Onni on uudet tossut

Minulla on ollut ongelmia sopivien juoksukenkien löytämisessä jo vähän pitempään. Alkuvuodesta ostin Sauconyn Fastwitchit, ja keväämmällä Brooksin PureFlow't. Molemmissa kengissä ongelma oli se, että vasemman päkiän reunassa oleva kovettuma alkaa hiertää vajaan puolen tunnin juoksun jälkeen.   Pahimmillaan on kovettuman alle tullut kokonaan uusi iso rakko. Vika on jalassa, ei kengissä. Pari kuukautta sitten yritin ratkaista ongelmaa teippaamalla kengän pohjalliseen pelotin, joka tukisi jalan romahtanutta poikittaisholvia ja estäisi hiertymän. En ilmeisesti osannut laittaa pelottia juuri oikeaan kohtaan, sillä ongelma jatkui.

Viime perjantain lenkillä päkiä tuli taas kovin kipeäksi jo parinkymmenen minuutin juoksun jälkeen. Ymmärsin, etten pysty niillä kengillä juoksemaan yli neljää tuntia, kun jo yksikin on yhtä tuskaa. Päätin siinä samassa ostaa vielä kolmennetkin uudet lenkkarit tänä vuonna ja kokeilla onneani niiden kanssa. Lauantaina kävin kaupoilla, ja ostin Newton Distancet. Ajattelin, että niillä juostessa juoksuasento ja jalkojenkin asento todennäköisesti muuttuisivat aika paljon. Ja muutoshan olisi tässä tapauksessa hyvä! Kokeilin Newtoneita viitisen minuuttia juoksumatolla, ja siinä ne tuntuivat hyviltä. Tosin Sauconyt ja Brooksitkin ovat tuntuneet ihan hyviltä vielä viiden minuutin jälkeen...

Pienellä jännityksellä lähdin siis sunnuntaina juoksemaan Newtoneilla kahden tunnin lenkkiä. Olisi ehkä ollut parempi totutella uusiin kenkiin vähitellen, mutta nyt ei oikein ollut vaihtoehtoja. Vanhoilla lenkkareilla ongelmia olisi tullut varmasti, uusista en vielä tiennyt. Otin puhelimenkin mukaan, jos vaikka pitäisi soittaa Pete hakemaan minut kotiin kesken kaiken. Yllättävän hyvin se meni eikä apujoukkoja lopulta tarvittu, vaikka jotain tuntemuksia jaloissa olikin. Juokseminen tuntui kevyeltä ja askel rullaavalta, joten olin hyvissä fiiliksissä ja ainakin toistaiseksi uusiin kenkiin tyytyväinen.

Pientä päivitystä on tapahtunut myös tri-pyöräosastolla: sain käyttööni nyt syksyn ajaksi meidän perheen Zippit. Sovimme jo kiekkoja hankittaessa, että saan ottaa ne alle Kalmarin kisan jälkeen. Senkin sovimme, että kiekoilla ajaa jatkossa se perheenjäsen, joka treenaa Ironmanille. Ensi kesänähän se on meidän perheessä (taas!) Pete. Aika lyhyeksi tämä kokeilu siis jää. Lauantaina kävin ajamassa parin tunnin lenkin, ja mukavaltahan nuo tuntuivat. Kuin olisi pilvellä ajellut tai jopa leijaillut. Minun hitailla vauhdeillani kiekoilla ei ole juurikaan merkitystä, mutta onhan noilla kivempi ajella.

Harmillisen vähän (melko lähellä nollaa!) on maantielenkkejä lähiviikkojen ohjelmassa, johtunee siitä tulossa olevasta maratonista. Tavoiteaika maratonille on muuten mietittynä: yritän juosta kovempaa kuin Petri Kalmarin Ironmanilla eli alle 4:27. Katsotaan miten käy!

Petri ui, pyöräili ja juoksi Kalmarissa

Nyt kun Kalmarin kisasta on jo viikko, on täällä ehditty fiilistellä ja sairastellakin. Petellä on nyt kurkussa joku streptokokki ja menossa antibioottikuuri. Tyttärelläkin on flunssa. Jos nyt vielä yksi pieni muistelu matkasta, kas tässä:

Ennen matkaa pohdin noin 80 euron arvoisen VIP-katsojalipun ostamista, mutta lopulta päätin jättää sen hankkimatta, kun tuntui ettei se ihan sen arvoinen ollut. Tätä päätöstä kaduin hieman uinnin lähtöalueella, VIPit kun pääsivät laiturille katsomaan ja me tavikset jäimme köyden taakse kauemmaksi. Siksi uinnin lähdöstä ei minulla oikein ole hyviä kuviakaan.

Ennen lähtöä. Joku parka tuli tuohon eteen pukemaan märkäpukua vain pari minuuttia ennen lähtöä.

Siellä jossain ne ui. Silta näkyy hienosti.

Uinti oli kaksi kierrosta noin 1500 metrin mittaisella radalla ja sitten loput 800 metriä rannan suuntaisesti rampille, josta noustiin ylös. Aika ahdasta oli, ja järjestäjä onkin jo ilmoittanut, että ensi vuonna uintireitti on erilainen.

Pete keskellä kuvaa.

Jäin paikalle katsomaan vielä viimeisiäkin uimareita. Ainakin parille vanhemmalle miehelle nousi tässä tie pystyyn, kun eivät suoriutuneet uinneista säädetyssä 2 h 20 min maksimiajassa. Olivat molemmat kyllä niin väsyneen näköisiä jo merestä noustessaan, että tokkopa olisivat jaksaneet kisaa loppuun vaikka olisivat reitille päässeetkin.

Tässä välissä kävin hotellilla syömässä toisen aamiaisen (ensimmäisen olin syönyt jo 4.30 Petrin kanssa), ja lepäilemässä puolisen tuntia. Pyöräreitti lähti vaihdosta Öölantiin noin 122 kilsan pituiselle kierrokselle. Kisaa edeltävänä iltana olin laskenut, mihin aikaan Petri ehkä olisi tulossa Kalmarin kääntöpaikalle. Aikalailla ennakoidussa aika-ikkunassa näin kävikin, ja sain napattua hyvävoimaisesta kisaajasta kuvan kääntöympyrässä. Tähän mennessä olin nähnyt useamman jo ko. ympyrässä keskeyttävän. Taisi tuuli tehdä heille tepposet. Toki suurin osa kilpailijoista ajeli tässä hymyssäsuin, kun kannustuskin oli raivoisaa.

Seuraavaksi kävelimme yhden toisen suomalaisnaisen kanssa pyörän vaihtopaikalle. Olimme tutustuneet jo laivalla, kun olimme samassa porukassa. Vähän aikaa piti odottaa, jotta pääsimme ihan aidan viereen.  Siinä kuitenkin olin jo hyvissä ajoin ennen Peten saapumista vaihtoon. 

Pois pyörältä noustiin tässä.

Petrin edellä alla olevassa kuvassa juoksee Jupis.

T2.

Juoksu oli kolmena kierroksena. Petrin taktiikkana oli kävellä ainoastaan huoltopisteillä, joita oli noin kahden kilsan välein. Tässä tyylinäyte ekalta kierrokselta, noin 10 kilsan kohdalta. Tylsää ei ollut meillä katsojillakaan missään vaiheessa, kun tuttuja suomalaisia oli kisassa niin monta. Hurrasimme heille kaikille, heiluttelimme lippua, kilkatimme lehmänkelloa ja vähän huusimmekin.

Vielä nousee peukut

Aina tuli hyvä mieli, kun näin Peten juoksevan. Meno näytti vahvalta joka kierroksella, eikä mitään suurempia ongelmia näyttänyt olevan. Niin moni juttu voi näin pitkällä matkalla mennä pieleen, että olin oikein helpottunut kun maaliinpääsy alkoi vähitellen varmistua.

Toisella kierroksella samassa kohdassa.

Toisen kierroksen jälkeen kahden hengen kannustusjoukkomme siirtyi katsomaan kisaa noin 150 metrin päähän maalista. Aika moni kilpailija jaksoi tässä vielä kiittää yleisöä ja nostattaa huutomyrskyn taputtamalla itse tai nostelemalla käsiä sivulle. Tunnelma oli hieno.

Alla Petri juoksemassa maaliin.

150 metriä  vielä.

Maaliintulon jälkeen kaikista kisaajista otettiin valokuva. Kaikilla kilpailijoilla oli oma saattajansa, ja niin Petekin siirtyi pian kuvanoton jälkeen"Athlete Gardeniin" palautumaan. Ehdin kuitenkin halata ja antaa onnittelupusut ennen sitä.

Ironman.

Kannustuskaverini kanssa lähdimme jätskille läheiseen ravintolaan, ja tuskin olin saanut banana splittini syötyä, kun Petri jo soitti kertoakseen olevansa valmis lähtemään hakemaan pyörää ja pussukoita vaihtoalueelta. Kaikki löytyi sieltä mistä pitikin. Pienen hotellipysähdyksen jälkeen kävimme vielä kävelemässä Kalmarin keskustassa ja nauttimassa hienosta fiiliksestä.

Niin hyvä maku kisasta jäi, että Petri ilmoittautui jo ensi vuodenkin Kalmarin kisaan. Minä en lähde silloin mukaan, sillä samana päivänä on Tahko Triathlon. Olen kyllä tosi onnellinen siitä, että minulla oli mahdollisuus olla mukana tällä ensimmäisellä Ironman-matkalla. Siitäkin olen jo nyt iloinen, ettei se jäänyt viimeiseksi.

Lisää ottamiani kuvia löytyy täältä. Niitä saa vapaasti käyttää ja jakaa.

Kohtaaminen

Teräsmieheni vain lepäilee, ja minulla jatkuvat maratontreenit. Treenien lisäksi olen pyöräillyt töihin ahkerasti joka päivä. Yllättävän helposti se sujuu, ja kelitkin ovat olleet enemmän kuin suotuisat. Tänäänkin paistoi heti aamusta aurinko, ja meri oli tyyni. Vaihtelen vähän pyöriä päivittäin fiiliksen mukaan, viimeiset pari päivää olen ajellut maantiepyörällä. Peruskestävyyssykkeillä mennään, ja vauhti on siis useimmiten maltillista. Yleensä työmatka on mukavaa ajatusten nollausta, mutta aina joskus tapahtuu jotain mikä jää mieleen kummittelemaan vähän pitempäänkin.

Tällä viikolla sattui yksi sellainen tilanne Rajasaarentiellä Helsingissä, kun ajoin yhden toisen pyöräilijän perässä alamäkeen rantaa kohti. Olimme ajoradalla, sillä pyörätie on tuolta kohdin suljettu viemärityön vuoksi. Vastaan tuli pieni keltainen Skoda, ja hämmästys oli suuri, kun se ei siirtynytkään tulosuunnassaan oikealle. Auto tuli siis meitä kohti, ja blokkasi edessäni ajavan pyöräilijän ajolinjan kapealla tiellä. Edelläni ajava pyöräilijä ehti juuri ja juuri pysähtyä, kun ei ohi mahtunut ja niin minäkin pian siinä perässä. Seurasi mielenkiintoinen keskustelu:

- Mitä, meinaatko ajaa päälle? Tossa on toisella puolella ainakin metri tilaa!
- Ajakaa pyörätiellä! Tossa on vieressä pyörätie!
- Se on suljettu, ei siellä voi ajaa.
- No soita poliisille!

Autoilija hermostui ilmeisesti huomattuaan olleensa väärässä, ja alkoi jo irrotella turvavyötään ikäänkuin olisi nousemassa autosta nyrkit pystyssä. Pelkääjän paikalla (kirjaimellisesti!) istunut rouvashenkilö sai häntä sen verran rauhoitettua, että tappelulta vältyttiin ja tilanne kuivui kokoon. Siinä alkoi jo olla meitä pyöräilijöitäkin useampi, ja kun tilaisuus koitti lähdimme jatkamaan matkaa. Huh.

Ihmeellistä, että joku ihan tahallaan ohjaa auton pyöräilijöitä kohti. Mitä ihmettä on hänelle voinut tapahtua, että hän suhtautuu pyöräilijöihin noin aggressiivisesti? Ajatteliko hän antaa meille jonkun "opetuksen" vai oliko aikeissa ihan oikeasti törmätä? Miten tuollainen ihminen saa ajaa autoa?Käsittämätöntä toimintaa joka tapauksessa. Pyöräilijä ei provosoinut eikä onneksi provosoitunutkaan.

Taitaa kuljettaja asua tuolla seudulla, kun tänäänkin näin saman auton parkissa siinä rannassa. Varokaa keltaista Skodaa Merikannontien ja Rajasaarentien suunnalla, kuljettajalla ei ole ihan kaikki muumit laaksossa!

Bra jobbat!

Ikioma teräsmieheni puksutti Kalmarin tuulisen reitin läpi hienoon aikaan 11:46:46. Olin mukana katsomassa koko päivän yhdessä erään toisen teräsmiehen puolison kanssa. Heiluttelin Suomen lippua, kilistelin lehmänkelloa ja otin valokuvia. Mukava kokemus oli seurata IM-kisaa katsomosta. Kunnioitus matkaa kohtaan nousi entisestään, kyllä se on pitkä. Moni keskeytti, ja tosi moni käveli maratonilla.

Nyt olemme laivassa, joka pian lähtee Helsinkiin. Kuvia on tulossa jonnekin nettiin jakoon, kunhan saan ne ladattua vaikkapa Flickriin.

Päivän paras uutinen oli se, että kovasti arvostamani seurakaveri kisasi niin upeasti, että ansaitsi paikan Konaan! Sitä lentoa pyörällä ja varsinkin juoksussa oli ilo seurata. Paljon onnea Petteri H:lle ja mahtavaa Havaijin-matkaa!

Tri-sherpa

Matkustelut on matkusteltu ja autossa tullut istuttua, nyt olemme olleet jo lähes vuorokauden onnellisesti Kalmarissa. Laivamatka meni kivasti, ja ajomatka Tukholmasta Kalmariinkin sujui yhdellä pysähdyksellä Gamlebyssä. Söimme siellä hyvät pastat, ja aikataulutkin natsasivat niin hyvin, että Pete ehti perillä hoitaa rekisteröitymisen hyvissä ajoin ennen kisainfoa ja pastapartya.

Pääsin mukaan infoon ja pastapartyynkin, kun ostin sinne lipun rekisteröintiteltassa. Ei sitä lippua kukaan ovella kysellyt, mutta hyvä että tuli hankittua. Pasta oli ihan kelvollista, ja salaatti hyvää. Kisainfossa oli tunnelmaa, kun oli iso tennishalli täynnä pitkiä pöytiä ja tuhansia ihmisiä paikalla.

Tänään aamulla kävimme seitsemän maissa uimassa kisareitillä. Vesi oli samanmakuista ja -lämpöistä kuin Helsingissä, ihan kivaa uitavaa märkäpuvulla. Muutaman pienen meduusankin näin, en kyllä ole varma olivatko ne sellaisia pistäviä vai ihan vaarattomia. Uintireitin alku oli yllättävän matalaa, ja siellä näkyi jonkun verran kasvustoakin. Koko reittiä emme kiertäneet, uimme vain vajaat puoli tuntia.

Uinnin lähtösuora, taustalla sillalla kulkee pyöräreitti.

Tulpat korviin.

Aamiaisen ja lepäilyn jälkeen kävimme viemässä Peten pyörän ja pyörä- ja juoksuvaihton pussit vaihtoalueelle. Minun tehtäni tänään on ollut lähinnä kannella pussukoita ja pitää huolta Peten nestetasapainosta. Tässä olen mielestäni toistaiseksi onnistunut ihan hyvin. Expossa ostin Petrille yhden omenamehunkin. On kyllä kätevää, kun kaikki on kävelyetäisyydellä: hotelli, lähtö, vaihtoalue ja maali. Liikkuminen ja kisaan valmistautuminen tuntuu niin yksinkertaiselta, kun siirtymisiin ei mene aikaa. Päinvastaisena esimerkkinä tulee pinnistelemättäkin mieleen Joroisten kisa.

Expossakin pyörähdimme, ja jotain pientä IM-sälää tarttui sieltä mukaan. Ei kuitenkaan ainakaan vielä sitä M-dot -piparimuottia...

Maaliin on huomenna pitkä matka, 226 km.

Nyt illalla on vielä hotellin pastaparty, ja pian sen jälkeen painumme pehkuihin. Herätys on huomenna klo 4:30. Pienen aamiaisen jälkeen käymme pumppaamassa renkaat, ja suoraan sieltä menemme uinnin lähtöpaikalle. Uinnin lähtö on varmaan hienoa katsottavaa! Toivelistalla on nähdä myös se, kun Pete nousee vedestä ja lähtee pyöräilemään. Sen jälkeen ajattelin vielä mennä katsomaan, ehtivätkö hitaimmatkin uimarit vedestä ennen uinnin cut-offia 2:20. Loppupäivän palloilen ympäri Kalmarin keskustaa yrittäen nähdä ja kuvata mahdollisimman monta tuttua kilpailijaa. 

Mukavaa tämä tri-sherpailu!

Matkaan!

Kamppeet on nyt pakattu, ja huomenna on lähtö. Pete tulee hakemaan minut kahden maissa, ja sitten ajelemme Olympiaterminaaliin ja sieltä laivaan. Viideltä päästään jo ruokapöytään.

Tällä viikolla siirryttiin työpaikan salilla syysaikatauluun. Eilen kävin astangajoogassa ja tänään aamulla pilateksessa. Astangajoogassa oli tosi hyvä uusi ohjaaja, ja pilateksessa sama taitava kaveri kuin viime keväänäkin. Vatsalihakset ovat nyt taas sopivasti kipeät ja takareisiä ja lonkankoukistujia venytetty. Treeniohjelmassa on nyt vähän enemmän juoksua. Sunnuntaina juoksin lähes kaksi tuntia, tänään reilut puoli tuntia. Sunnuntain lenkille Pete tuli mukaan Jopolla ajellen ja piti hyvää tunnelmaa yllä.

Päivittäinen työmatkapyöräily jatkuu taas huomenna, vaikka vaara kastua kunnolla on ilmeinen. Sateen sattuessa ajetaan sateessa. Harmi vaan, että juuri tänään pesin pyörän. Se pesu meni ihan hukkaan, jos aamulla rapa lentää. Tänään aamulla oli viimeöisen rankkasateen jälkeen Huopalahdentiellä niin paljon vettä, että toinen jalka kastui melkein nilkkaa myöten. Onneksi töissä on kamppeiden kuivaushuone, sinne vein kengät ja laitoin tuulettimen hurisemaan.

Vastavirtaan

Ajoimme aamulla autolla Kaitalammelle. Pete teki lyhyen yhdistelmäharjoituksen hyvässä seurassa, minä ajoin itsekseni kolmen tunnin pk-lenkin pyörällä. Ajelin ensin Lepsämään ja sieltä Selkin kautta Vihtijärvelle, Sääksiin ja takaisin Kaitalammelle. Käännyttyäni Vihtijärventielle alkoi vastaan tulla pyöräilijöitä, jotka selvästi olivat jossain kilpailussa kun oli kisanumerot eikä kovinkaan moni kerennyt moikkaamaan aloitteellisuudestani huolimatta. Liikenteenohjaaja kertoi, että menossa oli Kalevan kierroksen 71 km pyöräily. Mukava yhteensattuma! Parikymmentä kilsaa ajelin Kalevan kiertäjiä vastaan kunnes minun piti kääntyä takaisin Nurmijärven suuntaan. Suurin osa ajeli triathlon- tai maantiepyörällä, yhden maasturinkin bongasin.

Lenkillä kokeilin ensimmäistä kertaa uutta satulaa. Palautin Jupikselta lainassa olleen ISM Adamo Time Trialin tiistaina Rykäsyn jälkeen, ja löysin onneksi  seuratoveriien ystävällisellä avustuksella pian vähän käytetyn samantyylisen satulan Fillaritorilta. ISM Adamo Prologue on vähän pitempi, pehmeämpi ja aavistuksen kapeampi kuin lainassa ollut Time Trial. Hain sen postista eilen, ja Pete laittoi sen paikalleen. Pienen parkkipaikkapyörähdyksen jälkeen sen asentoa vielä vähän korjattiin, ja sitten olinkin valmis ajelulle. Satula tuntuu sopivan anatomialleni tosi loisatavasti, ja uskonpa että ajelen sillä vielä pitkään. Nyt pitää vaan vaihtaa vielä valkoiset tankoteipit mustaksi, jotta ovat sitten samanväriset kuin satula. Tästä tyylirikosta tuli tänään jo vähän sanomista...

Uusi satula ja Heltrin punaiset pullot.

Satulaan kiinnitettävä pulloteline pääsee mukaan Peten Kalmarin reissuun, ja oli hänellä jo jonkun aikaa lainassakin. Tämänpäivästä pitkää lenkkiäni varten se piti taas siirtää mun pyörään.  Se on käytössä tosi kätevä. Kun rungossakin on yksi pulloteline, sain lenkille mukaan kolme pulloa urheilujuomaa, juuri sopivasti kolmen tunnin lenkkiä varten.

Sata salamaa

Triathlon-kauteni alkaa olla paketissa. Tiistaina osallistuin kauden viimeiseen kisaan, oman seuran Rykäsyyn Kuusijärvellä. Loppuaikani ei parantunut, jäin edellisestä noteerauksesta vajaan minuutin. Minulla oli taas ongelmia saada märkäpuku pois päältä. En koskaan muista ottaa kelloa pois, vaan alan repiä hihaa sen päältä. Nyt hihansuuhun tuli pieni repeämä. Taidan leikata ne muutamat sentit kokonaan pois.

Tein toisenkin aika pahan virheen ekassa vaihdossa. Aloin nimittäin tilittää ongelmistani kellon kanssa vieressäni omia vaihtohommiaan vieressäni puuhailevalle Petelle. Se harmitti minua myöhemmin kisan aikana. Miksi ihmeessä piti mennä jakamaan sitä negatiivista energiaa? Kisan jälkeen pyysin purkaustani anteeksi. Selvisi, että Petellä oli ollut tulpat korvissa koko ajan, eikä hän ollut kuullut mitään. Kerrankin olin iloinen, ettei hän ollut kuunnellut, mitä minulla oli sanottavaa!

Työmatkapyöräily on sujunut tosi kivasti nyt jo viikon verran. Vein tiistaina töihin neljän päivän vaatteet, ja olen voinut ajella ilman reppua ja sen jatkuvaa purkamista ja pakkaamista. Ylellistä! Niin suosittua on työmatkapyöräily nykyään, että työpaikalla ei enää jaeta uusia pyöräpaikkoja autohalliin. Omasta paikastani olen todella iloinen, kun ei tarvitse pelätä, että pyörälle tapahtuisi jotain päivän aikana. Huomisen aamun ajelu vähän mietityttää, kun silloin on luvassa voimakkaita ukkospuuskia.. Jos kovasti salamoi, täytyy varmaan mennä bussilla, sillä kovalla ukkosella ei suositella pyöräilemistä. Vesi ei haittaa, mutta salamia pelkään ulkona.

Kannustajan kisasuunnitelma

Minulla on jonkin verran kokemusta erilaisissa kisoissa kannustamisesta. Kokemus rajoittuu kuitenkin alle kuuden tunnin kisoihin (puolimaraton, maraton, triathlonin puolimatka), joten näin Petrin Kalmarin täyden matkan triahtlonin kynnyksellä ajattelin vähän tarkemmin miettiä rooliani reissussa ja sitäkin, miten saisin kisan seuraamisesta mahdollisimman paljon irti.

Olen lähdössä matkaan helpottamaan Peten kisaa, joten keskitymme molemmat siihen, että hänellä on kaikki hyvin ja kisakamppeet ajoissa kunnossa. Muutenkin uskon olevani aika "low-maintenance" -vaimo ja melko helposti tyytyväinen, mutta Kalmarissa aion olla lähes huomaamaton silloin kun minua ei tarvita ja toisaalta mahdollisimman usein paikalla kun tarvitaan.  Katsotaan, miten se onnistuu!

En ole vielä kysynyt Peteltä hänen odotuksistaan, mutta uskon, että ennen kisaa ja varsinkin kisan jälkeen löytyy monenmoista pikkupuuhaa, jossa voin olla avuksi. Itse kisan aikana ulkopuolisen avun vastaanottaminen on kilpailijoilta kielletty.

Tässä oma kannustajan kisasuunnitelmani Kalmariin:

• Otan järjestelmäkameran mukaan ja kuvaan kaikkia näkemiäni tuttuja urheilijoita. Olen saanut monta kertaa kivoja kuvia omasta kisastani tutuilta kuvaajilta, ja ne ilahduttavat aina. Ehkä pitäisi ostaa kameraan myös toinen akku, sillä päivästä tulee varmasti pitkä. 

• Uinnin lähdön haluan ehdottomasti nähdä. Otan mukaan varauimalasit, jos joku tuttu tai tuntematon atleetti sattuisi niitä tarvitsemaan. Yksi seurakaveri sai tänä kesänä tuntemattomalta katsojalta uimalasit Klagenfurtissa, kun omat olivat unohtuneet väärään pussukkaan kauas lähtöalueelta. Tarvittaessa voin siis laittaa hyvän kiertämään.

• Tutustun reittiin etukäteen, ja yritän Peten kanssa haarukoida missä hän mihinkin aikaan voisi ehkä olla. Ymmärrän kyllä, että kisavauhdin arvioiminen on todella hankalaa, joten varaudun odotteluun. Odotellessahan voi vaikka laittaa kameran asetukset kuntoon ja harjoitella ottamalla kuvia tuntemattomista kilpailijoista.

• Syömisistä ja juomisista pitää pitää huolta myös katsomon puolella, muuten tulee väsy ja on vaikea pysyä positiivisella, kannustavalla mielellä. Niinpä pakkaan evästä ja juotavaa mukaan reppuun. Ja kruunuja.

• Kännykkä on kätevä, siitä voi tsekkailla vaikka kisan väliaikoja. Laturiakin saatetaan päivän aikana tarvita.

• Jalkaan laitan hyvät kengät ja päälle värikkään paidan, jotta minut erottaa yleisön joukosta. Punainen Heltrin juoksupaita voisi olla hyvä. Viileällä säällä tarvitaan vähän enemmän vaatekerroksia, sateella sateenvarjoa tms.

• Jostain maratonexposta ostin pari vuotta sitten sellaisen muovisen vehkeen, josta lähtee ihan kamala ääni. Se on varmaan hyvä kannustamiseen, jos en koko ajan jaksa huudella. Kalmarissa on niin paljon tuttuja kisaamassa, että siinä huutelussa voi mennä ääni.

• Reppuun kirja tai lehtiä, jos alkaa tylsistyttää.

• Pieni kannettava tuolikin voisi olla hyvä. Sellaista minulla ei ainakaan vielä ole, joten ehkä pärjäilen ilman. Ehkä joku istuma-alusta voisi riittää.

• Haluaisin olla maalialueella hieman ennen puoltayötä kannustamassa viimeisiä kilpailijoita maaliin. Voi kuitenkin olla, että olen silloin huoltamassa omaa kilpailijaani jossain muualla.

Tuleeko mieleesi jotain muita superkannustajan varusteita tai ominaisuuksia?

Lähdemme laivalla Helsingistä Tukholmaan puolentoista viikon päästä keskiviikkona, kisapaikalla Kalmarissa olemme torstaina iltapäivällä. Kilpailu on lauantaina 17.8., ja lautta takaisin Suomeen lähtee Tukholmasta sunnuntai-iltana. On kyllä todella mahtavaa päästä seuraaman Ironman-kisaa, varsinkin kun kilpailemassa on oma mies ja niin paljon muitakin suomalaisia tri-tuttuja! Jännää! 

Punaista ja pikkujuttuja

Olen nyt ottanut tavoitteeksi ajella töihin joka päivä ennen seuraavaa pientä lomaa, eli Kalmarin reissua reilun puolentoista viikon päästä. Pari ensimmäistä päivää ajelin lähinnä hiekkateitä maastopyörällä, ja tänään nappasin alle maantiepyörän. Olipas sillä hienoa ajella! Se on saanut pölyyntyä varastossa melkein koko kesän, mutta on kyllä omiaan työmatkoille, kun ajelen ensin Kehä I:n laitaa, sitten Lauttasaaren läpi ja Baanaa pitkin töihin.

Mieli alkoi tänään ennen puolta seisemää mustua jo vajaan viiden minuutin ajon jälkeen, kun jouduin pysähtymään Kalenvalantien ja Kehä I:n liikennevaloihin. Ei se pysähtyminen sinänsä harmittanut, sillä siinä risteyksessä joutuu kevyt liikenne melkein poikkeuksetta odottamaan, mutta kun valo ei meinannut millään vaihtua vihreäksi. Olin jo pari sataa metriä aiemmin huomannut, että toinen pyöräilijä odottaa vihreää valoa. Nostin vähän vauhtia, koska luulin valojen vaihtuvan pian kun nappiakin oli jo painettu. Ei käynyt niin. Odotimme molemmat valojen vaihtumista kolmisen minuuttia. Sinä aikana eri suunnista tuleville autoille oli näytetty vihreää jo kolme kertaa vuorotellen. Ajoimme päin punaisia, kun jäimme neljännen kerran välistä.

Laitoin valoista viestiä Espoon kaupungin tekniseen keskukseen. Sieltä vastasivat nopeasti noin neljässä tunnissa ja lupasivat korjata valot heti alkuviikosta. Hyvä Espoo! Siihen asti pitää varmaan vältellä valoja ajamalla sillan yli Kehän toiselle puolelle ja vajaan puolen kilometrin päässä taas toisen sillain kautta takaisin oikealle puolelle.

Sillä kolmannellakin pyörällä on tällä viikolla tullut ajettua, kun tiistaina oli Heltri cupin 20 km tempo.  Pete huomasi mun triathlonpyörän rengasta pumpatessaan pienen vekin eturenkaassa:

Vähensin hieman painetta renkaasta ja ajoin sillä lämmittelykierroksen. Alamäissä ei kauheasti tehnyt mieli revitellä, kun pelkäsin renkaan puhkeavan. Onneksi se kesti ihan hyvin. Itse tempoon en halunnut rikkinäisellä renkaalla lähteä, vaan vaihdoimme etukiekkoja Peten ajettua omat kierroksensa. Ihan kivalta se hiilikuitukiekko tuntui, ja aikakin parani viime vuodesta lähes kaksi minuuttia (39:07 -> 37:13). Toki nyt ajoin triathlonpyörällä ja viime vuonna maantiepyörällä. Parannuksesta pyörän merkitys on ilmeisesti minuutin luokkaa ja se toinen minuutti on omaa kehitystä. Pystyyköhän tätä minuutti vuodessa -tahtia montakin vuotta pitämään yllä?

Loppukevennykseksi kuva tyttären keskiviikkoisesta benji-hypystä Kaivopuiston rannassa:

Nosturi nosti hänet korissa 110 metrin korkeuteen. Hän oli siinä vähän ääneen ihmetellyt, että miten korkealla ollaankaan. Korissa olleet kaksi miestä irrottivat hänen sormensa korin reunan ympäriltä ja rohkaisivat sanoen "Mitä sä iniset siinä. Hyppää!". Ystävälliseen sävyyn toki. Ja niin hän sitten hyppäsi. Rohkea tyttö!