Vatkulijalat

Reitti 2000:lle startattiin tänään kotipihasta klo 7:30. Ajelimme ensin meiltä Laakson ratsastuskentän laidalle, missä tapasimme muut ajelulle lähtevät ystävät kahdeksalta. Edellisiltana olimme jo laittaneet eväät valmiiksi:

Eväät kolmelle.

Liikkeelle lähdimme heti, kun porukka oli kasassa, ja kello taisi silloin olla 8:01. Täsmällistä porukkaa! Alkumatka Laaksosta Rinnekodille menikin vauhdikkaasti, kun ajoimme hyväkuntoisia sora- aja asfalttiteitä. Vain Atella ja minulla oli maastopyörät, kaikilla muilla cyclocrossit. Aloin jäädä jatkuvasti porukan hännille, ja eroa tuli aina lisää ylämäissä. Serenassa pidimme pienen tauon. Jo vähän ennen taukoa oli tehnyt mieli ottaa ensimmäinen geeli, mutta ne olivat repussa enkä päässyt niihin käsiksi. Tauolla vitsailtiin, että Serenasta olisi päässyt halutessaan bussilla kotiin. Minusta se ei siinä vaiheessa yllättäen tuntunutkaan ihan kamalan huonolta idealta.

Pian matka jatkui taas melko haipakkaa, kunnes vähän Rinnekodin jälkeen käännyimme metsäpolulle. Siitä alkoi melko tekninen metsäosuus: juurakkoa, kiviä, ylämäkiä. Pitkät pätkät jouduin taluttamaan pyörää, onneksi jossain kohti pääsin ajamaankin. Pyrin pitämään lukkoja kiinni, ja onhan se ajaminen sillä lailla helpompaa, kun pyörä on paremmin hallinnassa.

Metsäpätkää.

Seuraava pysähdys oli, kun metsäpolulta taas tielle. Taas otimme vähän evästä, ja lyhyen tiepätkän jälkeen tuli vielä toinenkin metsäosuus. Se oli kuitenkin paremmin ajettava pätkä kuin ensimmäinen. Aurinkokin pilkahteli ja hiki valui pitkin selkää.

Tauolla.

Tässä vaiheessa aloin olla jo aika väsynyt. Lähes koko matkan olin ajanut jälkijoukoissa, kun jaloissa ei tuntunut olevan yhtään voimaa ja alkoi väsyttää. En varmaan olekaan ihan vielä palautunut parin viikon takaisesta maratonista. Aika paljon on sen jälkeen tullut liikuttua, ehkä liian vähän levättyä.  Matka jatkui kuitenkin vielä Solvallaan. Siellä sanoin lähteväni suorinta tietä kotiin, mutta kun kuulin että Pirttimäkeen olisi 6-7 kilsaa (arvio ehkä hiukan alakanttiin...) latupohjia pitkin ja perillä mahdollisesti lounas ja varmasti pullaa, päätin ajaa porukan mukana vielä sinne.

Pirttimäkeen ajaessa Pete oli ritarillisesti seuranani, kun muut ajelivat edellä kadehdittavan reippaasti. Minulla jalat olivat jo ihan loppu. Rauhalliseen tahtiin ajelimme tuttuja hiihtoreittejä Pirttimäen kahvilaan. Oli ihanaa päästä syömään. Otin savulohikeiton, Fazerin sinistä patukan, leipää, teetä ja korvapuustin. Lounaan jälkeen tiet erkanivat, kun lähdin ajelemaan lyhinta tietä kotiin. Hitaasti kiiruhtaen pääsin perille.

Reippaat lenkkikaverit.

Kävin suihkussa ja lysähdin sohvalle, nukahdinkin hetkeksi. Nyt on ihan vetämätön olo, ja pari totaalista lepopäivää taitaa tulla ihan tarpeeseen. Keskeyttäminen ei harmita yhtään, oli hyvä päätös oikaista kotiin kun en vaan jaksanut. Pyöräkin on vielä pesemättä.