Tänä vuonna hankimme triathlon-lisenssit Suomen Triathlonliiton kautta, ja ne tulivatkin sähköpostiin muutamassa päivässä. Aikaisemmissa ulkomaan kisoissa olemme aina heränneet lisenssiasiaan niin myöhään, että ainoa mahdollisuus on ollut hankkia päivälisenssit paikan päältä. Se maksaa suunnilleen saman verran kuin koko vuoden voimassa oleva lisenssi Triathlonliitolta. Jos kisaa useamman kerran ulkomailla, liiton lisenssi on siis myös kokonaisedullisempi. Vichyn kisassa liiton lisenssistä on sekin hyöty, ettei tarvitse hankkia lääkärintodistusta siitä, että terveys riittää Ironman-kilpailuun, sillä sitä ei vaadita, kun kilpailulisenssin myöntäjä on ITU:n alainen liitto.
Pyörän kanssa on viime viikkoina ollut vähän harmia, kun takajarru oli alkanut laahata ja jotain muutakin meteliä on takaosastolta etenkin ylämäissä kuulunut. Vähän ihmettelin parin lenkin jälkeen, että miten alas se keskinopeus oikein on vajonnutkaan (ja kuinka kovaa nuo kaverit oikein ajavat), vaikka watit ovat olleet ihan siellä missä pitääkin. Vein pyörän Kivenlahden pyörähuoltoon viime viikolla, ja olen ehtinyt jo hakea sen takaisin kotiinkin. Ketju vaihdettiin, samoin takajarrupalat sekä takajarrun ja takavaihtajan vaijerit. Kiekot on nyt rihdattu ja vähän vinossa ollut vasemman etujarrun kahvakin on nyt suorassa. Vähän laittoa taisi olla siinä pyörässä!
Ennätysodotuksin lähdin siis eilen ajamaan FTP-testiä Röylän tempon maisemiin. Kamalan ähinän ja puhinan jälkeen sainkin pari wattia lisää 20 minuutin ajon keskiwatteihin. Olin varmaan juonut ennen tempoa turhan paljon vettä, kun alussa tuli huono olo. Siihen saattoi vaikuttaa sekin, että lähdin vähän liikaa takki auki ajamaan; näin jälkeenpäin ajatellen tasaisemmalla ajolla olisi voinut tulla vielä vähän parempikin tulos. Yritän malttaa paremmin sitten seuraavalla kerralla.
Pyörät katolla Oittaalla. |
Tänään kävimme ystäväpariskunnan kanssa sunnuntailenkillä Kirkonummen suunnalla. Peräkanaa ajoimme Veikkolaan, ja siellä hajaannuimme kahteen porukkaan. Iloinen jälleennäkeminen koitti lenkin jälkeen Bembölen kahvituvalla. Siirtymineen lenkille kertyi pituutta melkein kolme tuntia. Lähdimme Peten kanssa ajamaan kotoa, ja tuntui vaihteeksi ihan mukavalta laittaa pyörä valmiiksi omalla pihalla.
Joitakin hankintoja olen kisaa ajatellen tehnyt: uudet klossit ja tummat uimalasit vahvuuksilla on jo ostettu, vielä pitäisi löytää satulan taakse yksi pulloteline. Vichyssä on tämänhetkisten ennusteiden mukaan niin lämmin keli, että ei haittaa vaikka pyörään saisi paikan vielä kolmannellekin pullolle. Jää nähtäväksi, saanko aikaiseksi vaihtaa uudet tankoteipit rispaantuneiden tilalle vielä ennen kisaa. Tankoteippikin taitaa olla sitä varten jo hankittu, enää puuttuu vain itse toiminta.
Alkavalle viikolla on treeniohjelmassakin tekemistä lähes jokaiselle päivälle. Viikko alkaa mukavissa merkeissä huomenna Seurasaaren ympäriuinnilla, jonka koodi treeniohjelmassa on AV 60 min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti