Pirkan pyöräily 12.6.2016

Lähtökohdat pitkälle 217 kilsan pyörälenkille olivat eilen sunnuntaina ihan hyvät. Perjantai oli ollut treenimielessä lepopäivä, mutta kisaa edeltävänä lauantaina rymysimme Kangasalan saarissa ja Vesijärvessä reilut pari tuntia Pikonlinna Swimrun-kisassa. Hiillaritankkailukin jäi aika vähälle, mutta oli Pete sentään käynyt perjantaina Velosportissa ostamassa Powerbarin geelejä. Olipa sitten jotain naposteltavaa pyöräilyn aikana.

Aamulla tapahtui jotain ihmeellistä. Teimme kaikki kisa-aamun temput ihan säädetyssä järjestyksessä, ja lähdimme ajamaan Hakametsän hallilta kohti lähtöpaikkaa. Vähän siinä alussa meni aikaa sadatteluun ja pyörän kantamiseen, kun ensin piti ajaa parisensataa metriä hiekkatietä. Se tuntui minusta melko huonolta ajatukselta, kun olen viime viikot kamppaillut puhkeavien renkaiden kanssa. Tällä reissulla vältyin sentään siltä. Mieluummin olisin kuitenkin ajanut asfaltilla.

Kummallakaan meistä ei ollut kelloa ranteessa eikä oikeastaan myöskään käsitystä ajan kulusta. Kun saavuimme lähtöpaikalle, siellä näytti minusta jotenkin tyhjältä. Lisäksi kaikilla muilla näytti olevan selässään vihreä numero ja meillä mustat. Ajoin reippaasti kuuluttajan luo ja kysäisin, että joko kaikki pitkän matkan ajajat ovat lähteneet. Ja olivathan he! Saimme luvan lähteä perään samantien. Olimme siis myöhästyneet lähdöstä! Sitä ei meille olekaan aikaisemmin sattunut. Pete on laittanut Garmininsa päälle 7:47. Kaikki muut olivat startanneet ainakin 10 minuuttia meitä ennen.

Olisi pitänyt laittaa ranteeseen se sykemittari, niin olisin paremmin ollut selvillä ajan kulumisesta. Aikaisempina vuosina lähtö on ollut Hakametsän hallilta, ja siellä on kuullut kaikki kuulutukset vaikka ei olisikaan vielä ihan lähtövalmiina. Oma töppäyshän tämä tietysti oli.

Lähdin ajamaan Peten peesissä, ja aika haipakkaa oli vauhti alussa, kun oli myötätuultakin. Pikku hiljaa alkoi tulla selkiä vastaan ja ohi mentiin niin että heilahti. Tiesin tottakai, että tehot olivat minulle ihan liian kovat, 20-30 wattia yli tavoitteen, ja että jossain vaiheessa on liian kova peesi jätettävä. Reilun tunnin päästä sanoinkin Petelle, että nyt tää vaimo jää tähän ajelemaan omaa vauhtiaan, nähdään sitten maalissa.

Vähän aikaa kesti rauhoittaa menoa, ja aika paljon vauhti sitten putosikin, kun piti vielä puskea vastatuuleen. Yritin pitää watit tasaisena, ja alkuun se tuntuikin helpolta vaikeutuakseen sitten loppua kohti. Etenkin alamäissä sain ohitettua paljon porukkaa, kun aika moni lopetti polkemisen kokonaan. Lopussa alkoi jo itselläkin tehdä mieli päästää jalka suoraksi, mutta se 0 wattia taulussa näyttää niin tylyltä, etten pystynyt.

Ajoin lähes koko matkan ihan itsekseni. Kerran jäin kahden Rynkeby-porukan väliin ja vauhti hidastui ylämäessä niin paljon, että edessä joku kaatui. Kukaan ei onneksi hitaan vauhdin ja riittävien etäisyyksien vuoksi häneen törmännyt, ja matka jatkui kaikilla. Se oli oikeastaan ainoa insidentti koko reissulla. No kerran kuulin kyllä kuinka yksi mies kiroili niin, että koko metsä raikui, kun ketjunsa putosivat. Ihmeen kovaa kohkausta niin pienestä asiasta.

Pari-kolme kertaa pysähdyin täyttämään juomapulloja ja käymään vessassa. Kerran pyörähdin pusikonkin puolella. Loppumatkasta alkoi tulla vähän huono olo niistä geeleistä. Olo helpottui hieman, kun vaihdoin patukkaan. Loppumatka sujuikin mukavasti myötätuuleen, ja viimeiset kilsat kevyen liikenteen väylällä himmailin jo ihan kunnolla, kun en halunnut riskeerata mitään lähtemällä väsyneenä ohittelemaan pienessä tilassa.

Ehjänä maalissa - minä ja pyörä.

Olipa kiva kahden startin viikonloppu! Nyt pitää vähän huilia, että jaksaa taas.