Sääntöihminen haparoi

Aika harvoin minulle tulee eteen sellaisia tilanteita, etten millään viitsisi lähteä lenkille, uimaan, pyöräilemään tai minne milloinkin treeniohjelman mukaan pitää lähteä. Eilen perjantaina oli sellainen tilanne. Takana oli pitkä työviikko, oli jo pimeää ja satoi. Pete oli ollut pari päivää matkoilla ja valmistautui kotona jo rentoon sohvailuun, kun oli tehnyt oman treeninsä jo aamulla.

Yhden persoonallisuustestin mukaan olen "tarkka laadunvalvoja", parhaimmillani ihanteellinen, tunnollinen ja oikeudenmukainen, huonoimmillani joustamaton, tiukka ja kriittinen. Tunnistan nuo kaikki piirteet itsessäni ja uskon, että samoin tekevät myös perheenjäseneni. Muistan, kuinka poikani joskus pienenä hammaspesulla kyseli, että "Äiti, miksi sinulla on niin paljon sääntöjä?". Se vähän herätti, olenkin varmaan ollut aika tiukka äiti. Sääntöjen ja ohjeiden mukaan on menty, lapset rokotettu, läksyt tehty ja koulut käyty.

Treenaamisessa nuo luonteenpiirteet näkyvät niin, että treenien väliin jättäminen on minulle ihan supervaikeaa. Kurinalaisesti ja velvollisuudentuntoisesti teen aina kaikki ohjelmaan merkityt treenit. Se on minulle helppoa, oikein näen mielessäni kuinka suoritukset seuraavat toistaan. Jos ohjelmassa on vesijuoksua, laitan vyön lanteille ja menen sinne mummojen sekaan, vaikka uiminen enemmän houkuttaisikin.

Ymmärrän toki, että juuri minun tyyppiselleni ihmiselle tietty "tottelemattomuus" ja sääntöjen tai treeniohjelman noudattamatta jättäminen voisi olla ihan hyväksi. Voisin ehkä oppia jotain ja huomata, ettei mitään kamalaa tapahdu, vaikken aina suunnitelmissa pysyisikään. Tässä minulla on kehittymisen paikka.

No, perjantaina olin jo kotiin kävellessäni miettinyt, että jos Pete tänään ehdottaisi vaikkapa leffailtaa, olisin siihen ihan valmis. Mutta eipä ehdottanut, vaan oikein kannustamalla kannusti lähtemään lenkille pimeään iltaan. Ihanan kamala sparraaja! Eihän siinä enää mitään muuta voinut kun laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä vilkkuva heijastinliivi päällä pimeään Otaniemen rantaan juoksemaan.



Niin jäi sekin kehittymisen paikka käyttämättä, mutta tuli sentään treenattua viikon päästä juostavaa puolimaratonia varten.

Ensi kesän päätavoite: Ironman Hamburg

Joitakin viikkoja sitten tein päätöksen ensi kesän pääkisani suhteen. Se on jo kolmantena kesänä peräkkäin täyden matkan Ironman, tällä kertaa hansakaupunki Hampurissa. Kokeillaan nyt taas vaihteeksi vähän pohjoisempaa sijaintia, jospa välttyisimme paahtavalta helteeltä!

Kuva Vichyn pyöräreitin varrelta.

Hampurin kisa järjestetään ensi vuonna ensimmäistä kertaa. Viime kesänä kilpailin myös ensimmäistä kertaa järjestetyssä Ironman 70.3 Jönköping -kisassa, ja siellä kaikki sujui kuin vanhoilla tekijöillä. Hampurissa on jo monta vuotta järjestetty ITU:n kisoja, olisikohan sama järjestäjäporukka tämän uudenkin kisan takana?

Hampurissa hyvää on pohjoisen sijainnin lisäksi hyvä hotellikapasiteetti, helppo saavutettavuus ja ajankohta, 13.8.2017. Mukavasti ehtii taas koko kesän treenata ennen kisaa. Saksaakin on aika monta vuotta tullut opiskeltua, joten kielenkään suhteen ei pitäisi tulla ongelmia. Myös Pete lähtee Hampuriin kisaamaan, samoin pari treenikaveriamme. Varmasti kiva matka ja kisa siis tiedossa ainakin seuran suhteen!

Reittikarttoja ei vielä ole julkaistu, mutta se tiedetään, että uinti on kahtena kierroksena, samoin pyörä ja juoksussa kierroksia on neljä. Saattaa olla vähän teollista satama-atmosfääriä tiedossa tässä urbaanissa kisassa. Maali on toki Ironman-tyyliin Raatihuoneentorilla kaupungin keskustassa. Hampurissa perusmatkalla pari vuotta sitten kilpaillut ystäväni tiesi salilla tavatessamme kertoa, että järvessä on likainen vesi. Saa nähdä, miltä se tuntuu ensi vuonna.

Ilmoittautumisten jälkeen varasimme jo lennot, hotellin ja vuokrasimme pyörälaukutkin, joten perusasiat alkavat olla kunnossa. Sellainen vinkki minulla on pyörälaukkujen suhteen, että kannattaa varata niille myös paikat lennolta. Se ei ainakaan Finnairilla onnistu suoraan varauksen yhteydessä, vaan pitää soittaa asiakaspalveluun ja tehdä varaus sitä kautta. Jos pyörälaukku ei mahdukaan koneeseen, verkossa tehdyn lentolipun voi perua 24 tunnin kuluessa. Kannattaa siis hoitaa asia kerralla kuntoon.

Testissä Suunto Spartan Sport

Noin kuukausi sitten sain viikonlopuksi kokeiltavaksi Suunto Spartan Sport -sykemittarin. Työkaverini oli saanut sen Suunnolta vähän pitempään testiin, ja ystävällisesti tarjosi minullekin mahdollisuutta sitä kokeilla. Kello tuntui kädessä mukavalta, ranneke oli miellyttävän tuntuinen ja kello yllättävän kevyt. Voisin kuvitella käyttäväni sitä arkikellona.

Valitettavan huonolaatuinen kuva, sori!

Muutin hieman viikonlopun treeniohjelmaa, jotta pääsin kokeilemaan kelloa myös pyöräilyssä. Minulla on triahtlon-pyörässäni Stages -wattikampi, ja sen yhdistäminen Spartan Sportiin sujui ihan ongelmitta. Lyhyen perehtymisen jälkeen en kuitenkaan keksinyt, miten mittari olisi pitänyt kalibroida. Garmin Edge 500 -pyörämittarini kalibroin ennen jokaista ulkona ajamaani lenkkiä, mutta nyt se jäi siis tekemättä.

Reitti kulki pitkin Espoon ja Helsingin rantoja. Jo siinä ajaessanikin huomasin, että yhteys ranteessa olevan mittarin ja wattikammen välillä toimi huonommin kuin Garmin Edgen ja kammen välillä. Garmin Edge on minulla minulla kiinni ohjaustangossa, josta sen myös helposti näkee toisin. Ranteessa olevan kellon kanssa on vähän hankalampaa. Jos joskus hankin Spartanin, ehkä pidän sen Garmin Edgen kuitenkin pyöräillessä vielä mukana näytön ominaisuudessa, ja siirrän treenit Movescountiin ja Stravaan vain Spartanista. Toistaiseksi en pidä nykyistä sykemittariani ranteessa lainkaan pyöräilyjen aikana, vaan siirrän pyörädatat eri palveluihin Garminista.

Kävin kellon kanssa myös uimassa, ja harmillisesti unohdin sykevyön kotiin. Ei jotenkin tullut mieleen ottaa sitä mukaan, kun en ole sellaista uidessa tottunut käyttämään. En siis tiedä, miten sykemittaus olisi vedessä toiminut. Sen kuitenkin huomasin, että Spartan Sport mittasi uidun matkan tarkemmin kuin nykyinen kelloni Ambit2 S.

Puutteita ja keskeneräisyyksiäkin Spartan Sportissa toki oli. Pyörälenkille olisin halunnut konfiguroida treenin aikana kellon näytöllä näkyvät tiedot, mutta se ei vielä ollut mahdollista. Nyt käytössä olivat vain valmiiksi mietityt "tehdasasetukset". Kosketusnäyttö ei myöskään tällä lyhyellä kokeilulla vakuuttanut, taidan muutenkin olla enemmän painiketyttöjä. Värinäyttö oli kyllä hyvännäköinen ja selkeä.

Kaikkein tärkeintä ominaisuutta ja varsinaista syytä uuden kellon hankkimiseen, akunkestoa, en saanut testattua. Akun pitäisi kuitenkin mainospuheiden perusteella riittää myös pitkille pyörälenkeille ja hitaille Ironman-suorituksille. Toivelistalla olisi myös langaton treenitietojen siirto kellosta Movescountiin, mutta Suunto Spartanissa tiedonsiirtoon tarvitaan edelleen se johto. Se kiinnittyi kelloon pätevän tuntuisen magneetin avulla. ** KORJAUS: ei tarvitakaan enää johtoa, kun langaton siirto Movescountiin onnistuu mobiilisovelluksen kautta bluetoothilla. Tätä en kuitenkaan itse kokeillut.

Ihan heti en rynnännyt kaupoille, vaan odottelen vielä hieman. Sen verran kivalta Suunto Spartan kyllä tuntui, että uskon sellaisen vielä hankkivani. Voi olla, että jään odottamaan sellaista Spartania, joka mittaisi sykkeen suoraan ranteesta. Uskoakseni sellainen malli on tulossa vielä tämän vuoden puolella.

Konkreettisimmin kokeilusta jäi mieleen kellossa valmiina ollut askelmittari. Hämmästyin sitä, ettei siihen normaalin päivän aikana kertynyt kuin 4000-5000 askelta, jos treenejä ei oteta huomioon. Koska terveen aikuisen suositellaan ottavan 10000 askelta päivässä, otin sen tavoitteekseni. Onneksi tavoitteen toteuttamisen seurantaa varten ei tarvinnutkaan ostaa kallista uutta kelloa, vaan se hoituu iPhoneen ladattavalla ohjelmalla. Pedometer++ mittaa askelet automaattisesti niiltä reissuilta, joilla puhelin on mukana. Ja aika useinhan se on.

Tämä uusi kävelytavoite on muuttanut arkeani niin, että nykyään kävelen lähes joka aamu kotoa kolmisen kilsaa Leppävaaran asemalle. Aikaisemmin aloitin työmatkani useimmiten bussipysäkiltä 150 metrin päästä kotiovelta. Nyt jo reilun kuukauden lisääntyneen kävelyn jälkeen olen alkanut arvostaa sitä omaa aikaa, mikä minulla kävellessä on. Aikaisemmin vietin senkin osan työmatkasta tuijotellen kännykän ruutua, nyt ehdin mielessäni jo miettiä päivän töitä, treenejä tai jotain muita kivoja asioita. 

Maastopyörillä Rantaraitilla

Kuten nyt jo aika monena peräkkäisenä sunnuntaina, kävimme Peten kanssa tänäänkin maastopyöräilemässä. Tällä kertaa ei lähdetty Nuuksioon, vaan ajelimme Espoon Rantaraitin lähes päästä päähän. Ajattelimme, että se on tasainen ja että siellä on helpompi pitää syke koko ajan pk-puolella kuin metsäpoluilla. Näin olikin, kunnes edessä olivat Soukan mäet, toki myös Espoon Rantamaratonilta tutut.

Reitin alkupäässä on iki-ihana Otaniemen rantapätkä, jonka varrella on mm. teekkarien rantasauna. Aika monta kertaa sen ohi tullut juostua ja pyöräiltyä reippailuvuosien varrella. Terassia on laajennettu, ja saunan pihaan on ilmestynyt myös palju. Tänä vuonna olen seuraillut juhlintaa ohijuostessani vähän erilaisin silmin varsinkin silloin, kun olen tiennyt oman pojan olevan mukana teekkaritouhuissa.

Eilen illalla saunalla oli sillis, ja jostain oli paikalle kärrätty lunta pientä lumilautailurinnettä varten. Juostessa en malttanut pysähtyä kuvaamaan, mutta korjasin tilanteen tänään maastopyörälenkillä. Lunta oli onneksi vielä jonkin verran jäljellä. Tuo musta putki ylärinteessä oli joku reilintapainen ja vielä eilen puoliksi lumen peitossa. Kaikkea ne teekkarit keksivätkin!

Rantaraitti on kyllä ihan mielettömän hieno ulkoilureitti! Rannassa eteen avautuu toinen toistaan hienompaa merimaisemaa, ja pudonneet lehdet rapisevat kivasti renkaiden alla. Parissa paikassa piti rappusten vuoksi kiertää vähän kauempaa, mutta muuten meno oli kivan rentoa ja helppoa.

Tässä taas yhdet rappuset Soukassa.

Kotiin ajoimme pohjoista reittiä Kauklahden kautta. Yhdessä Espoon vaarallisimmista risteyksistä (siinä Ikean kulmalla) olisi Turun moottoritieltä tullut auto ajanut päälle kolmion takaa, jos emme olisi jarruttaneet. Näytti juttelevan puhelimessa se komion takaa eteen ajanut kuljettaja, pah!



Bembölen kahvituvalla pidimme pienen kahvittelutauon. Ensimmäisen kerran kävimme siellä vajaat 22 vuotta sitten ennen Jorvissa tehtyä ultraäänitutkimusta, kun odotin esikoistamme, sitä edellä mainittua teekkaria. Silloin oli aika jännää, mutta onneksi kaikki oli silloin ja on edelleen tosi hyvin.

Takaketju kireänä

Nyt kun ohjelmassa on ollut vähän kovempia juoksutreenejä,  esimerkiksi 200 ja 1000 metrin vetoja, ovat pohkeet alkaneet kiristää. 

Muutama treeni jo muutettiinkin sauvakävelyksi juoksun sijaan, mutta siitä tuli kantapäihin ja oikeaan kämmeneenkin rakko. Kaikkein eniten sauvakävelyssä tökkivätkin eniten just ne sauvat. Mokomat tikut alkoivat ärsyttää jo vajaan tunnin kävelyn jälkeen. 

Tällä viikolla sain vaihdettua sauvakävelyn työmatkapyöräilyyn ja puolen tunnin hipsuttelulenkkiin ja oli kyllä paljon kivempaa. Jouduin tosin kerran pysähtymään pohkeita venyttelemään.

Tänään pääsin vihdoin osteopaatin käsittelyyn. Selvisi, ettei pohkeissa sen kummemmin ollutkaan mitään vikaa tai jumia, vaan koko takaketju (alaselkä, takareidet, pohkeet) on kireä. Osteopaatin käsittely varmasti auttoi asiaa, ja myös omatoiminen venyttely kuulemma kannattaa. Se on taas jäänyt liian vähälle.

Pikkuhiljaa kropan pitäisi myös alkaa tottua vähän ahkerampaan ja kovempivauhtiseen juoksuun. Toivottavasti näin käy vielä ennen Rautaveden puolimaratonia 5.11.!

Nyt illalla kävin juoksemassa pimenevällä Otaniemen urheilukentällä 200 m vetoja. Taisi osteopaatti saada takaketjun vähän parempaan kuntoon, kun nopein veto oli melkein seitsemän sekuntia nopeampi kuin edellinen ennätys ja itselle kovavauhtiseen juoksuun lähteminen oli kerrankin helppoa! Ennätyssarjaa olen tosin alkanut kerätä vasta tänä syksynä. Aika kivalta tuntuu tuo kelloa vastaan juokseminen, etenkin silloin kun se sujuu. 

Suljettujen ovien takana

Miten ihmeessä minulta oli kokonaan mennyt ohi tieto siitä, että Tapiolan uimahalli on ollut kiinni jo kesäkuun alusta lähtien? Eilen menin suurin toivein bussilla töistä Tapiolaan ajatuksena kolmen vartin  vesijuoksu aurinkoisessa hallissa. Kun sitten kävelin Tapiolan keskusaltaalle, huomasin, että osa hallin ikkunoista on peitetty ja piha aidattu. Aloin aavistella pahinta.

Pienellä googlailulla selvisi, että hallissa on meneillään iso remontti ja että se avataan aikaisintaan maaliskuun alussa. 

No eipä ihme, että Leppävaaran hallissa oli keskiviikkona niin paljon uimareita työpäivän jälkeen, ettei omaa treeniä olisi pystynyt uimaan edes nopeiden radalla. Onneksi silloinkin pääpaino oli vesijuoksussa, ja vartin radantahtinen uinti oli ihan tarpeeksi. Vesijuoksuun oli kyllä ihan ruhtinaallisesti tilaa uudessa 25 metrin altaassa. Vieressä harjoiteltiin taitouintia, ja se oli tosi mielenkiintoisen näköistä touhua.

No, takaisin Tapiolaan uimahallin suljettujen ovien taakse. Tsemppi ei riittänyt enää siihen, että olisin lähtenyt Leppävaaraan, vaan treeni jäi väliin. Oivoi.

Juoksu, juoksu, vesijuoksu

Nyt puolimaratonille treenatessani on ohjelmassa ollut aika paljon juoksua ja etenkin intervallitreeniä. Tykkään juosta nämä treenit radalla, kun siellä on aina tasaista ja matka niin helposti mitattavissa. 

Kyllähän siinä Suunnon Ambit2 S:säkin näkyy juostu matka, mutta se tuppaa olemaan aavistuksen liian optimistinen, toisin sanoen piippaa kilsan juostuksi jo noin 950 metrin jälkeen. 

Meitä lähin juoksurata on Otaniemessä noin kolmen kilsan päässä ja yleensä olen ajanut sinne Jopolla rantoja pitkin. Vain joskus heikkona hetkenä olen turvautunut autoon. Näin oli esimerkiksi viime viikon keskiviikkona, kun kävimme Peten kanssa juoksemassa 30 minuutin testijuoksun tuulessa ja tuiskussa. Taas oli treenikaveri tarpeen, kun sisäsyntyinen motivaatio ei ollut säästä johtuen ihan korkeimmillaan. Meidän kanssa samaan aikaan radalla oli myös joku Triathlon Suomen juoksutreeniporukka. 

Oli synkkä ja myrskyisä ilta, ja silti lähdettiin lenkille.

Vaan tuli se testijuoksu onneksi juostua, ja sen jälkeen olen juoksennellut 200 ja 1000 metrin vetoja eri vauhdeilla. Parilla viime kerralla olen onnistunut myös minulle vaikeammassa asiassa eli nousujohteisuudessa. Olen osannut säästää voimia loppuun niin, että viimeisimmillä veroilla mennään kovinta vauhtia. Siitä on tullut mukavia onnistumisen elämyksiä, vaikka itse vauhdista en niitä olekaan saanut. Testijuoksussakin sivusin viime syksyn kehnointa tulosta.

Vesijuoksu on myös tehnyt paluun ohjelmaan, tällä kertaa vammoja ehkäisevässä tarkoituksessa. Se vastaa kuulemma huonoa hierontaa. Kerran oli yksi vartin pyrähdys uintitreenin jälkeen, tänään juoksin Leppävaaran uudessa altaassa kokonaiset 45 minuuttia. Yritin lainata yhden työkaverin asennetta, hän kun kertoi rakastavansa vesijuoksua. Minulla ne vahvimmat myönteiset tunteet herättää uinti. Siksi palkitsin itseni tänään kymmenen minuutin uinnilla vesijuoksun jälkeen. Ensin työ, sitten huvi.

Uintiradalla oli kyllä niin täyttä ja "nopeallakin" radalla niin eri vauhtista porukkaa, että oli ihan hyvä ettei uinti ollut tänään se pääasia. Alkaa olla jo aika ikävä Märskyä, joka ilmeisesti aukeaa remontin jälkeen vajaan kolmen viikon kuluttua 21.10.

Peten haastis: Cannondale Cujo One

Meidän perheeseen tuli uusi pyörä tällä viikolla, kun yhtenä iltana kävimme hakemassa ison pahvilaatikon Kampin Matkahuollosta. Paketissa oli Cannondale Cujo 1.

Nyt kun on pyörä on saatu onnellisesti kotiin, kasattu ja ensimmäisellä kunnon lenkilläkin käyty, suostuttelin Petrin kertomaan uudesta pyörästään enemmän itse.

Kerro pyörän hankintaprosessista

Maastopyöräilystä on muodostunut mulle parin viime vuoden aikana syyskauden PK-homma. Olen ajanut useamman vuoden pojalle yleispyöräksi (koulumatkat yms.) noin 6 vuotta sitten ostetulla parin sadan euron 26 jäykkäperärohjakkeella. Siitä lakkasivat jarrut toimimasta niin ajattelin että nyt on aika hommata mulle eka oma maastopyörä.

Alkoi ankara guugletus. Mitään välinetuntemusta ei aiheesta ollut. Tämä vaihe kesti noin kuukauden. Maastopyörän ostaminen on aika paljon vaikeampaa kuin maantie- tai triathlon-pyörän: Rengaskoko, jäykkäperä vai täysjousto, overmountain, trail, XC-trail, Enduro, fat bike jne. Hintahaitaria riittää kuten muissakin pyörissä.

Noh, lopulta lähti muotoutumaan preferenssi 27.5 puoliläski jäykkäperä. Prosessi oli pääosin epätieteellinen ja mielikuviin perustuva. Ajattelin mm. että puoliläskipyörä 27.3 x 3.0 on vanhukselle täysjouston korvike mutta ihan kunnon läski taas tuntui liian radikaalilta.

Ensin katselin Cannondalen Beast of the East retro-lämmitystä mutta mielestäni oli aika kovan hintainen. Kuin tilauksesta Cannondale julkaisi 2017 vuodelle tästä halpisversion nimellä Cujo, jossa oli kolme varustetasovaihtoehtoa. Kalleimmassa oli SRAM 1 x 11 vaihteisto ja se viehätti, hyvät osat muutenkin. Yksinkertainen ja tyylikäs pyörä kuitenkin kohtuuhintaan.

Miten päädyit ostamaan pyörän netistä? Kävitkö kivijalkaliikkeissä katselemassa?

Cujo on niin uusi malli että nettikaupoissakin sitä oli vain pitkillä toimitusajoilla. Arvelin että LBS:ssä toimitusaika olisi myös pitkä ja en lähtenyt kyselemään, vaikka mieluusti haluaisin tukea LBS:ää aina kuin mahdollista. Lopulta nappasi UK:laisesta Cyclestoresta, pyörä heti toimitukseen ja vähän yli satasella sai vielä valkata "ilmaista" kamaa kaupantekijäisiksi.

Mistä yllätyit tämän päivän pitemmällä lenkillä?

Pyörä istui heti koon puolesta täydellisesti ja ajaminen oli täysin luontevaa. 1 x 11 vaihteisto oli juuri niin hauska kuin ajattelin, helppoa ja toimivaa. 3.0 -renkaat pysyy suossa ja mudassa todella hyvin "pinnalla", kivet ja juurakot ylittyy aivan eri tyylillä kuin aiemmin. Omalle painolle säädetty korkealaatuinen etuhaarukka oli myös aivan uusi kokemus, pyörä pysyy käsissä ja kontrollissa.

Tuliko pettymyksiä?

Vaikutti siltä että perusvauhti tasaisella hiekka- tai asfalttitiellä on alhaisempi kuin vanhalla pyörällä, vaimo pysyi tasaisella paremmin matkassa kuin aiemmin. Toisaalta se voi johtua siitä että vaimon pyöräkunto on parantunut, mulla se on pysynyt tämän vuoden aika samana viime vuoteen verrattuna. Maastopyörällä en keskareita mittaile joten tämä ei ole sinänsä tärkeää. Toisaalta jos joutuu lenkille kovakuntoisten cyclocross-pyöräkuskien kanssa niin kyyti tulee olemaan kylmää.

Haluatko kertoa vielä jotain muuta?

Läskipyörän sisurit painaa kuulemma noin 1,5 kiloa, joten varmaan puoliläskin sisurit noin kilon. Cujon vanteet ja renkaat ovat "tubeless ready", joten siinä on selvitettävä asia että miten niistä tehdään tubelessit ja kuinka hyvin mahtavat kestää.  Kilo pois pyörivästä massasta on paljon, ja sillä voisi saada vähän lisää vauhtia tasaisella ajoon.

Meidän pyörät Pirttimäen kahvilan pyöräparkissa. Ja Peten varjo.