

Nonniin, kirjoittelun makuun. Kirjoituspöytäpäivän jälkeen oli mukava lähteä lenkille - kun työmatkailuun ei mene aikaa niin tasan viideltä ovesta ulos. Yrittäjän työsuhde-etuja.

Lenkki kulki Otaniemi - Karhusaari - Westendin kautta kotiin, vajaa 15 km. Vauhti mittarin mukaan 6.38 / km, tuntui jotenkin rivakammalta mutta toisaalta keskisyke 134. Kevyesti meni ja mukavaa oli, lopussa vähän satoi mutta ei haitannut.

Maratonista on nyt yli pari viikkoa, joten pikkuhiljaa voi ruveta lisäämään viikkokilometrejä. Tarkoitus olisi juosta peruskestävyyttä jouluun asti 50-60 km per viikko.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Lenkki sujuu täälläkin!

Sykemittari on edelleen noutamatta, joten juoksin ilman sitä hidasvauhtisen lenkin. Lenkki kesti reilut 53 minuuttia, lenkin pituus lienee ollut 7-8 km. Alussa tuntui jopa, että juoksu sujui ihan huomaamatta! Ennen lenkkiä ilma tuntui vähän kylmältä, mutta kyllä siinä ihan lämmin tuli hölkötellessä.

Nelli oli tänään koulujen välisessä futisturnauksessa. Joukkueella meni mukavasti; kaksi voittoa ja yksi häviö - tuomaripelistä tuli vähän nurinaa... Nellin varvas kipeytyi matseissa, ja hän jätti futistreenit tältä päivältä väliin. Atella sen sijaan jatkuivat tänään salibandytreenit. Pojat ovat ottaneet tavakseen mennä Esport Arenalle jo ennen treenejä pelailemaan, niin tekivät tänäänkin.

Nellin kanssa suunnittelimme kesällä juoksevamme yhdessä Naisten Kympin, mutta nyt Nelli ei enää ole siitä niin innostunut.

Petrillä on yhden varpaan kynsi mustunut Rantamaratonin jälkeen. Tässä kuva:


Alla kuva Petrin suunnittelemasta ja toteuttamasta kirjahyllystä. Nuo hassut jutut keskellä hyllyä ovat led-lamppuja...

Lenkki sujuu!

Ihana kaunis syysaamu: viitisentoista astetta ja sininen taivas! Menin 7 km:n lenkille, sisaltaen tyttojen kouluunkavelyn. Aikaa meni 50 min. Kuuntelin Pocketful of sunshine'a, siita kai tuli nain iloinen olo. Tanaan lenkki sujui hienosti, pitka hidas nousukin meni kuin huomaamatta holkaten, vaikka yleensa on muuttunut kavelyksi. Omasta varjostani paatellen meno on pienta topottelya, mutta eteenpain mennaan kuitenkin!
Ripustan kohta pyykkihuoneeseen vaatetangon, sitten lahden koululle toihin.
Illalla seurataan jannityksella presidenttiehdokkaiden vaittelya. Obama, Obama!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Ei lenkkiä, mutta uintia, futista ja joogaa

Amerikan säähän kuulostaa jo ihan meidän säältä - sadetta ja kymmenisen plusastetta! Täällä paistoi tänään ajoittain aurinkokin. Lounas-Suomessa on sähköjä poikki, toivottavasti mökillä vaan on kaikki kunnossa. Täälläkin tuulee aika kovasti.

Aamulla lähdimme heti yhdeksältä Mäkelänrinteen uimahalliin uimaan koko perhe + Aten kaveri Martin. Peten kanssa uimme kilometrin ja köllöttelimme sen jälkeen terapia-altaassa. Rentouttavaa oli, ja totesimmekin, että useammin voisi uimassa käydä. Atte hyppäsi muuten 7.5 metristä ensimmäistä kertaa!

Illalla pelasin tunnin futista Nellin joukkueen muiden äitien kanssa Silkkiniityllä. Sen jälkeen menin vielä joogatunnille. Jooga on kyllä ihanaa! 12 kerran kurssi on kohta puolessa välissä, pian täytyy alkaa miettiä, kuinka joogaharrastusta saisi kätevästi jatkettua (siis missä täälläpäin olisi alkeisjatkokursseja). Joogassa venyvät hyvin mm. jalkojen isot lihakset. Se tekee hyvää, koska muuten venyttelyt tuntuvat jäävän hyvistä aikeista huolimatta välillä aika vähälle. Monta kertaa olen kyllä muistanut sen yhden kerran, kun kävimme Ninan kanssa yhdessä joogatunnilla JCC:ssä. Nyt ei ole naurattanut ihan yhtä paljoa.

Petri teki meille tammilankusta hienon kirjahyllyn makuuhuoneeseen. Nyt mahtuvat kaikki kirjat ainakin hetken kirjahyllyyn. Seuraavaksi maalaamme Aatoksen antaman senkin valkoiseksi ja senkin päälle tulee kirjahylly.

Park Cityn Outlet Mallin uutiset kuulostivat hyviltä, mennään sinne pian yhdessä juoksuvaateostoksille!

Sadesaassa

Tana viikonloppuna oli viilea saa. Aamulla oli vain +9 astetta, ja jouduin odottelemaan puoli yhteentoista etta sade lakkaisi. Flunssa onneksi hellittaa jo. Joka paiva on vahan parempi olo, nena vain vuotaa juostessa : ) . Lahdin normaalille 6.5 km lenkilleni. Tuntui hyvalta, aika hitaasti holkyttelin, aikaa meni nelisenkymmenta minuuttia. Tummat sadepilvet roikkuivat ihanasti puolessa valissa vuorenrinnetta, ja marilla kaduilla kiilteli kastematoja. Niiden yli loikin. Pudonneet lehdet vahan liukastivat askeleita. Meillakin nayttaa olevan sykemittarista paristot lopussa, joten menin ilman. En ole sita tosin kayttanyt kuukausiin, ajattelin vain etta olisi hyva tarkastaa missa mennaan. Kuuntelin Sophien mp3:a, Abbaa muiden muassa, ja vilkuttelin naapureille, jotka olivat pihapuuhissa.

Terveiset muuten Park Cityn tehtaanmyymaloista! Veimme Lindan sinne eilen ostoksille. Eniten innostuin Niken kaupassa: sain hienot juoksuhanskat (Fundamental Running Gloves) ja sellaisen kasivarteen kiinnitettavan kotelon johon mahtuu kannykka yms. Viidellatoista dollarilla yhteensa! Sinne on avattu myoskin Colubia-myymala, tiedat varmaan, ulkoilu- ja urheiluvaatteita koko perheelle. Nyt kun Amerikka on talouskriisissa (ja me sen mukana), kaikkea myydaan polkuhintaan. Eilenkin lasketteluvaatteet olivat ensin puoleen hintaan ja siita viela joka toinen tuote puoleen! Jarruttelin kun tiesin etta ostoksille mennaan sitten parin kuukauden paasta yhdessa. Tiedoksesi vain etta esim. kylman ilman juoksutrikoita saisi kolmella kympilla.

Tanaan sunnuntaina juhlitaan Chloe'a. Mennaan keilaamaan tahan lahelle n. 15 lapsen voimin. Siita tulee kivaa!

lauantai 4. lokakuuta 2008

Karhusaaren ympäri

Täällä Suomessa on jo useamman viikon ollut lämpötilan 10 asteen molemmin puolin ja vettäkin on tullut. Normaali syyssää siis! Topissa ja juoksuhameessa olen juossut viimeksi elokuussa. Pitkät juoksutrikoot ja takit ovat olleet käytössä jo viikkoja.

Tänään lähdin lenkille vietyäni Nellin futismatseihin. Juoksin Karhusaareen ja Tapiolan kautta takaisin. Alussa meno tuntui vähän kankealta ja ehdin jo ajatella, että joka toinen lenkki näyttää sujuvan hyvin ja joka toinen vähän huonommin, mutta juoksu alkoi sujua paremmin ekan kilsan jälkeen.

Sykemittarini on huollossa, ja yritin juosta hitaasti. Aina välillä hiljensin vauhtia, kun askel alkoi pidentyä. Karhusaaren lenkki on siitä kiva, ettei paljon tarvitse autotien vieressä juosta. Keilaniemen rannoilla ei näkynyt ketään, Karhusaaressa oli pari pyöräilijää ja kalastajaa.

Noin tunnin juoksun jälkeen kokeilin Dexalin sitruunageeliä, eikä vatsani siitä kyllä tykännyt, kuten olin olettannutkin. En pystynyt edes heti nielemään sitä, vaan sitä piti vähän ensin pyöritellä suussa. Sotkuistakin se touhu oli. Mulla oli juoksuvyökin mukana ja siinä 4 pientä vesipulloa. Kolme niistä sain juotua, hörppäsin pari kulausta aina 15 minuutin välein. Lenkin päätyttyä tuntui siltä, että olisin voinut jatkaa pitempäänkin.

Lenkin jälkeen ehdin nähdä Nellin kolmannen pelin Tapiolan urheilupuistossa. Pelin jälkeen kävimme pikaisesti syömässä kotona ja lähdimme kiireen vilkkaa takaisin urheilupuistoon, jossa alkoi Hongan naisten peli. Nelli oli pallotyttönä ja minä kioskissa myymässä.

Paljon terveisiä Lindalle perheineen!

perjantai 3. lokakuuta 2008

Pikalenkki

Aamulla oli aikaa vain pikaiseen puolen tunnin lenkkiin. Kavelin tytot koululle ja jatkoin siita juosten kolmisen kilometria. Laitoin vahan tehoa lisaa kun tiesin etta tasta tulisi lyhyt lenkki. Loppupaan juoksin ihan kunnolla, niin kovaa kuin jaksoin. Intervallia ehka? Flunssa viela vahan korisee keuhkoissa, mutta muuten on upea olo. Nyt lahden hakemaan Linda-kalya lentokentalta. Keli on hieno. Talla viikolla on ollut viela pari-kolmekymmenta astetta ja aurinkoista, mutta lauantaina lampotila kuulemma romahtaa kymmenen asteen tienoille. Silloin naista aamuista tuleekin vilpoisia, enka enaa voikaan lenkkeilla hamosessa ja topissa!

torstai 2. lokakuuta 2008

Lenkki sateessa ja Rantamaratonin maaliintulolinkit

Askel oli tänään paljon tiistaista kevyempi. Juoksin noin 7 km ja aikaa meni reilut 50 minuuttia. Sää oli sateinen, eikä muita kulkijoita muutamaa koiranulkoiluttajaa lukuun ottamatta näkynyt. Toisaalta oli kiva kuunnella sateen ropinaa, tuulen huminaa ja askelten ääniä.

Netistä löytyy muuten kivoja nettipätkiä: minun ja Mariannen maaliintulo Rantamaratonin puolikkaalla (minulla musta paita ja valkoinen lippis) ja vastaavasti Petrin viimeiset juoksumetrit Rantamaratonilla.

Tällä viikolla on ollut niin kiirettä ja paljon ohjelmaa, etten ole voinut pyöräillä töihin kertaakaan. Harmi.

Biden-Palinin väittely tulisi täälläkin suorana telkkarista, mutta aika huonoon aikaan: klo 4.00 aamuyöllä.

Nina - Helsinki City Marathon juostaan 15.8.2009. Voitteko olla elokuun puoliväliin asti Suomessa vai yritetäänkö löytää joku toinen juoksu heinä-elokuun vaihteessa?

Ensi kertaa flunssan jalkeen

Kavin tanaan lenkilla ensimmaista kertaa flunssan ja antibioottikuurin jalkeen. Kavelin tytot koululle , ja siita sitten lenkille, 5-6 km (taytyy katsoa kartasta) ja 50 min. Otin loysin rantein, oli kiva juuri ennen lukea siita matalan sykkeen lenkkeilysta : ) Se sopii minulle!
Paalle venyttelyt ja hyva olo koko paivaksi. Flunssan oireetkin alkavat vahitellen helpottaa. Olenkin karsinyt niista jo pari viikkoa.
Huomenna torstaina liimaudumme kaikki seuraamaan Biden-Palin -vaittelya telkasta. Jannaa!