Ei kahta ilman kolmatta

Tämä meidän perheen triahtlontarina alkoi siitä, kun reilut kahdeksan vuotta sitten  ensin innostuin juoksemisesta ja reilu vuosi sen jälkeen selän välilevyn pullistuman jälkeen triathlonista. Opettelin uimaan ja ensimmäisenä triahtlonkesänä ostin maantiepyörän, jonka sain käsiini pari päivää ennen Kiskon perusmatkaa vuonna 2010.

Jo seuraavan vuoden kisaan olin saanut houkuteltua mukaan mieheni Peten. Hänet olin patistanut liikkumaan jo vuosia aikaisemmin, kun ostin lahjaksi sykemittarin tapaamisemme 10-vuotispäivänä vuonna 1997. Hänellä oli silloin jonkin verran ylipainoa ja minua ärsyttävä tapa poltella pikkusikareita. Se sykemittari ja töistä löytynyt kokeneempi treenikaveri kuitenkin motivoivat häntä ensin pyöräilemään ja sitten juoksemaan. Jossain vaiheessa onneksi jäi se polttelukin.

Nyt olemme jo useamman vuoden treenanneet ja kilpailleet yhdessä. Vuosien varrella saimme poikammekin innostumaan lajista. Kävin hänen kanssaan mm. samoissa Heltrin uintitreeneissä; hän kun tuntui aika helposti oppivan vaparin tekniikan ja veikin perheen uintikuninkuuden samantien.

Vuonna 2013 osallistuimme kaikki kolme Joroisten puolimatkalle. Poikamme sarjassa oli vain kaksi osallistujaa, ja koska kyseessä oli SM-kilpailu, hän voitti ensimmäisessä puolimatkan kisassaan hienosti SM-hopeaa.

Peten kanssa olemme jatkaneet harjoittelua ja kisaamistakin, mutta poikamme elämässä on viime vuodet riittänyt niin paljon kiireitä (yo-kirjoitukset, pyrkiminen korkeakouluun, töitä pyöräkaupassa, varusmiespalvelus, opintojen aloittaminen), ettei triathlonille ole juurikaan jäänyt aikaa.

Reilu vuosi sitten saattelin pojan viimeistä kertaa Santahaminaan.

Niinpä ilahduin kovasti, kun yhtenä joulukuisena päivänä töistä kotiin tullessani näin hänen lukevan Joe Frielin Triathletes' Training Biblea. Ostin kirjan monta vuotta sitten, enkä päässyt sen lukemisessa juuri alkua pitemmälle. Sama juttu Petellä, ei jaksanut lukea. Poikamme sen sijaan luki kirjan ja teki sen perusteella itselleen seikkaperäisen treeniohjelman. A-kisakseen taisi laittaa Kisko Triathlonin ensi kesänä.

Isä ja poika lähdössä maastopyörälenkille reilut pari vuotta sitten.

Nyt ovat siis triathlontreenit alkaneet myös pojallamme muutaman vuoden tauon jälkeen. Pyöräkaupassa työskentelystä on mm. se hyöty, että hänellä on nyt oikean kokoinen, hieno Colnago-maantiepyörä. Märkäpuku sen sijaan saattaa olla jäänyt hieman pieneksi. Alustavasti on puhuttu torstai-aamun yhteisistä uintitreeneistäkin, mutta hän ei kuulemma ole oikein aamutreeni-ihmisiä. Miten voi niin sanoa, joitakin vuosia (parikymmentä?) sitten herätti meidät joka aamu kukonlaulun aikaan?

Mallorcan pyörälomalle huhtikuussa meitä ainakin lähtee nyt kolme!