Elina Jouhkin muistopyöräily

Huhtikuussa viime vuonna lähdin mukaan juuri perustettuun TeamElinaJouhkiin, jonka tavoitteena on kerätä rahaa Syöpäsäätiön keräykseen. Sitä onkin kertynyt jo yli 42000 euroa, ja lisää lahjoitettiin varmasti myös tänään muistoajelun kahveista ja hienoista pinkeistä liiveistä, jotka saimme.

Minä etualalla, Pete taustalla lenkin jälkeen taas lähtöpaikalla.

Lähdin aamulla liikkeelle jo puoli kahdeksan maissa, kun ennen ajelua halusin käydä Heltrin järjestämässä märkäpukujen kokeilutilaisuudessa Vuosaaren uimahallissa. Puoli kahdeksan oli muuten tosi aikaisin, kun viime yönä siirrettiin kelloja tunnilla eteenpäin. Paria pukua kokeilin, toinen oli helppo pukea päälle (Sailfish G-range) ja toisessa kädet sai pyörimään todella hyvin (Mako Extreme). En vielä tehnyt kauppoja, pitää vielä vähän miettiä ja odottaa Makon uusia pukuja maahan. Nyt kokeilin miesten S:ää, ja olisi kiva kokeilla sitä naistenkin pukua ennen lopullista päätöstä.

Minulla oli pyörä mukana autossa, joten kiireenvilkkaa ajoin Vuosaaresta suoraan Ratiopharm Arenan pihaan, josta muistoajon oli määrä lähteä kymmeneltä. Kaikki tarvittava oli tullut mukaan ja Petekin ehti paikalle maastopyörällään. Meitä oli yhteensä noin 90, ja kaikki saivat hienot pinkit liivit ennen lähtöä. Patukoita oli jaossa eikä yhteiskuvaakaan unohdettu. Vielä ennen lähtöä Antti Hagqvist ja Baba Lybeck toivottivat kaikki tervetulleiksi ja Ida Jouhki kertoi yllättyneensä siitä, kuinka ison porukan hänen perjantain haudatun äitinsä muistoajelu olikaan saanut kokoon. Siinä tuli kyynel molempiin silmäkulmiin.

Tunnelma oli heti alusta alkaen lämmin ja korkealla ja pian olikin aika lähteä matkaan. Lähdin maantiepyöräporukan mukaan, Pete puolestaan ajoi menomatkan maasturiporukassa. Ajoimme Mankkaan ja Kauniaisten kautta Kauklahteen ja sieltä Hvitträskiin. Ennen en ollut siellä kahvilla käynytkään, niinpä juuri ennen kahvilaa vastaantullut iso mäki ja samalla todella upeat järvimaisemat tulivat yllätyksenä.

Hvitträskissä meille oli varattu ihanan tuoreet pullat sekä kahvit ja teet. Pian Petenkin ryhmä tuli paikalle ja koimme iloisen jälleennäkemisen herkkujen äärellä. Kahvittelun jälkeen otimme vähän kuvia. Tässä vasemmalta oikealle Terhi, minä ja Minttu.

Paluumatkalla ajoimme tismalleen samaa reittiä ja nyt Petekin lähti mukaan samaan porukkaan. Pientä häröilyä lukuunottamatta Vanhan Turuntien ja Karvasmäentien risteyksessä Jorvin kohdalla kaikki meni ihan mallikkaasti. Siinä oli suojatie olikin suljettu eikä meillä oikein mitään fiksua ajolinjaa, mutta mentiin silti autojen sekaan. Minä arkajalka jalkauduin ihan kunnolla ja jäin vähän porukasta ennen ylämäkeä, mutta niin vaan olen nyt ainakin hetken  Stravassa "Jorvin mäet, 2015 QOM (Queen of the Mountain)". Liittykää nyt muutkin naiset Stravaan, tämähän on melkein jo noloa, kun tällainen 40+ -nainen on nopeimpia! 

En oikein tiimiin liittyessäni tiennyt, mitä odottaa. Siihen nähden kokemus on ollut ihan mullistavan hieno. Näiden kuukausien aikana olen päässyt mukaan tosi kivoihin yhteisajoihin (Giro d'Espoo ja tämä muistoajelu) ja yhdelle juoksulenkille ja kuin bonuksena tutustunut todella mukaviin ihmisiin. Tiimin yhteislenkeille on aina ollut todella helppo mennä mukaan. Tahko-triathlonissa kaikkien ikäryhmäni (45-49 v) naisten pyörissä oli pinkit renkaat! On ollut kiva nähdä, miten tämä tiimi on ihmisiä yhdistänyt ja kuinka hienolla tavalla Antti ja Baba ovat tiimin toimintaa kehittäneet. Eikä tämä pääty tähän, syksylle on jo ilmeisesti ainakin alustavia suunnitelmia!

Ehkä kaikkein parhaiten mieleen ovat kuitenkin jääneet Elinan kirjoittamat viisaat, positiiviset ja koskettavat kirjeet, joita hän Baban kautta tiimilleen lähetti. Kiitos.

Synttärisheippiä

Alan olla siinä iässä, että kavereiden viisikymppiset lähestyvät. 50-vuotiaatkaan eivät tosin ole niinkuin ennen, kun lahjaksi saatettiin antaa kävelykeppi. Viime perjantaina olin kuulemassa tulevaisuustutkija Ilkka Halavan esitystä, jonka mukaan lähivuosikymmenten aikana ihmiset elävät pitempään ja voivat paremmin niin, että 20-50 -vuotiaat ovat "nuoria aikuisia".

Noh, tämän synttärisankarin kanssa tutustuimme Kauppakorkeakoulun tutor-ryhmässä joitakin vuosia sitten ja Facebook saattoi meidät taas yhteen. Viimeisimmän vuoden aikana hänellä on ollut projekti, jossa hän on käynyt mahdollisimman monella erilaisella  ryhmäliikuntatunnilla, usein ainoana miehenä ja myös säntillisesti raportoinut tekemisistään sosiaalisessa mediassa. Sitä on ollut kiva seurata!

Aika sopivaa siis on, että hän viettää synttäreitään Sats Itiksen omalla privaatti-Shape-tunnilla tänä iltana yhdessä 40 nopeimmin ilmoittautuneen Facebook-kaverinsa kanssa. Ei yhtään pöllömpi tapa juhlia viisikymppisiä!

Vain yhden lyhyen hetken mietin osallistumista, kun aina torstaisin minulla on uintitreenit. Vähän vaihtelin viestejä synttärisankarin kanssa, ja selvisi, että Shape-tunti on sen verran myöhään, että ehdin mukaan kun livahdan altaasta vähän etuajassa. Jippii! Aika monta suihkua vaan tulee tälle päivälle...

Eilen kävin pitkästä aikaa juoksuklubin treeneissä. Verran ja koordien jälkeen juostiin 4 minuutin vk-veroja. Ehdin vain kaksi ja puoli ensimmäistä, kun piti kiirehtiä perhosuintikurssille. Se oli ehkä ihan hyvä, kun nyt vähän lintsanneenakin on takareidet vähän kipeät.

Perhosuinnissa treenattiin käsivetoa ja hengitystä. Päällimmäisenä jäi mieleen ohjaajan kommentti, että nousin liian ylös hengittämään. Riittää, että saa suun veden pinnan tasalle. Syvyyssuunnassa perhosta pitäisi uida noin 20-30 sentin "putkessa". Ai niin ja kädet pitäisi palautusvaiheessa rentouttaa. Ensi kerralla päästään jo yhdistämään potkut ja käsivedot. Jännittää jo vähän, että miten se oikein sujuu. Tähän saakka on uitu melkein koko ajan räpylöillä, eikä totuus siksi ole vielä ihan paljastunut.

Viikon topit (ja yksi floppi)

Paljon on hommaa mahtunut tälle viikolle, ja joitakin oivalluksiakin.

Tiistai-iltana Kaisa Lehtonen piti ravintoluennon Espoon Tapioiden juoksu- ja maratonkoululaisille. Sen jälkeen jäi vähän sellainen fiilis, että mitä jos kehitystäni eniten rajoittava tekijä ei olekaan treenin tai unen määrä vaan riittävä ravinto. Kisapäivien energiansaantia olen miettinyt ja suunnitellut paljonkin, mutta muuten voi olla että lähes kaikkina muina päivinä olen syönyt liian vähän. Päätin lopettaa nirsoilun ruuan kanssa ja alkaa syödä enemmän ja täsmällisemmin. Muutaman päivän onkin ollut ihan energinen ja jaksava olo.

Keskiviikkona olin ekaa kertaa perhosuinnin tekniikkakurssilla Tapiolan uimahallissa. Kurssilla on Mintun ja minun lisäksi kaksi muuta naista, joista vain toinen oli ekalla kerralla paikalla. Melkein yksityisopetusta siis, ihan mahtavaa! Ekalla kerralla tehtiin potkuja pääasiassa räpylöillä. Koko kroppa pitäisi kuulemma saada mukaan, nyt teen potkut liikaa vain lantiolla.

Torstai-aamuna oli töissä bisnes-joogaa, jossa ei tullut hiki eikä ollut tarkoituskaan. Toivottavasti tästä tulisi pysyvä juttu, tuntui niin kivalta vielä illalla uintitreeneissäkin yläkropassa. Oli kyllä ihan huippupäivä, kun uintitreeneissäkin tehtiin delffaripotkuja ja killeriä eli lempijuttujani. Viikon iloisin hetki sattui myös samalle päivälle, kun varusmiehemme pääsi torstaina kolmen päivän lomalle kotiin.

Perjantaina kävin heti aamusta salilla Kampin Motivuksessa. Se on hyvä paikka, sillä sinne voi mennä kertamaksullakin. Mokasin kuitenkin sen nirsoilu-päätökseni, kun söin vain banaanin ennen treenejä. (Tämä oli se floppi). Kyykkyjä, penkkipunnerruksia ja maastavetoja ja vähän jotain muutakin pientä tein nelisenkymmentä minuuttia ennenkuin iski pieni heikotus ja iso nälkä, jonka taltutin runsaalla aamiaisella Kampin Beanie-kahvilassa.

Eilen lauantaina aamu-uinnin ja Uppopullassa syödyn lounaan jälkeen kävimme hakemassa Peten pyörän huollosta Velo & Oxygenin Puhoksen liikkeestä. Minun pyöräni on vielä työn alla, eikä onneksi haittaa odotella sitä vielä jokunen päivä. Itä-Helsingin retken jälkeen uppouduin siivoamaan kirjahyllyä, ja aika monta metriä kirjoja joutaisi nyt jonnekin divariin myytäväksi. Saa nähdä, kelpaako. Jotain uuttakin luettavaa löytyi. Illalla kävin vielä juoksemassa. Nyt maaliskuussa juoksukilsoja on kertynyt jo enemmän kuin uintikilsoja!

Tänään kävin itsekseni ajelemassa maantiepyörällä lähes saman lenkin kuin ajoimme porukalla viikko sitten. Lenkki lyheni muutamalla kilsalla, kun ajoin autolla Oittaalle saakka. Yllättävän hyvin pysyin lämpimänä, vaikka lenkin aikana olikin muutama aste pakkasta ja jonkin verran tuultakin.

Nousua ei ihan varmasti ollut 1930:ä metriä, vaikka tuossa alla Strava-kuvassa niin näyttää lukevankin. Oli sitä kuitenkin ihan riittävästi vielä perjantain kyykyistä kipeille reisille!

Virittelyä

Olipas mahtava pyöräilypäivä tänään: aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpöä oli iltapäivällä lähes 10 astetta! Kolmisen tuntia tästä hienosta päivästä kului pyörän päällä Nurmijärven maalaismaisemissa Peten ja parin trikaverin hyvässä seurassa.

Ennusteen mukainen oli ajokeli!

Ajoimme autolla lähtöpaikalle (Bembölen kahvitupa), kun ei näitä lähialueen kevyen liikenteen väyliä ole vieläkään harjattu hiekasta. Pyörätelineet vinkuvat siis taas auton katolla seuraavat kuutisen kuukautta. Kätevähän niillä on pyöriä kuljettaa, ja kiva on myös kun heti lenkin aluksi pääsee maantielle. 

Tämän kevään aikana olen kokenut pienen herätyksen törmätessäni kompaktikammista kertoviin artikkeleihin. Tässä jutussa on kaikki hyvin summattuna: jos ylämäissä vaihteet tuntuvat loppuvan kesken eikä kovinkaan usein aja yli viidenkympin keskarilla, kompaktikammet voivat olla standardikampia parempi vaihtoehto. Nämä kaksi asiaa jäivät minulle artikkelista mieleen, olihan siinä monta muutakin hyvää syytä harkita kompaktikampia. Kannattaa lukea koko juttu!

Noh, tuumasta toimeen ja välityksiä tarkistamaan: triahtlonpyörän isommassa eturattaassa oli 52 ja pienemmässä 38 piikkiä. Tein saman tarkistuksen myös Peten Feltille, ja hänellä oli kuin olikin pienempi pieni eturatas kuin minulla; 36-piikkinen. Isompi oli samankokoinen kuin minullakin. Joskus olen kateellisena kaukana takana hänen vauhdikkaita ylämäkipyörittelyjään seuraillutkin. 

Kampiherätyksen saaneena vein pyörän keväthuoltoon viime viikolla Velo&Oxygeniin ja pyysin vaihtamaan samalla kampisarjan. Pyörään tulee nyt eteen kompaktikammet eli 50- ja 34-piikkiset eturattaat. Koska entisissä ja uusissa eturattaissa on erilaiset pultitukset, pitää rattaiden lisäksi vaihtaa myös kammet ja ehkä myös keskiö. Takarataspakka saa olla kuten ennenkin, vaikka silläkin on tietysti kovasti merkitystä näissä voimansiirtojutskissa.

Maantiepyörän eturattaat.

Vasta tänään lähtiessäni maantielenkille huomasin katsoa, mikä ratastus maantiepyörässäni on. IIahduin kovasti, kun siinä onkin edessä juuri tuo sama kombo. Sehän onkin minulle jo ihan tuttu ja vanha juttu! Ei ihme, että uudella tripyörällä Velskolan mäet tuntuivat syksyllä 2012 raskailta, kun pyörittelin niitä paljon aikaisempaa raskaammalla välityksellä. Vieläkin muistan sen ahdistuksen putoamisesta ja mietiskelyn, että onko tämä uusi pyörä nyt varmasti hyvä ajatus. 

Bembölessä aamulla.

Näin jälkikäteen ihmettelen itsekin, etten pyörää ostaessani suonut ajatustakaan välityksille. Jos joku olisi silloin keksinyt sitä kysyä, olisin vamasti osannut pyytää kompaktikampia tripyörääni, kun olin niihin jo maantiekonkelissa tottunut. No, ehkä se positiivinen juttu tässä on, että tripyörälläkin polkeminen tuntuu tänä kesänä mukavan kevyeltä, ainakin toivon niin!

Lepoviikko

Lepoviikko ei vissiin ole lepoviikko jos ei treenaa vähemmän kuin muuten. Tähän havahduin, kun mietin kuluvan viikon treenejä ja tekemisiä. Ohjelmassa oli vain yksi uintitreeni (torstaina Pirkkolassa), mutta olin täyttä päätä menossa Märskyyn "ylimääräiselle" tiistain aamu-uinnille kuten aikaisempinakin viikkoina. 

Aloin miettiä tekemisiäni vähän tarkemmin; ei ole kovinkaan fiksua lisätä omatoimitreenejä etenkään lepoviikoille. Kunnon treeniviikkoina sitä tekemistä on ohjelmassakin jo ihan riittämiin. On niissä vähemmissä (aamu)treeneissä sekin hyvä puoli, että saa nukkua aamulla puoli tuntia pidempään. En siis sooloile, vaikka mieli välillä tekisikin.  

Välillä on ollut koholla ortostaattinen ja välillä leposyke, juuri nyt vaikuttaisi kaikki olevan ihan normaaleissa lukemissa. Jännä nähdä vaikuttaako hyvällä alulla oleva siitepölykausi jollain lailla sykkeisiin. Sen olen huomannut, että työkiireet kyllä näkyvät lukemissa.

Viime viikolla yhdessä uintitreenissä alisuoriuduin surkeasti, syytän siitä huonoa ravitsemuksellista tilaa. Olin pari päivää syönyt ja juonut liian harvoin ja etenkin liian vähän. Syömällä siitä onneksi selvittiin. Yhtenä yönäkin heräsin nälkään. Se oli aika kamala tunne, vaikka sainkin uudelleen unen päästä kiinni. Ja sekin varmaan pitää hyväksyä, ettei aina vaan kulje. 

Eilen ajoin pyörällä töihin. Illalla kotiin lähtiessä oli vielä ihan valoisaa.

Ajoin kotiin vähän pitempää reittiä, noin 15 kilsaa rantoja pitkin. Maasturissa on jo kesärenkaat, joilla pärjäsi jo ihan hyvin rantaraitillakin. Pari vähän lumisempaa kohtaa sattui menomatkalle lähellä Villa Elfvikiä, mutta pysyin pystyssä. 

Sen verran on vielä hiekkoja harjaamatta kotikulmilla, että maantiepyörä saa vielä odottaa vuoroaan. Lauttasaaressa näin helikopterin ja poliisiautojakin, meneillään taisi olla joku takaa-ajo. Kaikkea jännää sitä eteen sattuukin. 

Vuoden eka maantielenkki

Eilen sääennusteissa lupailtiin tälle päivälle 5-7 plusastetta ja aurinkoakin. Olin iloinen myös suht kovasta tuulesta, joka kuivaisi tiet. Aamulla herätessä keli ei näyttänytkään ihan luvatun hyvältä, vaan oli pilvistä ja vähän vihmoi vettäkin. Kun vuoden ekasta maantielenkistä oli sovittu parin kaverin kanssa, lähdettiin kuitenkin matkaan; Pete maasturilla ja minä maantiepyörällä.

Kokoontumispaikaksi oli sovittu Bembölen kahvitupa, ja sieltä vähän kymmenen jälkeen lähdettiin Veikkolaan päin ajelemaan.

Ilma näytti tältä:

Lähtiessä ei enää satanut, mutta tiet olivat märkiä. Pari juomataukoa pidettiin, muuten ajeltiin rauhallista vauhtia Espoon ja Kirkkonummen peltojen vieriä. Tuntui ihan mahtavalta, vaikkei aurinkoa näkynytkään ja naamaan tuli koko ajan lisää rapaa. Kyllä sitä mieluummin ajelee ulkona märälläkin kelillä kuin pyörittelee kotona trainerillä!

Aina välillä on mielessä käynyt pian viisi vuotta vanhan maantiepyörän myynti, kun en sillä kesällä aja juurikaan muuta kuin joskus työmatkoja. Nyt taas muistin, miksi se on hyvä olla olemassa - sillä kun on niin kiva ajaa rospuuttokaudella ja samalla voi säästellä triathlonpyörää paremmille keleille.

Eilen GoExpossa mietin vähän aikaa, pitäisikö satsata 50 euroa vedenpitäviin pyöräilyhanskoihin. Jätin ne kuitenkin ostamatta, mutta loppulenkistä sniiduilu alkoi vähän harmittaa, kun sormenpäät alkoivat jäätyä hanskojen kastuttua.

Lenkin päätteeksi käväisimme Bembölen kahvituvalla kahveilla. Siellä alkoivat sormet mukavasti lämmetä ja hiekka kuivuessaan ropista naamasta.

Lenkki Stravassa:



Lenkin aikana vastaan tuli yksi toinenkin pyöräporukka ja muutama yksittäinen pyöräilijä. Kaikkia moikkasimme iloisesti.

Turistina Helsingissä

Sunnuntaina lähdettiin Peten kanssa maastureilla pitkälle lenkille. Minulla oli vielä nastat alla, matkan edetessä selvisi että ihan turhaan. Lähtiessä ripsi vettä, mutta vähän aikaa poljettuamme ilma alkoi seljetä. Aurinkoa emme sentään nähneet ja kelin yleisilme oli harmaa. Vanhoista blogipostauksista selailin, että viime vuonna avasimme maantiekauden jo 9.3. 

Ajoimme Töölönlahdelle ja sieltä Kallion kautta Sörnäisiin. Aika hienolta näytti meri! Tuultakin oli jonkun verran, mutta ei se liikaa haitannut. Pahimmissa paikoissa menin kunnolla peesiin. Matka jatkui Tervasaaren ja Katajanokan ympäri. Aika vekkulisti poukkoilevat pyörätiet Skattalla, parhaamme teimme niillä ajaaksemme vaikka autojen seassa olisikin ollut helpompaa.

Talvehtivia veneitä.

Merihaasta Krunikkaan.

Kauppatorilta lähtikin ihan kiva pyörätie rantaa pitkin. Kaivopuistossa se on jopa eri tasolla jalkakäytävän kanssa, eivätkä sinne eksy varmasti turistitkaan. Vaikka kivoja kahviloita matkalle sattuikin, ei pysähdelty vaan nautittiin rauhallisesta matkavauhdista.

Tervasaaresta näkyivät hyvin myös toimettomat jäänmurtajat.

Lauttasaaresta koukkasimme vielä Kaskisaareen ja sieltä Otaniemen kautta kotiin. Kivoimmat rantareitit jätimme vielä väliin, ne kun vaikuttivat vielä melko jäisiltä eikä Petellä ollut nastarenkaita.

Yhteensä kilsoja kertyi melkein 40. Aika monta Strava-segmenttiä osui matkalle, ja sainpa napattua yhden QOM (Queen of the Mountain) -tittelinkin, näköjään Hernesaaren suoralla. Siellä ei varmaankaan monikaan Strava-nainen ole ajellut, jos minä kerran olin maastopyörällä ja nastarenkailla meistä nopein. 

Kotona vaihdoin äkkiä lenkkarit jalkaan ja kävin juoksemassa vajaan kolmen kilsan lenkin. Usein pyöräilyn jälkeen tuntuu, että juoksu kulkee kivasti, niin nytkin. Vauhdin hurman fiiliksiä latisti vain aavistuksen se, että Peten selkä pikkuhiljaa karkasi näkyvistä.

Akilleskivun vuoksi pidin lopulta juoksutaukoa viitisen viikkoa. Helmikuun loppupuolella pääsi jo varovaisesti aloittamaan myös juoksutreenejä, ja tälläkin viikolla on ohjelmassa useita lyhyitä pyrähdyksiä. 

Juoksen nyt vuorotellen kaksilla kengillä; hyvin rullaavilla Newtoneilla ja melko paljon klohmummilla, lähes tunnottomilla Asics DS Trainereilla. Yritän kyllä oppia tykkäämään niistä Asicseistakin, jotta minulla olisi toisetkin hyvät juoksukengät, mutta vaikeaa se on.