keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Puolieroja

Joulu- ja tammikuu taisivat mennä ohi ilman yhtään työmatkapyöräilypäivää. Siihen oli tietysti monta "hyvää" syytäkin (matka, allergiatestit, pimeys, lumi, kylmyys ja mitä kaikkea), mutta eilen sain itseni taas liikkeelle pyörällä ennen seitsemää. Sen verran lunta oli kevyen liikenteen väylillä, että menomatkaan meni 45 minuuttia ja kotiinpäin ennätyksellisesti jopa yli 50 minuuttia. Aika paljon reilun kymmenen kilsan matkalla.

Ennen hidasta kotimatkaa olin tosin ajanut Wattbikella maksimiharjoituksen, joten superkevyeen rullailuun oli ihan hyvä syy. Treenissä piti ajaa neljän minuutin vetoja niin kovaa kuin pystyy ilman, että tehot putoavat. Pyrin pitämään tehot vetojen aikana 190-200 watissa, ja kyllä siinä puna nousi vähitellen poskille. Neljä minuuttiakin voi tuntua todella pitkältä ajalta! Palautusaikaa vetojen välillä oli muutama minuutti. Wattbikella ajaessa huomaa helposti, miten iso merkitys pyörityksellä on tehoihin. Kun pyörittämiseen keskittyy, tehot nousevat heti. Myös puoliero on minulla aika iso, oikealla jalalla on paljon helpompi pyörittää kampea kuin vasemmalla.

Tänään kävin töiden jälkeen kahvakuulatunnilla työpaikan salilla. Hyvän hien sielläkin sain päälle, ja ohjaaja vaikutti ammattitaitoiselta. Hän kävi joissakin liikkeissä vähän korjaamassakin liikeratojani, kun kuula ei mennyt tarpeeksi läheltä vartaloa. Puoliero on selkeä myös käsissä: vasemmalla kädellä en jaksa yhtään niin hyvin kuin oikealla. Onneksi tunnilla tehtiin paljon liikkeitä vain yhdellä kädellä. Oli sitten pakko sen vasemmankin käden vähän tsempata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti