Rentoutta hakemassa

Sisko lähti kotiin Salt Lake Cityyn eilen ja on jo päässyt onnellisesti perillekin. Treenailut onnistuivat hänen matkansa aikana ihan kivasti, vain tiistainen Helsinki Triathlonin tempo jäi väliin, kun halusin viettää viimeisen yhteisen iltamme siskon ja tyttäriensä kanssa. Meillä oli mukavaa; kävimme lounaalla, jätskillä ja Sky Wheelissä Kauppatorin rannalla.

Onneksi keskiviikoksi oli luvassa mukavaa liikunta-aiheista ohjelmaa, niin en jäänyt ikävää liikaa pohdiskelemaan. Kävimme nimittäin uimassa Seurasaaren ympäri, minä ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja vieläpä ilman märkäpukua. Oli niin kuuma, että ajattelin pärjääväni ilmankin.

Kymmenen hengen porukassa lähdimme uimaan. Aallokkoa ei juurikaan ollut ja aurinko paistoi. Olin laittanut päälle kisapukuni, ja ajanut paikalle pyörällä, joten minulla oli jo valmiiksi mukavan kuuma olo. Vesi oli todella lämmintä eikä juurikaan viilentänyt oloa. Nudistirantojen jälkeen näin, että pari edessä ollut kaveria karkaa yhä pitemmälle, ja eteen oli tullut joku aika samanvauhtinen tyyppi, joka ui kyllä aikamoista siksakkia. Ajattelin, etten ainakaan hänen peesiinsä lähde. Ehkä puolen kilsan uinnin jälkeen satuin taas siksakkaajan taakse. Hänellä oli tutunnäköinen Sailfishin märkäpuku, ja pian tajusinkin, että Petehän se siinä. Jonkun aikaa uimme lähekkäin, sitten hän otti taas uuden jännittävän suunnan minusta poispäin. Näin kävi useammankin kerran. Itse tietenkin ajattelin uivani suoraan.

Uinti sujui rennosti ja ihan kohtuullista vauhtiakin. Lämmintä oli, ja vain yhdessä kohdassa juuri ennen kääntymistäni takaisin uimarannalle oli vähän kylmempää vettä. Olisi saanut olla enemmänkin, niin kuuma tuli. Ilman pysähdyksiä aikaa meni 1:07 ja osia. Aika läheltä rantaa menin, ensi viikolla taidan yrittää uida vähän keskemmältä mukavasti tervalta tuoksuvan sillan alta.

Tänään piti rentoutta tavoitella pyörän selässä, kun kävin itsekseni ajamassa tiistai-iltan väliin jääneen tempon Röylässä. Ajoin sinne kotoa pyörällä, ja ennen lähtöä pysähdyin hetkeksi juomaan, laittamaan huulirasvaa ja tekemään muitakin tärkeitä juttuja. Tuuli tuntui olevan sivuvastainen, ja pientä sisäistä keskustelua piti käydä ennen kuin sain polkaistua pyörän liikkeelle. Kantavin ajatus oli, että itseäni vartenhan minä tätä (epämukavaa tempoajelua) teen, joten liikkeelle vaan. Ajoin kympin tempon kahteen kertaan, välissä parin minuutin tauko.

Tempopyörä Oittaalla.

Tempokierrosten jälkeen ajoin Oittaalle, josta Pete noukki minut autoon ja vei mökille. Pienen välipalan jälkeen kävin superlyhyellä juoksulenkillä. Lenkin päätteeksi harjoittelin kellumista mökkijärvessä. Uin vähän matkaa pyykkimuijaa (selällään, kädet samassa tahdissa ympäri, rintauinnin potku), jonka jälkeen jättäydyin aaltojen vietäväksi. Tuntui ihan lomalta.

Mökkihyppelyä

Ai että millaisissa keleissä on nyt saatu lomaa viettää - ihan mieletöntä! Nyt on ollut joka päivä mahdollisuus treenata helteessä, mitä luksusta! Jämsänkoskella vietettyjen päivien jälkeen käväisimme Espoossa parin päivän ajan ja sieltä ajoimme omalle mökille viikonlopuksi.

Treeniohjelmassa on nyt ollut lyhyitäkin juoksuja, ja kyllä se lenkki aina vähän viileämmällä säällä illansuussa tuntuu paremmin kulkevan kuin paahteessa. Tänään juoksin puolitoista tuntia ja melkein meni jo tukaluuden puolelle. Tuttu mies kylältä tuli pyörällä vastaan mustikkasanko ohjaustangossa ja huikkasi minulle, että tuo juoksu on kyllä hullun hommaa näillä keleillä. Melkein oli pakko olla samaa mieltä. Onneksi oli vesipullo ja pari geeliä mukana. Vettä meni siihen tahtiin, että  Kasvihuoneilmiössä lenkin puolivälissä piti pysähtyä täyttämään pullo ja muutenkin vähän viilentämään kehoa. Pesin kasvot kylmällä vedellä ja kastelin vähän hiuksiakin ja niskaa. Se auttoi onneksi vähän.

Uimassa on käyty lähes joka päivä, nyt ihan luomuna ilman märkäpukua kun kerrankin tarkenee. Jämsänkosken mökillä oli hienoa uida, kun vesi on niin kirkasta, että auringon paistessa sopivasti hiekkapohja näkyy. Hyvällä tuurilla saattoi nähdä myös isot kivet ennenkuin niihin osui. Ihan aina se ei kuitenkaan onnistunut. Omassa mökkijärvessä ei ole ihan niin hyvä näkyvyys, mutta kyllä vieressä uivan kaverin paremmin hahmottaa sielläkin ilman mustaa märkäpukua.

Haukilahden rannassa oli mahdollisuus vuokrata SUP-lauta tunniksi 20 eurolla. Siskon kanssa vuokrasimme eilen kaksi lautaa tunniksi ja kävimme niillä vuorotellen hänen tyttäriensä kanssa vähän suppailemassa. Se tuntui ihan kivalta hommalta, varsinkin kun vedessä oli niin paljon sinilevää ettei uiminen juurikaan houkuttanut. Niin paljoa en kuitenkaan innostunut, että omaa lautaa olisin hankkimassa, vaikka vastarannalla sellainen näyttää olevankin melko kovassa käytössä.

Positiivisuushaasteessa listataan viitenä päivänä viisi positiivista asiaa ja joka päivä haastetaan mukaan uusi bloggaaja. Tässä tämänpäivänen lista:

• mustikat alkavat kypsyä
• sisko on niitä juuri nytkin poimimassa
• internetin jakamismahdollisuus kännykässä. Olemme jo päättäneet irtisanoa mökin laajakaistan (37,50 eur/kk) ja pärjätä jatkossa kännyköiden yhteyksien varassa. Aika paljon tulee säästöä, jos homma toimii.
• tytär tulee tänään mökille vietettyään pari päivää Turussa
• viilentävä iltauinti ennen nukkumaanmenoa

Tänään haasteen saa Päivi, jonka blogia olen lukenut jo aika monta vuotta.

Mökin terassin aurinkolaverista minulle tulee aina mieleen oma siskoni, joka on tykännyt siinä lueskella lehtiä aina täällä ollessaan, niin tänäänkin. Vielä pari päivää voimme olla yhdessä, ja sitten on taas välissämme tuhansia kilometrejä. Voih.

Kuvia Joroisista

YKisan jälkeen sain pariltakin ystävältä muutamia kuvia omasta kisasta. Kas tässä uinnin vaihto dokumentoituna (kiitos J!):

Siirryttyäni vähän sivuun pussukkatelineiltä tyhjensin omani maahan ja aloin riisua märkäpukua. Samalla sain ystävltä väliaikatietoa, että uinti oli mennyt nopeasti. Märkäpuku lähtikin hyvin pois, koska olin laittanut käsivarsiin ja jalkoihin tri-slidea, joka liukastaa kaiken, myös märän ihon. Pitääkin olla tarkkana, missä sitä suihkuttelee, esimerkiksi lattia voi sen jäljiltä jäädä vaarallisen liukkaaksi.

Uintipaikalta piti juosta pieni mäki ylös, ja vasta sen päällä sai nousta pyörälle. Tein ns. turistivaihdon eli juoksin mäen ylös pyöräilykengissä enkä laittanut niitä valmiiksi kiinni polkimiin kuten vähän taitavammat triathlonistit tapaavat tehdä. Seuraavat kuvat on ottanut Yan Busset Tri Coaching Finlandista. Kiitos Yan kuvista!

Pieni maalituuletus. Pete oli minua odottelemassa keltaisen rakennuksen kulmalla, mutta ei näy kuvassa.

Yan oli saanut napattua kuvan myös Petrin juoksusta

ja maaliintulosta noin tuntia aikaisemmin, kas tässä:

Kisan jälkeen sunnuntaina ajoimme sukumökillemme Jämsänkoskelle. Siellä tapasimme paljon setiä, tätejä, serkkuja ja pikkuserkkuja, joita yleensä näemme vain kesäisin kerran vuodessa. Meillä on paljon yhteistä, vaikka aika erilaista elämää keskenämme vietämmekin. Siskokin oli mukana tyttärineen. Uin ja meloin kajakilla joka päivä, ja tänään kävin myös lyhyellä juoksulenkillä nauttimassa helteestä oikein perinpohjaisesti. 

Tänään ajoimme kotiin Espooseen ja heti kotiuduttamme huomasin, että pesukone on hajonnut. Se ottaa vettä sisään, mutta ei pese vaan jymähtää paikalleen heti alkuminuuteilla. Johan se 15 vuotta moitteetta toimikin... Täytyy varmaan heti huomenaamusta käydä ostamassa uusi, kun meitä asuu saman katon alla nyt vielä viikon seitsemän henkeä ja pyykkiä tulee reilusti.

Finntriathlon 2014

Kisapäivä on juhlapäivä, ja siltä se eilen tuntuikin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, tuulta oli noin 2 m/s ja heti aamusta oli mukavan lämmin.

Perjantaina ohjelmassa oli ilmoittautuminen, kisainfo ja tavaroiden toimittaminen oikeille paikoilleen lauantaista kisaa varten. Tämä kaikki sujui jouhevasti ja ehdimme vielä napata hotellia vastapäätä olevasta kiskasta yöpalaksi hodarit kahdella nakilla.

Kilpailukansliassa:

Valvatuksen rannassa:

Lähdöt oli porrastettu tänä vuonna alkamaan klo 11, tuntia myöhemmin kuin viime vuonna. Niinpä aamulla oli mukavasti aikaa käydä aamiaisella, sekoitella sopivat urheilujuomat pulloihin ja ajaa autolla Varkaudesta Joroisiin bussikuljetusta varten. 

Rannassa olimmekin sitten todella hyvissä ajoin. Kun olimme pumpanneet renkaat ja laittaneet pullot paikalleen, istuskelimme ja makoilimme varjossa. Jo aamusta tuntui, että päivästä tulee kuuma. Puoli yhdentoista maissa laitoin märkäpuvun päälle ja uimassa. Varttia vaille 11 piti jo tulla pois järvestä, ja sitten pitikin enää odotella omaa lähtöä klo 11:34. 

Rannassa otin paikan toisesta tai kolmannesta rivistä, ja lähtölaukauksen jälkeen rynnin veteen parinsadan muun 30+ -naisen kanssa. Ensimmäisten 50 metrin jälkeen sain oman rytmin uintiin, ja ehkä sadan metrin jälkeen sain uida ihan rauhassa itsekseni. Ennen ensimmäistä kääntäpoijua alkoi eteen tulla neljä minuuttia aikaisemmin lähteneitä miehiä, mutta heistä pääsi helposti ohi. Pitkällä takasuoralla suunnistaminen oli vähän vaikeampaa, koska siellä oli paljon järjestäjien veneitä ja niissä ihmisiä oransseissa paidoissa. Onneton yhteensattuma, sillä poijutkin olivat oransseja. Pari kertaa piti vähän hidastaa ja katsoa kunnolla että mikä on poiju ja mikä taas uinnin valvojan paita. 

Uinti tuntui rennolta ja mukavalta, aallokkoa ei juurikaan ollut. Viimeisellä suoralla tuli vastaan vähän isompi lihamuuri edellisten lähtöjen miehiä. Vähän harkitsin jo kiertämistäkin, mutta sitten päätin mennä vain läpi. Yllättävän helposti siitä pääsikin menemään. Uintiaika oli 35:48.

Ekassa vaihdossa vierähti aikaa 4:20, mutta siinä ajassa ehdin sitten kuivata kasvot ja jalat ja laittaa vielä sukatkin jalkaan. Myöhemmin päivällä jouduin vähän harmittelemaan sukkavalintaa, ne kun olivat aika paksut.

Pyöräily sujui kivasti sekin. Minulla oli pyörässä jo valmiina kaksi pulloa urheilujuomaa, yksi pullo vettä sekä geelejä ja energiakarkkeja. Toffelta saamani suolatabletinkin olin ottanut mukaan, mutta se jäi vielä tällä reissulla kokeilematta. Uusi Xlabin juomapullo osoittautui hyväksi hankinnaksi, kun pystyin juomaan helposti aeroasennossa. Pari seurakaveria ja #TeamElinaJouhkin jäsentä tsemppasi ohittaessaan. Tri-pyörässäni on pinkit renkaat ja hihanauhakin oli mukana, joten tunnistaminen oli helppoa.

Kahdella pyöräilyn huoltopisteella tyhjensin vesipullon päälleni viilentääkseni kroppaa. Rantasalmelle mennessä kuulin, että jotain putosi. Luulin sen olleen renkaanpaikkauspussukkani, mutta en kääntynyt takaisin sitä hakemaan. Minulla ei ole tänä vuonna kertaakaan puhjennut rengas, ja luotin siihen ettei niin kävisi nytkään. Myöhemmin ajaessani Rantasalmelta takaisinpäin nöin pyörän varjosta, että pussukka oli sittenkin tallella. Se pudonnut juttu taisikin olla kisa-asun taskussa ollut geeli.

Rantasalmelta palattaessa havahduin siihen, että syke on vähän liian matalalla. Wattimittarilla ajaen meno olisi varmaankin ollut paljon tasaisempaa kuin ihan fiilispohjalta.Sopivasti samaan aikaan minut ohitti pari tuttua ja päätinkin ajaa heidän perässään loppumatkan, peesisäännöt huomioiden tietenkin. Pyöräilyssä vierähti 3:02:45.

Toinen vaihto oli urheilutalon sisällä. Olisin vielä tässä vaiheessa voinut vaihtaa toiset ohuemmat sukat, mutta ajattelin säästää vähän aikaa enkä tehnyt niin. Lippis päähän, lenkarit jalkaan ja lenkille vaan. Toisessakin vaihdossa meni yli neljä minuuttia, 4:37.

Ensimmäinen juoksukierros oli ihan kamala. Ekalta huoltopisteeltä otin urheilujuomaaa sitten edessä olikin tosi pitkä ylämäki. Raahustukselta tuntui meno, jotenkin siltä että rajoitin oli päällä. Aivoissa varmaan jyskytti se tieto, että edessä olisi kolme kierrosta eikä kaikkea kannata laittaa heti peliin. Märkiä sieniä oli tarjolla juoksukierroksen puolivälissä, ja ne viilensivät mukavasti. Jotkut ystävälliset paikalliset asukkaat suihkuttelivat puutarhaletkuillaan vettä juoksijoiden päälle. 

Toinen kierros tuntui sujuvan jo vähän paremmin, juoksu tuntui kevyemmältä vaikkei vauhti kovasti noussutkaan. Olin ottanut geelin ekan kierroksen huoltopisteellä, ja sekin varmaan vaikutti jaksamiseen. Kaivaessani taskusta toista geeliä toisen kierroksen loppupuolella pudotin vahingossa huulirasvan ja pitihän se vielä käydä noukkimassa mukaan. Harmi, etten silloin tajunnut että olisin vielä helpommin saanut sen mukaan viimeisellä kierroksella, eikä olisi tarvinnut juosta taaksepäin niitä muutamaa metriä.

Kannustajia oli reitillä tosi kivasti ihan loppuun saakka. Viimeisellä kierroksella ilahduin erityisesti, kun näin vielä kerran portinpielessään seisovan vanhan mummon. Hän hymyili siinä kaikille juoksijoille, ja tervehdin häntä joka kierroksella. Hienoa, että jaksaa kannustaa! Oluttakin tarjottiin. Huoltopisteillä otin joitakin kävelyaskelia, muuten pidin juoksua yllä. Hidasta, mutta juoksua kuitenkin. Kolmannella kierroksella kengät ja ne paksut sukat olivat ihan litimärät ja pari kilometriä ennen maalia tunsin, että vasempaan päkiään on tulossa rakko. 

Noin kahden tunnin ja vartin juoksun jälkeen pääsin vihdoin kaartamaan loppusuoralle. Se tuntui ihan fantastiselta ja huipentui siihen että näin siellä Peten ja saimme läiskäistyä vielä yläfemmatkin ennenkuin olin maalissa kuuden tunnin ja kolmen minuutin hikoilun jälkeen. Hienot olivat fiilikset sillä hetkellä! Jostain Pete taikoi vettä ja palautusjuomaa, kun olin ruokajonossa. Tarjolla oli monenlaista patukkaa, hedelmiä, muffinsseja, leipäjuustoa sekä salaattia ja pyttipannua. Viimeksi mainittua ei tehnyt kyllä yhtään mieli. 

Aika pitkään istuskelimme elpymisalueella ja jaoimme kisakokemuksia tuttujen kanssa hyvissä fiiliksissä. Odotimme jonkin aikaa palkintojenjaon alkua, mutta kun se vaan venyi ja venyi tulosseurannan ongelmien vuoksi, lähdimme keräämään kimpsut ja kampsut ja hotellille.

Hotellilla kisan jälkeen:

Reissu oli tosi hieno, järjestelyt huippuluokkaa ja oma tuloskin olosuhteet huomioonottaen ihan ok ja tosi kivaa oli! Lähtiessä varasinkin jo Scandicista huoneen ensi vuoden kisaa varten.

Porkkalasta Joroisiin

Olimme Peten kanssa kuulleet, että Bembölestä Veikkolaan saakka olisi hienoa, uutta asfalttia ja pitihän sitä päästä ajamaan. Niinpä Pete suunnitteli meille viime sunnuntaiksi pyörälenkin Bembölestä Veikkolan kautta Porkkalaan ja sieltä lyhyempää reittiä takaisin Kauklahden kautta. Asfaltti ei pettänyt odotuksia, ja sitä olikin hieno ajaa myötätuulessa Veikkolaan saakka. Matka sujui joutuisasti ja keli oli muutenkin mitä sopivin pienelle pyöräretkelle.

Olin kirjoittanut ajo-ohjeet pienelle lapulle ja pari kertaa sitä piti vilkaista. Kirkkonummen kaupunki näyttää tänä vuonna satsanneen tienpäällystyshommiin, sillä matkan varrella oli ihan uutta pikitietä enemmänkin.

Tuuli tuntui vähän pyörivän, mutta taisi Porkkalaan mennessä olla enemmän myötäinen. Maisemat siellä olivat hienot, mukavan maalaiset ja tie polveili kivasti. Lenkin jälkeen pitikin käydä lukemassa Wikipediasta, mitä siinä Moskovan välirauhan yhteydessä Porkkalan vuokraamisesta sovittiinkaan.

Juuri ennen kahvilaa moikkasimme kolmea pyöräilijää ja ennenkuin huomasimme, että hehän olivatkin ihan tuttuja! Voi kun olisimme lähteneet puoli tuntia aikaisemmin matkaan, olisimme voineet ehkä kahvitella ja ajellakin yhdessä. Jatkoimme kuitenkin matkaa pysähtymättä sinne Porkala Marinin kahvilaan saakka. Siellä oli kivannäköistä:

Söimme sämpylän ja Tupla-patukan puoliksi ja joimme kahvit ja teet. Takaisinpäin olikin sitten vähän enemmän vastatuulta,  mutta ihan mukavalta se polkeminen ainakin näin jälkikäteen ajatellen varmaan tuntui. Vähän pitempi lenkki kuin suunnitelmassa ollut 3 tuntia, mutta aika kevyttä oli kun ajelin pitkät pätkät Peten peesissä.

Tällä viikolla onkin enää lyhyttä ja kevyttä treeniä. Eilen uin reilut 40 minuuttia mökkijärvessä, tänään ohjelmassa on puolen tunnin lenkki ja huomenna vain lyhyet vartin tsekkauspyrähdykset pyörällä ja juosten.

Yhden pienen hankinnan tein vielä näin viimetippaan: ostin uuden aika-ajotankojen väliin juomapullon. Eipähän tarvitse nousta pystyyn ja hamuta pulloa runkotelineestä aina juodessa. Täytyy muistaa myös kiristää kaikki mahdolliset pyörän ruuvit, ettei mitään irtoa kisassa. Samoin eturenkaaseen pitää varmaan vaihtaa vielä sisuri, siinä taitaa olla venttiili rikki.

Joroisiin lähdemme perjantaina kahdestaan. Viime yönä se kisa tuli jo uniikin, olin varmaan lukenut illalla liian monta Jorois-aiheista postausta. Oma tavoite on parantaa viime vuoden aikaa, mikä ei varmaankaan ole kovinkaan helppoa. Vähän on pitänyt ihmetellä omia viimevuotisia pyörä- ja juoksuaikoja, ja varsinkin sitä että miten niitä nyt voisi vielä parantaa. Uinnissa voisi kyllä auttaa se, että pysyisin vähän paremmin reitillä. En nyt ota mitään isompia paineita mistään ajoista tai lopputuloksista, menee miten menee. Pyrin siihen, että tulee kiva päivä.

Positiivisuushaasteessa listataan viitenä päivänä yhtä monta positiivista asiaa. Joka päivä haastetaan mukaan joku. Tässä tämänpäiväiset positiiviset:

• olen terve (ei edes nuhaa tai kurkkukiputuntemuksia kuten niin usein ennen kisaa. Vielähän tässä tosin ehtii...)
• olen lomalla
• sisko tulee huomenna tyttärineen Suomeen
• Eurosport ja Tour de France näkyy iPadissä mökilläkin
• sade ei paljon haittaa juoksemista ja ihan just tuonne sateeseen pitäisikin lähteä:

Sataa sataa ropisee.

Haastan Annen mukaan miettimään positiivisuuksia!

Ride For A Lifetime, viimeiset 9 km

Kaksi hollantilaista, Suomessa asuvaa miestä polki parin viime viikon aikana pyörällä Hollannista Suomeen tavoitteenaan kerätä rahaa lasten syöpätutkimukselle.  Suomessa keräys suunnataan Aamu-säätiölle, joka tukee lahjoitusvaroilla lasten syöpähoidon kehitystä. Erityisen koskettavan pyöräilystä teki se, että samalla Roland ja Robert myös kunnioittivat syöpään menehtyneiden lastensa muistoa. Ilta-Sanomat on kirjoittanut tästä reissusta jutunkin jo etukäteen.

Luin tempauksesta Facebookista joitakin kuukausia sitten, kun he vielä etsivät sopivia majoituspaikkoja matkan varrelta. Ajattelin tarjota mökkiämme, mutta pian jo luinkin heidän yöpyvän Kisakalliossa Lohjalla. 

Onneksi Baba lähetti viime viikolla #TeamElinaJouhkilaisille meilin, jossa kerrottiin mahdollisuudesta ajaa näiden hienojen miesten kanssa matkan viimeiset yhdeksän kilometriä Westendinasemalta maaliin, Lastenklinikalle. Ilmoitin heti Peten ja minut mukaan saattojengiin.

Ehdimme Rykäsyn, Heltrin aamulla kisatun harjoituskisan, jälkeen käydä kotona suihkussa, syömässä ja vaihtamassa vaatteet ja pyörät ennenkuin piti jo lähteä ajelemaan noin viiden kilsan päähän Westendiin. Kun ehdimme paikalle, siellä oli jo mukavasti porukkaa ja tietenkin myös urheat hollantilaiset.

Porukkaa on, ihan ministeristasoistakin (selin keskellä) pyöräilytrikoissaan.

Myöhemmin selvisi, että kuvassa keskellä näkyvä harmaantunut herrasmies pikkutakissaan on Hollannin Suomen suurlähettiläs. Hänkin oli mukama polkemassa, ja piti hienon tervehdyspuheen perillä Lastenklinikalla. Jos ymmärsin oikein, Suomen Hollannin suurlähettiläs oli ollut saattamassa Robertia ja Rolandia matkaan Hollannissa pari viikkoa sitten.

Ohje oli laittaa jotain pinkkiä päälle, mutta ei minulla ole kuin tuo Giro d'Espoosta löytynyt hieno rannekoru ja ajohanskat sekä tietenkin tiimin hihanauha.

Pienen valokuvaussession jälkeen lähdimme ajamaan Lastenklinikalle Lehti- ja Kuusisaaren kautta. Minä olen tähän saakka ollut siinä onnellisessa asemassa, etten etukäteen edes tarkkaan tiennyt, missä Lastenklinikka sijaitsee. Ei ole onneksi siellä koskaan tarvinnut vierailla.

Pete oli liikkeellä Jopolla. Kävimme eilen ostamassa siihen uudet renkaat ja takavanteen. Sellaiset löytyivät onneksi hyllystä Kallion Velo&Oxygenistä. Olimme turhaan etsiskelleet niitä Espoon liikkeistä, olisi pitänyt heti tajuta mennä hipsteriyden ytimeen Kallioon. Minä ajoin maantiepyörälläni.

Meidän pyörät.

Lastenklinikan pihalla puheenvuoron saivat vuorotellen pyöräilleet isät Ronald ja Robert, Hollannin suurlähettiläs ja Lastenklinikan päivystävä lääkäri. Lääkärin puheesta jäi mieleen lahjoitusten keskeinen merkitys syöpätutkimuksen rahoittamisessa. Herkin hetki oli varmasti se, kun pyöräilleiden isien vaimot ja lapset kävivät heitä halaamassa. Kyyneleet vierivät poskille.

Kympin uutisissa saattaa näkyä joku pieni pätkä tapahtumasta, kuvaaja on ehtinyt tähänkin otokseen:

Urheat isät ja lääkäri valkoisissaan.

Kaikille mukanaolleilla oli tarjolla Chiquita-banaaneja ja virvokkeita. Saimme otettua kivan #PinkWheels-yhteiskuvankin itse sankareiden kanssa:

#TeamElinaJouhkilaisia sekä Roland ja Robert.

Jäimme Lastenklinikan pihalle vielä hyväksi toviksi juttelemaan, ja taisi siinä syntyä jotain uusia ajatuksia hyväntekeväisyystempauksistakin. Tulossa saattaa olla mm. kiva uintitapahtuma Kuusiksella elokuun lopussa.

Vikat vilkutukset.

Loman alku

Heti ensimmäisenä loma-aamuna pääsin tekemään jotain tosi kivaa: uimaan Haukilahden rannassa ilman märkäpukua. Pete houkutteli minut mukaan käytyään jo edellisenä päivänä itsekseen sitä kokeilemassa. Vesi oli jo 19-asteista, ei tullut yhtään kylmä. Uimme hiekkarannalta surffipaikalle päin vajaat 500 metriä ja takaisin. Loma-aamujen toivelistakamaa!

Haukilahden ranta. Kiven oikealta puolelta lähdettiin uimaan rannan suuntaisesti.

Tavarat jätimme uinnin ajaksi rannalla kajakkeja ja SUP-lautoja vuokranneen miehen katoksen laidalle. Hän tarjoutui ihan oma-aloitteisesti vahtimaan niitä uinnin ajan. Todella ystävällinen ele häneltä, alkoi heti tehdä mieli laittaa hyvä kiertämään tavalla tai toisella.

Iltapäivällä olimme jo mökillä, kun oli juoksulenkin vuoro. Olisi pitänyt juosta 2x20 minuuttia puolimaratonvauhtia, mutta ei oikein irronnut. Reitti oli tosi mäkinen, kenkä hiersi, oli kuuma ja kauhea vessahätäkin. Liian hitaiksi jäivät molemmat vedot, mutta onneksi pääsin lenkin jälkeen järveen viilentämään helleillassa kuumentunutta kroppaa.

Eilen oli melkein lepopäivä, kun kävin vain lyhyellä märkkäriuinilla. Edellispäivän juoksu taisi vaatia veronsa, kun oli koko päivän melko voipunut olo.

Tänään ohjelmassa oli lyhyt aamulenkki, joka tuntui paljon mukavammalta kuin keskiviikkoinen raahustus.

Lenkin jälkeen teimme Peten kanssa kimpassa vielä pienen kuntopiirin terassilla. Alussa ja lopussa vähän pitoja, välissä liikkeitä 40 sek kutakin ja 20 sek lepoa niiden välissä. Maisemat olivat hienot säästä puhumattakaan. Pari viikkoa sitten jumppailimme samassa paikassa sateessa. Ei niin kivaa.

Terassi ja kuntopiirimatto.

Hain meille sisältä radionkin viihdykkeeksi. Tuosta pienestä tuuman tai kahden ruudusta katsoimme Peten kanssa telkkaria lähes 30 vuotta sitten. Nyt se ei enää toimi, mutta radio kuuluu kyllä.

merkki on  muistaakseni JVC, Pete sai aikoinaan vanhemmiltaan sen lahjaksi. High-tech!

Loppuun vielä jo kolmannen kerran positiivisuushaasteen viisi asiaa:

1. Meillä on nyt pyöränhuoltoteline. Oi miten paljon mukavampaa se pyörän pesukin on selkä suorana. Kokeilin myös pyörän vahaamista, taidan ottaa vakiohjelmaan senkin.
2. Tiistaina ajoin Röylässä uuden kympin tempoennätyksen, 18:32 minuuttia.
3. Huomenaamuna on Heltri Cupin Rykäsy-sprinttikisa Kuusijärvellä. Koska kisa alkaa jo yhdeksältä, ehdimme todennäköisesti pois rannalta ennen pahinta lauantairuuhkaa.
4. Saimme vihdoinkin hankittua mökille aittaan pimennysverhot kaikkiin ikkunoihin. 
5. Pakastimessa on litra karpalo-toffee -jätskiä ja aion ottaa sitä ihan kohta.

Haasteessa listataan viisi positiivista asiaa viitenä eri päivänä (ei välttämättä peräkkäisinä) ja mukaan haastetaan aina yksi uusi bloggaaja. Tänään haastan mukaan Toffen. 

Holville tukea

Parin viime viikon aikana pitkän pyörälenkin loppupäässä on minulla alkanut tuntua kipua polvessa, josta eilenkin jo vähän kirjoittelin. Se liittyy todennäköisesti siihen, että ostin keväällä uudet pyöräilykengät, sillä vanhoilla kengillä ajoin kolme vuotta ilman ongelmia. Ensin mietin, että klossi voisi olla vähän väärässä paikassa, mutta sitten sain kahdeltakin arvostamaltani taholta (Jupis, Kona-Petteri) saman ohjeen hankkia Specializedin jalan asentoa korjaavat pohjalliset.

Toimen ihmisenä kävin tänään heti töiden jälkeen Sellon pyörässä ja siellähän niitä pohjallisia oli seinällä. Myyjäkin saapui pian paikalle ja kehotti astumaan levyn (Arch-O-Meter) päälle, jotta nähtäisiin millaisille pohjallisille tarvetta olisi. Vähän aikaa seisoin sillä ilman kenkiä, ja lämmön vaikutuksesta levylle piirtyivät jalkapohjieni kuvat. Ne nähtyään myyjä totesi samantien, että ei ihme että ongelmia on: vasemmassa jalassa näkyi vain kantapää, päkiä ja varpaat, ei lainkaan jalkapohjan ulkoreunaa ja oikeankin jalan ulkoreuna oli vain kapea viiva. Minulla on todella korkeat jalkaholvit molemmissa jaloissa.

Todennäköisesti polveni on aina polkiessa kääntynyt hieman sisäänpäin, kun jalkaholvi on painunut turhan alas kengässä. Siitä siis kipu. Hienoa, että näin helposti löytyi syy oireiluun ja vieläpä todennäköisesti sen poistava ratkaisu kohtuuhinnalla (26,90)!

Specializedilla on kolmenlaisia pohjallisia, ja minun jaloilleni sopivat ne kaikkein tuetuimmat (+++). Kona-Petterin suosituksesta olin tajunnut ottaa pyöräkengätkin mukaan, ja pääsin heti kokeilemaan niitä jalkaan. Olipa ihan valtava ero Spiukin normipohjallisiin: hieno tunne, kun jalkaholvinkin alla on hyvä tuki. Melkein tekisi heti mieli lähteä kokeilemaan, mutta yritän nyt malttaa mieleni ja testata pohjallisia vasta huomenna Röylän temposuoralla.

Kuvista ero ei kyllä valitettavasti tule kovinkaan hyvin esille, mutta Spiukin pohjalliset ovat noihin Specializedin pohjallisiin verrattuna ihan onnettoman ohuet ja löysät lärpäkkeet.

Specialized

Spiukin kenkien mukana tulleet kesäpohjalliset.

Lauantain pitkä treeni

Meillä oli lauantaina mukavia mökkivieraita tekemässä kanssamme päivän pitkää treeniä. Ihan ensalkuun kävimme uimassa noin tunnin, reilut kolme kilsaa. Siinä ajassa ehti melkein kiertää koko järven, se on sen verran pieni. Vesi oli suht lämmintä, ja kavereiden perässä oli kiva suunnistaa.

Tässä tunnelmat ennen lähtöä:

Uimarit.

Pyöräilyä varten piti ensin ajaa autoilla parin kilsan matka läheiselle Pirtille. Se on Kettulan pienviljelijäyhdistyksen ylläpitämä juhla- ja kokoontumispaikka. Tänä kesänä siellä on ainakin kahdet karaoketanssit. Ei olla menty.

Pirtin yksi hyvä puoli on se, että sen pihasta pääsee asfaltille vain parinsadan metrin ajon jälkeen. Siitä on myös tosi kiva lähteä juoksemaan, kun eri pituisia reittejä menee moneen suuntaan. Siksi ajoimme eilen sinne emmekä normaaliin lähtöpaikkaamme Kasvihuoneilmiön pihaan. Vanhan Ykköstien varressa ei ole niin kamalan kiva juosta pitempiä lenkkejä.

Pirtin pihassa.

Minulla oli ohjelmassa noin kolmen tunnin lenkki, muilla 120 km. Niinpä lähdin itsekseni ajelemaan, kun muut vielä laittoivat pyöriään kuntoon. Tiesin heidän ajavan samaa reittiä alkumatkan, ja koko ajan odotin tulevani ohitetuksi. Ajoin Suomusjärven kautta Kiskoon ja sieltä Perniöön päin. Aina välillä katselin taaksepäin, että missä ihmeessä he vielä viipyvät. Näin heidät vasta käännyttyäni jo takaisinpäin puolentoista tunnin ajon jälkeen. Jotain teknistä ongelmaa oli heillä matkalla ollut.

Kääntöpaikka.

Tie Perniöön oli tosi kivan vaihteleva ja siellä oli uutta, tasaista asfalttia, jota oli oikein ilo polkea. Mahtavaa pyöräilykokemusta haittasi vain ikävä kipu oikean polven sisäpuolella. Sitä on ollut joskus aikaisemminkin, mutta nyt se tuntui aikaisempaa pahemmalta ja haittasi vielä illallakin varsinkin portaissa.

Vessaankin olisi pitänyt päästä. Sopivan suojaisaa kyykistymispaikkaa ei löytynyt, koska kriteerit taisivat olla aika korkealla. Päätin sinnitellä Pirtin pihaan saakka. Sinne ajettuani lukitsin pyörän katolle ja pyörähdin rakennuksen taakse. Sieltähän löytyikin hieno huusi, jossa oli myös paperia. Luksusta! Vähän oli pimeää, mutta eipähän tarvinnut maastoutua punaisessa ajopaidassa.

Jipii!

Juoksua oli suunnitelmissa 45 minuuttia puolimatkan juoksuvauhtia. Juoksussa polvikipu ei onneksi tuntunut lainkaan. Mäkisen reitin vuoksi tasaisen vauhdin ylläpitäminen oli vähän haasteellista. Olin laskenut, että valitsemallani reitillä riittäisi juostavaa yli 45 minuutiksi, joten voisin kävellä viimeisen kilometrin postilaatikolta mökille. Ehkä se normaalia lenkkivauhtia kovempi vauhti teki laskupäälleni tepposet, sillä siinä vaiheessa kun otin postilaatikosta Hesarin, olisi vielä pitänyt juosta kovaa kahdeksan minuuttia. Vähän himmasin siinä kuitenkin, kun oli se lehti ja kaikki...

Positiivisuushaasteessa listataan viisi positiivista asiaa viitenä, ei välttämättä peräkkäisinä päivinä. Tämän päivän positiiviset:

1. Uin tänään avovedessä jo viidettä päivää peräkkäin. Mahtavaa kun vedet nyt ovat lämpiämässä. Olen ollut vähän haluton uimaan, kun vesi on ollut niin kylmää.
2. Minulla on jo ajatus, miten polvikivustä voisi ehkä päästä eroon, kiitos Jupikselle ja Kona-Petterille asiantuntevista vinkeistä!
3. Enää kaksi päivää loman alkuun ja 11 päivää siihen, kun sisko tulee kesälomalle Suomeen USA:sta.
4. Pete teki juuri äsken tosi hyvää, mausteista peruna-pyttistä!
5. Kaverit näyttävät tekevän ihan jäätävän hienoja suorituksia Frankfurtin IM:ssä! 

Joka päivä haastetaan mukaan yksi uusi bloggaaja. Tänään haastan ikipositiivisen Kauramoottorin!

Eilinen

Minttu laittoi minulle positiivisuushaasteen, kiitos siitä! Haasteessa listataan viisi asiaa viitenä päivänä, ja joka päivä haastetaan joku mukaan. Julkaisutahti on vapaa.

Vähän jo eilisaamuna aavistelin, että päivästä voisi tulla hyvä, ja aloitin mukavien hetkien kuvaamisen samantien.

1. Kuljen nykyään töihin useimmiten kahdella bussilla ja vielä metrollakin. (Siis silloin kun en mene pyörällä.)  Pete oli lähtenyt lenkille anivarhain, ja katsoinkin ekassa bussissa kevyen liikenteen väyliä sillä silmällä. Parin kilsan päässä kotoa näinkin, kun hän teki kirmaili Pohjois-Tapiolan niityllä. Tunnistin juoksutyylin ja vihreät lenkkarit, vaikka olin aika kaukana. Kuvaa en ehtinyt ottaa.

Westendissä vaihdoin bussia, ja aurinko alkoi pilkahdella pilvien takaa. Siinä vaiheessa oli kännykkäkin jo käsillä. Olipa hieno aamu!

Westendinasemalla.

2. Vähän ennen kymmentä sain tosi kivan tekstiviestin pojaltani, kun hänen koko kevään jatkunut uurastuksensa palkittiin opiskelupaikalla Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulussa. Etukäteen olimme pisteitä laskeskelleet ja viime vuotisiin rajoihinkin vertailleet, eikä täyttä varmuutta sisäänpääsystä tietenkään ollut ennenkuin tulokset eilisaamuna tulivat. Opiskelupaikkaa juhlistimme mansikkakakulla.

Lasten ollessa pieniä ajattelin että voin ehkä lopettaa heistä huolehtimisen sitten sitten, kun opiskelupaikka löytyy. Nyt ymmärrän, ettei se taida oikeasti loppua koskaan, vaan se on jotenkin minuun sisäänrakennettu. Vähitellen olen oppinut nauttimaan myös tästä uudesta vapaudesta, kun ei ole kiire hakemaan tai viemään yhtään ketään minnekään, ainakaan säännöllisesti.

3. Kävin mukavien työkavereiden kanssa lounaalla remontin jälkeen juuri avatussa Vanhassa Kauppahallissa. Söin ravintola Storyssä aika hyvän kalakeiton ja jälkkäriksi ostin Espalta ison pehmistuutin. Mukavan kansainvälistä oli meininki keskustassa, taisi olla joku iso risteilijäalus visiitillä.

Vanhassa Kauppahallissa.

4. Löysin kivan inspiroivan jutun siitä, miten salasana voi muuttaa elämän. Alkuviikosta ennen lomaa sen vaihdon aika taas koittaa. Jo viimeisen reilun vuoden olen hakenut salasanainspiraatiota IM-maailmasta, ja siihen liittyen olenkin päättänyt osallistua elokuussa 2015 Kalmarin Ironmanille. Tahko triathlonista tulee sunnuntaina kiire kotiin nopean netin ääreen ilmoittautumaan.

Ehkä seuraavaksi voisin kokeilla jotain joogaan liittyvää. Haluaisin syksyksi löytää yhden hyvän vakituisen astangajoogatunnin. Pitäisi mennä taas jollekin kertauskurssille sitä ennen.

Hiirimatto on matkamuisto Kalmarista viime vuonna.

5.Swim & Grill -ilta kaverien kanssa. Kävimme Peten kanssa muutaman kaverin kanssa Pitkäjärvessä uimassa vajaan puoli tuntia ja sen jälkeen grillailimme yhden ystävän uudessa kodissa. Oli tosi mukavaa!

Pitkäjärven uimaranta. Vesi +16.

Tällaisena superpäivänä tämä haaste oli tosi helppo ja kiva tehdä, mutta eiköhän joka päivästä ainakin vähän pinnistämällä viisi positiivista asiaa löydy. Haastan niitä miettimään mukaan Arjan!