Kilpailemisesta

Opiskeluaikoina minulla oli ystävä, jonka kanssa tunsin koko ajan olevani kilpailuasetelmassa. Hän tuntui vertailevan tuloksiamme ihan jatkuvasti. Hassuinta oli, kun yo-kirjoitusteni tulosten tultua hän onnellisena totesi, että nyt hänellä ja poikaystävällään on yhtä paljon älliä kuin minulla ja Petrillä. Hän oli siis onkinut tietoonsa jo silloin ihkauuden poikaystäväni (nykyisen aviomieheni) tulokset ja laskenut saamamme laudaturit yhteen. Se tuntui minusta silloin todella omituiselta. Ehkä hän oli iloinen, kun määrittelemällä kilpailun pariskuntien väliseksi pääsi kanssani somasti tasatulokseen.

Vertailuintoinen ystäväni tuli taas mieleeni, kun mietin sitä miksi haluan kilpailla triathlonissa. Eikö olisi vain helpompaa treenata ja seurata oman vauhdin kehittymistä ihan itsekseen? Miksi vertailla muihin? Miksi maksaa satoja euroja osallistumisesta, majoituksesta ja matkoista kisoihin, jos ei siitä sittenkään nauti? Kaikkein pahimmalta tuntuu se jännitys ennen kisaa, kun mielessä pyörii tuhat ja yksi murehdittavaa asiaa. Yhden tällaisen demonin olen jo selättänyt, kun pari vuotta sitten jäin viimeiseksi seuran keväisessä duathlonissa. Ei se jumbona oleminen tuntunutkaan niin pahalta kuin etukäteen ajattelin. Muut vain olivat nopeampia.

Suurin syy kilpailemiseeni on varmasti se, että jotain tiettyä kilpailua tai muuta tavoitetta varten treenaaminen tuo ihan mielettömästi motivaatiota. Melkein joka treenin aikana ehdin miettiä jotain tiettyä tulevaa kilpailua, ja sitä että kaikki treenaaminen kehittää ja vie minua eteenpäin. Samalla haluan todistaa itselleni, että treenaamalla säännöllisesti ja kurinalaisesti pystyn saavuttamaan itselleni asettamani tavoitteet. Kilpailuista jää jotain pysyvää, useimmiten hienon kokemuksen lisäksi ainakin se loppuaika.

Kiskossa 2012.

Tavoitteiden asettamisessa olen ollut hyvin maltillinen: pyrin ensi vuonna parantamaan aikaisempia tuloksiani. Itse asiassa en ole asettanut itselleni edes mitään absoluuttisia aikatavoitteita vaan kaikki pienetkin parannukset ovat tervetulleita. Treenivauhtien mukaan yritän toki arvioida mahdollista loppuaikaani eri kisoissa, mutta en lähde tavoittelemaan jotain tiettyä aikaa uinti-, pyörä- tai juoksuosuudella. En odota, että saisin kisapäivänä itsestäni irti enemmän kuin parhaissa treeneissä, vaan olen tyytyväinen kunnon mukaiseen suoritukseen. Tavoittelen siis omaa parasta kokonaissuoritusta, niin kliseiseltä kuin se ehkä kuulostaakin.

Ihan ensimmäisessä triathlonkisassani Kiskossa 2010 ehdin jo kokeilla sitä, miltä tuntuu kun ui täysiä ja loppukisan ajan yrittää vain selviytyä maaliin. Silloin uinti oli minulla vahvin kolmesta heikosta lajista, enkä osannut jakaa voimiani oikein. Kisan voittaja tuli maaliin, kun minä vasta laitoin lenkkareita jalkaan. Ei loppuaikani paremmalla voimien jakamisella varmaankaan montaa minuuttia olisi parantunut, mutta ehkä juoksuosuudella ei olisi tuntunut ihan niin pahalta.

Kisojen jännittäminen tuntuu siksikin niin oudolta, kun en koskaan kilpaile sijoituksista edes ikäluokassani, puhumattakaan kisoista joissa kaikki kisaavat samassa sarjassa. Suoritukseni tai sijoitukseni jossain kisassa tuskin edes kiinnostaa muita kuin minua itseäni. Vaikka näin järkeilen jännittämisen oleven ihan turhaa, en silti tunne pääsevän siitä kokonaan irti. Olen kyllä ollut huomaavinani, että jonkin verran kisajännitys on vähentynyt kilpailukokemuksen karttuessa.

Kaikki jännitys laukeaa onneksi heti lähtölaukauksen jälkeen, ja yleensä itse kilpailussa olen jo paljon paremmalla mielellä tekemässä sitä mistä todella paljon tykkään. Olen tainnut jäädä koukkuun siihen hienoon ja onnelliseen fiilikseen, joka tulee viimeistään pian maaliintulon jälkeen. Sen takia kannattaa ehkä vähän jännittääkin ja altistua vertailuille.

Kinkunsulatusravia

Jouluaaton puolimaratonin lisäksi ehdin keskiviikkona ajaa trainerilla ja torstaina aukesi onneksi jo Märskykin. Siellä oli yllättävän paljon porukkaa, onneksi kuitenkin lähinnä lapsiperheitä lasten altaalla. Uintiradoilla oli ihan kivasti tilaa ja tuttuihinkin törmättiin! Muuten jouluviikko on mennyt mukavissa joulupuuhissa, herkkuja syödessä ja lepäillessä. Keli vaan on ollut melko kehno, ihan kuin mitään muuta ei olisikaan kuin sateista ja harmaata, kosteaa ja lauhaa talvisäätä. 

Täänään kävimme miehen ja pojan kanssa juoksemassa "Kinkunsulatusravin", vajaan kuuden kilsan testijuoksun Pirkkolassa. Ihan maksimeita ei tänään ollut tarkoitus lähteä repimään, kun alla oli jo vähän muutakin rasitusta. Porukkaa tuli viivalle muutama enemmän kuin viime kerralla marraskuussa. Valitettavasti puhelimessani (Lumia 800) on niin huono kamera, etteivät mitkään kuvat meinaa onnistua. Tämäkin on vähän epätarkka:

Juoksuseuraa.

Juoksin yhden lämmittelykierroksen ennen juoksun lähtöä tasan klo 11. Heti lähdön jälkeen jäin porukan hännille ja siinä rupatellessa (muut enemmän, minä vähemmän) meni ensimmäinen kierros. Syke oli melko korkealla, mutta toisella kierroksella juoksu alkoi tuntua jo vähän paremmalta. Vauhti tosin hieman hidastui. Loppuaika oli omalla kellolla 32:02, reilun minuutin hitaampi kuin kuukausi sitten. Nyt alkaa tuo kierros jo pikkuhiljaa tulla tutummaksi, ja sen juokseminen tuntuu sen myötä vähän helpommalta, kun tietää mitä on odotettavissa.

Juoksun jälkeen kävimme omalla porukalla Pirkkolassa uimassa. Tilaa riitti, melkein koko ajan saimme uida yhdellä radalla keskenämme. Mukana oli pullarit ja lättärit. Pojallani on jo niin isot kädet, että juniorikokoiset siniset peruslättärit näyttivät hänen käsissään ihan hölmön pieniltä, pitää varmaan ostaa isommat seuraavia treenejä varten. 

Jouluaaton reippailut

Kävimme tänään Peten ja pojan kanssa juoksemassa Paloheinämaratonilla puolikkaan. Paloheinässä järjestetään maraton lähes joka viikonloppu, tänään jo 202. kerran. Eka lähtö oli klo 7:30, me olimme sopineet parin seurakaverin kanssa lähtevämme puolikkaalle klo 8:30, jotta ei tarvitsisi herätä ihan niin aikaisin.

Kun pääsimme paikalle, oli siellä jo homma täydessä käynnissä: lähtö/huoltopaikalla hyvä tunnelma, lämmintä urheilujuomaa, vettä, banaania, rusinoita, kakkua ja joululaulut soimassa somasti taustalla. Vähän aikaa odotimme kavereita ja sopivaa lähtöaikaa, ja sitten mentiin. Puolikas juostiin neljänä lenkkinä melko tasaisella valaistulla reitillä. Vähän tuli Joroisten juoksulenkki mieleen! Aina kierroksen alussa pysähdyimme hetkeksi juomaan, ennen viimeistä kierrosta otin lisäksi yhden geelin ja vettä.

Huoltopiste.

Juoksukeli oli hyvä. Viime vuonna samaan aikaan oli kuulemma tullut lunta oikein reippaasti, nyt sitä ei näkynyt yhtään missään ja lämpötilakin oli reilusti plussan puolella. Ekan kierroksen jälkeen näimme, miten auringonnousu värjäsi taivaan punaiseksi, pellonreunassa tuntui aika ajoin kova tuuli. Nyt ei kisattu, vaan juostiin rennosti peruskestävyyssykkeillä parin kilsan loppukiriä lukuunottamatta. Toisilla vaan on se pk-vauhtikin kovempaa kuin toisilla, ja onneksi mukavaa juttu- ja juoksuseuraa löytyi hitaammallakin vauhdilla. Loppuaikani oli 2:10:47, kaikki tulokset löytyvät täältä.

Maaliin tultuamme kiittelimme vuolaasti järjestelyjä. Onpa upeaa, että joku viitsii järjestää juoksutapahtuman vaivojaan säästämättä viikosta toiseen; lämmittää mehut aamuvarhaisella, roudata paikalle kaiken tarvittavan kisanumeroita myöten, kilkutella kellolla kaikki oikeaan aikaan viimeiselle kierrokselle, huolehtia ajanotosta, laittaa tulokset samana päivänä nettiin jne jne. Kisatunnelma oli erittäin hyvä, ja ensikertalaisenkin oli helppo tulla mukaan.

Kirjekuori puolikkaan maaliintulijoille.

Odotukset ylittyivät reilusti viimeistään, kun maaliin tultuamme saimme kaikki pienen punaisen kirjekuoren, jonka päällä oli hyvän joulun toivotukset ja sisällä pari After Eight -suklaapalaa ja savinen Paloheinä-maraton -tähti. Huippua! Tuhannet kiitokset järjestäjille, varmasti tulemme uudestaankin juoksemaan Paloheinään! Ja tulkaa muutkin!

Mukavaa joulua joka torppaan!

Pyörätestiä

Jo eilen kuntopiirissä yritin ottaa vähän kevyemmin, kun ohjelmassa oli tänään Wattbike-testi: 20 minuuttia niin kovaa kun jaksaa. Lähdimme heti aamiaisen jälkeen Peten kanssa työpaikan salille. Siellä on yksi Wattbike ja viikonloppuisin saa mukaan ottaa yhden vieraan. Jo matkalla tuli sellainen hassu olo, että pitääkö sitä nyt tosiaan tänään puskea itsensä ihan äärirajoille. Vähän jännittikin, kun muistin hyvin miten pahalta testi tuntui maaliskuussa kun sen viimeksi tein.

Salilla oli aika hiljaista saapuessamme, ja Pete alkoikin heti säätää pyörää sopivaksi omaa testiään varten. Peten ajaessa lämmittelin ja venyttelin vähän selkää. Olin just venyttelemässä jalkoja, kun huomasin, että nyt hän sieltä pyörän päältä katselee, että missä se vaimo oikein on. Alkoi varmaan jo wattien tuotanto tuntua jo aika pahalta. Menin sitten siihen viereen kannustamaan loppuajaksi. Aikaa oli siinä vaiheessa jäljellä seitsemän minuuttia. Lopulta hänen tuloksensa oli pari wattia heikompi kuin maaliskuussa. 

Sitten olikin mun vuoro. Huhhuh jo etukäteen. Pienet säädöt ajoasentoon, hikipyyhe ja vesipullo paikalleen ja sitten vaan ajelemaan. Ihan alkuun pyörittelin kampia kevyesti ja etsin sen sopivan vasteen pyörään, jolla kadenssi pysyy yli 90:n ja watteja tulee sopivasti, noin 170-180. Pian olikin kaikki jo valmista itse testiä varten. Edelliskerralla ajoin alun aika varovaisesti ja pyrin nostamaan tehoa loppua kohden. Tällä kertaa pyrin ajamaan mahdollisimman tasaisella teholla.

Ajon aikana seurasin jatkuvasti keskiwatteja ja jonkin verran myös sykettä. Nyt ei ollut musiikkia korvissa, kun olin unohtanut iPodin kotiin enkä saanut salin radiota toimimaan. Viiden minuutin ajon jälkeen kasassa oli sopivat 181 W. Siitä eteenpäin pyrin vain pitämään tason siinä ja aina viiden minuutin välein oli tosi iloinen, että olin ensin puolivälissä ja sitten ajanut jo 3/4 koko testistä. Loppua kohden alkoi olla vähän tukalampaa, mutta luottokannustajani tuella jaksoin painaa loppuun saakka. Siitä oli paljon hyötyä, että Pete vieressä sanoi montako minuuttia ja lopulta sekuntia on jäljellä ja tsemppasi, että vielä tulee hyviä watteja.

Testin jälkeen piti vähän tasoittaa sykettä ja hengitystä lattialla maaten:

Testin keskiwatit olivat ihan samat kuin viimeksi: 181 W, kadenssi 96.

Testin jälkeen kävimme Märskyssä uimassa. Kunnon materialistien tapaan meillä oli tietenkin mukana räpylät, pullari ja lättärit, ja kaikkia käytettiin sen vajaan tunnin aikana jonka altaassa viihdyimme. 

Joulujuoksu 2013

Juoksijat. Kuva: Kati L.

Osallistuin eilen Pelastakaa lapset Joulujuoksuun Leppävaarassa. Porukan oli kutsunut kokoon Kondis kohilleen -yhteisön Kati. Juoksulla kerätään rahaa Pelastakaa Lapset -järjestön tukiperhetoimintaan. Tukiperheet auttavat vaikeaan tilanteeseen joutuneita perheitä selviytymään ja jaksamaan vaikeiden aikojen yli. 20 euron lahjoituksella lapsi voi viettää yhden päivän tukiperheensä luona. Juoksun osanottomaksu, vähintään juuri tuo 20 euroa, maksettiin netissä. Samasta paikasta sai tulostettua myös juoksunumeron, joka oli kaikilla sama: 912. Suomessa on juuri niin monta tukiperhettä jonottavaa lasta.

Heijastinten kiinnitysten ja muiden jouluiseen pukeutumiseen liittyvien pikku askareiden jälkeen lähdimme juoksemaan Leppävaaran urheilupuiston suuntaan. Lähdin hitaampaan porukkaan, jonka tavoitteena oli juosta noin kahdeksan kilometriä hitaasti; Leppävaaran 5,4 kilsan lenkki plus siirtymät. Juuri ennen lähtöä tapasin naisen, jonka kanssa olimme samassa maratonkoulussa viisi vuotta sitten. Hänen kanssaan jutellessa ja kuulumisia vaihtaessa lenkki menikin kuin huomaamatta.

Illan päätteeksi kokoonnuimme terveysaseman aulaan juomaan glögiä ja nauttimaan Katin espoolaisilta yrityksiltä hankkimia herkkuja. Niitä riitti kaikille kotiinviemisiksikin. Tosi mukava ilta, josta jäi oikein hyvä mieli monella eri tavalla.

Maastossa

Eilen sunnuntaina kävin maastopyörälenkillä. Ajattelin tällä kertaa tutustua Leppävaaran mäkisiin maisemiin ja ehkä vähän myös polkuihin. Tälle pyöräretkelle otin mukaan pienen pullon urheilujuomaa ja ajoin Lepuskiin vähän pitempää reittiä Ruukinrannan kautta. Maassa oli pari senttiä lunta, ja lämpötila nollan vaiheilla.

Meiltä on Leppävaaran urheilupuistoon vain nelisen kilsaa matkaa. Siellä on jo uimahallin peruskorjaus ja uuden maauimalan rakentaminen hyvässä vauhdissa. Paljon oli maata myllätty ja väliaikaisia reittejä kevyelle liikenteelle tehty. Valmista pitäisi olla parin vuoden kuluttua.

Leppävaarassa oli aika mukavasti hiihtäjiä lyhyellä ladulla. Ladun olemassaolo sinänsä ei ollut yllätys, mutta sen pituus ehkä kuitenkin. Hiihtäminen näytti niin kivalta, että vähän aikaa jo ehdin miettiä tuliko sittenkin valittua väärä laji pk-lenkiksi.

Latua!

Oli se pyöräilykin onneksi ihan mukavaa, kun pääsin ajelemaan metsän keskelle. Ajoin lähes suoraan pohjoiseen sorateitä pitkin. Liukasta tuli vasta vähän pienemmillä poluilla. Yhdessä kaltevassa kohdassa pyörä lähti yllättäen alta ja kellahdin kumoon. Ei onneksi sattunut eikä kukaan nähnyt.

Vasta kun katsoin reittiä kotona Movescountista tajusin, miten hyvin tätä kautta olisi päässyt ajamaan entiseen työpaikkaani Vantaan Koivuvaarassa. Silloin ajoin aina autoteiden vieressä kevyen liikenteen väylää Leppävaaran ja Lintuvaaran läpi. Reitti oli varmaan lyhyin, mutta siinä oli paljon vaarallisia risteyksiä, joihin piti jarrutella. Tämä metsäinen reitti olisi ollut paljon mieluisampi, mutta jäi silloin löytymättä.

Kotiin päin ajellessa poikkesin parille polulle. Parikin senttiä lunta saa metsän näyttämään ihanan talviselta. Niin paljon oli korkeuseroja, että usein oli vaikea päästä takaisin pyörän päälle, jos kerran oli jo joutunut jalkautumaan.

Talvinen metsä.

Ruuhkaa

Aikaisemmin tällä viikolla olin jo pakannut sisäpyöräilykamppeet ja iPodin reppuun voidakseni ajaa treenini työpaikan Wattbikella. Kävi kuitenkin se, mitä olen jo pitempään ounastellut: Wattbike oli varattu kun pääsin kuntosalille työpäivän jälkeen. Meillä on töissä pari ihan oikeaakin pyöräilijää, ja toinen heistä oli juuri alkanut ajaa sillä omaa treeniään. Kysyessä selvisi, että siinä menisi vielä noin tunti.  Eipä siinä auttanut muu kuin laittaa pitkät trikoot jalkaan ja lähteä maastopyörällä kotiin, kun en halunnut jäädä kuntosalille tunniksi odottelemaan.

Työmatka toimi kunnon lämmittelynä, ja pääsin kuin pääsinkin kotona ajelemaan trainerilla. Piti oikein sopia kotona vuorot, kun meillä kaikilla taisi olla samankaltaiset treenisuunnitelmat. Kaikki kolme pyörää on meillä sisällä jo valmiiksi, joten vaihto sujuu melkein lennosta. Kamalan myöhään ei meillä kuitenkaan ajeta, sillä ääni taitaa kuulua naapuriin saakka ainakin jollain tavalla.

Perjantaina pidin vapaapäivän. Aamuisen traineritreenin jälkeen kävelin Leppävaaraan hakemaan autoa, jotta voisin viedä sykemittarin Suunnolle huoltoon. Mittari ei ole näyttänyt oikeaa sykettä Rantamaratonin jälkeen, ja olen ollut tosi saamaton sen korjauttamisessa. Olen varmaan vain ajatellut, että se jotenkin itsestään korjaantuisi. No ei ole korjaantunut, ja viime aikoina sykkeen sijaan se on näyttänyt vain viivaa. Nyt oli hyvä hetki hoitaa sykemittarikin kuntoon. Tammistossa pääsin tiskille lähes jonottamatta ja vika löytyi sykevyöstä heti ensikokeilulla. Sain tilalle samantien uuden. Sujuvaa ja erittäin ystävällistä oli huollon palvelu Suunnolla. Jos jotain kremppaa tulee mittariin, taidan seuraavallakin kerralla käydä samantien itse paikan päällä.

Pääsin kokeilemaan mittaria heti illalla seuran kuntopiirissä. Pari hassua sykepiikkiä siinä pomppiessa tuli, mutta tänään lyhyellä juoksulenkillä mittari tuntui toimivan ihan luotettavasti.  Toivotaan, että sama hyvä vire jatkuu.

Pukinkonttiin

Luettuani Kauramoottorin kirjeen joulupukille jäin miettimään, mitä itse toivoisin saavani tai mitä voisin antaa lahjaksi triahtlonia harrastavalle perheenjäsenelle tai ystävälle. Näitähän oli tosi kiva miettiä! Ajattelin, että itse varusteisiin liittyviä juttuja on vähän hankalampi ostaa lahjaksi sen tarkemin tietämättä mitä lahjansaaja toivoo, joten keskityin enimmäkseen muihin kuin itse triathlonvarusteisiin.

Safer Swimmer. Ostimme Peten kanssa tällaisen loppukesästä. Isoon malliin sopii aika paljon tavaraa, enää ei tarvitse pelätä, että joku varastaa auton avaimet tai lompakon sillä aikaa kun olemme uimassa avovedessä. Kelluva oranssi pallo auttaa myös veneilijöitä huomaamaan meidät paremmin vedessä, erityisesti Seurasaaren ympäri uidessa sellaista olen joskus kaivannut.

Domestique-kirja. Ainakin yksi kirja pitää paketeista aattona löytyä, ja tämän ammattilaispyöräilijän elämästä kertovat opuksen haluan lukea seuraavaksi. Kirjoittaja on Christoffer Wegeliuksen poika Charly Wegelius.

Triahtlonreppu. Kampetta triathlonistilla on paljon, ja mikä onkaan mukavampaa kuin reppu, jossa on  oma paikka ihan kaikelle.

Uintikurssi. Tätä ei varmaankaan tarvitse perustella? Jos ei koko kurssia, niin entäpä edes pari pikku yksityistuntia?

Hiuspanta. Nyt kun hiukset kasvavat, ne tuntuvat vähitellen olevan jo tiellä. Näitä Etzyn pantoja näin jossain kehuttavan, ja niissä lukeekin "no-slip". Pitäisi siis pysyä paikallaan liukkaissa ja ohuenlaisissakin hiuksissa.

Yaktrax. Tällaiset tilasin eilen itselleni. Ajattelin kokeilla, josko voisin välttää uusien (nasta)lenkkarien oston ja pärjätä tämän talven juoksutreenit tällaisella liukuestesysteemillä. Kerron tarkemmin kokemuksista, kun saan kokeiltua miten juoksu sujuu.

Vedenpitävä kamera. Olen monta keraa avovesiuintireissulla kaivannut kameraa. Vaikkei Suomen sameissa vesissä veden alta kovin kummoisia kuvia saisikaan, niin sitten ainakin pinnalta uintikavereista ja maisemista.

Nirvanan pyörämatka. Sille rakkaalle, jolla on jo kaikkea. Tai vaikka itselle. Omalla toivelistalla tämä on tosin vasta keväälle 2015. Tulevan talven lomapäivät ja -rahat on jo allokoitu hiihtomaisemiin.

RoadID. Hyvä olla ranteessa tai kaulassa, jos vaikka jotain sattuu juoksu- tai pyörälenkillä.

RoadID, jossa omat henkilötiedot ja lähiomaisen puhelinnumero.

Onko joululahjojen ostaminen sinusta helppoa? Mitä lisäisit triathlonistin toivelistalle?

5 asiaa, jotka opin tällä viikolla

Tämä on ollut tosi mukava viikko. Olen käynyt sekä fysioterapeutilla että osteopaatilla ja saanut lisäksi tehtyä kaikki treeniohjelmassa mainitut jumpat. Viikon treeni #6 tosin muuttui juoksusta  kävelyksi. Perustelin tätä itselleni niin, että sen pitikin olla palauttavaa.  Kävelyä en kuitenkaan oikeasti laske treeniksi, joten jätin sen tunnin merkkaamatta Movescountiin.

Aikaisemmin sain treenit viikonpäiville ripoteltuina, mutta nyt uudessa mallissa saan listan kaikista viikon treeneistä tärkeysjärjestyksessä. Se on parempi systeemi, sillä nyt voin itse suunnitella mitä teen ja milloin. Ja jos jotain pitää jättää tekemättä, niin mieluummin jotain sieltä listan häntäpäästä.

Koska tykkään tehdä listoja, tässä siinä muodossa muutama opittu asia kuluneelta viikolta:

1. 1000 metrin matkan laskeminen uidessa on yllättävän vaikeaa. Tiistaina ohjelmassa oli tonnin testiuinti, mutta uin vahingossa 1100 metriä tai jotain sinne päin. Movescountin datasta laskeskelin illalla, että todennäköisesti hieman alle 18 minuuttia oli oikea aika. Niin kauan menee hyvin, kun ajatus ei lähde harhailemaan ja toistan aina käsivetojen tahdissa uituja metrejä 100-125-150 jne. Aina jossain vaiheessa mieli kuitenkin vaeltaa muualle, ja sitten pitää ottaa laskelmat taas varman päälle ja aloitan uudelleen väärästä kohdasta. Ja mikä ihme siinä on, että testit aina jännittävät?
2. Punttisalillakin voi (ehkä) viihtyä. En jostain syystä koe paikkaa omakseni, mutta tällä viikolla viihtymistä edesauttoi se, että sain alkulämmittelyksi juosta Esport Arenan (tai oikeammin Ratiopharm Arenan) sisäradalla 15 minuuttia. Itse treenin kesto oli 45 minuuttia, ja siinä piti pysyä tiukasti, sillä tyttäremme odotti meiltä kyytiä kotiin Arenan kahvilassa. Oli kiva tietää, että viimeistään varttia vaille pitää lopettaa. Olen joskus muissakin epämieluisissa hommissa käyttänyt munakellotaktiikkaa: päätän jo etukäteen kauanko hommaa teen ja lopetan kun aika on kulunut. Joskus käy niinkin, että alkuun päästyään ei malta lopettaa. Ei kuitenkaan toistaiseksi kuntosalilla.
3. Vaikka väsyttää, kannattaa lähteä treenaamaan. Se oikeasti virkistää. Totesin tämän melkein joka päivä tällä viikolla. 
4. Vaikka suurin osa vuorokaudesta on pimeää, valo on tosi upea silloin, kun aurinko paistaa tai edes kurkistaa pilviverhon takaa. Mökillä lauantaina harmitti, ettei kännykällä saanut kunnon kuvia. Pitänee ottaa järjestelmäkamera ahkerampaan käyttöön.
5. Pitkät viikonloput ovat tosi kivoja! Olen päättänyt pitää ylityövapaita vuoden kaksi viimeistä perjantaita. Nyt on jäljellä vain kahdeksan työpäivää ennen reilun viikon mittaista joululomaa!

Mökillä keskellä päivää.

2014

Alkavalla viikolla piti hetkeksi pysähtyä miettimään ensi kauden tavoitteita. Aloite tähän tuli Jupikselta, joka tekee minulle harjoitusohjelman. Kaikissa kisoissa on sama tavoite: hyvävoimaisena maaliin omalla ennätysajalla. Joskus on kyllä tuntunut vähän epävarmalta ja oudoltakin olla samalla lähtöviivalla parikymmentä vuotta nuorempien kilpaurheilijoiden kanssa. Sitä alkaa väkisinkin miettiä, että miksi oikein olen täällä ja varsinkin tässä seurassa. Lähtölaukauksen jälkeen ne ajatukset onneksi väistyvät pian taka-alalle ja mielen valtaa kisaamisen ilo.

No, tulevan kesän kohokohdat ovat tässä:

1. Joroinen, puolimatka 19.7. Ehdottomasti kauden päätavoite on tehdä uusi henkilökohtainen enkka Joroisilla ja nauttia samalla hienosta triathlonfiiliksestä. Joroisissa kisaamme koko perheen triathlonjaoksen voimin.
2. Tahko triahtlon, puolimatka 16.8. Ensimmäisen kerran järjestettävä kilpailu, jonka pitäisi ainakin logistisesti olla helppo, kun kaikki tapahtuu Tahkolla. Jännä päivä muutenkin, kun Petri kisaa samana päivänä Kalmarissa.
3. HCR, puolimaraton 10.5. Olisipa kiva parantaa aikaa puolimaratonilla heti kauden alkajaisiksi! Ainakin matka on ensi vuonna todella tarkkaan mitattu tämänvuotisten stiplujen vuoksi. Paljon juoksijoita, hyvä tunnelma ja kaunis reitti jonka päätteeksi juostaan maaliin perinteikkäälle Olympiastadionille.
4. Kisko, perusmatka 28.6. Ensi kesänä pääsen toivottavasti Kiskoon kisaamaan jo viidettä kertaa peräkkäin. Kisko oli vuonna 2010 ihka ensimmäinen kunnon triathlonkisani, ja siksikin paikka on minulle erityisen tärkeä. Jos muistan oikein, siellä on useimmiten ollut todella kuuma ja aurinkoinen sää.
5. Sääksi, perusmatka 14.6. Mukava kisa sopivan lähellä heti alkukaudesta; kirkasta, viileää vettä,  mukavia maisemia pyörällä ja varsinkin juoksuosuudella.
6. syksyn maraton. Rantamaratonilla tai Vantaalla sitten maratonennätyksen kimppuun. 

Kiskossa pojan kanssa 2012.

Näiden lisäksi osallistun HelTri Cupin osakilpailuihin mahdollisuuksien mukaan. Niiden aikataulua ei vielä ole julkistettu, mutta eiköhän se pian ilmesty seuran verkkosivuille. Kesäkuussa on todennäköisesti melkoisen paljon sporttailukiireitä.

Vähän enemmän aikaa meni siihen, kun piti vielä pohtia kehityskohteita ja/tai huolenaiheita. Ei siksi, etteikö niitä olisi, vaan että mitkä ovat ne tärkeimmät. Pari ensimmäistä kehityskohdetta liittyy pyöräilyyn. Ensi kevään ja kesän aikana haluan saada ajoasennon viilattua mahdollisimman hyväksi niin, että ajaminen on mahdollisimman rentoa. Pingottamalla ei pyörälläkään etene eikä jäkittämällä happi kulje. Kysymys on pienistä asioista, todennäköisesti vain muutamista milleistä.

Aion myös ajaa enemmän itsekseni, haluan tuntea vastatuulen kasvoillani! Nythän olen siltä piilotellut ja usein peesaillut jonkun vahvemman pyöräilijän takana. Yksin ajellessa on myös helpompi varmistaa, että ajan riittävän alhaisella sykkeellä. Isomman porukan hännillä jojoillessa  rasitus nousee helposti liian korkealle. Hyvään pyöritykseen aion kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota, varsinkin ylämäissä. Jospa ne sitten nousisivat ensi kesänä vähän kevyemmin.

Melkein maalissa Sääksissä 2012

Uinnissa suurin haasteeni on parempi suunnistaminen avovedessä. Lyhin reitti paras reitti! Uskon, että hyvällä suunnistamisella on helpompi voittaa aikaa kuin kehittämällä uintitekniikkaa, vaikka siinäkin on toki edelleen paljon tekemistä. Tässä on taustalla tietysti muisto viime vuoden Joroisten kisasta, kun takasuoralla huomasin olevani ihan totaalisen sivussa reitiltä. Kyllä kai jäiden pikaista sulamista ensi keväänä voi toivoa jo nyt, ennenkuin järvet ovat edes jäätyneet?

Ensi kesän kahdessa puolimatkan triathlonissa ja pitkissä treeneissä ennen niitä on erittäin hyvä mahdollisuus testata kisaa edeltävää tankkausta ja energiansaantia kisan aikana. Haluan löytää sen minulle sopivimman yhdistelmän urheilujuomaa, vettä ja geelejä. Pitäydyn todennäköisesti jo tutuissa hyviksi havaituissa juomissa ja geeleissä, lähinnä kyse on niiden määristä ja ajoituksesta. Pyörässäni on nyt kolme pullotelinettä, ja se riittää puolimatkalle ihan hyvin.

Kiskossa 2013 melkein koko pethe.

Isoja kalustopäivityksiä tai -hankintoja minun ei tarvitse ensi kesää ajatellen tehdä. Onneksi, sillä onhan tässä viime vuosina aika paljon kaikkea rompetta hankittukin. Pyörä on hyvä, samoin juoksukengät. Kisa- ja harjoitteluvaatteitakin on ihan riittämiin. Märkäpuku kestää sekin varmaan vielä yhden kesän avovesiuinnit, vaikka pieniä reikiä kainalossa onkin. Pyöräilykengät ovat vähän siinä ja siinä; kyllä niillä vielä yhden kesän varmaan ajelisi, mutta ne voisin ehkä päivittää.

Kevyet hiilikuituvanteet pyörään olisivat tietysti kivat ja hyvännäköiset ja ajo niillä pehmeää, mutta en minä niitä ihan oikeasti tarvitse. Ehkä sitten 2015.