Kylmää ja pimeetä

Lumenella työskentelevä opiskelijakaverini kertoi, että suomalaisnaisten iho pysyy sileänä pitempään, koska täällä on niin kylmä ja ison osan vuotta myös pimeää. Kylmässä kaikki säilyy hyvin, eikä aurinko pääse tekemään tuhojaan iholle kuin pari kuukautta vuodessa. En tiedä, pitääkö tuo oikeasti paikkansa, mutta haluan uskoa että pitää!

Aamulla jouduin taluttamaan pyörää kolme-neljäsataa metriä Munkkiniemessä, kun puistossa ei oltukaan aurattu pyörätietä ihan koko matkalta. Lumessa kävelyssä on se huono puoli, että kenkien neopreenisuojat nousevat varpaiden kohdalta ylös, ja pian alkaa varpaita palella. Niin tänäänkin. Onneksi työpaikalla pääsin lämpimään suihkuun.

Työmatkoihin meni tänään reilut puolitoista tuntia. Talvella pyöräilyssä ei kyllä saa mitään ilmaiseksi. Vauhtia hidastaa sekin, että pidän lukkopolkimia epätasaisella pinnalla melkein aina auki, koska pelkään kaatumista. Alamäessä pidän kädet koko ajan jarrulla, eikä pyörä muutenkaan rullaa kesäiseen tapaan. Irtolumi hidastaa vauhtia yllättävän paljon ja aina välillä eteen sattuu tuulen irrottamia oksia ja kinostunutta lunta. Tänään ei tullut oikein hikikään, kun oli niin kamala viima mennen tullen.

Olen vähän miettinyt paremman lampun hankkimista. Nyt minulla on edessä ihan tavallinen hinnat  alkaen -mallinen Cateye noin viiden vuoden takaa. Se auttaa kyllä siihen, että minut  huomataan, mutta ei varsinaisesti valaise. Coming Thru -blogissa oli vastikään hyvä postaus fillarivaloista esimerkkeineen. Lamppuni taitaa tosiaan olla tuota ykköskategoriaa, siis silloin kun siinä on ihan uudet patterit (ja useimmiten ei tietenkään ole). Vaikka ajelenkin lähinnä valaistuilla teillä, voi joku kuoppa tai lumikinos joskus tulla liian nopeasti eteen. Etutuikun lisäksi minulla on punainen takavalo pyörässä ja toinen, vilkkuva punainen valo hihassa.