torstai 9. helmikuuta 2012

21 päivää

Tiistain pilates se vaan on edelleen sellainen, ettei siellä tule edes kunnolla lämmin. En kyllä tiedä tulisiko siellä edes käytyä, jos en tulisi niinä päivinä aina töihin pyörällä. Polkemisen jälkeen on ihan kiva makailla ja hengitellä kolme varttia. Kyllä siellä liikkeitäkin tehdään, mutta aika verkkaiseen tahtiin. Ei tule sellaista samanlaista tekemisen meininkiä kuin syksyn pilateksessa. Tyylejä on monia, ja ehkä tähän aikaa myöten tottuu. Varmasti se ainakin selälle tekee ihan hyvää, vaikkei hiki tulekaan.

Pete oli eilen käymässä Tampereella ja vasta iltaseitsemän jälkeen lähdimme Esportille juoksemaan. Omaa vauhtia mentiin, ja pysähdyin kierrosten välillä vähän jumppaamaankin. Taisin joku aika sitten valitella sitä, kuinka jotkut sylkevät radalle. No eilen juoksin kahden miehen (ilmeisesti isän ja pojan, oli samanlaiset lenkkaritkin) takana reilun metrin päässä, kun poika kumartui ja räkäisi radan reunaan. Hän oli jo valmiiksi punainen, ja jos mahdollista väri vielä syveni kasvoillaan, kun takaa sanoin että "älä sylje radalle, se on täällä kielletty." Meni sanattomaksi kuten juoksukaverinsakin ja väisti oikealle päästäen minut ohi.

Nyt yritän parantaa asennettani ja olla valittamatta radalle syljeskelystä tai mistään muustakaan, kun huomasin tämän jutun valittajista ja valopilkuista. Ihan helposti ja huomaamatta sitä tulee sanottua kaikkea turhaa negatiivista ja lannistavaa. Nyt kolmen viikon ajan yritän siis olla parempaa ja positiivisempaa seuraa, itsellenikin.

Siitäkään en nyt sitten voi valittaa, ettei uinti oikein tunnu kulkevan. Pitää varmaan tehdä asialle jotain ja käydä altaassa jatkossa ainakin kolme kertaa viikossa.

2 kommenttia:

  1. Hyvä Pia, toivotan tsemppiä 21 päivän haasteeseen :) Aika haastavaa se itsellä on ollut, mutta on ihanaa huomata, miten saa jo itseään kiinni just silloin kun alkaisi oikein hyvät mutinat. Ja siirtyä kuluttamaan energiansa siihen oikeaan asioiden muuttamiseen.

    VastaaPoista
  2. Hei Juliana! Kiitos tsempeistä! FB:stä näin, että sullakin on sama meininki. Täytyy vaan yrittää jaksaa olla positiivinen ja nähdä ne paremmat puolet asioista. Aina se ei ole helppoa. Hyviä energioita sinullekin!

    VastaaPoista