Valmis vai ei?

Kävin maanantaina taas Helsingin Urheilulääkäriasemalla hakemassa Holter-laitteen jatkuvaa EKG-mittausta varten. Hula sijaitsee todella kauniissa, alunperin yksityiseksi synnytyssairaalaksi rakennetussa talossa Töölössä.

Paasikivenkatu 4

Ensin otettiin lepo-EKG ja sitten rintakehään kiinnitettiin elektrodit (tms.) toista mittausta varten. Piuhojen päässä oli pieni patterilla toimiva laite, joka tallensi sydämen jokaisen lyönnin. Ihan kohtuullisen pieni oli se laite, ainoastaan yöllä siitä oli haittaa kun en voinut nukkua normaaliin tapaan vatsallani ja piuhat olivat muutenkin tiellä. Sairaanhoitaja selasi pikaisesti tulokset kun kävin palauttamassa laitteen tiistaina. Mitään ihmeellistä hän ei niissä havainnut, vain muutaman harmittoman lisälyönnin. Reilun viikon päästä saan tuloksista lääkärin lausunnon ja silloin voin toivottavasti panna pisteen tälle sydämen tsekkailulle. Hyvin se pumppailee.

Pyörät taustalla.

Samalla käynnillä kävin vielä kuntotestin tehneen liikuntafysiologin pakeilla, kun ylirasitusepäily oli jäänyt kaihertamaan mieltä. Kerroin vähän enemmän testiä edeltävien viikkojen harjoittelusta, etenkin sen että edellisellä viikolla olin hiihtänyt pari tuntia ja pyöräillyt yli neljä tuntia kovassa pakkasessa. Fysiologinkin mielestä on mahdollista, että palautuminen noista treeneistä oli kuntotestissä edelleen kesken, ja tulokset siksi viittasivat ylirasitukseen. Kuntotestin kirjallisessa raportissa lukikin sitten, että testin aikana "saattoi olla aavistuksenomaisia viitteitä ylirasituksesta."

Pysyn nyt alkuperäisessä suunnitelmassani ottaa tämä viikko enempi levon kannalta ja palailen pikkuhiljaa treenin pariin. Olo on kyllä jo nyt ihan normaalin hyvä, mutta ei parista ylimääräisestä lepopäivästä varmaan kovinkaan paljon haittaakaan voi olla. Levätään nyt sitten kunnolla kun tähän ruvettiin.

Kävin hakemassa Omegawaven postista tiistaina. Se oli pakattu niin isoon kuplakirjekuoreen, ettei mahtunut postilaatikkoon. Aamulla tein ensimmäisen mittauksen, ja melkein kaikki mittarit olivat vihreällä. Hieman perehtymistä vaatii eri arvojen merkityksen selvittäminen, en ole ihan vielä kartalla siitä mitä  ne kaikki kertovat. Esimerkiksi päivän aikana oli aerobic readiness pudonnut pari pistettä ja anaerobic readiness puolestaan noussut vastaavasti. Omegawave-yhteisössä on kysymyksiin vastattu melko kattavasti, joten eiköhän tuo valmiuslukemien muutos sieltä lukemalla selviä.

All systems: GO.

Oli tästä ylirasitushässäkästä ainakin se hyöty, että hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät asiat ovat kirkkaana mielessä, kun treenimäärä keväällä taas lähtee nousuun. Tästedes pysyn tiukasti treeniohjelmassa enkä sooloile, nukun ja syön hyvin ja pyrin kaikin tavoin opettelemaan oman kehon  tuntemusten tunnistamista ja kuuntelemista. Varmuuden vuoksi mittaan myös ortostaattista sykettä ja käytän Omegawavea palautumisen seurantaan. Kevättä ja valoa kohti!

Lepoa ja mittauksia

Viikonlopun olen ottanut kevyesti: perjantain kuntopiirin skippasin kokonaan, samoin lauantain kuuden kilsan testijuoksun, tietenkin. Pete meni juoksemaan, ja minä kävin samaan aikaan uimassa Pirkkolassa. Ihan alhaisilla sykkeillä ja vauhdeilla vaan. Uinti tuntui tosi mukavalta, kuten yleensäkin. Illalla kävimme Peten kanssa vielä puolentoista tunnin kävelyllä.

Päällimmäisenä nyt on mielessä lepo ja palautuminen. Ainakin seuraavat pari viikkoa aion ottaa todella rauhallisesti. Näin jälkikäteen ajatellen minun olisi ehkä pitänyt osata päätellä, ettei kaikki ole ihan kunnossa, kun treenatessa sykkeet jäivät noin 10 pykälää normaalin alapuolelle ja minulla on ollut rytmihäiriötuntemuksia enenmmän kuin normaalisti. Varsinaista väsymystä en ole tuntenut  (tai tunnistanut) vasta kuin ennen kuntotestiä viime torstaina. Nyt sen jälkeen on kyllä väsyttänyt, mutta siitä huolimatta tekisi mieli lähteä hiihtämään, juoksemaan tai pyöräilemään. En kuitenkaan mene. Taidan ostaa seuraavaksi kuukaudeksi bussilipunkin, ettei houkutus työmatkapyöräilyyn kasva liian kovaksi.

Pari muutosta aion nyt samantien tehdä tähän normaalielämään: mittaan muutamana aamuna viikossa leposykkeen ennen nousemista ja ortostaattisen sykkeen seistyäni puoli minuuttia. Sykemuutoksista voi arvioida elimistön rasitustilaa, kun tarkasteltavana on pitempi aikasarja. Sain siskolta pari vuotta sitten joululahjaksi kivan muistikirjan, jota nyt säilytän sängyn vieressä ja täyttelen erilaisilla sykelukemilla. Olen huomannut, että lukema on todella helppo unohtaa, jos ei sitä heti kirjoita muistiin.

Toinen muutos edellytti lompakolla käyntiä. Tilasin nimittäin Omegawave-sykemittarin. Sitä ei käytetä urheillessa, vaan sykemittaus tehdään vakioiduissa olosuhteissa heti aamusta tai sitten ennen tai jälkeen harjoituksen. Omegawave mittaa mm. sydämen sykevälivaihtelua ja kertoo sen perusteella mm. mikä on palautumisen taso, stressitaso, valmius aerobiseen tai anaerobiseen treeniin ja monta muutakin asiaa. Sen käyttö vaatinee aika paljon perehtymistä ja analyysiä, mutta toistaiseksi se vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Innostuin Omegawavesta ensimmäisen kerran yli vuosi sitten, kun firman edustaja oli seuramme vuosikokouksessa puhumassa. Silloin minulla ei kuitenkaan ollut Android- tai iOS-laitetta, joka käyttöön vaaditaan. Vieläkään Omegawavessa ei ole tukea Windows Phonelle, mutta onneksi minulla on nyt iPad. Haluan kokeilla, olisiko minulle siitä hyötyä oman kropan kuuntelemisessa ja ymmärtämisessä. Tähän saakka olen tainnut olla niille viesteille lähes umpikuuro.

Jotain superia sentään

Ei tullut testistä ihan sellaisia tuloksia kuin olisin halunnut. Sykerajat putosivat melkein 10 pykälää, mutta vauhdit pysyvät lähes samoina. Testaaja kertoi, että tulokset ovat hieman epätasapainossa, ja niissä on viitteitä ylirasitustilasta. Kerroin, että viimeiset pari viikkoa olen treenannut melko kovaa, ja hän puolestaan kertoi että ylirasitustilan syntymiseen voi mennä kuukausia. Kyse ei siis välttämättä ole vain parista viime viikosta. Testiin mennessäkään minulla ei ollut mitenkään erityisen hyvä olo, vaan tunsin itseni vähän väsyneeksi.

Ihan ensimmäiseksi täytin lomakkeen, jossa kyseltiin kaikenlaista terveydentilaani liittyvää. Seuraavaksi otettiin lepo-EKG. Lääkäri tsekkasi sydänsähkökäyrän, eikä siinä ollut mitään ihmeellisyyksiä. Kaksi erilaista testivaihtoehtoa oli esillä keskustelussa lääkärin kanssa: suora juoksutesti ja kliininen pyöräergometritesti ekg-mittauksella. Lyhyen keskustelun jälkeen päädyin tekemään suoran juoksutestin. Pyörätesti olisi varmaankin tehty, jos lepo-EKG:ssä olisi ollut jotain poikkeavuuksia. Olisin voinut pitää kiinni myös alkuperäisestä suunnitelmasta ajaa ensin pyörällä ja juosta vasta sitten, mutta aikakin olisi siinä voinut käydä vähiin.

Astuin isolle juoksumatolle, ja sitten kiinniteltiin valjaat päälle ja maski tiiviisti päähän. Samalla sovittiin käsimerkeistä, sillä maskin läpi puhuminen ei onnistu. Lopulta matto lähti liikkeelle ja siinä sitä sitten rimpuiltiin. Kullakin vauhdilla juostiin aina kolme minuuttia. Kahden minuutin jälkeen minulle kerrottiin kulloinenkin vauhti ja syke. Kolmen minuutin kuluttua matto pysäytettiin ja sormenpäästäni otettiin pieni verinäyte laktaattimittausta varten. Samalla nostettiin aina myös maton vauhtia. Sydäntä seurattiin kahdella piuhalla, kun kunnon EKG:ssä niitä on yhteensä 12. Tsemppasin ja tsemppasin kunnes 21 minuutin jälkeen en enää jaksanut aloittaa uudella vauhdilla ja testi päättyi siihen. Tuntui vähän mahalaskulta. 

En ole vielä saanut tuloksia kirjallisesti, mutta juoksin nyt matalammilla sykkeillä samoja vauhteja kuin Pajulahdessa. En kuitenkaan jaksanut samaan maksimiin sykkeissä tai vauhdissakaan kuin silloin ja sekä aerobinen että anaerobinen kynnys jäivät alemmaksi. Lisäksi sykkeessä tapahtui testin alussa ihmeellinen hypähdys, kun syke nousi muutamaksi sekunniksi lähelle kahtasataa ja palasi taas pian takaisin normaalitasoon. Lääkäri kertoi kyseessä olevan eteisperäinen superventrikulaarinen takykardia, jolle on ominaista ajoittain ilmaantuva hyvin tiheä syke. Tämä ei ymmärtääkseni komeasta nimestään huolimatta ole kovinkaan vaarallista, enkä itse tuntenut sitä lainkaan.

Sydänhommelit jatkuvat nyt niin, että varaan itselleni ajan pitkäaikais-EKG -seurantaan. Siinä pitää noin vuorokauden ajan kannella mukana pientä laitetta, joka tallentaa EKG:n lääkärin analysoitavaksi. 

Kuntotestiin kuului myös InBody-kehon koostumusmittaus, josta jäi päällimmäisenä mieleen rasvaprosentin lähes viiden prosentin tippuminen! Testausmenetelmälläkin voi tietysti olla vaikutusta, kun Pajulahdessa rasvan määrä mitattiin niillä kamalilla pihdeillä.

Testiin sisältyi myös verikoe ja tavallinen keuhkojen toimintakoe, spirometria. Verikokeiden tuloksia en vielä saanut. mutta spirometria-mittauksessa oli jotain outoa tukkoisuutta. Uloshengitys ei kulkenut ihan niin kuin olisi pitänyt. Lääkäri aavisteli sen ehkä olevan jotain astman tapaista. Toisaalta hengitysteitä avaava lääkekään ei parantanut tulosta. Olin astmatesteissä Iho- ja allergiasairaalassa noin vuosi sitten, ja slloin sain terveen paperit.

Vähän jobin postia tuli siis tänään, mutta onneksi ei mitään hälyttävää kuitenkaan. Kevennän nyt harjoittelua vähäksi aikaa ja odottelen mielenkiinnollla pitkäaikais-EKG -tutkimusta ja sen tuloksia. Ehkä tuota astma-asiaakin pitäisi vähän uudelleen kopaista; vähintään pyytää vuoden takaiset mittaustulokset Urheilulääkäriasemalle verrattavaksi tämänpäiväisiin.

Taas kuntotestiin

Tykkään kvantifioida ja mitata asioita - olipa se treenitunteja, vauhteja tai punnerruksia 30 sekunnin aikana. Niinpä minulle on ihan luontevaa aina välillä käydä kuntotestissä tarkistamassa, että millaisilla sykkeillä mitäkin vauhteja pystyn juoksemaan ja pyöräilemään. Juuri kehittyminen motivoi minua treenaamaan enemmän ja varsinkin paremmin.

Pari ensimmäistä juoksutestiä sisältyi maratonkoulun hintaan. Samansisältöiset testit toteutettiin marraskuussa 2008 ja maaliskuussa 2009. Molemmilla kerroilla juostiin sisärataa ympäri tietyillä sykkeillä, ja seurattiin vauhdin lisäksi laktaattien kehitystä. Kynnyssykkeet olivat molemmilla kerroilla lähes samat, mutta vauhdit olivat keväällä kovemmat eli kunto oli noussut. Tulosten perusteella sain treeniohjelman ja pystyin arvioimaan hieman maratonvauhtiani. Tavoitteeni silloin oli juosta Helsinki City Marathon elokuussa 2008, mutta selkävaivojen vuoksi juoksemiseen tuli loppukesästä reilun puolen vuoden tauko.

Aloitettuani triathlonin harrastamisen myös pyöräilyn kynnyssykkeet ja -vauhdit alkoivat kiinnostaa. Niinpä huhtikuussa 2012 kävin kuntotestissä Pajulahdessa. Siellä pyörätestissä haettiin sykekynnykset ja juoksu tehtiin maksimiin saakka. Testin tuloksista on ollut minulle valtavasti hyötyä harjoittelussa, kun olen osannut tehdä peruskestävyysharjoitukset sekä juosten että pyöräillen tarpeeksi hiljaa ja toisaalta vauhtikestävyysharjoitukset riittävän kovaa. Harjoittelu on tuntunut mielekkäältä, ja siihen on ollut erittäin helppo motivoitua.

Sykemittarin käyttäminen ei minusta rajoita mitenkään treenaamista tai vähennä fiilistä; oikeastaan se parantaa fiilistä nyt kun tiedän mitä teen ja miksi. Mittari on ranteessa lähes aina paitsi altaassa uidessa. Osaan tietysti itsekin jo tuntemuksista arvioida oikeaa rasitustasoa, mutta sykemittaria käyttäessäni ei ole pakko luottaa vain tuntemuksiin. Triathlonkisoissa mittari on tärkeä varsinkin pyöräilyssä, liian kova pyörävauthti kostautuu helposti juoksuosuudella. Toisaalta joskus voisin mittarin mukaan voisin juosta kovempaakin; aina en saa sykkeitä juoksussa enää nousemaan tarpeeksi korkealle.

Muutamaan otteeseen ollessani juoksukisoissa katsojana (HCR 2008) tai osallistujana (Rantamaraton 2013) olen osunut paikalle, kun kilpailijaa on elvytetty. Molemmilla kerroilla tapahtunut herätti monenlaisia ajatuksia ja jäi mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. HCR-tapauksessa luin myöhemmin lehdestä, että juoksija menehtyi. Vieläkin muistan hyvin paikan, jossa häntä autettiin.

Tällaiselle turvallisuushakuiselle, ajoittain rytmihäiriötuntemuksia kokevalle kuntoilijalle hiipii helposti mieleen ajatus oman sydämen kunnon varmistamisesta. Siksi päätin käydä nyt tammikuussa testattavana Helsingin Urheilulääkäriasemalla. Siellä kuntotestiin sisältyy myös lääkärintarkastus ja lepo-EKG. EKG on lajissaan minulle ihan ensimmäinen. Sen tulosten jälkeen päätetään, miten itse testi toteutetaan. Suunnitelmissa on päästä tekemään samantyyppinen testi kuin Pajulahdessa eli ensin pyörällä kynnykset selviksi ja sitten juoksua matolla kohti ääretöntä ja sen yli.

Testi on jo huomenna! Toivottavasti sen jälkeen voin taas seurata kunnon kehittymistä vähän kevyemmillä metodeilla ja ennenkaikkea suunnitella tulevien vuosien kisoja ja harjoittelua levollisin mielin. Perheen muut kuntoilijat käyvät testissä myöhemmin keväällä Pajulahdessa. Siellä ei varmaan kolmea olisi ehtinyt kerralla testatakaan, joten logistisestikin on varmaan ihan hyvä ratkaisu, että minä käyn testissä täällä Helsingissä. Ja onhan se minulle kivempi, kun aikaa säästyy.

Aikainen hiihtäjä

Herään arkisin viimeistään varttia yli kuusi, ja töihin lähtiessänikin ovat kaikki kämppikseni vielä nukkumassa. Niinpä tykkään viikonloppuisin nukkua kahdeksaan tai jopa puoli yhdeksään. Eilen sunnntaina heräsin kuitenkin reippaasti jo seitsemältä, kun olin sopinut Arjan kanssa hiihtotreffit Oittaalle puoli yhdeksäksi.

Aamulla oli mukavat pirtsakat 17 astetta pakkasta, ja laitoinkin päälle lähes kaikki lämpimät vaatteet mitä kaapista löytyi; parit trikoot, polvisukat, topin, pitkähihaisen trikoopaidan, teknisen t-paidan, untuvahupparin, tuuliliivin, pipon, buffin korville ja kaulaan sekä lasketteluhanskat. Edellisenä iltana olin kaivanut esiin monot ja käynyt varastossa tsekkaamassa, että sukset ovat valmiina ovensuussa. Pohjissa tosin oli viimevuotiset voiteet, mitä pidin pienenä riskinä.

Hiihto tuntui alussa vähän kankealta, ja stressiä pukkasi kropalle monellakin tapaa kun oli niin kylmä ja edellisestä hiihdosta monta kuukautta aikaa. Parin kierroksen välein pysähdyimme kääntöpaikalle aurinkoon juomaan (ja hengähtämään). Kuudennen kierroksen jälkeen katsoin Ambitista, että olisimme hiihtäneet yli 10 kilsaa. Se tuntui epäilyttävän paljolta, sillä olimme siinä luulossa, että lenkki on vain kilometrin pituinen. Kysyimme yhdeltä kanssahiihtäjältä, että miten pitkä tämä rata nyt oikeastaan onkaan. Hän vastasi, että 1,8 kilsaa. Pari kierrosta myöhemmin meitä ohittaessaan kysäisi vielä, että onko nyt kivempi hiihtää kun onkin pitempi lenkki. Huumorimiehiä!

Näkymä taukopaikalta.

Jo alunperin puhetta oli ollut 10 kierroksesta, ja siinä pysyttiin. Tosi mukavaa oli! Kylmä ei tullut missään vaiheessa paitsi ihan vähän varpaisiin, ja suksetkin yllättäen sekä pitivät että luistivat. Porukkaa oli liikkeellä jonkin verran, ja hiihtäjiä tuli koko ajan lisää. Kannatti siis herätä aikaisin! Luulenpa, että yritän jatkossa vähän aikaistaa viikonloppuherätyksiä vähän pysyvämminkin. Olisi se kiva ehtiä jonain lauantaina Märskyynkin heti kahdeksan jälkeen eikä aina vasta puoli kymmenen maissa, kun kaverit ovat jo lopettelemassa treenejään.

Juoksun hurmaa

Nyt taitaa olla aika hyvä harjoitusjakso menossa, kun loppuviikolla pariin otteeseen nousi hymy huulille Esport Arenan juoksutreeniä muistellessa. Treenin vaikein ja hermoja kiristävin kohta oli parkkipaikan löytäminen. Arenan parkkipaikka oli täpötäynnä, mutta onneksi jäähallin edessä oli runsaasti tilaa. Sinne olisivat hyvin mahtuneet ne neljä pelastustielle parkkeerattua autoakin...

Päivän juoksuohjelmassa oli oli verryttelyn ja muutaman pienen sprintin jälkeen 6x100 m "rennosti lähes maksimivauhtiin" kävelypalautuksella. Noin vartin verran juoksimme omia vauhtejamme (minä hitaammin musat korvissa), ja sitten lähdimme yhdessä juoksemaan niitä vetoja. Etukäteen vähän mietitytti, että miten sitä jaksaa. Kerran aikaisemminkin olimme samantyyppisen treenin juosseet yhdessä, mutta silloin jäin aina metrin-kaksi satasella vaikka kuinka pyristelin.

Vedot juoksimme niin, että etusuoran kiihdytyksen jälkeen kävelimme 150 metriä ja sitten lähdimme taas kevyeen juoksuun kunnes oli taas aika rennosti kiihdytellä. Nyt pysyin helposti Peten rinnalla vedoissa ja viimeisessä pyristelin jopa ohi! Oli tosi mahtavaa juosta kovaa pitkästä aikaa. Niin hyvä fiiis jäi juoksusta, että se tuli mieleen vielä monta kertaa seuraavien päivien aikana. Johtuikohan rento ja vauhdikas meno siitä, että alla oli nelisenkymmentä minuuttia työmatkapyöräilyä?

Töissä hiirtä liikutellessakin tuli hyvä juoksu mieleen.

Sitäkin ihmettelen, että miten Suunto Ambit 2S osaa näyttää tuolle treenille juostun matkan ja vauhdin? Eihän sen GPS:n pitäisi sisäradalla toimia. Vai onko siinä vielä joku toinenkin mittaustapa?

Kärpäsenä

Siperian kylmä on vallannut pääkaupunkiseudunkin tällä viikolla. Eilen lähdin töihin pyörällä hieman liian kevyissä kamppeissa, ja heti ensipolkaisujen jälkeen oli hieman liian viileä meininki. Varsinkin reidet ja noin yhdeksän kilsan kohdalla Olympiastadionin kulmalla myös varpaat alkoivat olla jäässä. Silmät alkoivat vuotaa kylmästä ja viimasta jo alkumatkasta. Jotenkin paradoksaalista, että kuivat simät vuotavat, mutta niin se vain on. Välillä silmissä oli niin paljon vettä, että näkökin sumeni.

Työpäivän aikana silmiä alkoi särkeä, ja siksi käväisin työpaikkalääkärillä hakemassa vähän stydimmät silmätipat. Varmaan oli toimistossakin todella kuiva ilma. Uudet tipat auttoivatkin heti. Tämänpäiväisillä pyöräilyillä suojasin silmät laskettelulaseilla. Näytän lasit päässä ihan kärpäseltä; lähes puolet kasvoista jää niiden alle. Se on tietysti näin kylmällä vaan ihan hyvä, vaikka näyttääkin tyhmältä. Mutta eivätkä silmät vuotaneet, ja ihan koko matkan näin hyvin eteenpäin. Heltta vähän paleli, kun unohdin kaulasta buffin, mutta muuten olo oli mukavan lämmin. Pyöräkin toimi kovasta pakkasesta huolimatta moitteetta.

Eilen ajelin lyhyitä maksimivetoja Wattbikella ja tänään kävimme Peten kanssa Esport Arenalla juoksemassa satasen vetoja. Kyllä voi kaksikymmentäkin sekuntia tuntua todella pitkältä ajalta!

Kuva on aikaisemmalta Esport-visiitiltä. Tänään oli radalla ja salilla väkeä kuin pipoa.

Kiva lauantai

Taas oli Märskyssä hyvin tilaa (ja mukavasti tuttuja!), kun kävimme Peten kanssa aamulla uimassa. Kroppa ei ollut kipeytynyt ihan niin pahasti perjantaisesta kuntopiiristä kuin viikkoa aikaisemmin. Silloin oli vähän joka paikka kipeänä, etenkin ojentajat. Yritin nimittäin tehdä punnerruksetkin täysillä. Eilen Pete tuurasi kuntopiirin matkoilla ollutta vakivetäjää, ja ihan mukavastihan se meni. Oli musat ja kaikki. Henkkoht en tykännyt Staminasta, mutta eikös joku kollega juuri siitä valinnasta tullut erikseen kiittämään kuntopiirin jälkeen.

Päivä muuttui vieläkin parempaan suuntaan kun uinnin jälkeen kävimme Velosportissa. Peten piti hankkia pistosuojausteippiä ja minullakin oli jotain pieniä tarpeita; hummerihanskat ja ohuet kengänsuojat. Hummerihanskoissa on peukalolle oma kolonsa ja muille sormille kaksi osiota. Uskoisin niiden olevan sormikkaita lämpimämmät ja kätevämmät. Kylmillä keleillä olen tähän saakka käyttänyt lasketteluhanskoja, mutta ne ovat vähän kömpelöt eivätkä edes kovin lämpimät. Muistimme ostaa myös uusia sisärenkaita pojan maastopyörään.

Kaikkea löytyi.

Lounaan ja pienen lepäilyn jälkeen kävimme Sellossa. Vanhat paksut neopreenikengänsuojani ovat olleet hajoamispisteessä jo vähän aikaa, ja Sellon suutari tikkasi ne taas kuntoon viidellä eurolla. Hyvää oli palvelu siellä - näytin mistä on sauma auennut ja kaveri alkoi heti hommiin. Parin minuutin kuluttua oli jo valmista. Eiköhän niillävielä parit pakkastalvet ajella.

Pientä pakkasta on ollut aamusta lähtien, ja vihdoin iltapäivällä alkoi tulla lunta! Niinpä sain juosta alkuillan lenkin pienessä lumisateessa. Maa oli jo valkoinen, enkä tarvinnut otsalamppua edes valaisemattomilla osuuksilla.

Tarvaspään silta.

Loppuilta meneekin kotisohvalla kahdestaan verkkareissa, kun lapsoset ovat omilla teillään. Mukavaa lauantai-iltaa!

Viiden sisurin lenkki

Pete ja poika lähtivät eilen cyclocross-pyörälenkille muutaman seurakaverin kanssa. Minä jäin kotiin viettämään lepopäivää, kun tiesin menon tuolla porukalla olevan minulle maastopyörineni vähän liian haipakkaa. Niinpä olin noin tunnin päästä valmiiina hakemaan poikaa kotiin autolla, kun hänen molemmat sisärenkaansa olivat poksahtaneet. Taisivat renkaat olla jo valmiiksi huonossa kunnossa. Hän onkin viime ajat ajellut enemmän autollaan kuin pyörällä. Peten tullessa kotiin kuulin hänellä olleen yhteensä peräti kolme rengasrikkoa, viimeisin parin kilsan päästä kotoa. Hän sentään pääsi kotiin omin neuvoin kävellen. Olisi ehkä kannattanut ostaa renkaat, joissa on pistosuojaus... Viisi sisärengasta siis meni yhdellä lenkillä, vaikken minä ollut edes mukana!

Aloitin viikon taas työmatka-ajolla. Kyllä se vaan oli hienoa tänäänkin ajaa tihkusateisessa harmaassa aamussa Hesperian puistoon ja ilahtua taas kaikista kauniista lyhdyistä. Vähän tuntui raskaalta polkeminen, pitää varmaan tarkistaa rengaspaineet pyörästä. Töissä vaihdoin pitkät trikoot lyhyisiin ajaakseni treenin Wattbikella. Parikymmentä minuuttia ajettuani hoksasin, että olisi varmaan ollut fiksua syödä vähän aamiaista tai ottaa edes joku patukka mukaan. Nyt eväänä oli vain vettä. Noh, ehkä muistan seuraavalla kerralla.

Kuva parin vuoden takaa. Salilla ei mikään ole muuttunut.

Jaksamisessa auttoivat melkoisesti iPodiini eilen lataamani uudet biisit. Mm. näistä Runner's Worldin ja The Guardianin artikkeleista olen oppinut, että musiikki voi lisätä suorituskykyä jopa 10-15 %. Artikkeleissa puhutaan pääasiassa juoksusta (Guardianissa on yksi esimerkki kuntopyörästäkin), mutta uskon musiikin lisäävän motivaatiota ja auttavan tsemppaamaan myös sisäpyöräilyssä. Tänäänkin tuntui siltä että ilman iPodiani en olisi jaksanut ihan niin hyvin. Kuulokkeet päässä minulla tulee hieman epämiellyttävä eristynyt ja ulkopuolinen olo. Siks kuuntelenkin musiikkia treenatessa melko harvoin: vain juostessani sisäradalla tai ajaessani Wattbikella.

Päivä huipentui lentokentällä iltapäivällä, kun saimme tyttäremme kotiin Thaimaasta vajaan kahden viikon loman jälkeen. Kiva, kun on koko perhe taas saman katon alla!

Lux Helsinki

Kolmisen kertaa viikossa ajan töihin pyörällä, eilen perjantaina ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Reittini kulkee merenrantaa Espoon Ruukinrannasta Munkkiniemeen ja sieltä Stadionin sivuitse Oopperatalon kulmalle ja sieltä Töölönlahden rantaa Sanomataloon. Vaikka väylät onkin valaistu, on matkalla tosi pimeää varsinkin tähän aikaan vuodesta. Eilen Hesperian puistossa ilahduin kun huomasin puihin ripustetut hienot valaisimet. Niitä oli monenlaisia, eri värisiä. Kaunista! 

Valaisimet liittyvät Lux Helsinki -tapahtumaan, joka jatkuu ensi keskiviikkoon saakka. Nyt jos koskaan kannattaa käydä Töölönlahdella kävelyllä tai pyöräilemässä pimeään aikaan! 

Kuva kotimatkalta.

Vuosi alkaa nollasta

Viime vuoden treenini ovat puoliksi Polarin ja Suunnon sovelluksissa, sillä vaihdoin sykemittaria kesäkuun lopussa Polarin RCX3-mittarista Suunnon Ambit 2S:ään. Yritin laskea, kuinka paljon treenitunteja ja -kilsoja kertyi viime vuonna. Tunteja on yhteensä noin 500, mutta siinä on mukana varsinaisten treenien lisäksi myös kaikki työmatkapyöräilyt, kuntopiirit, joogat ja pilatekset. Koska alkuvuoden treenien osalta puuttuu aika paljon matkadataa, vuoden aikana edetystä matkastakaan ei ole ihan varmaa tietoa.  Kun lasken yhteen treenikilsat molemmista sovelluksista, olen uinut viime vuonna altaassa ja avovedessä yhteensä 160 km, pyöräillyt 3500 km ja juossut 600 km. Jos oikein muistan, alkuvuonna en aina tullut käyttäneeksi mittaria tai ainakaan sen GPS-podia, joten uskon kilsojen olevan vähän alakanttiin. Trainerilla ajetuista treeneistä en ole kirjannut ylös kilsoja, koska mittaan matkaa GPS:llä, ja sehän ei tuohon paikallaan ajeluun osaa reagoida millään lailla.

Ajattelin hankkia Suunnon kadenssipodin, jotta saan treenidataan jatkossa mukaan myös pyöritysnopeuden. Minulla oli aikaisemmin pyörässä sellainen perusmittari, josta näin nopeuden ja kadenssin, mutta nyt ajattelin pärjätä pelkästään Suunnon vehkeillä. Annoin vanhan mittarini keskusyksikön Petelle Kalmarin kisaa varten, kun hänen vastaava mittarinsa tilttasi kylvettyään liikaa urheilujuomassa. En halua pyörään mitään ylimääräistä, ja nyt voin purkaa siitä pois ainakin kaikki vanhan mittarin osat.

Vanhat mittarit maantiepyörässä.

Watitkin periaatteessa kyllä kiinnostavat, mutta ne mittarit ovat niin kamalan kalliita ja mielenkiintoni datan analysointiin niin alhainen ettei wattimittarin hankinta ole juuri nyt ajankohtaista. Minulle riittää ainakin toistaiseksi se, että silloin tällöin treenaan ja testailen tehojen kehittymistä työpaikan Wattbikella. Ennemmin haaveilen hiilikuituvanteista, mutta niidenkin aika on todennäköisesti vasta reilun vuoden päästä.

Olen jotenkin ruvennut tykkäämään entistäkin enemmän traineriajeluista. Meillä on nyt saunan trainerikeskuksessa olotkin huikeasti parantuneet, kun Pete laittoi kiukaaseen kiinni pienen patterilampun.  Lampun valossa näen nyt helposti sykemittarin lukemat! Ilmat ovat olleet niin lauhat, että olen voinut ajaa ikkuna auki eikä ajaessa tule ihan niin kamala hiki. Netflixin House of Cards -sarja kävi loppua kohti niin jännäksi, että se piti katsoa loppuun olohuoneen sohvalla treenin jälkeen. Onneksi seuraava kausi alkaa jo helmikuussa!

Uusi vuosi vaihtui mökillä kahdestaan. Pojalla oli omat menonsa Espoossa, tytär on ystäväperheen mukana Thaimaassa. Vuoden ensimmäinen juoksulenkkikin tuli jo tehtyä kun kiersin kyläteitä lähijärven ympäri. Treenitunteja on tälle vuodelle kertynyt jo melkein yksi!