perjantai 3. helmikuuta 2012

Radalle syljeskely kielletty!

Vähän on iltaisin ollut läppäri huonosti saatavilla, siitä tämä blogihiljaisuus. Uutta on jo vähän käyty katsomassa, mutta mitään tosi kivaa ja ostamisen arvoista ei vielä ole löytynyt. Kuntoiltu on taas ihan suunnitelman mukaan. Tiistaina kävin aamulla pilateksessa ja illalla Esport Arenalla juoksemassa. Mukavasti näin siellä tuttujakin! Yritin Peteäkin houkutella mukaan, mutta hän lähti mieluummin hiihtämään Oittaalle, kun ei tykkää EA:n kiskurihinnoista. 12 euroa maksaa juoksutreeni ja kolme euroa lisää pitäisi maksaa päästäkseen kuntosalillekin. Viime vuonna ostimme yhteisen 10 kerran kortin, josta jäi joitakin kertoja käyttämättä. Tänä vuonna ne kortit ovat henkilökohtaisia, joten en ole viitsinyt sellaista ostaa. Enemmän harmittavat ne turhat maksetut kerrat kuin ne muutamat hieman kalliimmat toteutuneet sisätreenit.

Esport Arenalla on muuten seinällä lappu, jossa kielletään syljeskely radalle. Naivisti ensin ajattelin, että kuka se nyt sellaista lappua tarvitsee - ei kai kenellekään voi tulla mieleen syljeskellä sisäradalla. Sitten sattui kohdalleni joku nelikymppinen mies, joka räkäisi klimpin lähes jalkoihini. Ei varmaan nähnyt mitään kun oli musat niin kovalla. Muutaman kilsan jälkeen hän teki saman vielä uudelleen. Ällöttävää! Ei varmaan ollut huomannut sitä lappua hän.

Keskiviikkona ajoin saunassa trainerilla tunnin, ja eilen kävin aamu-uinnilla Märskyssä. Vähän oli kankeaa meno, ei oikein kulkenut. Pari kilsaa kuitenkin uin, ja luksustyyliin lähes koko ajan omalla radalla. Vieressä oli menossa joku alkeiskurssi, ja sitä oli kiva vierestä seurata. Uin myös muutaman vinstan (50 m) minuutin lähdöillä treenin lomassa. 45 sekuntia niissä kaikissa meni, katsoin ajan seinäkellosta. Parempaan pitäisi kyllä pystyä.

Liityin Ammin joukkueeseen Kilometrikisassa, mutta olen vielä ihan nollilla. Toivottavasti ensi viikolla on vähän paremmat pyöräilykelit, ja pääsisin taas pyörällä töihin. Huomenna voisin tietysti yrittää mennä pyörällä spinningiin, kun viimeksi jäin samalla reissulla häpeällisesti autolla kiinni hankeen.

Talvilomaksi lennän siskon luokse Salt Lake Cityyn. Ehdin olla perillä neljä kokonaista päivää, muutama menee sitten matkoihin. Perillä on kuitenkin kuntosali samassa taloyhtiössä, uimahalli kävelymatkan (!) päässä ja ehkä jonkinlaiset lenkkeilymahdollisuudetkin. Parissa urheiluvälinekaupassakin pitäisi ehtiä käydä. Ei haittaisi yhtään, jos vaikka löytäisin hyvän märkäpuvun. Pari vuotta sitten hankkimani alkaa jo repeillä saumoista ja on muutenkin jo täynnä kynnenjälkiä. Syytä on varmaan sekä käyttäjässä että halvassa materiaalissa.

Joko olet kuullut Norppauinnista? Ylen toimittaja Kimmo Ohtonen aikoo elokuussa uida Savonlinnasta Lappeenrantaan 11 päivässä, päivämatkat ovat noin 12-15 km. Kimmolla on tuttu koutsi: Krista!

2 kommenttia:

  1. Oijoi, toi olis mulle kyllä tosi paha, mulla meinaan tulee sylkeä ihan älyttömästi aina juostessa, oli sitten kesä tai talvi. Ja räkää samoten. Aika kalliilta kyllä näin äkkiseltään vaikuttaa se 12 euroa. En oo tosin käynyt, joten sikäli hankala arvioida.

    VastaaPoista
  2. Laura, siellä on tosi kuiva ilma ja mulla aina suu kuivuu siellä juostessa. Hinnasta huolimatta käyn siellä, kun ei täällä oikein vaihtoehtojakaan ole. Nyt onneksi on hyvät hiihtokelitkin!

    VastaaPoista