lauantai 9. helmikuuta 2013

Ruuhkaa trainerillä

Mökille piti mennä tänäkin viikonloppuna, mutta sunnuntain pitkän hiihtolenkin takia jäimme kuitenkin kotiin. Olisimme ehtineet olla perillä vain vajaan vuorokauden, sää oli huono ja lumitöitäkin oli odotettavissa. Ehkä sitten talvilomalla mökkeillään vähän pitempään. Toivottavasti.

Trainerilla meinasi olla ruuhkaa sen jälkeen, kun päätimme illalla mennä leffaan. Meiltä kaikilla kolmella oli traineritreeni suunnitelmissa, mutta aikaa ennen leffaa oli vähänlaisesti. Ratkaisin asian ajamalla reilun tunnin ulkona lumisateessa. Se oli ihan makeeta, vaikka lumisöheröä oli koko matkalla. Ajoin Lauttasaareen ja sieltä takaisin kotiin Kaskisaaren ja Otaniemen kautta. 15 kilsaa tuli mittaa lenkille ja reilu tunti meni.

Allergiatestit saatiin päätökseen perjantaina, ja illalla pääsinkin taas osallistumaan Heltrin kuntopiiriin. Etukäteen ajattelin, että helpolla menee kun en neljään päivään ollut tehnyt juuri mitään. Raskaalta se kuitenkin tuntui, ja hiki päässä sai hyppiä ja punnerrella. Mukava positiivinen fiilis oli taas salissa. Alkupitojen ja kuntopiirikierrosten jälkeen tehtiin vielä lihaskuntojuttuja, ja eilen mukana oli vielä taustamusiikkiakin. Jännää seurata, mihin tämä kaikki nyt kevään mittaan johtaa, kun nyt mukana on jo musiikkiakin.

Sen kyllä huomasin, että aika helposti sitä saa päivät ja illat täytettyä ilman kuntoiluakin. Mukavinta oli torstai-iltana käydä seuraamassa tyttären ratsastustuntia pitkästä aikaa. Aina tallille ajaessa tulee kesän pyörälenkit mieleen, samoissa maisemissa kun ajellaan. Jos oikein positiivisesti ajattelee, maantiekauden alkuun on vain pari kuukautta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti