Sadekelissä

Aika monta vuotta olen pyöräillyt, mutta harvemmin sateessa. Jossain vaiheessa muistan jopa toivoneeni sadekeliä, jotta saisin siitä vähän kokemusta. Ehkä minulla vaan on käynyt todella hyvä tuuri tähän saakka säiden suhteen. Heti seuraava kisa voi kuitenkin olla sadekisa, ja silloin olisi kiva vähän tietää, miten sateessa ja märällä tiellä ajella.

Tällä viikolla sitä kokemusta sadekeleistä kertynytkin jonkin verran; ensin tiistaina Helsinki Triathlonin duathlonissa Kuusijärvellä ja tänään torstaina Röylässä, kun ajoimme Peten kanssa temporeittiä edestakaisin intervallitreenissä.

Duathloniin pääsimme lähtemään valitettavan myöhässä, ja sitten Kehä I:n tunneli oli suljettu. Siinäpysähdyksissä vierähti aika monta minuuttia ja aloin jo epäillä ettemme ehtisi ajoissa paikalle. Sovimme kuitenkin, että teemme treenin joka tapauksessa. Lopulta autojonot nitkahtelivat eteenpäin niin, että olimme paikalla noin kymmenen minuuttia ennen lähtöä. Just ja just ehdimme ilmoittautua ja laittaa kamppeet paikalleen ennenkuin pitikin jo ryhmittyä viivalle. Kisainfo jäi väliin eikä lämmittelyihin ollut aikaa. Onneksi reitti oli ennalta tuttu.

Ruuhkassa. En hermostunut.

Kisassa juostiin ensin Rykäsyn juoksupätkä, 5,3 kilsaa. Lähdin juoksemaan porukan hänniltä, ja alamäkeen juoksu lähti hyvin liikkeelle. Jotenkin se 5,3 kilsaa tuntuu aina tuolla yllättävän pitkältä, mutta askel kerrallaan se matka taas taittui. Lopun ylämäkikään ei tuntunut ihan yhtä pahalta kuin aikaisemmin. Sade oli onneksi vienyt siitepölytkin mennessään, ja henki kulki kohtuullisesti.

Yan oli taas paikalla kuvaamassa. Se oli tosi mukavaa, sillä itse kisan aikana ei tule kuvaaminen mieleen, varsinkaan sateella kun kaikki kastuu. Kaikki Yanin kuvat löytyvät Tri Coaching Finlandin facebook-sivuilta. 

Kuva: Yan Busset

Minulla oli päällä seuran kisa-asu, pitkähihainen trikoopaita, sadetakki ja hanskat. Kaikki olikin tarpeen, sillä koko ajan satoi ja lämpöasteita oli 5-6 astetta. Vähän hiipi mieleen kevätleiri parin vuoden takaa, kun teimme vaihtoharjoitusta ja kädet olivat niin kohmeessa, etten saanut etuvaihtajaa toimimaan. Nyt ei tullut onneksi ihan yhtä kylmä kuin silloin!

Kuvanottohetkellä vaihdossa juoksusta pyöräilyyn pujottelin pientä ponnariani kypärään. Taidettiin siinä Yanin kanssa vähän vitsaillakin, että olen siksi niin hidas kun tykkään niin kovasti juosta ja pyöräillä etten pidä yhtään kiirettä matkalla.

Kuva: Yan Busset

Juostessa oli tullut vähän kuuma, mutta pyöräillessä piti aika äkkiä vetää vetoketju kokonaan kiinni. Ajoimme 20 kilsaa, kaksi kertaa Kuusiksen kympin lenkki. Olin vähän toivonut, ettei minua ohitettaisi kierroksella, mutta ensimmäisen kierroksen loppupuolella kolmisensataa metriä ennen liikenneympyrää takaa pyyhälsivät ohi herrat Lemmettylä ja Dahlman. Hieno vauhti heillä!

Kuva: Yan Busset

Pyöräilyssä tuli vähän vilu, kun käsineet ja sukat kastuivat, mutta juoksussahan sitä taas lämpenee. Duathlonin viimeisellä osuudella sitä oli luvassa 2,5 kilsaa. Vauhtini oli vähän hitaampaa kuin ensimmäisellä osuudella, mutta ihan kohtuullista menoa minulle kuitenkin. Pete odotti maalissa, ja aika pian maaliintulon jälkeen lähdimme kotiin lämmittelemään.

Tänän torstaina siivoilimme kotona aamupäivän, kun meillä juhlitaan ylihuomenna lakkiaisia. Pari juttua piti kuitenkin jättää huomiselle, jotta ehdimme ajaa päivän intervallitreenin. Ajoimme autolla Oittaalle ja sieltä pyörillä Röylän temposuoralle. Sitä sitten rullailimme eestaas kovaa ja kovempaa. Oli pari astetta lämpimämpää kuin tiistaina, ja ajoin pitkissä trikoissa. Ei tullut ihan niin kylmä kuin tiistaina. Nyt tiedän, mitä pitää laittaa päälle jos Pirkan pyöräilyssä reilun viikon kuluttua on viileää ja sateista. Toivottavasti ei ole - märällä kelillä ajaessa tuntuu kuin vesi liimaisi renkaat tiehen. Jarrutkaan eivät pidä yhtä hyvin kuin kuivalla kelillä.

Vesi lensi, mutta takki piti kosteuden ulkopuolella.

Vaikka minulla nyt on hyvää ja käyttökelpoista kokemusta sateella ajosta, toivon kuitenkin kaikkiin kesän tuleviin kisoihin ja treeneihin puolipilvistä ja sopivan lämmintä säätä! Myös ensi lauantain juhliin olisi auringonpaiste tervetullut.

Giro d'Espoo 2014 #PinkWheels

Ajoin tänään Giro d'Espoon #PinkWheelsin eli #TeamElinaJouhkin porukassa. Meiltä on lähtöpaikalle matkaa vain mukavat neljä kilsaa, ja heti yhdeksän jälkeen lähdin ajamaan. En nimittäin ollut ilmoittautunut etukäteen mukaan, ja varasin sillekin aikaa. Onneksi jono oli lyhyt ja sain maksut ja muut hommat hoidettua nopeasti. Giro d'Espoon järjestäjä lahjoittaa TeamElinaJouhkin jäsenten osallistumismaksut Syöpäsäätiön keräykseen.

Roosa nauha -tarra.

Lähtöpaikalla oli mukavaa treffailla vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin. Hyvin ehdimme poseerata Terhin kanssa ennen lähtöä. Joitakin vuosia sitten juoksimme yhdessä maaliin Kiskon perusmatkalla, se oli kiva mieleenjäänyt hetki. 

Lähdössä ryhmittäydyimme Team Rynkebyn huoltoauton perään. Meitä Elinan tiimiläisiä oli lähtenyt mukaan parisenkymmentä, ja katuosuuksilla ajettaessa meno oli aika nykivää. Koska olimme lähteneet matkaan ihan kaikkein viimeisimpänä, ohittelimmekin alkumatkasta hitaampia keskinopeusporukoita. Rynkebyn auton takana ajoimme muistaakseni toiselle (korjaus: eikun se olikin vaan ensimmäiselle) taukopaikalle saakka. Siellä pysähdyksemme oli sen verran rynkebyläisiä nopeampi, että pääsimme jatkamaan matkaa ennen heitä.  

Alla olevan kuvan nappasin toiselta taukopaikalta. Molemmilla tauoilla otin pullon täyteen vettä. Paljon muuta ei olisi ehtinytkään, kun aina porukan tullessa taukopaikalle sinne muodostui aika nopeasti hyvä ruuhka. Kolmannen huollon ohitimme.

 

Aika monella oli pyörässään ne #PinkWheelsit. Minulla ne pinkit renkaat ovat toisessa pyörässä.  

Alun ruuhkien jälkeen pääsimme ajamaan suht tasaista vauhtia ja ajo ryhmässä oli rauhallista. Ajoin koko matkan "aurinkokannella" eli hyvässä peesissä. Noin sadan kilometrin ajon jälkeen eteen tuli se kuuluisa ja aavistuksen pelättykin Jorvin ylämäki. Porukassa sekin nousi paljon kevyemmin kuin itsekseen ajaessa. Viimeiset 10 kilometriä tulimme vähän kovempaa vauhtia, joten tästä treenistä tuli lopulta mukavan nousevavauhtinen. Mahtava päivä kivassa seurassa ja hyvän asian puolesta, kiitos Baba ja kaikki muutkin jotka teitte tämän mahdolliseksi!

Mäkiä ja kurssitusta

Peten ja parin muun ilmeisen kovakuntoisen seurakaverin kanssa kävimme tänään ajamassa Solvallan mäet edestakaisin. Tiesin, etten millään pysyisi peesissä ja ajelinkin mäet itsekseni. Se on kyllä ikävä fiilis, kun vauhti loppuu jyrkässä ylämäessä kuin seinään. Onneksi oli vastapainona niitä vauhdikkaita alamäkiäkin. Pojat pitivät pienen breikin Solvallassa päällystetyn tien päässä, ja siellä vaihdettiin muutama sana ennenkuin lähdettiin ajamaan samat mäet toiseen suuntaan. 

Solvallan jälkeen ajoin takaisin Bemböleen ja sieltä edelleen Velskolaan päin. Ihan sinne asti en päässyt kun edellä samaa reittiä ajanut Pete jo ajoi vastaan ja käännyin ympäri kotiinpäin. Lämpöä ja aurinkoa riitti mukavasti, ja uusi kokeilu energian kanssa onnistui hyvin. Nyt mukana oli kaksi pulloa vahvaa urheilujuomaa ja yksi vettä. Veden kanssa otin kolme geeliä 20 minuutin välein. Latasin sykemittariin sovelluksen, joka piippaa 20 minuutin välein, niin ei unohdu syöminen pyöräillessäkään. 

Illansuussa kävimme Kuusiksella uimassa, kun siellä oli Tri Coaching Finlandin järjestämä avovesiuintiopastus. Itse coach Yan on minulle tuttu jo ensimmäiseltä Cetuksen uintikurssiltani vuonna 2009. Monet asiatkin olin kuullut jo ennenkin, mutta oli kiva päästä kokeilemaan yhteislähtöä  muutaman kymmenen muun kanssa ja kertailla käännöksiä, suunnistusta ja rantautumista. 

Ennen opastusta oli mahdollisuus kokeilla Makon ja Sailfishin märkäpukuja järvessä. Kokeilinkin Makon kalleinta pukua, mutta kokotaulukon mukainen M oli minulle liian iso. Kävi samalla tavalla kuin aikaisemmin kokeillessani Sailfishin G-rangea: vettä meni uidessa sisään hihoista. Eihän siinä auttanut kuin laittaa oma puku päälle ennen Yanin kurssia. Nyt näyttää siltä, että uin sillä vielä tämän kesän. 

Huomenna menen ajamaan Giro d'Espoon Team Elina Jouhkin porukoissa. Olin jo vähän päättänyt, etten enää osallistu isoihin ryhmäajoihin, mutta tähän porukkaan haluan mennä mukaan. Huomenaamulla käyn ilmoittautumassa paikan päällä heti kahdeksan jälkeen. Hinta on 75 euroa, ja Elinan tiimiläisten maksut menevät lyhentämättöminä Syöpäsäätiön keräykseen. Nyt on hyvälle asialle kerätty jo yli 11000 euroa! Seuraa ja osallistu sinäkin!

Tiistaitempo

Ei ollutkaan kamalan hyvä idea sunnuntaina geeli yhdessä urhelijuoman kanssa. Se oli taas sellainen juttu, jonka periaatteessa tiesin, mutta joka piti näköjään silti itse kokeilla. Vatsa oli kipeä vielä sunnuntai-iltanakin, mutta rauhoittui sitten onneksi. Ensi viikonlopun pitkille lenkeille pitää vähän muuttaa testiprotokollaa. Ehkäpä pari pulloa vähän tujumpaa urheilujuomaa ja joka kolmas pullo vettä ja sen veden kanssa sitten geelejä.

Magnus Lönnqvist oli tänä keväänä puhumassa Heltrin seuraillassa ja hehkutti kympin tempon ajamisen merkitystä pyöräilyvauhdin kehittymisessä. Niinpä porukassa heräsi ajatus sopia yhteisistä tempotreeneistä. Paikaksi valikoitui lyhyen fb-keskustelun jälkeen Röylän suora Espoossa. Samassa paikassa ajaa tempojaan keskiviikkoisin myös pyöräilyseura IK-32. Me tosin lähdimme reilut 100 metriä tuon heidän verkkosivunsa tekstissä mainitun viivan takaa, jotta matkaa olisi tasan kymppi. Noin puolen minuutin väleillä lähdettiin ja kaikki huolehtivat itse omasta ajanotostaan.

Lähtöpaikka oli tässä

Ja porukkaa toisella puolella tietä ennen lähtöä

Reitti ei ole niin mäkinen kuin Kuusijärvellä vaikka jonkun verran kumpuileekin, ja jotenkin sen ajaminen tuntui helpommalta. Matkalla ei ole kuin yksi isompi risteys, ja kääntöpaikallakin pitää tietysti olla tosi varovainen. Minulla oli treeniohjelmassa 2x10 km tempo, joten suunnitelmissa oli ajaa reitti kahteen kertaan lyhyellä palautuksella. Toiselle kierrokselle lähteminen tuntui todella tahmelta, ja ehdin jo ensimmäisten kymmenien metrien aikana ajatella, että eihän tästä tule yhtään mitään. Onneksi kävi kuten niin usein käy, ja pian alkoi tulla toisella lailla huono olo ja matka jatkui maaliin saakka.

Pari seuraavaa tiistai-iltaa menee Heltri Cupin kisoissa Kuusijärvellä. Ensi viikolla on duathlon ja seuraavalla ensimmäinen sprinttikisa, Rykäsy. Toiveissa on päästä tempoilemaan porukalla taas kolmen viikon kuluttua.

Hiilihydraattia

Mökillä ollaan ja vähän pihahommia on saatu aikaiseksi, lähinnä kuitenkin vaan koivun siitepölyn huuhdontaa terasseilta ja kesäkalusteiden siirtoa oikeille paikoilleen. Veteen ei vielä olla uskaltauduttu, kun jätettiin märkäpuvutkin tarkoituksella kotiin.

Eilen kävimme molemmat lyhyellä juoksulenkillä, jonka jälkeen Pete motivoi minut tekemään kanssaan 30 min kotikuntopiirin. Sitä olikin paljon kivempi tehdä eilisessä aurinkoisessa säässä kuin pari viikkoa sitten sateessa! Ajattelimme uhrata lihaskunnolle jatkossakin tuon puoli tuntia viikossa suunnilleen näin:

• ensin vähän pitoja (3 min lankku ja 1 min/kylki)
• erilaisia selkä- ja vatsalihasliikkeitä 22 min suunnilleen niin että 40 min on työtä ja 20 min lepoa ja seuraavan liikkeen mietintää siinä välissä
• kuntopiirin päätteeksi Heltrin kuntopiiristäkin tuttu "Amerikan herkun" eli tämä core-testi.

Sunnuntaiseen tapaan tänään oli vuorossa pitkä pyörätreeni. Testasin nyt sitä, miten saan syötyä pitkässä treeneissä ja kisoissa tarvitsemani 60 g hiilihydraattia (hh) tunnissa. Tein kolmeen pulloon Fast Lemon -urheilujuomaa, jokaisessa 38 g hh. Suunnitelmana oli juoda yksi pullo tunnissa. Join yhden kolmanneksen pullosta aina 20 minuutin välein. Joka kolmannella kerralla otin lisäksi yhden geelin. Geeleissä näytti kussakin olevan 22-25 g hh. 

Hyvin pysyin tahdissa, ja kaikki juoma meni alas helposti. Geelin ottamisen jälkeen vatsa hieman kipristeli, mutta sen vakavammilta imeytymisongelmilta säästyin. Toki vauhtikin oli maltillista (26,3 km/h), kovemmalla teholla olisi voinut olla vähän hankalampaa. Täytyy nyt vielä miettiä, josko ottaisin joka kolmanteen pulloon aina vettä ja silloin yhden geelin 20 minuutin välein. 

GU Chompseja minulla oli mukana Mallorcalla, ja ylämäissä oli aika kiva palkita itsensä sellaisella silloin tällöin. Niistä saisi varmasti kivaa vaihtelua geeleihin, kun ovat vähän erilaisessa muodossa.

Lähtöpaikkana oli taas Kasvihuoneilmiön piha, jonne on meidän mökiltä matkaa 7-8 kilsaa. Kasvihuoneilmiön pihassa pumpataan renkaat ja laitetaan pullot telineisiin. Tykkään ihan älyttömästi tuosta alla olevassa kuvassa näkyvästä Lezyne-pumpusta, jonka toinen pää ruuvataan kiinni prestaventtiiliin. Helposti tulee hyvät paineet!

Ajoimme molemmat omaa vauhtia Suomusjärvelle vanhaa Turuntietä, sieltä Kiskoon ja edelleen Karjalohjalle ja Sammattiin. Väistin tiellä kävelevää mehiläistä, näin kaksi rusakkoa ja yhden kurjen ja moikkasin kahta vastaan ajanutta pyöräilijää. Koska Pete ajoi edellä paljon kovempaa, minun lenkkini päättyi Kettulan kylään asfalttitien päähän, jossa hän odotteli autoineen. Sieltä mä tuun!

Kahden testin viikko

Ensimmäinen viikko uudessa työpaikassa on nyt ohitse. Siihen on sisältynyt todella paljon uuden opettelua lähimmän vessan sijainnista erilaisiin sijoitusinstrumentteihin. Tosi mielenkiintoista on ollut, ja uuden opettelu jatkuu varmaankin pari seuraavaakin viikkoa jos ei jopa kuukautta. Maanantai-aamuna Omegawave-mittauksessa oli stressi korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin: 5. Ehkä siinä mittauksessa siis jotain perää on. Ensi maanantaina on varmasti helpompaa.

Tänään perjantaina ajoin ensimmäistä kertaa pyörällä uuteen paikkaan Kluuvikadulle. Noin kilsa tulee lisää matkaa verrattuna edelliseen työpaikkaan, mutta se onkin todella hidas pätkä Helsingin ydinkeskustassa. Risteyksiä on paljon, samoin pyörätiellä seikkailevia jalankulkijoita sekä tietenkin sopivasti myös tietöitä. Pyörää ei saa minnekään sisälle, vaan se pitää jättää pihalle. Oli se ainakin tänään vielä tallella kun lähdin kotiinpäin. Työpaikalla on pari suihkua, ja työpöydän laatikoihin mahtuu kaikki tarpeellinen suihkusälä. Ihan hyvin onnistuu jatkossakin työmatkapyöräily, vaikka oli se Sanomatalon pyöräsäilytys lämpimässä autotalossa aika luksusta!

Ennen töihinmenoa kävin Uimastadionilla polskimassa mm. tonnin testiuinnin. Mukavaa oli pulahtaa veteen, kun se oli paljon ilmaa lämpimämpää. Verrailun ja tekniikkaosuuden jälkeen lähdin uimaan testiä. Aina välillä piti tehdä pikkuspurtteja kun eteen tuli ohitettavia, muuten uin rentoa matkavauhtia. Aikaa meni 18:35, ja olin siihen tyytyväinen. Pitkässä altaassa oli tosi helppo pysyä kärryillä uidusta matkasta, joten taidan jatkossakin uida tämän testin 50 metrin radalla.

Tiistaina taas joutuivat keuhkot vähän ylitöihin, kun osallistuin Heltrin kympin tempoon Kuusijärvellä. Sateen vuoksi vähän arvoimme lähtöä Peten kanssa, mutta onneksi menimme, sillä lopulta pääsimme ajamaan poutaisessa säässä. Paikalle tuli viitisenkymmentä seurakaveria noin yhdeksästäkymmenestä ilmoittautuneesta.

Tie oli tietysti sateen jäljiltä vähän märkä, mutta mitään lätäkköjä ei ollut. Ajaminen oli taas yhtä tuskaa, ja ajoin lopun liikenneympyräänkin vähän liian kovaa vauhtia. Onneksi siinä oli liikenteenohjaaja pysäyttelemässä autoja. Hengitys ei oikein kulkenut ajaessa missään vaiheessa, ja kotimatkan yskin autossa. Syytän koivun siitepölyä.

Tempon tulokset eivät vielä ole tulleet, joten ajasta tai vauhdista minulla ei vielä ole tietoa. Ei varmaan ainakaan tullut uutta ennätystä, sen verran tukkoista oli hengitys koko matkan ajan.

Tässä tempoilija numerolla 88 ennen lähtöä:

Kuva: Yan Busset

Ei tullut vieläkään meille sitä kunnon sadelenkkiä. Toivottavasti Pirkan pyöräily joidenkin viikkojen kuluttua päästään myös ajamaan suotuisassa kelissä, vaikka sateen sattuessa tietenkin ajetaan sateessa. Tilasin eilen netistä sitä mahdollisuutta silmällä pitäen jo sellaisen pieneen tilaan menevän, sadetta ainakin jonkun verran pitävän pyöräilytakinkin.

Spring Adventure 2014

Huhhuh, mikä päivä! Melonta, pyöräily ja osin suunnistuskin onnistuivat tänään Spring Adventuressa MamAdventure2-tiimiltämme pääsääntöisesti yli odotusten, mutta yksi kamala kämmi meille Arjan kanssa tuli. Ilmakuvasuunnistuksessa etsimme ensimmäistä rastia varmaan tunnin, ja siinä menivät mahdollisuutemme hyvään sijoitukseen.

Team MamAdventure2 #TeamElinaJouhki-nauhoissaan ennen lähtöä.

Päivä alkoi aamuvarhaisella, kun ajoimme Hyvinkäälle kisakeskukseen. Otimme pyörät auton katolta ja laitoimme ne ajokuntoon. Samalla katsoimme vähän muitakin kamppeita valmiiksi ennenkuin lähdimme aamiaiselle ja hakemaan kisamateriaaleja. Myöhemmin, onneksi ennen lähtöä, kävi ilmi että yksi rasti oli merkitty väärään paikkaan ja että meille oli unohdettu antaa pieni paperipalanen tärkeine infoineen. Lähdössä meillä oli kaikki valmiina ja mieli korkealla.

Lähdön tunnelmaa.

Kuntosarja alkoi melonnalla, joka meillä sujui tosi mukavasti. Meloimme Vantaanjokea ykkösrastille ja takaisin. Menomatkalla jopa ohitimme pari joukkuetta ja paluumatkalla pidimme asemamme. Ohjaaminen onnistui tosi hyvin ilman pahempaa siksakkia.

Rantauduttuamme ja kannettuamme kajakin paikalleen kävimme suorittamassa vaijeritehtävän. Siinä piti ylittää samainen Vantaan joki vaijeria pitkin. Toinen vaijeri oli lenkkareiden alla ja toisesta, pään yläpuolella olevasta, sai ottaa tukea käsillä. Suorituspaikkoja oli kaksi vierekkäin, ja lähes samaan aikaan pääsimme ylitykseen. Se meni molemmilta mukavasti, Arjalla taisi tosin lenkkarit vähän kastua, kun hänen perässään samaa vaijeria pitkin tullut iso mies heilutteli löysähköjä vaijereita.

Seuraavaksi oli edessä maastopyöräilyä. Rastit 1-3 löytyivät helposti. Yhden rastin leimauspiste oli niin korkealla, että piti tehdä vähän yhteistyötä toisen tiimin kanssa, ja siitäkin selvittiin vain pienin kalustovaurioin (pari naarmua klosseista pyörän rungossa). Olimme ehkä vähän liiankin kilttejä, kun siellä ylhäällä ollessani leimasin varmaan 4-5 emittiä.

Rastilta kolme saimme käsiimme ihan viattoman oloisen ilmakuvakartan soramontusta. Rasteja oli kuusi 3,5 kilsan radalla. Käsittämättömällä tavalla etsimme ensimmäistä rastia varmaan tunnin ajan. Kun se ei meinannut heti löytyä, oli meillä vähän aikaa pami ja tupi (paha mieli ja tunnelma pilalla). Vasta lähtiessämme kolmannen kerran alusta löysimme vihdoin ekan rastin ja ymmärsimme, miten karttaa pitää katsoa. Siitä eteenpäin juoksimme helpohkosti (lukuunottamatta muutamia aika rajuja ylämäkiä) rastilta toiselle ja saimme taas hyvän otteen hetken jo melkein kadoksissa olleesta kisafiiliksestä.

Matka jatkui taas maastopyörillä. Arja sai heti hyvän pyörityksen käyntiin, ja pyristelin perässä. Rastit löytyivät sieltä mistä pitikin, ja pääsimme vaihtoon hyvissä voimissa. Seuraavaksi oli edessä lyhyt juoksusuunnistus. Tässä oli onneksi käytössä ihan normaali suunnistuskartta. Ekaa rastia etsimme muutaman minuutin, seuraavat 2 löytyivät lähes samantien.

Vielä oli edessä "loppuhässäkkä". Käytännössä se tarkoitti ehkä noin sadan metrin uimista  Finnfoam-levyn kanssa. Kastumista oli mahdoton välttää, itse asiassa kastuin kainaloita myöten jo kun liukastuin veteen joen rantatöyräältä. Siitä sitten polskuttelimme menemään niin, että Arja makasi levyllä ja ui käsin, minä olin takana niin että Arjan lenkkarit olivat olkapäideni kohdalla ja yritin liikutella käsiä että polskia jaloilla. Ihan hyvään vauhtiin siinä päästiin. Jossain vaiheessa tuli mieleen, että ovatkohan sormukset tallessa kun vesi on niin kamalan kylmää. Sanoin tästä Arjallekin, ja hän kertoi, ettei enää tunne käsiään. Onneksi mitään ei kadonnut. Ehkä kylmä kylpy oli jopa ihan hyvä juttu rasittuneille jaloille. Hirveän ihanalta se ainakin tuntui.

Maaliin juokseminen oli taas ihan mahtavaa! Purkaessamme emittiä kuulimme, että ystävämme Jola ja Peppi MamAdventure1-tiimissä olivat voittaneet naisten kilpasarjan. Mielettömät mentorit meillä! Olisi tehnyt mieli jäädä katsomaan palkintojenjakoa, mutta märissä vaatteissa ajattelimme kuitenkin olevan fiksumpaa viedä pyörät ja muut tavarat autoon ja mennä suoraan suihkuun ja syömään. Ja niin teimme.

Oli tosi hauska päivä ja kiva kisata taas! Pikkuisen harmittaa se pööpöilymme, mutta sellaista sattuu. Sekin oli kiva huomata, ettei töpeksinnän jälkeen jääty sitä harmittelemaan vaan lähdettiin reippaasti juoksemaan ja pyöräilemään loppumatkaa. Luovuttaminen ei tullut kysymykseen! Hieman paremmalla suunnistusrutiinilla tällaiset harmitukset olisivat varmaan vältettävissä. Ja saatiinhan me nyt vähän pitempi, tosi hyvä treeni! Tuloksia ei vielä ole  tullut, joten lopullinen sijoituksemme 50 kuntosarjan joukkueen joukossa on vielä arvoitus.

Kengät juuttuivat uinnin yhteydessä mutaan pariin otteeseen ja kaipaavat nyt kipeästi pesua.

Onnittelut voittajille ja kaikille muillekin maaliin asti selvinneille sekä iso kiitos kisan järjestäjille - oli hieno päivä!

Valmistautumista

Ylihuomenna on kevään ensimmäinen "kisa", Spring adventure. Kisa käydään kaksimiehisin joukkuein, ja meidän tiimissä on lisäkseni Arja. Eilen jo vähän katselin kamppeita kasaan; juoksureppu, kompassi, karttamuovit, kynät, karttateline pyörään jne. Kaikki löytyi, vaikkakin pienen etsiskelyn jälkeen!

Autoon pitää laittaa kattotelineet, jotta saamme maastopyörämme kätevästi kuljetettua. Meillä on   kattotelineet yleensä katolla koko kesän, kun melkein joka viikko pitää pyöriä ja niiden ajajia jonnekin kuljetella. Eihän niistä muuta haittaa ole kuin se ikävä ilmavirran vinkuna ja mahdollisesti pieni lisäys bensankulutukseen.

Kisakeskus on Hyvinkäällä, ja kisan lähtö heti aamukymmeltä. Aika aikaisin pitää paikalle mennä, sillä jo kahdeksalta jaetaan materiaalit joukkueille. Sitten alkaakin innokas sopivimpien reittien pohdinta,  merkitseminen karttaan ja muu päivän suunnittelu. Kuntosarjassa edetään kolmisenkymmentä kilometriä, tavoiteaika on 3,5 tuntia. Kuntosarja on loppuunmyyty, mukana on yhteensä 50 joukkuetta.

Facebookissa on paljastettu kuntosarjan kilpailusta tämän verran:

Melonta
VAIHTO
Pyöräily
Juoksu pyöräilyn aikana (kenkien kanto!)
Pyöräily
VAIHTO
Juoksu
VAIHTO
Loppuhässäkkä

Kuntosarjan pyöräily erittäin helppo teitä myötäilevä, muutama lyhyt polkupätkä jossa ajaminen onnistuu kapeampikinrenkaisella lähes koko matkan.

Vaihtopaikka on siis sama kuin tapahtumakeskus. Tänne kannattaa varata kassi/laatikko = juomaa ja energiaa, mahdollisia vaihtorytkyjä.

Hanskat ei ollut pakollisten varusteiden listalla. Hanskoja suositellaan kuitenkin VAHVASTI viimeisen osuuden köysi/vaijeritoimintaan! Ottakaahan mukaan.

Mukavaa, että kisa alkaa melonnalla ja että heti sen jälkeen on mahdollisuus vaihtaa kuivaa vaatetta ylle, jos on kastunut. Melonta meillä tunnistettiinkin jo viime vuoden kisassa selkeäksi kehittymiskohteeksi. Onneksi sitä on nyt kevään aikana kerran jo päästy harjoittelemaan. Josko saisimme ainakin ne melat heti alusta lähtien oikein päin veteen? 

Pyöräilyosuudet ajamme pyöräilykengillä, joten juoksukengät pitää ottaa reppuun mukaan. Minulla on onneksi vielä tallessa viime vuotiset, entiset valkoiset Sauconyn lenkkarit, ettei ihan ykköslenkkareilla tarvitse lähteä metsään tarpomaan.

Jännä nähdä, mitä "loppuhässäkkä" pitää sisällään. Viimeksi eniten hässäkkää meidän joukkueelle aiheutti köysitehtävä, saa nähdä miten se tänä vuonna sujuu. Olisikohan nyt luvassa joku haastavahko laskeutumistemppu, kun hanskojakin vahvasti suositellaan? 

#TeamElinaJouhki on vahvasti mielessä lauantainakin, vaikkei maasturissa pinkkejä renkaita olekaan.  Toivottavasti saamme jotkut hihanauhat hankittua ennen kisaa. Keräykseen on kertynyt hienosti jo yli 8000 euroa, tulkaahan mukaan kaikki!

Jännittää ja pelottaakin

Eilen oli taloyhtiön pihatalkoot, joten haravoidessa ja pihaa harjatessa meni melkein koko päivä. Niinpä viikonlopun pitkä pyörälenkki piti jättää tälle päivälle, vaikka sääennusteissa lupailtiin lähes jatkuvaa sadetta. Laitoimme kuitenkin reippaasti vaatetta päälle, ja lähdimme päättäväisesti  polkemaan. Lähtiessä oli puolipilvistä ja neljä astetta lämmintä. Vielä ei satanut.

Heti alussa kävi ilmeiseksi, että minulla oli liikaa vaatetta. Eihän siinä enää auttanut kuin hikoilla ja juoda tarpeeksi. Sitä sadetta ei kuitenkaan kuulunut koko kolmen tunnin lenkin aikana. Ajoimme Bemböleen ja sieltä Veikkolan, Kylmälän ja Evitskogin kautta takaisin Veikkolaan ja melkein samaa reittiä kotiin. Menomatkalla Veikkolassa meidät ohitti harmaa Mini, joka heti ohitettuaan kääntyikin kaupan pihaan oikealle Peten edestä niin, että vain lukkojarrutus pelasti kolarilta. Ei tainnut olla ihan tilanteen tasalla se Mini-kuski.

Veikkolan jälkeen ajelimme molemmat  omia pk-vauhtejamme, ja Pete odotteli minua sopivissa risteyksissä. Missään ei kahviteltu tai sen enempää tauoteltukaan, ajeltiin vaan.

Ja sitten ihan toinen juttu. Oletko kuullut sanonnan "elleivät unelmasi pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria"? No, nyt minulla on sellainen unelma tai oikeastaan tavoite, joka vähän jännittää ja pelottaakin: ilmoittauduin nimittäin 8.6. ajettavalle Pirkan Lenkille. Lähtö on Tampereelta ja matkan pituus 217 kilometriä. Aion ajaa sen itsekseni pk-vauhtia, joka lienee 26-27 km/h. Keskinopeusryhmiäkin oli tarjolla, mutta niissä ei saa ajaa triathlonpyörällä.

Ajatus lenkin itsenäisestä ajamisesta kiehtoo jollain ihmeellisellä tavalla - siinä on hyvä mahdollisuus nähdä miten pää kestää noin pitkän suorituksen. Voi olla, että aika pitkän matkan joudun taittamaan ihan itsekseni kun useimmat muut ajavat varmaan aika paljon kovempaa ja/tai lyhyemmän matkan, mutta onneksi sen varrella on kahdeksan huoltopistettä etenemistä rytmittämään. Maali on auki iltakahdeksaan, joten se ei ole ongelma. Tänä keväänä on jo mukavasti pyöräilyä alla, joten eiköhän se ihan hyvin mene.

Ja onhan se mielenkiintoista kokeilla, miltä noin pitkä pyöräily tuntuu, jos vaikka joskus haluaisi ajaa joitakin kymmeniä kilometrejä lyhyemmän lenkin uinnin jälkeen ennen maratonia.

Keskellä #pinkwheels