lauantai 3. elokuuta 2013

Kannustajan kisasuunnitelma

Minulla on jonkin verran kokemusta erilaisissa kisoissa kannustamisesta. Kokemus rajoittuu kuitenkin alle kuuden tunnin kisoihin (puolimaraton, maraton, triathlonin puolimatka), joten näin Petrin Kalmarin täyden matkan triahtlonin kynnyksellä ajattelin vähän tarkemmin miettiä rooliani reissussa ja sitäkin, miten saisin kisan seuraamisesta mahdollisimman paljon irti.

Olen lähdössä matkaan helpottamaan Peten kisaa, joten keskitymme molemmat siihen, että hänellä on kaikki hyvin ja kisakamppeet ajoissa kunnossa. Muutenkin uskon olevani aika "low-maintenance" -vaimo ja melko helposti tyytyväinen, mutta Kalmarissa aion olla lähes huomaamaton silloin kun minua ei tarvita ja toisaalta mahdollisimman usein paikalla kun tarvitaan.  Katsotaan, miten se onnistuu!

En ole vielä kysynyt Peteltä hänen odotuksistaan, mutta uskon, että ennen kisaa ja varsinkin kisan jälkeen löytyy monenmoista pikkupuuhaa, jossa voin olla avuksi. Itse kisan aikana ulkopuolisen avun vastaanottaminen on kilpailijoilta kielletty.

Tässä oma kannustajan kisasuunnitelmani Kalmariin:

  • Otan järjestelmäkameran mukaan ja kuvaan kaikkia näkemiäni tuttuja urheilijoita. Olen saanut monta kertaa kivoja kuvia omasta kisastani tutuilta kuvaajilta, ja ne ilahduttavat aina. Ehkä pitäisi ostaa kameraan myös toinen akku, sillä päivästä tulee varmasti pitkä. 
  • Uinnin lähdön haluan ehdottomasti nähdä. Otan mukaan varauimalasit, jos joku tuttu tai tuntematon atleetti sattuisi niitä tarvitsemaan. Yksi seurakaveri sai tänä kesänä tuntemattomalta katsojalta uimalasit Klagenfurtissa, kun omat olivat unohtuneet väärään pussukkaan kauas lähtöalueelta. Tarvittaessa voin siis laittaa hyvän kiertämään.
  • Tutustun reittiin etukäteen, ja yritän Peten kanssa haarukoida missä hän mihinkin aikaan voisi ehkä olla. Ymmärrän kyllä, että kisavauhdin arvioiminen on todella hankalaa, joten varaudun odotteluun. Odotellessahan voi vaikka laittaa kameran asetukset kuntoon ja harjoitella ottamalla kuvia tuntemattomista kilpailijoista.
  • Syömisistä ja juomisista pitää pitää huolta myös katsomon puolella, muuten tulee väsy ja on vaikea pysyä positiivisella, kannustavalla mielellä. Niinpä pakkaan evästä ja juotavaa mukaan reppuun. Ja kruunuja.
  • Kännykkä on kätevä, siitä voi tsekkailla vaikka kisan väliaikoja. Laturiakin saatetaan päivän aikana tarvita.
  • Jalkaan laitan hyvät kengät ja päälle värikkään paidan, jotta minut erottaa yleisön joukosta. Punainen Heltrin juoksupaita voisi olla hyvä. Viileällä säällä tarvitaan vähän enemmän vaatekerroksia, sateella sateenvarjoa tms.
  • Jostain maratonexposta ostin pari vuotta sitten sellaisen muovisen vehkeen, josta lähtee ihan kamala ääni. Se on varmaan hyvä kannustamiseen, jos en koko ajan jaksa huudella. Kalmarissa on niin paljon tuttuja kisaamassa, että siinä huutelussa voi mennä ääni.
  • Reppuun kirja tai lehtiä, jos alkaa tylsistyttää.
  • Pieni kannettava tuolikin voisi olla hyvä. Sellaista minulla ei ainakaan vielä ole, joten ehkä pärjäilen ilman. Ehkä joku istuma-alusta voisi riittää.
  • Haluaisin olla maalialueella hieman ennen puoltayötä kannustamassa viimeisiä kilpailijoita maaliin. Voi kuitenkin olla, että olen silloin huoltamassa omaa kilpailijaani jossain muualla.

Tuleeko mieleesi jotain muita superkannustajan varusteita tai ominaisuuksia?

Lähdemme laivalla Helsingistä Tukholmaan puolentoista viikon päästä keskiviikkona, kisapaikalla Kalmarissa olemme torstaina iltapäivällä. Kilpailu on lauantaina 17.8., ja lautta takaisin Suomeen lähtee Tukholmasta sunnuntai-iltana. On kyllä todella mahtavaa päästä seuraaman Ironman-kisaa, varsinkin kun kilpailemassa on oma mies ja niin paljon muitakin suomalaisia tri-tuttuja! Jännää! 

6 kommenttia:

  1. Suunnitelma kuulostaa oikein hyvältä!! :) Kotosuomessa tulee kyllä sitten seurattua ehdottomasti Petrinkin kisaa. :) Tsemppiä hänelle viimeistelyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IM live-seuranta on kyllä hyvä. On sitä muutaman kerran tullut kavereita sieltä seurailtua. Toistaiseksi viimeistelyt ovat menneet hyvin ja terveenä on pysytty sekä kisaaja että kannustaja.

      Poista
  2. Suunnitelma kuulostaa hienolta. Ainakin Frankfurtin IM:n expoalue oli hieno ja laaja, sieltä voi tehdä heräteostoksia :) Expossa ehtii varmasti liikkumaan päivän aikana. Varmasti mukava kisa tulossa, kun on niin paljon tuttuja. Jotain suolatabletteja tms. voisi olla järkevää ottaa taskuun. Itse unohdin ne vaihtopussiin pyöräilyosuudella, mutta yksi suomalainen antoi muutaman vauhdista. Juoksussa niitä olikin sitten jaossa. Toki yleisöstä ei saa sääntöjen mukaan mitään antaa, mutta pahassa paikassa voivat auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Expo-alue - aaahh! Odotan kyllä pääseväni sinne ostoksille. Ties mitä kivaa sieltä löytyykään! Mitään en oikeasti tarvi, mutta ehkä niitä akuutteja tarpeita siellä sitten syntyy.

      Hyvä idea noi suolatabletit, yritän muistaa hankkia ja ottaa mukaan.

      Poista
  3. Hyvä tuo sun suunnitelmas. Täältä lähtee karavaani kohti Kalmaria jo sunnuntaina ja paluu on samaan aikaan kuin sullakin. Kenties jopa samalla paatilla (muistaakseni Viking line). Majapaikkana meillä on joku leirintäalue Öölannissa.

    Varmasti saa kisan aikana lisävirtaa, jos kuulee kannustusta suomeks! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sinäkin olet siellä kisaamassa. Blogistasi jo tutkailinkin kisa-asua, täytyy yrittää tunnistaa vaikka kovaa varmasti ohi menetkin! Me risteillään Siljalla Helsingistä ja yövytään ilmeisesti jossain "kisahotellissa".

      Meillä on joskus ollut jotain pieniä Suomen lippujakin heiluteltaviksi, täytyy vähän kaivella varastoa jos vaikka löytyisivät! Kivaa ja motivoivaa ajatella, että kannustuksesta voi saada lisää virtaa. Niin se varmasti on.

      Poista