Vesi oli niin lämmintä, että melkein olisi voinut ajatella uivansa ilman märkäpukua. Sinilevääkään ei näkynyt. Muita uimareita ei näkynyt, mutta melojia sitäkin enemmän. Uintiin meni tunti ja seitsemän minuuttia, matkaksi Ambit2 S näytti 3400 m. Saaren itäreunalla uitiin vähän kivillekin, mutta ei onneksi törmätty mihinkään.
Treeniviikko huipentui lauantain FTP-testiin pyörällä. Sopivaksi testipätkäksi valikoitui Kisko-Kiikala tie, jossa sopivan maltillista ylämäkeä mukavan pitkälti. Testin alku meni ihan hyvin, ja etenkin ylämäessä watit oli helppo pitää ylhäällä. Matkalle sattui kyllä niitä loivia alamäkiäkin, joissa välittömästi tuli sellainen pieni helpotuksen tunne kunnes huomasin, että samalla watitkin ovat valahtaneet taas liian alas. Yritin sitten ärräpäillä saada jalat pyörittämään kunnon tehoja. Kahdenkymmenen minuutin keskiwatit jäivät aavistuksen edellisen enkan yläpuolelle.
Sitä emme kyllä olleet osanneet reittisuunnittelussa ottaa huomioon, että Kiikalassa järjestettiin samana lauantaina katuautojen kiihdytystapahtuma Burnout Party. Ei siitä muuta haittaa ollut, paitsi että tiellä oli tuohon aikaan paljon normaalia enemmän liikennettä.
Moottoritie Turkuun. |
Tässä ei vielä satanut. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti