Jotain piti kuitenkin täksi päiväksi keksiä, ja lähdin uimaan Kaitalammelle. Olen jo jonkun aikaa seuraillut Facebookissa Kaitalampi Open Water -ryhmän postauksia, ja menin nyt ensimmäistä kertaa mukaan porukkauinnille. Meitä oli kymmenisen innokasta lähdössä veteen klo 14:n maissa. Vesi oli 22-asteista, joten uin ilman märkäpukua. Ei tuntunut kylmältä vesi lainkaan, mutta kyllä Kaitalammessakin jotain pieniä vihreitä hippuja näkyi. Uimme lähes koko järven päästä päähän, yhteensä 2200 metriä. Porukassa oli todella kovia uimareita ja sitten meitä muita. Rannalla oli paljon porukkaa hellepäivää viettämässä ja mm. grillailemassa.
Siinä uidessamme merivartioston helikopteri lenteli todella matalalla järvenkin yllä etsiessään sairaskohtauksen saanutta marjastajaa. Hänet löydettiin onneksi nopeasti ja lennätettiin Meilahteen saamaan hoitoa. Tämänkin luin Metrosta. Aavistuksen stressaavaa oli se helikopterin säksätys ja lentely ihan yläpuolella, ja erämaafiilis jäi tällä kertaa puuttumaan. Hienoa tietysti, että apu oli lähellä ja marjastaja löytyi. Taitavia ovat tähystäjät, kun löytävät metsästä juuri sen yhden apua tarvitsevan henkilön satojen muiden joukosta.
Kaitalampi on nimensä mukaisesti kaita. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti