Raastoa Pirkkolassa

Välillä on ihan hyvä testailla, miten suuntaan juoksukunto on kehittyy. Se minulla oli tänään mielessä, kun ajoimme Peten ja Aten kanssa Pirkkolaan yhdeksitoista. Tarkoitus oli juosta kaksi kertaa Pirkkolan kolmonen (2930 m) omalla ajanotolla. Tapahtumaan oli tulossa muitakin Helsinki Triathlonin jäseniä, facebookissa oli tälle raastolle ihan oma tapahtumakin. Etukäteen tunnelmat olivat vähän ristiriitaiset; toisaalta oli kiva lähteä juoksemaan ja toisaalta vähän jännitti, että miten pahalta se taas tuntuisikaan.

Tulimme paikalle sen verran aikaisin, että ehdimme hölkätä reitin ympäri kerran ennen lähtöä. Joku ystävällinen oli maalannut jäätyneeseen hiekkaan keltaiset nuolet reitin merkiksi, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Palatessamme lämmittelykierokselta lähtöpaikalle sinne oli tullut muutama muukin juoksija.

Lämmittelykierroksen loppupuolella.

Tasan yhdeltätoista lähdettiin liikkeelle. Ensimmäisellä kierrokselle juoksin pitkään samaa vauhtia yhden suunnistajamiehen ja nuoren naisen kanssa. Suunnistaja jaksoi puhella ja olla sosiaalinen, harmikseni minulla oli syke jo sen verran korkealla että pystyin keskittymään kunnolla vain juoksuun. Pyysin tätä jossain vaiheessa myös anteeksi. Suunnistaja kiristikin tahtia hieman ennen toisen kierroksen alkamista ja meni menojaan. Samaa vauhtia juossut nuori nainen kertoi juuri parantuneensa flunssasta ja siksi jättävänsä toisen kierroksen väliin.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä poikani Atte juoksi reilut 100 metriä edelläni. Päätin etten anna välimatkan kasvaa. Yllättäen se alkoikin lyhentyä, ja pitkän ylämäen päättyessä juoksimme hetken rinta rinnan, kunnes toivotin hänelle tsempit ja menin ohi.  Minulle toinen kierros oli helpompi juosta, kun tiesin että yli puolivälin ollaan ja että jokainen metri vie lähemmäs maalia. Yksin oli myös hieman helpompi säädellä vauhtia juuri sopivaksi.

Noin lyhyttä matkaa juostessa mieleen hiipii niin helposti ajatus, että nyt voisin ihan hyvin vähän himmata vauhtia. Silloin yritän vain nopeasti löytää parempaa ajateltavaa. Edellä menevät selät ovat myös hyviä kirittäjiä. Tänään liikkeellä oli onneksi muitakin hitaampia juoksijoita, joiden ohittaminen, vaikkakin äänekkäästi puuskuttaen, tuotti hyviä fiiliksiä.

Paransin viime huhtikuista aikaani lopulta kolmisen sekuntia, loppuaikani oli 30:44. Näitä epävirallisia raastoja järjestetään joka kuukauden viimeisenä lauantaina klo 11, ja mukaan voi tulla ilmoittautumatta. Tietysti juosta voi ihan omatoimisestikin, mutta porukassa se on ainakin minusta mukavampaa. Vaikkei matkan varrella juuri jaksaisikaan ajatuksia vaihdella, maaliintulon jälkeen juttu lentää ihan varmasti. Juoksun jälkeen oli muutenkin taas ihan superhyvä ja tyytyväinen olo. Hyvä, että tuli lähdettyä.

11 asiaa ja vastausta

Arja haastoi minut vastaamaan haasteeseen, ja näin tehdään. Tässä säännöt:

Säännöt
01. Jokaisen tulee kertoa 11 faktaa itsestään.02. Hänen tuleen myös vastata haastajan 11 kysymykseen.03. Haastetun tulee myös keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.04. Pitää haastaa 11 bloggaajaa.05. Haasteessa pitää kertoa keneltä se on saatu ja kertoa se haastetuille.06. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudestaan.


Ensin ne 11 faktaa:

1. Minulla on parhaillaan menossa hiustenkasvatusprojekti, jonka tavoitteena on ponnari ensi kesänä. Projekti etenee hyvin.
2. Edelliseen liittyen: tykkään asettaa itselleni tavoitteita ja saavuttaa ne.
3. Viime viikolla päätin vähän nostavani työpukeutumiseni tasoa: ei enää farkkuja töissä. Ainakin toistaiseksi päätös on pitänyt.
4. Inhoan myöhästymistä, olen mieluummin olen vaikka 10 minuuttia etuajassa kuin minuutin myöhässä. Ja kun olen myöhässä tai vaarassa myöhästyä, hermo kiristyy heti.
5. Olen joissakin asioissa tosi nopea, esimerkiksi lomakkeiden täyttämisessä ja muissa vastaavissa hommissa. Tykkään täyttää ne tyhjät kohdat. Koulu- ja opiskeluaikoina nopeudesta oli hyötyäkin, kun sai lähteä kotiin heti saatuaan kokeen tai tentin tehtyä.
6. Kirjamessujen jälkeen olen alkanut listata lukemani kirjat. On kiva nähdä, kuinka monta kirjaa ehdin lukea viikossa, kuukaudessa tai vuodessa.
7. Meillä on muutaman ystäväpariskunnan kanssa kirjapiiri. Tapaamme vuorotellen toistemme kodeissa ja keskustelemme lukemastamme kirjasta ja monesta muustakin asiasta. Seuraava lukupiirin kirja on Kangastus 38.
8. Olen jo kerran aikaisemminkin vastannut tähän haasteeseen.
9. En jatka ketjukirjeitä, vaikka aina välillä tuleekin niin kivoja niin kivoilta ihmisiltä että tekisi mieli. Viimeksi viime viikolla.
10. Meillä on Petrin kanssa oma kieli. Esimerkiksi eilen sanoin meneväni vaihtamaan nastarenkaita maasturiini. Oikeasti tarkoitin, että Pete voisi lopettaa sen mitä oli juuri silloin tekemässä ja tulla vaihtamaan ne renkaat. Niinpä hän vastasikin tulevansa auttamaan heti, kun on saanut jogurttinsa syötyä. Niin siinä sitten kävikin, että olin vasta saanut kaiken tarvittavan esille, kun jo hyvillä mielin luovutin ohjat perheen pyörähuoltovastaavalle. Minulle jäi vain seuranpitovastuu.
11. Arvostan sohva-aikaa todella korkealle, sitä täytyy olla riittävästi päivittäin. 

Vaatekaappi töissä.

Vastaukset Arjan kysymyksiin:

Mitä mieltä olet tällaisista haasteista?
Ihan mukaviahan nämä, ja mielenkiinnolla luen aina kysymyksiä ja vastauksia muiden blogeista. Olen tainnut vastata kaikkiin saamiini haasteisiin.

Talvi tulee, oletko valmis? Miten olet valmistautunut siihen?
Just eilen "vaihdoin" nastarenkaat maasturiin. Valot eteen ja taakse oli tietysti laitettu paikalleen jo aikaisemmin. Parit pitkät pyöräilyhousut olen hankkinut myös. Perinteiden syysflunssakin on tullut jo podettua ja hiihtolomamatka varattua.

Rakkain urheiluvälineesi? Kyllä, vain yksi!
Kun vain yhden saa valita, rakkain niistä varmaan on triathlonpyöräni, Cannondale Slice. Siinä on nyt uudet aerotangotkin ja melko uusi satula (kuvassa vielä vanhat).

Siinä se pyörä on. Uusi satula on musta, kuten myös tankoteipit.

Mitä uutta toivoisit harjoitteluusi, jos (!) saisit itse päättää?
Vielä pitempää pk:ta pyörällä. Ehkä toive toteutuu sitten keväämmällä...

Perinteinen vai vapaa?
Perinteinen, mutta vapaata olisi tarkoitus kokeilla ensimmäistä kertaa Rukalla hiihtolomalla ihan opettajan opastuksella. Mitään en ole vielä varannut, mutta tämä on suunnitelma.

Helppo arkiruoka, mitä teet mielelläsi?
Pestokana. 400 g broilerin rintafileitä pilkotaan ja paistetaan kypsäksi pannulla. Maustetaan suolalla ja pippurilla. Samaan aikaan keitetään sopiva määrä makaronia. Kun makaronit ja broileri ovat kypsiä, ne sekoitetaan keskenään ja lisätään purkki pestoa. Plussat: lapsetkin osaavat kokata tämän. Miinukset: tätä syödään meillä liian usein. Välillä tuli jo kyllästyminen, mutta nyt kyllä se toissapäivänä taas upposi.

Ikävin asia tällä viikolla?
Kuulin, että yksi tuttu nuori ei voi kauhean hyvin.

Etelään leirille vai kotona trainerilla?
Mieluummin molemmat. Ensi keväänä ei taideta lähteä etelään, mutta ehkä sitten 2015. Trainerilla tulee ajeltua ihan varmasti.

Paras onnistuminen urheilussa/liikunnassa? Se kerta kun kaikki meni putkeen.
Tuntuu siltä, että viimeisten parin vuoden aikana melkein kisat ovat menneet ihan putkeen, viimeisimpänä Rantamaraton.

Seuraatko mitään tv-sarjaa? Jos seuraat, niin mitä?
Toki! Kova laki, Silta, Downton Abbey, Läimäys, Moderni perhe ja Solsidan tulivat nyt ensimmäisenä mieleen. Yhä vähemmän katselen lineaarista telkkaria (sitä perinteistä, pitkin päivää ohjelmia tarjoavaa, kanaviin järjestettyä tv:tä). Useimmat hyvät sarjat löytyvät Netflixistä, Yle Areenasta ja muista vastaavista palveluista ja niitä voi katsoa omaan tahtiin silloin kuin itselle sopii.

Oliko sinulla lapsena ns. "akuankkamonot"?
Oli, jos niillä tarkoitetaan sellaisia leveäkärkisiä monoja, joissa oli kolme reikää siinä varpaiden yläpuolella siteiden kiinnitystä varten. Oi niitä aikoja.

Olen tylsimys enkä haasta ketään. Aika moni on tähän jo ainakin kertaalleen vastannutkin.

Sunnuntaifiilistelyä

Aurinkoa, loistavaa seuraa ja mukavia polkuja, niistä on hyvä maastopyörälenkki tehty. Arja ehtikin jo kirjoittaa lenkistämme ja voin vain vahvistaa, että mahtavaa oli! Ajelimme soin minullekin tuttuja reittejä Vantaalta Espooseen, ja oli kiva ajella kun sama vauhti sopi molemmille. Pari ylämäkeä piti taluttaa, ja yhdessä tosi jyrkässä saimme kannustettua pari takaa tullutta miestä pinnistämään ajaen mäen päälle. Toisella nousi jo eturengaskin pari kertaa ilmaan, mutta onneksi ei kaatunut kuitenkaan.

Tosi upeat olivat maisemat, ja ihan näin puuttellisillakin ajotaidoilla ajettaviakin polkuja löytyi. Klossit kiinni ja pyörittämään vaan!

Välillä oli vähän märkääkin, onneksi ei kellahdettu lätäkköön. Tässä muistaakseni vähän taas jalkauduttiin.

Ihan vähän etukäteen miettitytti se, että jaksanko ajaa useamman tunnin vai vieläkö flunssasta toipuminen on kesken. Hyvin jaksoin, ja olen ikionnellinen että lähdin! Monta tuntia hyväntuulista fiilistelypyöräilyä, sen jälkeen valmiiseen ruokapöytään ja illalla vielä kummipojan 16-vuotissynttäreille. Tästä ei paljon voi sunnuntaipäivä parantua!

Jäähyväiset nuhalle

Flunssainen olo alkoi onneksi hellittää kuluvalla viikolla. Torstaina ajattelin olevani jo ihan kunnossa, ja lähdinkin pojan kanssa Heltrin uintitreeneihin Pirkkolaan. Oli aika erilaista uida ihan levänneellä kropalla. Yleensä tuossa vaiheessa viikkoa treenejä on takana vähintään pari. Kevyesti kulki ja yllättävän hyvin jaksoin. Ajattelin, että neljän lepopäivän ja sairastelun jälkeen voi olla vaikea pysyä vauhdissa mukana, mutta onneksi olin väärässä.

Kipeänä ollessa kaipasin etenkin työmatkapyöräilyä. Nyt oli töissäkin koko ajan vähän nuutunut olo ja harmitti istua bussissa ja junassa aivastelevien ja niiskuttavien ihmisten keskellä. Kateellisena katselin sateessa pyöräileviä ihmisiä bussin ja junan ikkunoista.

Ja sitten vähän kuntopiiriasiaa: helmikuussa 2010 tein ensivisiitin Heltrin kuntopiiriin. Silloin se järjestettiin Oulunkylässä, ja osallistujia oli ehkä hieman toistakymmentä. Ohjelma on pysynyt lähes samana kaikki nämä vuodet, ja ilmeisesti parikymmentä aikaisempaakin vuotta. Niinpä olikin iso yllätys, kun eilen ei tehtykään sitä normaalia settiä, vaan kahvakuulakuntopiiri. Meidät jaettiin viiden ryhmiin, ja teimme ryhmissä viittä liikettä kutakin 45 sekuntia. Välissä oli 10 tai 15 sekunnin tauko, jonka aikana siirryttiin seuraavaan liikkeeseen. Yhteensä teimme neljä kierrosta, kierrosten välissä 1,5 minuutin tauot. Tehokkaalta tuntui, varsinkin käsissä.

Kahvakuulailun jälkeen oli ohjelmassa puolisen tuntia tiukkaa keskivartalotreeniä. 30 sekuntia per liike, ja liikkeiden välissä "lepolankku": 30 sekuntia lankkua vuorotellen tavalliseen tapaan, oikealla tai vasemmalla kyljellä. Raskaimmat liikkeet (mm. linkkuveitsen ja pari vastaavaa) korvasin helpommilla. Aikaisemmissa kokeiluissa olen huomannut, että niissä kipeytyy selkä tosi helposti.

Tänään aamulla pääsimme liikkeelle vasta pari tuntia normaalia myöhemmin. Meiltä on meren rantaan vain reilu kilometri matkaa, mutta lähin uimaranta Ruukinrannassa on tarkoitettu koirille. Siellä on myös niin paljon ruovikkoa ja vain kapeat kulkuväylät väljemmille vesille, ettei avovesiuinti juurikaan houkuttele. Varmaan eksyisin. Näitä ajattelin aamulla, kun jouduimme pysähtymään punaisiin valoihin kääntyessämme Kehä I:lle. Meri on tuosta suoraan edessä noin 500 metrin päässä.

Reissun määränpää oli Mäkelänrinteen uintikeskus, jossa oli tänään uintikisat ja parkkis niin täynnä, että jouduimme odottamaan paikan vapautumista. Onneksi radoilla ei ollut ihan niin täyttä. Löysin kivan tuntuisen treenin Triathlete Europe -sivustolta. Valitsin tuon vapariversion, ja taisi 3300 metrin uimiseen vähän reilu tunti mennä, vaikka otsikko olikin "One-Hour Workout".  Käsissä ja jaloissakin tuntui vielä eiliset kahvakuulan nostelut ja heiluttelut.

Älypuhelin vai pikkurilli?

Kummasta luopuisit mieluummin: älypuhelimesta vai vasemman käden pikkurillistä? Lokakuussa osallistuin tilaisuuteen, jossa tätä kysyttiin 600 kuulijalta, ja jopa viidennes vastasi luopuvansa mieluummin pikkurillistään. Vaikka osa varmasti vastasi huumorimielellä, ei paljon tarvitse katsella ympärilleen huomatakseen sen, miten tärkeä kapine se kännykkä useimmille meistä on. Sillä täytetään hiljaisia, tylsiä hetkiä mm. kokouksissa, kahviloissa, bussissa, kaupoissa, kadulla - oikeastaan ihan joka paikassa. Mutta on se vasen pikkurillikin tärkeä osa omaa kehoa!

Pikkurillinsä kännykän edestä uhraavien suuri osuus tuli mieleeni taas tavattuani viikonloppuna pitkästä aikaa yhden tuttuni. Hän on hiljattain sairastanut rintasyövän, jonka yhteydessä jouduttiin poistamaan toinen rinta kokonaan. Tilalle oli samantien rakennettu uusi rinta reiden lihaksesta. Jalka toimii kuntoutuksen jälkeen kuulemma lähes kuten ennenkin, vaikka sieltä onkin poistettu yksi lihas.  Uskomattoman hieno juttu, enpä olisi arvannut että reidessä voi olla jokin sellainen lihas, ettei sen poistamisella ole juurikaan merkitystä. Googlaamalla löysin yhden artikkelin, jossa tämä mahdollisuus rinnan rekonstruktioon oli mainittu.

Tapaamisen jälkeen jäin miettimään, millaisen ratkaisun olisin itse vastaavassa tilanteessa valmis tekemään. Uskoisin nyt tällä (erittäin puutteellisella) tiedolla valitsevani mieluummin ehjän jalan kuin rekonstruoidun rinnan. Silloin ei tarvitsisi miettiä, miten paljon yhden lihaksen puuttuminen todella jalan toimintaan vaikuttaa uidessa, pyöräillessä tai juostessa. Taitaa kuitenkin olla vannomatta paras; ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä millaisia kierrepalloja elämä eteen heittelee, miten niihin sitten aikanaan reagoi ja mitä asioita silloin pitää tärkeimpinä.

Ystäväni puolesta olen tietenkin todella iloinen, hänelle ratkaisu näytti sopineen todella hyvin. Ja kaikki yli 40-vuotiaat naiset: käykää mammografiassa parin vuoden välein!

Viikonlopun aktiviteetit

Eilisaamuna käytiin taas Märkyssä uimassa. Koska olin ollut vähän flunssassa, otin rennosti ja uiskentelin drillejä oman mielen mukaan kun Pete ui omaa pk-ohjelmaansa. Olin ottanut mukaan aika  paljon uintileluja: räpylät, snorkkelin ja kuminauhan nilkkojen ympärille. Räpylöillä oli kiiva potkia pitkästä aikaa, varsinkin kylkidelffarit olivat suosikkejani.

Snorkkelilla uidessa pitää nenässä olla klipsu, kun en osaa hengittää pelkästään suun kautta veden alla. Minulla on ilmeisesti liian pieni tai liukas nenä, kun klipsu koko ajan tahtoi liukua pois. En sitten kauhean montaa sataa metriä jaksanut uida sillä snorkkelilla, kun nenäklipsua piti koko ajan asetella paikalleen. Ihan hyvää treeniä päällekin se snorkkelilla uinti, kun heti ensimmäinen ajatus liikkeellelähdettyäni oli, että miten tässä nyt hengitetään. Vähän alkoi naurattaa itseänikin se hölmöily.

Tänään kävimme Esportilla ostamassa 10 kerran kuntosalikortit ja käytimme niistä ensimmäisen samantien. Lämmittelimme juoksumatoilla, ja jo viiden-kuuden minuutin jälkeen alkoi huipata ja muutenkin tuntua siltä, etten ole vieläkään ihan kunnossa. Niinpä jätin treenin tekemättä ja lopun päivää olen taas lepäillyt. Alkaa jo vähän kyllästyttää tämä lepääminen... Päätä vähän särkee välillä, mutta olo on muuten ihan ok. Toivottavasti jo alkuviikosta treenitkin alkavat taas sujua.

Tähän viikonloppuun on mahtunut ilahduttavan paljon kivoja juttuja: eilen olimme teatterissa (Jäniksen vuosi Ryhmäteatterissa) ja tänään kävimme leffassa (Gravity). Olen lukenut Paasilinnan Jäniksen vuoden joskus aikoja sitten, ja nyt teatteriesityksen jälkeen tekisi mieli lukea se uudelleen. Esitys oli ihan ok, ehkä pienellä tiivistyksellä siitä olisi tullut vieläkin parempi. Joihinkin kohtiin jäätiin harmittavasti junnaamaan vähän liian pitkäksi aikaa. Leffa puolestaan oli just sopivan mittainen, puolitoista tuntia, ja todella hyvä. Se oli ensimmäinen näkemäni 3D-elokuva, ja siinä oli sopivasti jännitystä ja aavistus syvyyttäkin. Sandra Bullock yllätti positiivisesti naispääosassa.

Sopiva flunssa

Jos joskus on hyvä aika sairastaa flunssa, se taitaa olla juuri allergiatestausviikolla, kun ei muutenkaan saa hikoilla. Eilen jouduin päänsäryn ja nuhan takia olemaan pois töistäkin, mutta onneksi iltaa kohden olo vähän koheni. Koko päivän pötköttelin sohvalla ja katsoin Yle Areenasta mielenkiintoista brittisarjaa Valta pelissä. Tänään olin onneksi jo työkunnossa. Kuntopiirin sentään jätän väliin, kun en ihan täydessä tikissä ole vieläkään.

Allergiatestien tulokset tsekattiin tänään selästä. Maanantaina oltiin sinne liimattu laput, joissa oli eri pesuaineita erilaisina pitoisuuksina. Keskiviikkona laput poistettiin, ja silloin vain muutamassa kohdassa oli punoitusta. Nyt perjantaina testin päätteeksi tarkastettiin lopulliset tulokset, ja melkein joka kohdassa olikin punoitusta ja turvotusta allergian merkiksi.

Testattavia pesuaineita oli kolme, joista kahdelle olen allerginen. Yhdestä tehtiin titraussarja, eli sitä testattiin neljänä eri pitoisuutena. 

Vasemmassa "sarakkeessa" on juuri tuo titraussarja dimetyyliaminopropyyliamiinista (DMAPA)  Pitoisuudet vaihtelivat ylimmän prosentista alimman 0,05 prosenttiin. Allerginen reaktio tuli kaikkiin pitoisuuksiin ja vielä niin, että mitä vahvempi aine, sitä isompi reaktio. Tuottamani paukamat olivat jopa niin "oppikirjamaiset", että paikalle kutsuttiin niitä ihailemaan toinen hoitaja ja vielä lääkärikin. Pete otti yllä olevan kuvan minulle muistoksi.

Oikealla alimpana on oleamidopropyylimetyyliamiini, sen yläpuolella vasemmallakin testattu DMAPA 1 % ja ylimpänä kookosdietanoliaminia (Cocamide DEA). Se olikin ainoa testattu aine, jolle en ollut allerginen.

Kuulen lääkäriltä ensi viikolla, mitä tämä allergia käytännössä tarkoittaa. Todennäköisesti kaikenlaista kontaktia pesuaineiden kanssa pitää välttää. En ole huomannut, että olisin saanut oireita vaikkapa pyykinpesuaineista. Tiskaamista ja muuta pesuaineilla läträämistä olen tosin tähänkin saakka vältellyt, koska atooppinen ihoni ei kestä jatkuvaa kastelemista.

Ensi viikolla alkaa taas vähän systemaattisempi treenaus ensi kesän koitoksia varten. Jo etukäteen tiedän, että ainakin Aten nimipäivänä 30.11. ohjelmassa on "Pirkkolan raasto", Helsinki Triathlonin vapaamuotoinen 6 kilsan juoksu. Sitä ihanuutta kävin viime keväänä kokeilemassa ensimmäisen kerran ja aika pahaltahan se tuntui. Kiva kuitenkin kokeilla, josko kuukausittaisella testijuoksulla saisin ajan painumaan alle 30 minuutin ensi kevään HelTri CUPin osakilpailussa.

Ällötystä

Aamulla kävin uimassa Töölön urheiluhallissa. Joudun allergiatestien vuoksi pitämään liikuntataukoa perjantai-iltapäivään saakka, ja niin piti tämä aamukin vielä jotenkin hyödyntää. Olisin mielelläni mennyt Tapiolan uimahalliin, mutta se aukeaa maanantaisin vasta seitsemältä. Koska en yli kolmeenkymmeneen vuoteen ole käynyt uimassa Töölössä, päätin mennä sinne.

Hyppäsin altaaseen varttia yli seitsemän, ja heti huomasin veden olevan lämpimämpää kuin mihin olen halleissa tottunut. Seinällä oli lämpötilaksi merkitty 28 astetta, varmasti asteen-pari enemmän kuin vaikkapa Pirkkolassa. Vesi oli myös todella sameaa ja siinä oli ihmeellinen rasvainen sivumaku. Ällötyskerroin oli melko korkea, ehkä noin 3 asteikolla 1-5. Ällötysmitttarini on kalibroitu niin, että laastari tai isompi hiustukko muuten kirkkaassa vedessä on noin 2, ja tämä likaiselta tuntuva vesi on kyllä astetta pahemp juttu. Joku jännä palanen tuollakin lillui pohjassa, ei onneksi ollut kynsi vaikka niin ensisilmäyksellä luulin.

Ratoja oli yhteensä 5, joista kaksi oli varattu vesijuoksijoille. Yhdellä radalla oli kyltti "nopeat uimarit", menin siis sille. Tullessani siinä oli pari mummosammakkouimaria, joista toinen väisti kivasti päädyissä, toista ohittelin kunnes hän siirtyi viereiselle radalle. Aina välillä muutama mies tuli uimaan pari altaanmittaa vaparia lähteäkseen taas pian pois. Uin vajaat pari kilsaa vuoretellen lättäreillä, pullarilla ja ilman.

Sekin vähän laski tunnelmaa, ettei hallissa ollut lainkaan ikkunoita. Auringonnousun jälkeen olisi ollut kiva saada vähän päivänvaloa halliin. Tapiolan halli on tässä suhteessa ihan ylivoimainen, ja jatkossa varmaan menenkin aamuisin mieluummin sinne tai Mäkelänrinteeseen kuin Töölöön.

Puolenpäivän maissa kävin Iho- ja allergiasairaalassa ja sain selkään taas epikutaanitestin lappusarjan, jossa on pesuaineita eri vahvuuksina. Tammikuussa tehdyssä testissä pesuaineista tuli reaktio, mutta silloin vielä ei saatu selvyyttä siihen oliko reaktio se allergiaa vai pelkkää ärsytystä. Perjantaina sekin sitten selviää.  En kyllä ole ihan varma siitä, mitä käytännön etua minulle on tuosta tiedosta, mutta ihotautilääkäri suositteli asian selvittämistä.

Ketarat ojossa

Lauantain aamu-uinnista Märskyssä näyttää tulleen meille jo tapa, ja sinne me tänäänkin suuntasimme heti aamiaisen jälkeen. Yhdellä suosikkiradoistamme hallin takaosassa ui jo tuttu seurakaveri ja menimme samalle radalle. Uin lähes saman treenin kuin torstaina, ja omaan tahtiin uituna ne vaikeammatkin jutut tuntuivat vähän helpommilta. Vähän kyllä helpotin sitä korkkiruuvia: otin vuorotellen kaksi vaparin käsivetoa, sitten käännyin ja otin yhden selkäuinnin käsivedon ja taas kaksi vaparin vetoa. Niin ne käännökset tulevat aina vuorotellen molemmille puolille, eikä pää mene ihan sekaisin.

Uintitreenin jälkeen lähdimme pitkästä aikaa mökille. Pari viikkoa sitten täällä oli poikamme noin kymmenen kaverinsa kanssa, ja pieniä merkkejä siitä on ympäri möksää: raakoja makaroneja lieden ja kaapiston välissä, alakerran sähkölämmityksestä puolet pois päältä, kahvinpurut homehtuneena keittimeen ja ulkovalot päällä. Eihän sitä nuorena voi ihan kaikkea muistaa. Toinen puoli tarinaa on tietysti se, että ehkä me Peten kanssa ollaan jo niin kaavoihimme kangistuttu, että huomataan jos vaikkapa haarukat ovat lokerikon väärässä välissä. Ihan hyvä, ettei kaikki ole aina niinkuin ennenkin on ollut. Laituri ja soutuvene oli kuitenkin nostettu järvestä kuten sovittu oli.

Kun me olemme olleet poissa, metsähiiret ovat taas jokasyksyiseen tapaansa löytäneet tiensä sisälle. Meillä on keittiön ja makuuhuoneen nurkissa hiiribaari-myrkyt ja giljotiinit. Kaksi pikkujyrsijää oli poissaollessamme jäänyt satimeen. Noh, parempi satimessa kuin pieni pesä meidän sängyssä kuten joitakin vuosia sitten. Oivoi.

Kuntopiirissä oli perjantaina osallistujaennätys: 35! Kierroksia ehdittiin tehdä vain kaksi, mutta onneksi ne olivat sentään jo 45 sekunnin mittaisia. Joulukuussa päästään kuulemma jo minuuttiin. Alan muuten pikkuhiljaa päästä kärryille siitä, miten voimapyörässä pitäisi toimia.

Pari treeniä

Kävimme eilen Peten kanssa töiden jälkeen juoksemassa Otaniemen kentällä. Oletimme siellä olevan valot päällä, mutta olimme väärässä. Tullessamme kentälle viiden jälkeen kenttä oli pimeänä. Onneksi hajavaloa oli sen verran, että eteen näki joitakin kymmeniä metrejä. Ja kun paikalle oltiin tultu, ei treeniä tietenkään voinut jättää tekemättä.

Tein aluksi vähän juoksutekniikkaliikkeitä, ja sitten juoksin 4x400 m reippaasti 200 m palautuksilla. Pimeys ei varsinaisesti haitannut, paitsi että jouduin sen vuoksi yhteen hieman noloon tilanteeseen. Edessäni ollut juoksija meni radan sivuun venyttelemään, ja minä perässä. Oletin tietysti, että se on oma mies, kun en ollut nähnyt muita juoksijoita koko treenin aikana. Vasta kun olin jo parin metrin päästä miehestä, ja olin jo ehtinyt kysäistä, miten treeni meni, huomasin että sehän olikin joku ihan tuntematon tyyppi. Vaihdoimme siinä sitten pari sanaa ja olimme samaa mieltä, ettei pimeys haittaa juoksemista.

Kentän valot syttyivät kuuden jälkeen, kun paikalle tuli Hongan junnuja treenailemaan. Me olimme silloin jo treenimme tehneet ja lähdimme kaupan kautta kotiin.

Tänään uitiin Heltrin uintitreeneissä Pirkkolassa pari minulle erikoisen haastavaa drilliä. Oli kiva kokeilla jotain ihan uutta. Ensimmäisessä setissä uitiin kylkipotkuja niin, että alempi käsi on kropan jatkona kuten kylkipotkuissa muutenkin ja ylempi osoittaa kattoon 90 asteen kulmassa. Hankalaa oli. Alussa olin ihan uppeluksissa ja ehdin jo siinä sukellellessa miettiä että miten tässä oikein pitäisi hengittää. Pari kertaa vedin vettä vahingossa henkeenkin, mutta pyristelin kuitenkin menemään.

Toinen uusi hankaluus oli korkkiruuvi, jossa vuorotellen tehdään yksi vaparin käsiveto, pyörähdetään selälleen ja tehdään yksi selkäuinnin käsiveto, jonka jälkeen käännytään ja jatketaan taas vaparin käsivedolla jne. Joskus aikaisemmin olin uinut sitä kolmella vedolla, mutta nyt piti siis pyörähtää joka vedon jälkeen. Olin 25 metrin jälkeen jo aika sekaisin ja jopa vähän huonovointinen. Onneksi tämän jälkeen uitiin aina 50 m vaparia, ja sen aikana sain olon normalisoitua. Ehkä jotain hyvää näistä uusista vaikeista jutuista jäi lihasmuistiin, sillä vähän nopeammat vedot treenit loppupuolella tuntuivat kulkevan tosi helposti.

Säikähdys

Tällaisina vapaina syyspäivinä olen kyllä tosi iloinen, että minulla on maastopyörä ja kavereita joiden kanssa ajella. Heti aamusta lähdettiin, tavoitteena pullakahvit ja -teet Pirttimäen kahviossa. Oli niin sumuista, että eksyimme Peten kanssa ajellessamme tapaamispaikalle Olariin. Sumu oli niin sakeaa, että kaikki näytti ihan erilaiselta. Pienen kiertelyn jälkeen löysimme onneksi paikalle ja lähdimme ajamaan Latokaskeen ja sieltä Kasavuoren kautta määränpäähän.

Ajelimme sorateillä, poluille ei tänään menty. Vähän teknisempää maastoa tuli eteen Kauniaisissa, missä yksi alamäki oli ihan mutainen. Pystyssä kuitenkin pysyttiin. Lasit menivät koko ajan huuruun, ja niihin tiivistyi pienenpieniä vesipisaroita. Valotkin piti pitää päällä keskellä päivää. Reilun tunnin ajon jälkeen pääsimme Pirttimäkeen kuivattelemaan kamppeita hetkeksi ja nauttimaan vastaleivottuja korvapuusteja. Kotiin ajoimme Gumbölen ja Kauklahden kautta. Kiva reissu, vaikka pyörät sen jälkeen olivatkin enemmän kuin pesun tarpeessa. Etulokarini ei oikein meinaa pysyä kiinni eikä siksi ollut nyt ollenkaan mukana, ja rapaa roiskuu.Tässä tilanne Pirttimäellä:

Meillä töissä on mukava projektijaos, joka usein järjestää erilaisia liikunnan kokeilumahdollisuuksia. Jokin aika sitten huomasin intrassa ilmoituksen PowerPole-tunneista, jotka vetää Oona Kivelä. Siinä oli mukana tämä video. Ilmoittauduin heti mukaan, ja tänään oli ensimmäinen viidestä tunnista Kamppi Gymissä. Vaikka paikka leimallisesti onkin lapsille ja nuorille, siellä voivat aikuisetkin treenata.

PowerPole-tunneista Kamppi Gymin esitteessä lukee näin:

"PowerPole tunti sopii erityisesti tankotanssia harrastaville tai sen aloittamista harkitseville. PowerPole-tunneilla kehitetään voimaa, liikkuvuutta, kehonhallintaa ja akrobaattisia taitoja, joiden avulla tankotanssin oppiminen käy helpommin."

Minulla ei kuitenkaan ole tavoitteena oppia tankotanssia, vaan pikemminkin kehittää voimaa ja kehonhallintaa, sekä ehkä oppia jotain uusia liikkeitä puolapuilla. Olisi hyvä saada näppeihinkin vähän voimaa. Tunti alkoi hyppynaruhipalla, ja jatkui parilla kuntopiirikierroksella. Hippa oli pitkästä aikaa ihan piristävää, ja kuntopiirissä mukana monia tuttuja ja uusiakin liikkeitä. Hiki tuli helposti pintaan. Kuntopiirin jälkeen kokeiltiin erilaisia liikkeitä eri telineillä. Oona näytti kaikki liikkeet, ja sitten teimme niitä omaan tahtiin suorituspaikkoja kierrellen. Yhdessä liikkeessä pyörittiin tangon ympäri, ja siinä koin pari ikävää hetkeä. Siinä pyöriessäni vasen jalkani jäi maahan liian lähelle tankoa ja näin (ja tunsin!), miten polvilumpio osui tankoon ja siirtyi joitakin millejä sisäänpäin ja sitten onneksi taas takaisin. Polveen sattui vähän, ja lopputunnin (noin 10 minuuttia) pidin siinä kylmäpussia. Nyt siinä ei tunnu enää juuri lainkaan kipua, ja se tuntuu toimivan ihan normaalisti. Huh helpotusta!

Kamala oli se hetki, kun tajusin että nyt sattui enkä vielä tiennyt miten pahasti. Heti tuli mieleen ensi kesän kisat ja treenaaminen yleensä - tulisiko siihen nyt tauko ja miten tavoitteiden käy? Nyt säikähdyksellä selvittyäni muistan taas ainakin hetken olla onnellinen tästä terveestä kropasta ja kaikista niistä mukavista liikunnallisista jutuista, mitä sillä pystyn tekemään.

Juhlan aika

Lauantai-aamun uinnista Märskyssä on meille Peten kanssa tullut jo melkein tapa. Onneksi eilen kuntopiirissä seurakaveri kertoi, että tänään on sunnuntain aukioloajat. Niinpä sain nukkua vähän pitempään ja lähdimme uimaan vasta yhdeksän maissa. Yllättävän moni muukin oli saanut saman ajatuksen,  sillä lyhyilläkin radoilla oli 5-6 uimaria kullakin. Aikaisempina lauantai-aamuina olimme uineet kahdestaan samalla radalla. Tulipa nyt kuitenkin vähän ohitellessa taas lajinomaista tiiviimpää tunnelmaa. 

Olin kirjoittanut treenin muistiin, Petellä oli oma suunnitelmansa. Verran ja drillit uin lyhyellä radalla, pitempiä patkiä varten siirryin nopeiden uimareiden 50 m radalle ja se osoittautuikin hyväksi päätökseksi. Tilaa oli enemmän ja  uitu matka oli helpompi pitää mielessä kuin lyhyellä radalla. Tässä päivän treeni:

100 verra

4x125 (25 potkuja, 50 vaparia (vu), 25 sculling, 25 vu)

4x25 vaparin vetoja jalat yhteen sidottuina 

4x125 (25 vaparia delfiinipotkuilla, 50 vu, 25 kylkisculling, 25 vu)

3x400 vu, hengitykset 5-3, 4-3, 3-2)

100 verra

Olen vähän jo alkanut saada kiinni tuosta uinnista jalat sidottuina. Täällä on siitä hyvä juttukin. Kuten siinäkin sanotaan, helppoa se ei ole mutta hienoa. Etenkin vedon ajoitukseen tulee kiinnitettyä huomiota ja ehkä ne jalat eivät ihan niin paljon vajoa kuin aikaisemmin. 4x25 on minulle tuota ihan sopiva matka. 

Tänään illalla on Helsinki Triathlonin kauden päättäjäiset. Mahtavaa päästä tapailemaan tuttuja ja pitämään vähän erilaista hauskaa kuin yleensä!