Treenivajetta

Tammikuun työkiireet huipentuivat tällä viikolla, enkä ehtinyt maanantaista keskiviikkoon treenaamaan lainkaan. Vähän harmitti, mutta onneksi yleensä balanssi työn ja muun elämän välillä on kunnossa. Pienet, etukäteen tiedossa olevat lipsahdukset eivät minua haittaa, kunhan ovat väliaikaisia. Hassulta tuntui pari päivää, kun ehdin kotiin vain nukkumaan. Pete kävi ystävällisesti hakemassa minut töistä autolla parina iltana, jotta pääsisin edes hieman aikaisemmin kotiin. Se tuntui ihanalta.

Torstaina pääsin taas palaamaan arkeen, ja ehdin ensimmäisen kerran tänä vuonna jopa käydä kotona ennen Heltrin uintitreenejä. Pääsarjassa uitiin 5x300 metriä "sprintin vauhtia". Meidän radalla ne menivät viiden minuutin pintaan, ja vaikka sainkin uitua suht koht tasaisesti, ne tuntuivat toinen toistaan pahemmilta. Yritin ajatella positiivisia ajatuksia maitohaposta, mutta olin helpottunut kun saatiin sarja loppuun.

Illalla uinnin jälkeen aivastelin ja nenä vuosi ja meni tukkoonkin vielä nukkumaan mennessä. Näin tuntuu aina käyvän etenkin Pirkkolan treenien jälkeen. Onkohan tämä jotain allergiaa? Muistan Facebookin Triathlonfoorumilta lukeneeni monella muullakin olevan samaa ongelmaa, ja avuksi siellä suositeltiin nenäklipsin käyttöä uidessa ja nenäonteloiden huuhtelua suolavedellä uinnin jälkeen. Meinaan kokeilla ainakin tuota huuhtelua. Nenäklipsillä olen joskus yrittänyt uida snorkkelia kokeillessani, mutta se ei oikein onnistunut.

Eilen perjantaina olin haaveillut nukkuvani vähän pitempään, mutta kun Pete houkutteli mukaan aamusalille, muutin suunnitelmiani. Olimme salilla jo puoli seitsemän jälkeen, ja mukavan väljää oli. Työpäivän jälkeen ajoin vielä lauantaille merkityn traineritreenin. Siinä vähän harmillisesti wattimittarin ja Garmin Edgen yhteys pätki lähes koko ajan. Mikäköhän siinäkin nyt on vikana? Tähän saakka se on toiminut moitteettomasti ja patterikin on just vaihdettu. Toivottavasti ongelma ei toistu.

Tänään ajattelimme vähän rikkoa kaavaa ja ajaa Mäkelänrinteen sijasta Lohjan Neidonkeitaaseen uimaan. Kävimme siellä usein lasten kanssa heidän ollessaan pienempiä, kun siellä on niin kivat altaat pienille. Nyt olemme kuitenkin lähdössä kahdestaan, ja ainakin silloin kauan sitten, kun 500-600 metriä mummorintaa tuntui minusta ihan kelpo uinnilta, 25 metrin altaassa oli aina hyvin tilaa. Toivottavasti tänäänkin. Uinnin jälkeen ajamme mökille viettämään viikonloppua.

Sunnuntain kolmen tunnin treenin toteutus vaatii vähän miettimistä. Ladut lienevät viikon plusasteiden ja vesisateiden jälkeen aika kehnossa kunnossa eikä oikea voitelukaan ole helppoa. Maastopyörässä ei vielä ole nastarenkaita, juoksu liukkailla ei houkuttele... Noh, ehkä joku yhdistelmätreeni vois onnistua.