Mökkiä suojatessa tuli kyllä vähän ikävä vanhaa broadsheet-kokoista Hesaria. Olisi selvitty vähemmällä teipillä.
Haalistunut valkoinen, ei menisi enää edes "tanskalaistyylisen huolettomasta". |
Sunnuntaina kävin juoksemassa vetoja. Alku meni kyllä ihan hyvin, mutta loppua kohden vauhti hyytyi. Jälkiviisaana ajattelin, että olisi varmaan pitänyt edellispäivänä syödä ja varsinkin juoda paremmin. Lievää nestehukkaa epäilen jaksamattomuuden syyksi. Illan uinti tehtiin mökkijärvessä ilman märkäpukuja. Se on vaan niin paljon kivempaa.
Tänään kävimme ajamassa pyörällä lyhyitä vetoja. Huomaamattani tein niitä pari enemmän kuin oli tarkoitus, toivottavasti ei niiden takia ole sitten koko lauantain kisa pilalla! Olin kerran aikaisemminkin ajanut vastaavan treenin, ja silloin vetoja piti tehdä viisi, ja tänään ohjelmassa oli kolme. Siitä se sekaannus varmaan johtui. Tässä pysähdyin tsekkaamaan oikean vetojen määrän puhelimesta, kun päässä oli vihdoinkin alkanut vähän raksuttaa:
Viisi vai kolme: kolme! |
Joroisille on luvattu aika viileää keliä. Tällä hetkellä Forecan ennusteen mukaan lämpötila on lauantaina 18 astetta, tuulta 5 m/s ja sadetta 83 %:n todennäköisyydellä. Tämänpäiväisen lenki olosuhteet olivat melkein samat: +15 astetta (lähtiessä), tuulta 6 m/s ja aurinkoista. Kylmä ei tullut, kun ajelin lyhyillä hihoilla ja shortseilla. Sade olisi tietysti voinut kaiken muuttaa. Jos Joroisilla on alle 16 astetta lämmintä, laitan sukat jalkaan jo ekassa vaihdossa ja jos sataa lisään varustukseen ainakin irtohihat, ehkä myös tuuliliivin.
Geeliostoksille pitäisi vielä loppuviikosta ehtiä, muuten alkaa kaikki olla kisaa varten valmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti