Pitkäjärven yliuinti

Perheemme triathlonjaos osallistui tänään täysimääräisenä Pirkäjärven yliuintiin. Tytärtäkin houkuteltiin mukaan biitsille ottamaan aurinkoa, mutta hänellä oli muita suunnitelmia. Paikalla saapui lopulta lähes 50 uimaria, ja vaikka välillä ukkonen vähän jyrähtelikin, lähdimme uimaan yhden maissa.



Lähtö oli hiekkarannalta, ja niinpä heti alussa tuli vähän kontaktia sinne ja tänne. Parinkymmenen metrin jälkeen tilaa olikin jo tosi kivasti, ja pystyin uimaan omaan tahtiin muita sen enempää miettimättä. Kääntöpaikan lähellä uin hetken Aten rinnalla, kunnes hän näytti uivan kovempaa ja meni edelleni. Kääntöpaikalla piti koskea laituria, siinä oli Pete kuulemma minut nähnyt ja jotain huutanutkin, mutta olin niin keskittynyt, etten huomannut mitään.

Paluumatkalla uin jonkin matkaa uimarin vierellä, joka piti ihme ääntä hengittäessään. Se oli jopa niin kovaa, että ainakin kuvittelin tuntevani ääniaallot oikeassa kyljessäni. Ihme merileijona. Huuhtelin uimalasit ja päätin uida hänen ohitseen vasemmalta. Pian hän kuitenkin oli taas edessäni, jompi kumpi meistä ei tainnut uida ihan suoraan. Pikku sprintillä pääsin hänestä ohi tai ainakin vähän kauemmaksi.

Uinnin viimeiset sadat metrit tuntuivat tosi pitkiltä, varsinkin kun yritin pientä loppukiriäkin. Viimein pääsin nousemaan laiturille, ja siellä Pete jo odottelikin, oli kuulemma tullut juuri minua ennen maaliin. Heti minun jälkeeni järvestä nousi Atte, kisan nuorin osallistuja tänään. Lopputulokset eivät vielä ole netissä, joten uintiajat eivät vielä ole tiedossa. Täältä ne tulokset sitten toivottavasti löytyvät aikanaan.

Yhden tavoitteen ensi vuodellekin jo asetin: Pitkäjärven yliuinti ilman märkäpukua. Tänä kesänä se on ollut päällä joka uintilenkillä, en ole sitä sen kummemmin edes miettinyt. Yritän nyt loppukesästä uida vähän useammin ilman.