Kirkkonummella ja Haminassa

Viikonloppu meni tosi nopeasti. Perjantaina kävin lenkillä ja tein pienen kotikuntopiirin. Voi että kun siihen ryhtyminen on aina niin hankalaa. Nyt vaan päätin lenkin jälkeen, että puolisen tuntia puserran ja niin tein. Punnerruksia, vatsa- ja selkälihasliikeitä ja askelkyykkyjä nyt ainakin tuli tehtyä. Itse lenkki tuntui kyllä yllättävän raskaalta.

Lauantai-iltana kävimme Peten kanssa pyöräilemässä Kirkkonummella. Auton jätimme Bemböleen ja siitä lähdimme ajamaan kevyen liikenteen väylää Vanhan Turuntien laitaa. Juuri kun kelvi loppui ja siirryimme ajoradalle alkoi sataa. Hetken ajoin Peten peesissä, mutta sitten piti jättäytyä vähän taaemmas kun Petem takapyörästä tuli vettä ja hiekkaa kaaressa ihan joka paikkaan, myös suuhun. Sekin oli metka fiilis, kun eturenkaasta nousi vettä sääriin, joita pitkin se valui edelleen sukkiin ja kenkiin.

Tässä vielä paistoi.

Veikkolassa oli jotkut vanhojen autojen kokoontumisajot ja armoton ruuhka. Otin kuvankin:

Ruuhkaa Veikkolassa.

Sateen jälkeen tuli ihana valo ja auringonpaiste, oli kiva ajella rauhallisia kyläteitä. Peilin kohdalla maltoin pysähtyä:

Sunnuntai olikin vähän erilainen päivä, kun kävimme poikamme vieraana Haminan Reserviupseerikoulussa. Pojan varusmiesura on edennyt tosi hienosti, ja RUK:sta on nyt noin kolmannes takana. Kuulimme pari esitystä Reserviupseerikoulusta ja poikien koulutuksesta ja saimme itsekin kierrellä varuskunta-alueella, upseerioppilaamme opastamana tietenkin.

Sotilaspoliisimme hiha nykyään. RUK:n tunnus on nuoren Alvar Aallon suunnittelema.

On vaikea pukea sanoiksi kaikkia niitä tunteita, joita pojan aikuistuminen herättää. Haikeutta, riemua ja ylpeyttä nyt ainakin, mutta myös ikävää ja luopumista. Nämä tunteet eivät ole ainakaan laimenemaan päin, sillä tytär täyttää sunnuntaina 18 vuotta, eikä meillä sitten enää ole alaikäisiä lapsia. Ollaanko me edes lapsiperhe enää ensi viikolla?