Vanha kaava paras kaava

Joitakin kuukausia on tässä jo odoteltu Espoon puolikkaan triathlonkisan lisäinfoa ja ilmoittautumisen avautumista. Eilen laitoin kysymyksen kisasta TriForFunin fb-sivulle ja sain tällaisen vastauksen: "Espoon suhteen ei saada toiveiden mukaan suljettua pyöräreittejä  nyt pikamietinnässä mitä kisan kanssa tänä vuonna tehdään!" 

Kisahermo meni, ja piti alkaa nopeasti miettimään suunnitelmaa B. Ennen Köpiksen täyttä matkaa pitäisi kuitenkin yksi puolikas saada kisattua. Ulkomailta tietysti löytyisi kisoja, mutta katseet kääntyivät Klassikon eli Joroisten suuntaan. Muistin Sporttaillaan-blogin Hannan kaupitelleen osallistumisoikeuttaan aikaisemmin, ja teimmekin siitä tänään kaupat. Hanna ehti jo hoitaa  muodollisuudet Finntriathloninkin suuntaan, joten nyt on oma nimi osallistujalistalla. Petellä puolestaan on tiedossa ystävä "uinnin tukiopetusryhmästä", jolla oli sekä kisalippu että hotellihuone Varkaudesta varattuna eikä tarvetta kummallekaan. Bingo!

Nyt kisasuunnitelmaan mahtuu myös Kiskon perusmatka. Minulle se olisi jo kuudes peräkkäinen, ja olisihan sinne tuttuihin maisemiin kiva päästä tänäkin vuonna. Josko Kiskoon taas riittäisi hellettä? Vedet saisivat toki kisaan mennessä lämmetä niin, ettei tänä vuonna tarvitsisi lyhentää uintimatkaa 1000 metriin kuten viime vuonna.

Ennen tri-kisoja ehdin osallistua pariin juoksukarkeloon, jos jalka vaan paranee ajoissa: Länsiväylä-juoksu on huhtikuussa ja Helsinki City Run toukokuussa. Nyt akillesjänne tuntuu jo ihan kohtuuhyvältä. Jos jalka säilyy oireettomana, aloitan varovaiset juoksukokeilut ehkä parin viikon päästä. Kävin tänään niitä silmälläpitäen ostamassa uudet lenkkaritkin, Asicsin DS Trainerit. Ne ovat neutraalit kengät, joissa kantapää on vähän korkeammalla kuin nykyisissä Newton-lenkkareissani. Rasitusta pitäisi siksi niillä tulla akillesjänteelle vähemmän.

Lenkkarit kevään väreissä.

Lauantaina kävin taas vesijuoksemassa. Otin vesijuoksuvyön lainaan Tapiolan hallista, ja puuskuttelin menemään 50 minuuttia. Tein pieniä teräviä spurtteja altaan syvässä päässä ja yritin muutenkin olla mahdollisimman pystyssä, ettei menisi fuskuksi. Olin jo etukäteen päättänyt, että ainakin kolme varttia "juoksen" ja sitten palkitsen itseni tonnin uinnilla. Strategia toimi ja uinti tuntui lopulta niin mahtavalta, etten malttanut pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa vaan uin 1300 metriä. Tapiolan hallissa luonnonvalo on kyllä ihan mielettömän hieno, veden alla näyttää siellä ihan erilaiselta kuin missään muualla.

Eilen kävin hiihtämässä monen muun sadan hiihtäjän kanssa Oittaalla, olipas ruuhkaista. Pertsaa menin, mutta varsinkin vuorohiihto ylämäkeen tuntui akilleksessa. Yritin sitten lykkiä tasatyöntöä menemään mahdollisimman pitkät pätkät, mutta mäkisellä reitillä se ei ollut ehkä ihan sitä mitä treeniltä haettiin "pk, ei saa hengästyä". Sain onneksi vuokraamosta lainaksi kylmäpussin jalalle siksi ajaksi, kun odottelin Peteä saapuvaksi juoksulenkiltään. Illalla jalka oli taas oireeton, mutta melkein päätin jo hankkia vapaan hiihtotavan kamppeet tänä talvena.

Kuinka opin uimaan

Vasta opittuani vaparin tekniikkaa olen oppinut tykkäämään uinnista. Sitä ennen jo uimaan lähteminen tuntui todella hankalalta, kun piti muistaa ottaa niin paljon tavaraa mukaan: suihkukamppeet, uikkarit, lasit ja pyyhekin. Kun sinne hallille sitten oli päässyt, kylmään veteen meneminen tuntui ikävältä. Joskus saatoin käydä koko perheen uintireissun yhteydessä uimassa 500 metriä sammakkoa pää pinnalla, siinä kaikki. Mitään intohimoja ei uinti siis herättänyt ja perheen yhteiset uintireissutkin olivat vaan sellaista lillumista. Kivaa yhdessäoloa tietenkin ja silloin tosi tärkeää, mutta ei oikeaa uintia kuitenkaan.

Kaikki muuttui syksyllä 2009, kun selässäni pullistui välilevy ja ajattelin uinnin olevan hyvää liikuntaa kun juosta ei saanut. Triathlonhaavekin perusmatkasta oli kutkutellut mielessä. Minulle tyypilliseen tapaan ilmoittauduin heti kurssille, kun tiesin etten osaa. Kävi oikein onnenpotku, kun Cetuksen vapaauinnin peruskurssin vetäjäksi syyskuussa 2009 (eka kerta täällä: http://kaukomara.blogspot.fi/2009/09/uintikurssilla.html) sattui sittemmin triathlonvalmentajaksi siirtynyt Yan (http://www.tri-coaching-finland.com/). Muistan vieläkin, miten innoissani olin uinnista ja miten mukavaa oli mennä kurssille ja toisaalta myös sen, miten ihmeelliseltä tuntui sanoa omaksi tavoitteeksi se perusmatka seuraavana kesänä. 

Uinti tuntui helpolta, ja motivoiduin treenaamaan myös itsekseni. Kävin peruskurssin vielä toiseenkin kertaan tammikussa 2010. Silloin olin jo saanut houkuteltua Petenkin triathlontouhuihin ja siis samalle kurssille. Hänellä taisi juuri silloin olla joku juoksuvamma, joten tilanne oli siltäkin osin otollinen. Kahden vapaauinnin peruskurssin jälkeen kävin vielä rintauinnin peruskurssin ja vapaauinnin jatkokurssin samana keväänä. Siihen aikaan Cetuksella oli ohjelmassa myös triathlonuintikurssi, ja pitihän sinnekin ilmoittautua. Senkin veti taas Yan, ja siltä kurssilta on kuvioissa vieläkin mukana monta hyvää triathlonystävää.

Keväällä 2010 ilmoittauduin uimaan myös Heltrin vuoroille Kristan ohjaukseen. Alkuun uinnit olivat lauantai-iltaisin Lauttasaaressa, myöhemmin Malmilla. Sittemmin vauhtini on kehittynyt niin, että olen päässyt mukaan torstain uintivuorolle Pirkkolaan. Seuran vuorojen lisäksi olen tietysti käynyt uimassa itsekseni kerran, kaksi viikossa. Jossain vaiheessa aloin kirjoittaa seuravuoroilla uituja treenejä muistiin, ja printtailin niitä sitten mukaan hallille. Itsekseni harjoittelin aina ne vaikeat drillit, joita en seuran vuorolla ollut osannut tehdä, ja pikku hiljaa nekin alkoivat sujua. Oppiminen on ollut ihan älyttömän palkitsevaa.

Niin kivasti on mennyt, että loppuaikoja vertailtaessa lähes kisassa kuin kisassa uinti on ollut vahvin lajini. Enpä olisi sitä aloittaessani uskonut. Luulin silloin olevani aika hyvä juoksija, mutta triathlonseuraan liityttyäni ne harhakuvitelmat karisivat nopeasti. Joskus olen miettinyt, että olisinko uskaltanut liittyä seuraan ja lähteä kisoihin kesällä 2010, jos olisin etukäteen tiennyt, miten kovia uimareita, pyöräilijöitä ja juoksijoita monet triahtlonharrastajat ovat. Haluan ajatella, että olisin. 

Aloin miettiä tätä omaa uintihistoriaa, kun törmäsin tähän todella hyvin ja oivaltavasti kirjoitettuun blogitekstiin Juoksufoorumilla: http://www.juoksufoorumi.fi/vb/entry.php?13631-Uimahallitunnelmia#comments. Kirjoittajan tunnelmat ovat minullekin tuttuja, eikä niistä alemmuuden ja huonommuuden tunteista niin kamalan montaa vuotta ole kulunut ja yhä edelleen niitä silloin tällöin tulee eteen. Uinnissa, kuten niin monessa muussakin asiassa sitkeys kuitenkin palkitaan, ja ahkerasti treenaamalla voi päästä mukaan loistoporukkaan, joka jonkun muun silmissä "tietää mitä tekee". Ja treenaa niitä kylkidelffareitakin.

Ruokajuttuja

Yritän syödä terveelisesti ja säännöllisesti mutta aina en siinä onnistu vaikka tarkoitus on. Viime päivinä on sattunut pari ihan kunnon ruokamokaakin, jotka ovat vaikuttaneet samantien myös treeneihin. 

Viikko sitten keskiviikkona olin suunnitellut meneväni työpäivän jälkeen vesijuoksemaan. Iltapäiväksi olin menossa tilaisuuteen, jonka alussa on tarjolla salaattilounas. Jotenkin sitä tekemistä kuitenkin ennen lähtöä siunaantui niin paljon, etten ehtinyt sille salaattilounaallekaan. Kävin sentään matkalla ostamassa Sanomatalon kahvilasta lohileivän mukaan. Myöhästyin vähän seminaarin alusta, ja vatsa kurni. Pääsin lohileivän kimppuun vasta kahden maissa kahvitauolla, liian vähän liian myöhään.

Valituksen keskelle pieni kevennyskappale ja kuva, jotka eivät liity juttuun: alla salaattitarjontaa Santahaminan varuskunnassa vierailupäivänä viikko sitten. Pääruokana hyvää hernekeittoa, ja jälkkäriksi suklaavanukas. Varusmiehille on Santiksessa kuulemma hyvää ruokaa ja yleensä myös runsaammin salaatteja tarjolla. Vanhemmille vakuutettiin vierailupäivänä, että pojistamme pidetään siellä hyvää huolta, ja siltä se on vaikuttanutkin. Mitä nyt pientä flunssaa on kuulemma ihan kaikilla.

Noh, takaisin arjen epäonnistumisiin. Iltaa kohden olo oli yhä väsyneempi ja väsyneempi, ja vaikka kotona söinkin kunnon päivällisen, se ei enää pelastanut tilannetta. Vesijuoksut jäivät siltä illalta juoksematta. Hukkaan meni se treenipäivä, ja ihan omaa hölmöyttä. 

Viikonloppuna mokasin toisen kerran ruoka-asioissa. Sotilaspoikamme ensimmäisen loman kunniaksi kokkasin päivällistä vähän pitemmän kaavan mukaan, ja istuimme pöytään viiden maissa. Lohen, juuresten, salaatin ja jälkkärin jälkeen ehdin sulatella ruokaa ruokaa reilun tunnin ajan ennenkuin piti ajella trainerilla. Kuinka ollakaan, treenissä oli maksimivetoja. Vain viiden sekunnin pituisia mutta kyllä siinäkin ehti huomata, että kropassa olivat vielä ihan muut prosessit kesken. Olo ei ollut hyvä, mutta ajoin kuitenkin treenin loppuun. Seuraavana yönä nukuinkin huonosti; en meinannut ensin saada unta ja nukahdettuani heräilin. 

Vähän kyllä harmittaa oma hölmöys näissä ruokailun ajoitusjutuissa, varsinkin kun epäonnistumiset heti tuntuvat niin konkreettisesti omassa olossa ja jaksamisessa. Ei auta muu kuin jatkaa harjoittelua! Onneksi jokainen päivä on taas uusi mahdollisuus syödä paremmin, niin että jaksaa olla parempi ihminen.

Loppukevennykseksi kuva Kluuvin Armas-ravintolan lohikebabista, jota parempaa lounasruokaa en Helsingin keskustasta vielä ole löytänyt. Ja miljöökin on tosi viihtyisä. Tätäkin kirjoitusta naputtelen loppuun Armaksessa lounastunnilla nälkäisenä ruokaa odotellessa. Valitan kuvien pientä kokoa ja kesken tekstin vaihtuvaa fonttia, en osaa tehdä niille mitään iPadillä.

Löytöjä

Olin jo pari päivää miettinyt, että kirjahyllyihin pitäisi saada lisää tilaa raivaamalla pois sellaiset kirjat, joita en enää toista kertaa aio lukea. Tänään aloitin makuuhuoneen kirjahyllyistä, ja kierrätettävää löytyikin melkoisesti. Kuten niin usein siivotessa, kivojakin yllätyksiä löytyi. Yksi esimerkki on tämä useita vuosia sitten ilmestynyt Pirjo Saarnion kirja Irti makeanhimosta, jonka voisin nyt lukaista uudelleen:

Toinen kiva yllätys oli vuonna 2008 käymäni maratonkoulun materiaalipaketti, joista löytyi myös yksi sivu nyt minulle valitettavan ajankohtaisista akillesvaivoista. Fysioterapeutti Elina Tervola piti silloin luennon juoksijan tyypillisimmistä raistusvammoista ja niiden ennaltaehkäisystä.

Materiaalista: "Akillesjänteen vammojen oireita ovat jänteen kipu ja jäykkyys aamuisin ja rasituksen aikana tai sen jälkeen. Jänne voi olla kosketusarka tavallisimmin 4-5 cm kantaluukiinnityskohdan yläpuolella, turvonnut ja äkillisissä rasitusvaivoissa se voi myös narista.

Akilleskivulle altistavia ulkoisia syitä ovat mm. muutokset liikuntatottumuksissa, liiallinen harjoittelu, muutokset liikkumisalustassa ja huonot jalkineet. Yksilötasolla altistusta lisäävät kuormitusakselin virheet, päkiäjuoksu, jalkaterän yli- tai alipronaatio, pohjelihasten kireys, lihasepätasapaino ja ikä."

Vasemman jalkani akillesjänne kipeytyi taas puolitoista viikkoa sitten Esport Arenalla juostun treenin jälkeen. Jo sitä ennen se oli aina Esportin treenien jälkeen kipeä seuraavana päivänä, mutta nyt kipu tuntui pitempään, useampia päiviä. Syytän tästä Esportin kovaa juoksualustaa. Treeneissä on tehty aina myös aika paljon juoksutekniikkaa ja juostu kovaa, mitkä molemmat rasittavat jalkoja.  Lisäksi juoksen Newtoneilla, joissa on vain 4 mm droppi (kanta on 4 mm korkeammalla kuin päkiä) ja siksi ne rasittavat pohkeita enemmän kuin jotkut toiset kengät.

Olen kysellyt ohjeita Jupikselta, Juoksuklubin Kimiltä ja lukenut myös Juoksufoorumilla olevia akilleskeskusteluja. Niiden perusteella olen päättänyt pitää juoksutaukoa niin pitkään, että akillesjänne on oireeton ja sitten vielä kaksi viikkoa. Tauon juoksu pitää aloittaa tosi varovaisesti, esim. 2x10 min kerrallaan ja siitä pikkuhiljaa määrää lisäämällä.

Kuntopiirissä teen hyppyjen aikana korvaavia liikkeitä (kyykyt, päkiälle nousu) ja uidessa olen yrittänyt altaan päästä ponnistaessani käyttää enemmän oikeaa jalkaa. Hiihtotreeneissä olen uinut vapaatta, kun se ilmeisesti rasittaa akillesta vähemmän kuin perinteinen tyyli. Nyt akilleksen tilanne on sellainen, että se tuntuu aamuisin vain vähän jäykältä ja päivisin tuntuu ehkä jotain jos oikein kuulostelee.

Akillesvaivat voivat pitkittyessään kehittyä todella pahoiksi (lue vaikka tästä blogista), joten olen supervarovainen tämän jalkani kanssa, eikä juoksemaan ole mitään kiirettä. Esportissa en ainakaan aio enää juosta. Jos hyvin käy, voin palata Juoksuklubin treeneihin maaliskuussa kun ne taas juostaan ulkona.

Äärimmäisiinkin toimiin olen ryhtynyt: eilen kävin vesijuoksemassa puolisen tuntia. Juoksin ilman vyötä, ja aika paljon piti sätkiä, että pysyin pinnalla. Vauhdin hurmaa en kokenut, sen sijaan tein erilaisia liikkeitä käsillä: käsi nyrkissä, auki, scullingia jne. Vesijuoksusta en mitenkään saa samanlaisia kiksejä kuin uinnistä. Jotenkin siinä tulee taisteltua enemmän vettä vastaan kuin liikuttua sen kelluttamana kevyesti eteenpäin. Korvissakaan ei humise kivasti vesikuplat vaan uimahallin kakofonia ihan suodattamatta. Kyllä sitä kuitenkin jaksaa, kun miettii ensi elokuuta ja Köpiksen Ironman-kisan juoksuosuutta.

Mun Ambit2 S

Sain viime viikolla Suunnolta kutsun nettikyselyyn, jossa kyseltiin Movescountin ja Stravan integraatiosta ja sen merkityksestä minulle. Se oli mukavan lyhyt ja kiva täyttää. Kysymykset liittyivät lähinnä siihen, miten käytän Movescountia ja Stravaa ja kuinka tärkeä juttu minulle on se, että treenit siirtyvät Stravaan automaattisesti. Ja tosi tärkeäähän se on, siellä on mm. kiva vertailla aikoja ja katsella miten nopeasti oikeat pyöräilijät ja juoksijat joitain minulle tuttuja pätkiä paahtavat. Kesällä tulee varmaan vähän tarkemmin tsekkailtua Varsinais-Suomen segmenttejä ja ehkä luotuakin muutama. Joihinkin haasteisiinkin aion osallistua.

Se vähän harmittaa, että Stravaan siirtyvät Movescountista vain ne pyörä-, hiihto- ja juoksutreenit, joissa on mukana GPS. Olisi kiva, että myös sisällä tehdyt uinti- ja traineritreenit siirtyisivät sinne (kuten Garminista), koska melkein kaikkina viikkoina jään meidän tiimin pahnanpohjimmaiseksi treenimäärävertailussa...

Hankin Suunto Ambit2 S -kelloni kesäkuussa 2013, kun entiselle työpaikalle tuli sopivasti esittely- ja myyntitilaisuus. Sitä ennen minulla oli ollut pari Polarin mittaria ja niistä toisessa oli kyllä GPS, mutta sellaisessa epäkätevässä erillisessä mötikässä. Mötikkä ja kello olivat harmillisen usein ihan eri paikoissa, mikä oli tietysti ihan omaa heikkouttani.

Vaihdettuani kellon aloin kerätä kaikki treenitiedot Movescountiin. Movescountissa voi aika kätevästi muuttaa sitä, mitä kaikkea tietoa kellon näytöissä milloinkin näkyy. Jonkin verran olen niitä näkymiä mieleisekseni muuttamutkin. Urheilutiloja eri lajeille on yhteensä 10, ja minulla ne ovat kaikki käytössä:

• juoksu 
• juoksu2 
• kuntopiiri 
• maastohiihto
• OHR (sovellus ortostaattisen sykkeen mittaukseen)
• pyöräily 
• sisäpyöräily
• triathlon
• uinti ulkona
• uinti sisällä

Juoksu on ulkojuoksuja varten, juoksu2-tilaa käytän sisäradalla juostavissa Esport-treeneissä. Ero on siinä, että juoksu-tilassa automaattiset kierrosajat tulevat kilsan välein, juoksu2-tilassa ei ole automaattisia kierrosaikoja. Lisäksi Juoksu2-tilassa on sellaiset näytöt, että kierrosaikoja on helpompi seurata, kun radalla yleensä on juostu vähän lyhyempiä ja eripituisia vetoja.

OHR-urheilutilaan olen tallentanut Movescountista löytämäni sovelluksen (Orthostatic HR test) ortostaattisen sykkeen mittaamista varten. Ennen testiä (aamulla hampaiden harjauksen jälkeen ennen aamiaista) menen pitkäkseni ja laitan testin käyntiin. Kun syke on näkyvissä, kello piippaa viiden minuutin kohdalla, että pitää nousta seisomaan, viiden ja puolen minuutin kohdalla että sykemittaus alkaa taas ja kuuden minuutin kohdalla että testi on päättynyt. Se on tosi kätevää aina silloin, kun sykemittari löytää sykkeen.Niinä aamuina kun näin ei käy, katson kellosta ajan ja mittaan sykkeet käsin: neljän minuutin levon jälkeen minuutin ajan, sitten nousen ylös ja puolen minuutin odotuksen jälkeen mittaan taas sykettä minuutin ajan, nyt siis seisten. Näiden lukemien erotus on ortostaattinen syke. Pidän lukemista kirjaa sekä Movescountissa että Excelissä, jossa niistä piirtyy hieno graafi. 

Pyöräily-tilassa minulla on myös yksi sovellus asennettuna: Ultra Eau + Gel 20. Se piippaa aina kahdenkymmenen minuutin välein, ja muistuttaa juomisesta ja syömisestä. Se on tosi kätevä, ja vaikka olisin millaisessa ylämäessä yritän pitää aikataulusta kiinni minuutilleen. Se juominen unohtuu etenkin kisassa niin helposti! 

Ajan sisällä trainerilla triahtlon-pyörälläni, jossa on Garminin Speed Pod ja Cadence Pod (kuulemma uutta mallia). Näistä podeista saan sisälläkin kelloon näkyviin kadenssin ja nopeuden. Nopeus on tietysti aika teoreettinen, mutta käytän sitä hyväkseni lyhyissä vedoissa kun pitäisi ajaa aina vaan kovempaa ja kovempaa. Syke ei parin minuutin vedoissa välttämättä ehdi reagoida, joten käytän mittarin näyttämää nopeutta käytetyn efortin mittaamiseen.

Sisällä uidessa käytän mittaria aika harvoin, koska uin aina jonkun tietyn ennalta määrätyn ohjelman ja sen pituus on aina tiedossa. Avovedessä mittari on taas aina ranteessa, kun on kiva tietää miten pitkään on uinut ja etenkin vertailla eri mittarien antamia lukeamia keskenään uintikavereiden kanssa. Erot ovat joskus olleet melko isojakin. Ambit2 S ei mittaa sykettä vedessä, enkä toistaiseksi ole sitä osannut kaivatakaan.

Nyt kun Movescountiin on kertynyt treenejä jo puoleltatoista vuodelta ja olen hankkinut pyörään nuo kellon kanssa yhteensopivat poditkin, kynnys vaihtaa kellomerkkiä on melko suuri. Juuri nyt mitään vaihtamistarvetta ei oikeasti olekaan; pitää vaan muistaa pitemmissä kisoissa ja treeneissä vaihtaa kellon GPS-tarkkuutta, jottei kello kyykähdä ennen käyttäjäänsä. 

Nastat alle

Nyt kun kelit ovat vähän vaihtelevia, on välillä vaikea miettiä mikä olisi mukavin tapa tehdä viikon pitkä lenkki. Tänään ohjelmassa oli kolmen tunnin liikunta teemalla "ei saa hengästyä". Eilen vähän katselin myös jumppia ja joogia ja niiden yhdistämistä, mutta lopulta päädyin maastopyöräilyyn. Hiihto olisi tietysti ollut mieluista sekin, mutta latujen kunto arveluttaa. Mastopyörälläkin saa olla ulkona.

Pyöräretki piti aloittaa renkaiden vaihdosta, jotta sain nastat alle. Petelle iso kiitos siitä! Viime yönä oli tupruttanut pari senttiä lunta ja aamupäivällä oli ehkä asteen verran pakkasta. Lenkille lähdin yksin, koska Pete on vielä flunssainen. 

Ajelin noin 45 kilsaa tosi rauhallista vauhtia Rantaraittia Suomenojalle ja sieltä pienen kiekuran kautta takaisin Rantaraitille Westendissä ja samaa reittiä kotiin. Kolme tuntia ja pari minuuttia tuli sopivasti täyteen eli vauhti oli tosi maltillinen. Reitti on kyllä hieno, mutta varsinkin Westendissä ja Haukilahdessa on tosi paljon muitakin ulkoilijoita aamupäivän parhaina tunteina.  Yksinajeluun se on kuitenkin ihan kelpo reitti, kahdestaan oltaisiin ehkä lähdetty enemmän metsään ja käyty jossain kahvillakin. 

Evääksi otin pullon vettä, pari geeliä ja energiakarkkeja. Syömisten kanssa hölmöilin kuitenkin, kun en ottanut energiaa lainkaan, join vain sen veden. Mitä ihmettä mahtoi päässä pyöriä? Ennenkin olen huomannut, että mun kone käy sokerilla ja että sitä pitäisi kyllä pitemmillä lenkeillä saada ettei tule täyttä kyykähdystä. Kotiin päästyä niin vähän kävikin; oli ihan kamala nälkä, ja nopeasti tuli kylmä kun preferoin syömistä lämpimän suihkun ja kuivien vaatteiden sijaan. Pieni sohvakoomakin pääsi yllättämään, mutta sain lopulta kammettua itseni ylös kun lähdimme ulos syömään ja juhlistamaan pojan viimeistä iltaa siviilissä ennen huomenna alkavaa varusmiespalvelusta.

Vaatetta oli sopivasti yllä, mutta jalkapohjat ja varpaat palelivat reissun aikana. Pitää varmaan hankkia jotkut paksummat pohjalliset pyöräkenkiin. Talvella on erityisen ikävää pysähtyä liikennevaloihin tai ottamaan valokuvia, kun lumi pakkautuu kengänpohjiin ja klosseihin. Niitä saa sitten puhdistella jonkin aikaa kunnes saa taas kengät kiinni polkimiin. En siis juurikaan pysähdellyt lukuunottamatta kahta lyhyttä stoppia näitä kuvia varten:

Karhusaaressa

Keilaniemessä

On se talvipyöräily vaan tosi hienoa hommaa! Täytyy yrittää ryhdistäytyä ja saada työmatkapyöräilykin taas polkaistua käyntiin parin kuukauden totaalitauon jälkeen. Ehkä se on nyt vähän helpompaa, kun päivät pikkuhiljaa pitenevät, on lunta ja senkin myötä enemmän valoa. 

Päämäärä

Mahtavaa uutta vuotta kaikille tutuille ja tuntemattomille! Olkoon se onnellinen ja iloa täynnä!

Aikaisempina bloggausvuosina en ole tehnyt yhteenvetopostauksia, kun treenini ovat olleet hujan hajan eri systeemeissä, mutta nyt kun kaikki viime vuoden treenit löytyvät Movescountista, ajattelin tällaisen pusata.

Treeniä kertyi yhteensä 476 tuntia. Luvussa on mukana myös työmatkapyöräilyä, mutta siitä puuttuu joitakin venyttelyjä ym. kehonhuoltojuttuja, joita teen ilman sykemittaria usein telkkarin ääressä -ei nyt ihan niin paljon kuin haluaisin mutta jonkin verran kuitenkin.

(Pete muuten pääsi vain 2 tunnin ja 15 minuutin päähän 500 tunnista, mutta sairastui harmillisesti flunssaan toissapäivänä eikä saanut tavoitetta täyteen. Meillä vuosi vaihtui siis tosi rauhallisissa merkeissä.)

Pyörien selässä on aikaa vierähtänyt eniten, yhteensä noin 200 tuntia, kun sisäpyöräilynkin trainerilla tai Wattbikella laskee mukaan. Jaottelu maantie- ja maastopyöräilyyn on ollut häilyvä; jossain vaiheessa laitoin myös työmatkapyöräilyt maastopyöräilyksi voidakseni seurata niitä tunteja helpommin. Se ei kuitenkaan oikein toiminut.

Uinti on sitten seuraavaksi suurin aikasyöppö; altaassa ja avovedessä vierähti viime vuonna yhteensä noin 100 tuntia. Syksyllä kävin useimpina viikkoina uimassa kolmisen kertaa, ja mukavimpina treeneinä ovat jääneet mieleen seuran torstaiset uinnit Pirkkolassa ja ne muutamat kerrat kun olemme olleet vähän isommalla porukalla uimassa Märskyssä tai avovedessä. Ensi vuodelle toivon näitä yhteisiä treenejä enemmänkin.

Juoksu on lisääntynyt mukavasti nyt syksyllä, kun olen ollut mukana Espoon Tapioiden Juoksuklubissa aina keskiviikkoisin. Siellä tulee tehtyä koordinaatioharjoituksia ja vähän kovempia vetoja ihan uudella tavalla.

Mainitsemisen arvoinen on tietysti myös kuntopiiri, melkein 35 tuntia. Tunneista leijonanosa on kertynyt Helsinki Triathlonin perjantaisesta yhteistreenistä Meilahdessa. Kesällä teimme pienet kuntopiirit Peten kanssa kahdestaan usein mökin pihalla, jossa siinäkin on oma kiva fiiliksensä. Ne treenit jäisivät ehkä helpoiten tehtyä, jos ei olisi toista siinä kannustamassa.

Triathlon-kisoissa aikaa kului lähes 23 tuntia. Ne ovat tärkeitä tunteja, kun useimmiten koko suorituksen (uinti, pyörä, juoksu) tekee vain kilpailuissa. Kaksi puolikasta, yksi perusmatka ja joitakin sprintti-harjoituskilpailuita nyt ainakin noihin tunteihin sisältyy.

Lopputunnit ovat sitten kaikkea sälää; esimerkiksi hiihtää olisin voinut enemmänkin jos keväällä olisi ollut pitempään lunta. Pilates/jooga on ollut kovassa laskusuunnassa työpaikan vaihdon jälkeen, kun sitä ei enää ole ollut ilmaiseksi tarjolla aina tiistai-aamuisin kuten ennen. Se on vähän sääli. Melontaa, kahvakuulaa ja stepperiäkin on vuoteen mahtunut, kuten myös reilut viisi tuntia seikkailu-urheilua.

Ensi vuoden tärkein liikunnallinen tavoitteeni päästä maaliin Kööpenhaminan Ironmanilla 23.8.2015, ja sitä silmälläpitäen olen treenannut jo jonkin aikaa. Joitakin vuosia on pitänyt tavoitetta sulatella ja rohkeutta kerätä ennenkuin olin valmis ilmoittautumaan mukaan. Peten ja muiden tuttujen Ironmanien esimerkeillä on minulle tässäkin asiassa ollut valtava merkitys. Olen seurannut läheltä hänen harjoitteluaan kahdelle Ironmanille ja treenannut jo monta vuotta melkein yhtä paljon, vain joitakin pisimpiä treenejä lukuunottamatta. Aika helposti sitä näköjään alkaa ajatella, että itsekin voisi pystyä uimaan 3,8 kilsaa, pyöräilemään 180 kilsaa ja juoksemaan siihen päälle vielä maratonin.

Valmistautuminen itse kisaan alkoi oikeastaan jo elokuussa, kun kävimme Peten kanssa Köpiksessä katsomassa tämän vuoden kilpailun ja ilmoittauduimme molemmat samalla ensi vuoden koitokseen. Oli kiva nähdä ja fiilistellä kisapaikkoja vähän etukäteen. Hotelli ja lennot on varattu ja pyörälaukut vuokrattu eli logistinen puoli alkaa olla jo aika hyvässä kuosissa.

Tässä ajetaan Amager beachille kisaa edeltävänä päivänä.

Pete rannalla.

Yksi tämän vuoden treenitavoitteista oli tehdä ainakin kerran Ironman-matkan pituiset suoritukset uinnissa, pyöräilyssä ja juoksussa, kaikki toki eri kerroilla. Ihan 3,8 kilsaa en kyllä tainnut uida putkeen, mutta muutaman kerran Seurasaaren ympäri kuitenkin - kerran jopa ilman märkäpukua. Vuoden pisimmän pyörälenkin (217 km) ajoin Pirkan pyöräilyssä ja maratonin juoksin kotikaupungissani Espoossa syyskuussa. Kisasin myös Joroisissa ja Tahkolla puolimatkan triathlonissa.

Köpiksen T1, ensimmäinen vaihtopaikka 2014.

Tämän vuoden kisakalenterissa minulla on ennen Köpistä pari juoksukisaa (Länsiväylä-juoksu, Helsinki City Run), Pirkan pyöräilyn pitempi Lenkki, puolimatkan triathlon (Espoossa) ja kaikki kalenteriin sopivat HelTri Cupin harjoituskilpailut. Espoon kisasta pitäisi tulla lisää infoa tammikuun puolivälissä. Toivottavasti kisa toteutuu, olisi kiva päästä testaamaan kuntoa tutuissa maisemissa.