Sisäpyöräilyä

Matkustin töiden jälkeen metrolla Itä-Helsinkiin hakemaan pyörääni, johon on nyt asennettu uudet aerotangot. Kotiinpäin tullessa olisin Jokeri-bussilla 550 päässyt melkein ovelta ovelle noin tunnissa, mutta bussinkuljettaja ei suostunut ottamaan minua kyytiin pyörineni. Pyöriä ei vissiin saa kuljettaa busseissa, nyt oli eka kerta kun kokeilin. Noh, onneksi metrossa ilmeisesti saa. Otin metron keskustaan ja sieltä edelleen junan Leppävaaraan, josta Pete nouti minut autolla. Helpommalla ja nopeammin olisin varmaan päässyt ajamalla, mutta ei ollut sopivia vaatteita, valoa, kypärää jne.

Polte oli kova päästä ajamaan, ja niinpä aloin heti kotiin tultuani ähräämään trainerirengasta paikalleen. Vain yhden sisurin paukautin rikki ennenkuin homma onnistui. Ilahduin kun tajusin, että seuraavan kerran kun vaihdan tri-pyörän takarengasta on jo kevät ja pääsen ajamaan ulos. Tänään kuitenkin hikoilin treenini sisätiloissa, vakkaripaikalla saunassa. Lauteet vaan vähän sivuun, pyörä aitiopaikalle, läppäri katseluetäisyydelle ja kuulokkeet korviin. Netflixistä laitoin pyörimään mielenkiintoiselta vaikuttavan uuden sarjan (Derek) ja siinä ajellessa ehdin katsoa kaksi ensimmäistä jaksoa. Mukavasti vierähti reilut 40 minuuttia.

Olin just menossa ottamaan kuvituskuvaa saunasta ja pyörästä, mutta Pete olikin jo tietämättäni napannut tämän:

Kuvassa lauteet ovat vielä saunomis-setupissa, nyt ne on siirretty puolisen metriä oikealle ja ajelulle on enemmän tilaa. Kuvasta näkyy myös hyvin, missä meillä säilytetään juoksu- ja pyöräilykenkiä; alalauteella. Ylälauteella puolestaan säilytetään erinäistä määrää urheilulaukkuja ja-pussukoita sekä juomapulloja. Alkuperäiseen tarkoitukseensa saunaa ei olla vähään aikaan käytettykään!

Keho ja mieli

Käyn torstaisin Pirkkolassa uimassa Helsinki Triathlonin vuorolla Kristan ohjauksessa. Vuoro on poikkeuksellisesti 1 h 15 minuuttia, ja tuo ylimääräinen vartti kyllä tuntuu. Uintivauhti on just hyvää, sellaista että varsinkin vähän pidemmissä sarjoissa täytyy vähän pinnistellä mukana pysyäkseen.  Viime torstain uinnissa alkoi joitakin negatiivisia ajatuksia pyöriä päässä, ja vähän samaa väsynyttä sisäistä tunnelmaa oli minulla perjantain kuntopiirissäkin. Haukotutti ja teki mieli levätä, eikä huvittanut tsempata kuten normaalisti. Ehkäpä viikon-kahden talviunet tekisivät terää?

Eilen aamulla fiilis oli onneksi jo toisenlainen, kun kävimme Peten kanssa Märskyssä uimassa. Tilaa oli tosi mukavasti, nytkin olimme lähes koko treenin kahdestaan radalla. Viereisellä radalla oli jo toisena peräkkäisenä lauantaina sama nainen uimassa yksin treeniä märkäpuvussa. Mahtaa tulla kuuma! Meillä oli ohjelmassa VK-treeni ja se meni kivasti positiivisin ajatuksin, vaikka monta sataa metriä piti mennä vähän kovempaakin vauhtia.

Pyörä on pienen päivityksen alla, sillä ostin tri-pyörääni netistä uudet aerotangot, ja vihdoin sain vietyä sen Velo & Oxygeniin Puhokseen, jossa tangot laitetaan paikalleen. Taas tuli pientä säätöä ajoasentoon, ja nyt se tuntuikin tosi kivalta. Uudet tangot ovat ainakin sentin ylempänä kuin vanhat, ja ne kaartuvat edessä ylöspäin niin että voin pitää niistä kiinni ranteet suorina. Se toivottavasti auttaa yläselän ongelmiin ja mahdollistaa rennon ajamisen. Aikaisemmat tangot olivat lähes suorat, ja heti kun taivutin ranteet tangoille, alkoi yläselässälapaluiden tienoilla kiristää. Myös pehmusteet ovat aikaisempia paksummat ja säätömahdollisuudet monipuolisemmat. Samalla satulaa taas laskettiin ja siirrettiin hieman taaksepäin. Siinä pyörän selässä tulikin jo ihan ikävä maantiekelejä!

Velo & Oxygenissä oli todella paljon pyöräilyvaatteita ja pieni triathlon-nurkkauskin. Myynnissä on mm. paljon Pearl Izumin pyöräilyvaatteiden mallikappaleita edulliseen hintaan, ja onnekseni olen juuri sopivaa kokoa (M).  Löysin sieltä parit talvipyöräilyyn sopivat trikoot hyvään hintaan. Tähän saakka olen ajellut pyöräily-capreissa ja irtolahkeissa ja vähän vilpoista on pahimmillaan ollut. Toivottavasti enää ei tarvitse palella.

Jokasyksyiseen tapaan kävimme taas tänään Kirjamessuilla. Luen aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja joskus hyvän kirjan ollessa kesken saatan lukea muulloinkin. Nyt on ihanaa, kun on monta hyvää kirjaa odottamassa! Nämä kannoimme kotiin tänään:

Kyrön uusin on jo joukosta poissa, se matkasi pojan mukana alakertaan heti kättelyssä. Ihan pienellä hakemisella löytyi ajatus, joka yhdistää lukemisen ja treeniblogin:

Työmatkajuoksua

Tiistaina olin kuuntelemassa Teemu Lemmettylän tosi inspiroivaa ja ajatuksia herättävää juoksuluentoa Pirkkolassa. Innostuksen vallassa päätin heti seuraavana päivänä kokeilla työmatkajuoksua. Aamulla ajoin normaaliin tapaan töihin pyörällä, repussa juoksukengät ja -vaatteet. Ennen työpäivän alkua kävin vielä Marco Bjurströmin vetämällä power stretch-tunnilla. Sali oli niin täynnä, että piti mennä limittäin ja lomittain, että kaikki mahtuivat. Matot loppuivat kesken. Nelosen henkilökunta muutti Sanomataloon reilu viikko sitten, ja siitä lähtien on ollut vähän ahtaampaa kuntosalilla ja ruokalassakin.

Työpäivän loppupuolella huomasin, että kotiinlähtö tuntui aina vain viivästyvän, kun mieleen tulvahti erilaisia tekemättömiä hommia. Ehkä se kotiin juokseminen oli jo ajatuksena melko raskas, ja siksi lykkäsin lähtöä. Sain kuitenkin psyykattua itseni kellariin vaihtamaan vaatteita ja edelleen pihalle sateeseen. Avaimet ja kännykän laitoin juoksutakin taskuun, lompakon Spibelttiin. Lähdön maisemia:

Onneksi omaa pyörää ei tarvitse säilyttää tässä.

Kartasta oli katsonut, että lyhin reitti kotiin on reilut 10 kilsaa. Heti kättelyssä alkoi vähän harmittaa reitin monet liikennevalot, mutta ei niitä lopulta niin kamalan monia ollut. Juoksin Hesperiankatua Välskärinkadulle, sieltä Sibeliuspuistoon ja Munkkiniemeen.

Munkkiniemeen.

Munkasta reitti kotiin oli sama kuin pyöräillessä, ja siksi tutumpaakin tutumpi. Sykemittari näytti taas vähän ihmeellisiä lukemia, ylämäessä liian alhaisia ja alamäessä vastaavasti liian korkeita, mutta uskoisin pysytelleeni hyvinkin peruskestävyysalueella. Reilu tunti siinä vierähti ennenkuin olin kotona. Illalla olivat kyllä pohkeet tosi kipeät, jopa niin että oli vaikea mennä portaita alas. Ehkä sunnuntainen vähän pitempi lenkki ja tiistain Wattbike-treeni vähän vielä tuntuivat pohkeissa nekin.

Työmatkajuoksu tuntui yllättävän kivalta, ja logistisestikin kaikki onnistuu hyvällä ennakkosuunnittelulla. 20 kilometrin edestakainen matka minulle jo melko paljon, joten täytyy vähän miettiä miten nämä työmatkapyöräilyt ja -juoksut voidaan fiksusti ottaa huomioon treeniohjelmassa. Joskus voisin juosta vaikka vain Munkkaan saakka noin 5 km  ja jatkaa siitä bussilla töihin. Tykkään kyllä liikkua juoksemalla ja pyöräilemällä paikasta toiseen ja hyödyntää työmatkatkin treenaamiseen. Siinä säästyy aikaa ja rahaakin.

Toinen Teemun luennosta mieleen jäänyt idea on juoksumatolla tehtävä helppo juoksutesti. Siinä juostaan alkuverran jälkeen 5 minuuttia omaa maratonvauhtia, 5 minuuttia puolimaratonvauhtia ja 5 minuuttia kympin tavoitevauhtia. Sykekeskiarvo mitataan kunkin vauhdin kahdelta viimeiseltä minuutilta, ja kunnon kohotessa samalla vauhdilla sykkeiden pitäisi luonnollisestikin laskea. Testi on nopea ja helppo toteuttaa aina samoissa olosuhteissa. Aion kokeilla sitä nyt talvikaudella ainakin muutamaan otteeseen.

Sekin jäi luennosta mieleen, ettiei ikä tai vanheneminen estä kehittymistä missään vaiheessa, vaan aina voi pyrkiä saavuttamaan oman optimaalisen suoritustasonsa. Sitä kohti siis!

Juoksutauko päättyi

Vasta tänään, neljän viikon jälkeen, kävin ekalla lenkillä maratonin jälkeen. Yllättävän pitkä tauosta tuli, mutta saivatpahan jalat ainakin levätä. Maratonin jälkeisenä viikkona vasen päkiä tuntui aralta, mutta sekin on pitkään ollut juoksukunnossa eikä siis mikään kunnon syy olla juoksematta. Juoksin rantoja pitkin Otaniemeen, sieltä Karhusaareen ja Tapiolan kautta kotiin. Hienot syksyiset kelit vaan jatkuvat, eikä liukkauskaan pahasti haitannut juoksua.

Rantaraittia Otaniemeen.

Juotavaa ei ollut mukana, eikä musiikkiakaan. Kännykän otin mukaan kuvaamista varten, mutta kovin montaa kertaa en malttanut pysähtyä. Otaniemestä Karhusaareen juoksin Rantamaratonin reittiä vastapäivään. Vain muutama muu lenkkeilijä ja maastopyöräilijä tuli vastaan.

Karhusaaressa.

Loppua kohden alkoi matka vähän tuntua, johtui varmaan siitä etten ollut ottanut juotavaa mukaan. Sykemittarini näytti jo maratonilla vähän mitä sattuu, ja sama oli meininki lenkillä tänäänkin: välillä sykelukema oli 178, välillä 122. Ylämäissä lukema saattoi laskea ja alamäissä nousta. Sain jo mittarikauppiaalta ohjeet pestä sykevyö ja vaihtaa patterit, mutta nämä toimenpiteet eivät ole auttaneet. Huomenna laitan viestiä Suunnolle. Aika keljua kun ei sykemittaus toimi. Olen jo tottunut juoksemaan sykkeen mukaan, ja tänäänkin olisin mielelläni tehnyt niin. Vaan kun ei niin ei.

Karhusaaren uimaranta.

En meinaa vielä vaihtaa maastopyörään nastarekaita, vaikka ensi yöksi on luvassa pakkasta. Loppuviikosta ilman pitäisi taas lämmetä, ja nastarenkailla on tosi kurja ajella pitempiä pätkiä asfaltilla. Jos tässä vielä pari viikkoa saisi pitkitettyä vaihtoa. Pahimpina pakkasaamuina voin onneksi mennä töihin bussilla.

Juostessani ajattelin paljon siskoani, joka tänään juoksee ensimmäisen puolimaratoninsa Moabissa. Toivottavasti se menee niin hyvin, että hyvin alkanut juoksuharrastus saa jatkoa!

Viilausta

Suurin osa 11 kilometrin työmatkastani pyörällä on asfaltti- tai sorapohjaista kevyen liikenteen väylää. Vain Ruukinrannassa joudun ajamaan pienen pätkän ajoradalla. Siellä ei onneksi juuri koskaan ole autoliikennettä niihin aikoihin kuin siellä liikun. Nyt kun on aamuisin jo pimeää, ajan Villa Elfvikin vähän metsäisempää reittiä vain kotiin tullessa. Maastoajotaidot eivät siis työmatka-ajossa pääse kehittymään, kun lyhimmälle reitille osuu vain noin 100 metrin pätkä polkua, jonka senkin voi kiertää helposti.

Loppuviikosta kokeilin ideaa, jonka sain vähän aikaisemmin: ajoin Ruukinrannassa metsään ja pyörähdin polkujen kautta kotiin. Kokonaismatka-aikaan tuli vain kymmenisen minuuttia lisää, ja fiilis kotiin päästessä oli hieno. Jotain rauhoittavaa siinä metsässä ajamisessa on, kun täytyy ihan täysillä keskittyä pysymään pystyssä. Päätinkin, että tästä lähtien ajan metsän kautta kotiin niin pitkään kuin valoa riittää. Kaatuneita puita oli aika paljon, ja vähän jyrkännettäkin, joten pimeällä en uskalla tuolla ajaa ainakaan nykyisellä lampulla.

Nykyisen lampun rajoitteet tietäen tilasin viime viikolla netistä uuden, Moon meteorin. Fillarifoorumilla joku sanoi sellaista käyttävänsä ja vastaantulijan huomauttaneen (liian) kirkkaasta valosta. Toivottavasti se nyt sitten on hyvä! Tähän mennessä minulla on ollut vain patterilamppuja, ehkä tämä ladattava on sitten tehokkaampi. Pilvisinä aamuina väylillä on pimeää valaistuksesta huolimatta. Torstaina piti vauhtia pimeyden takia hiljentääkin, kun Helsingin Keskuspuiston valot olivat pois päältä, eikä lampun valoteho ei riittänyt valaisemaan tietä kunnolla.

Tänään pääsimme pitkästä aikaa Peten kanssa uimaan samaan aikaan. Sitä olin kyllä jo kaivannutkin! Märskyssä oli heti aamusta mukavan väljää. Petellä oli tällainen ohjelma:

1000 m I pullarilla
10x25 m III
1000 m I pullarilla ja lättäreillä

Vähän modifioin sitä, enkä uinut pullarilla lainkaan ja lättäreilläkin vain pari sataa metriä. Sen sijaan sinnittelin pari vinstaa jalat sidottuina yhteen. Siinä käsivedon rytmitys on tosi tärkeää, ja kyllä ne jalat vaan painuvat helposti pohjaan. Jaoin tonnit pyramidiin ja kopioin hengitysrytmit Heltrin torstain uintitreeneistä:

100 m 5/3 (hengitys vuorotellen joka viidennellä ja joka kolmannella käsivedolla)
200 m 4/2
300 m 3/2
400 m vapaavalintainen (joka 3.)

Toisen tonnin uin käännetyssä järjestyksessä, ensin 400 m, sitten 300 m jne. Aika kului nopeasti ja uinti tuntui kivalta vaikka eilinen kuntopiiri vähän jäsenissä tuntuikin. Loppupäivän istuin katsomassa heppakisoja Hartwall-areenassa.

Ohvia

Vielä viime vuonna mietin, että miksi ihmeessä pitäisi syksyllä pitää pientä taukoa harjoittelussa, kun se harjoittelu on niin mukavaa. Muistaakseni en silloin juurikaan keventänyt harjoittelua tai ainakaan pitänyt mitään pyörättömiä ja juoksuttomia viikkoja. Tänä vuonna on ollut ihan kiva vähän höllätä treenailua ja pitää viikossa useampiakin lepopäiviä. Aika monta juoksutonta viikkoakin on nyt alla. Marraskuussa menen vielä uudelleen allergiatesteihin, ja siitä tulee ihan pakostikin neljän päivän totaalilepo. Luulenpa, että säännöllisempään treenailuun siirryn taas marras-joulukuussa. On helpompaa harjoitella nousujohteisesti, kun määrät eivät ole ihan tapissa heti heti kättelyssä.

Enempi lepo on ihan mukavaa vaihtelua siihen, että yleensä suunnittelen päivän tekemiset treeniohjelmaan merkityn aktiviteetin ympärille niin, että ehdin varmasti treenata ja syödä kunnolla. Ei se tunnu minusta mitenkään erityisen raskaalta tai edes hankalalta, siitä on vain tullut tapa. Jos heti aamusta päättää, missä välissä käy juoksemassa/uimassa/pyöräilemässä, tulee varmasti lähdettyä. Nyt on kuitenkin kiva, kun on ollut vähän normaalia enemmän vapaa-aikaa. Perjantaina mökillelähtökin sujui sutjakkaammin, kun ei tarvinnut ottaa mukaan mitään liikuntakamoja puhumattakaan pyörästä.

Viime viikolla ajoin töihin kahdesti ja kävin kerran uimassa. Edellissunnuntain pitkä pyörälenkki tuntui vielä jäsenissä ja varsinkin alaselässä. Lauantaina kävin keräilemässä lähimetsästä suppilovahverot ja kantarellit pannulle ja pakastimeen.

Sunnuntain pyhitin Vantaan maratonin seurailuun. Minulla oli mukana Kalmarista ostettu pieni lehmänkello ja pienen ujostelun jälkeen kilkuttelin sitä lopulta monta tuntia. Vain yksi katsojatoveri siirtyi ilmeisesti sen vuoksi vähän kauemmaksi. Joku vitsiniekkajoksija kysyi ekalla kierroksella, että kilkuttelenko heitä jo viimeiselle kierrokselle. Kello oli kuitenkin kiva, kun ei tarvinnut koko ajan omaa ääntä käyttää. Ja kyllä se kello kuulemma kauas kuului.

Huutelun säästin omalle perheelle (Pete maratonilla ja Atte puolikkaalla), seurakavereille ja muille tutuille. Oli muuten tosi hienoa seurata Arjan rohkeaa ja ennakkoluulotonta ennätysjuoksua! Jospa saisi osan siitä asenteesta kopioitua omaankin tekemiseen.

Ainoa kuva sunnuntailta.

Perustavarat

Laura haastoi minut mukaan kertomaan pienistä lähes jokapäiväiseen elämään kuuluvista tavaroista ja asioista. Kiitos haasteesta, tässä vastauksia lyhyesti:

Laukku. Olen tykästynyt Lumin laukkuihin. Niitä minulla on jo kaksi: joitakin vuosia sitten Fiskarsista ostettu kankaasta tehty musta ja uudehko nahkainen ruskea. Sopivat hyvin kainaloon ja niihin mahtuu hyvin lompakko, puhelin ja avaimet.

Lempikäsilaukku.

Lompakko. Freitagin kierrätyslompsa, tehty rekan pressusta. Tosi kätevä, ei kastu helposti. Vähän piti kortteja karsia kun siihen siirryin, mutta sehän oli vaan hyvä. Kanta-asiakaskortteja on ihan liikaa, ei niitä kaikkia viitsi lompakossa pitää muutaman euron tähden.

Lompakko.

Aurinkolasit. Rudy Projectin urheilulasit adaptereilla ja tavalliset aurinkolasit vahvuuksilla, niillä on menty pari kesää.

Korut. Vasemmassa nimettömässä kihla- ja vihkisormukset, oikean käden keskisormessa isoäidin kapea kultainen vihkisormus vuodelta 1939. Sain sormuksen lahjaksi isältäni mummin kuoltua pari vuott sitten. Kun pidän sitä sormessa, tuntuu kuin mummi ei olisikaan ihan kokonaan poissa. Sormuksia en ota pois sormista edes uidessa. Korvissa pidän useimmiten pieniä timanttinappeja. Aika vähän pidän koruja, mutta niillä on erittäin paljon tunnearvoa. Minulle arvokkaimmat korut olen saanut lahjaksi merkkipäivänä.

TV. Telkkari on olohuoneessa paraatipaikalla, ja alakerran takkahuoneessa on toinen. Melko paljon tulee sen edessä rentouduttua.

Kännykkä. Työnantajalta Lumia 800.

Tennarit. Mustat Converset. Pidän niitä joskus rennompina päivinä töissäkin, mukavat ovat vaikkakin aika kapeat.

Farkut. J. Crew'n matchstickejä on useampia pareja ja yhdet tosi kapeat toothpickit. Niitä olen ostanut Amerikasta, kun olen ollut siskon luona käymässä.

MP3. Pienenpieni punainen iPod Shuffle ja Sennheiserin kuulokkeet. Melkein jo odotan Wattbike-treenien alkua, kun viime talvena sain niihin ihan uutta fiilistä kuuntelemalla omaa tsemppimusiikkia. En koskaan kuuntele musiikkia pyöräillessäni, ja juostessakin vain harvoin kisoissa.

Tietokone. Töissä joku Dellin kannettava, kotona MacBook Air ja iPad.

Meikit. Kaikki Cliniquen paitsi ripsiväri Kanebon (vai mikä Sensai sekä nykyään on) 38°.

Kasvovoide. Jo monen kymmenen vuoden ajan olen luottanut tähän: Clinique Dramatically Different Moisturizing Lotion. Siitä on ihan vastikään tullut vielä joku +-versio, sitä ostan seuraavaksi.

Deodorantti. Hajusteeton, yleensä Vichy apteekista.

Hammastahna. Pepsodent Xylitol. Hampaille parempi. Ja silikoniset hammastikut.

Shampoo ja hoitoaine. No Nothing kampaamosta.

Saippua. Tämä kuulostaa varmaan oudolle, mutta käytän atooppisen ja superherkän ihoni vuoksi saippuan sijaan Aqualan L -perusvoidetta. Puhdasta tulee (joskin uimahallissa välillä myös epäileviä katseita).

Tuoksu. Ei mitään ikinä. Ja olen joutunut pyytämään perheenjäseniäkin pidättäytymään niistä allergiani takia.

Mineraalivesi, viini, drinkki. En käytä, juon yleensä tavallista vesijohtovettä.

Leipä. Ruispuikula, Oivariinia, Polar-juustoa ja paprikaa.

Ruoka. En ole kovinkaan kummoinen ruuanlaittaja, mutta melkein kaikki maistuu.

Jäätelö. Itse tehty sitruunasorbetti.

Karkit. Laku tai Fazerin Tuttifrutti choco.

Lakanat. Ihan tavalliset, puuvillaa. Joskus haaveilen ostavani Balmuirin pellavalakanat, mutta vielä en ole raaskinut.

Kampaaja. Salon Sensitive Sanomatalossa.

Alusvaatteet. Hmm. Ihan tavalliset, kuntoillessa omansa.

Päivälehti. Tämä on helppo: Helsingin Sanomat on ihan pakko lukea joka päivä, samoin Ilta-Sanomat. Töissäni pääsen välillä kuuntelemaan, kun toimittajat puhuvat työstään tai toimituksen johto Hesarin tehtävästä ja kehittämisestä. Se on ihan älyttömän mielenkiintoista ja innostavaa. Rakastan lukemista.

Lehti. Aikaisemmin meille tuli paljonkin aikkareita, nyt vain Juoksija, MeNaiset Sport ja Ekonomiliiton jäsenyyden myötä Talouselämä. Pyöräily ja triathlon -lehden tilaamista olen harkinnut. Sportista voisin ehkä jo luopua. Aku Ankan tilauksen katkaisin juuri viime kuussa.

Sänky. Unikulmasta ostettu, kaksi 80 runkopatjaa ja 160 cm petari. Sinne on illalla ihana kellahtaa ensin lukemaan hetkeksi ja sitten nukkumaan.

T-paita. Olen enempi paitis- ja/tai neuleihminen, t-paitoja käytän oikeastaan vain urheillessa.

Haastan tähän mukaan kaikki, joita vastaaminen omassa blogissa kiinnostaa!

Vatkulijalat

Reitti 2000:lle startattiin tänään kotipihasta klo 7:30. Ajelimme ensin meiltä Laakson ratsastuskentän laidalle, missä tapasimme muut ajelulle lähtevät ystävät kahdeksalta. Edellisiltana olimme jo laittaneet eväät valmiiksi:

Eväät kolmelle.

Liikkeelle lähdimme heti, kun porukka oli kasassa, ja kello taisi silloin olla 8:01. Täsmällistä porukkaa! Alkumatka Laaksosta Rinnekodille menikin vauhdikkaasti, kun ajoimme hyväkuntoisia sora- aja asfalttiteitä. Vain Atella ja minulla oli maastopyörät, kaikilla muilla cyclocrossit. Aloin jäädä jatkuvasti porukan hännille, ja eroa tuli aina lisää ylämäissä. Serenassa pidimme pienen tauon. Jo vähän ennen taukoa oli tehnyt mieli ottaa ensimmäinen geeli, mutta ne olivat repussa enkä päässyt niihin käsiksi. Tauolla vitsailtiin, että Serenasta olisi päässyt halutessaan bussilla kotiin. Minusta se ei siinä vaiheessa yllättäen tuntunutkaan ihan kamalan huonolta idealta.

Pian matka jatkui taas melko haipakkaa, kunnes vähän Rinnekodin jälkeen käännyimme metsäpolulle. Siitä alkoi melko tekninen metsäosuus: juurakkoa, kiviä, ylämäkiä. Pitkät pätkät jouduin taluttamaan pyörää, onneksi jossain kohti pääsin ajamaankin. Pyrin pitämään lukkoja kiinni, ja onhan se ajaminen sillä lailla helpompaa, kun pyörä on paremmin hallinnassa.

Metsäpätkää.

Seuraava pysähdys oli, kun metsäpolulta taas tielle. Taas otimme vähän evästä, ja lyhyen tiepätkän jälkeen tuli vielä toinenkin metsäosuus. Se oli kuitenkin paremmin ajettava pätkä kuin ensimmäinen. Aurinkokin pilkahteli ja hiki valui pitkin selkää.

Tauolla.

Tässä vaiheessa aloin olla jo aika väsynyt. Lähes koko matkan olin ajanut jälkijoukoissa, kun jaloissa ei tuntunut olevan yhtään voimaa ja alkoi väsyttää. En varmaan olekaan ihan vielä palautunut parin viikon takaisesta maratonista. Aika paljon on sen jälkeen tullut liikuttua, ehkä liian vähän levättyä.  Matka jatkui kuitenkin vielä Solvallaan. Siellä sanoin lähteväni suorinta tietä kotiin, mutta kun kuulin että Pirttimäkeen olisi 6-7 kilsaa (arvio ehkä hiukan alakanttiin...) latupohjia pitkin ja perillä mahdollisesti lounas ja varmasti pullaa, päätin ajaa porukan mukana vielä sinne.

Pirttimäkeen ajaessa Pete oli ritarillisesti seuranani, kun muut ajelivat edellä kadehdittavan reippaasti. Minulla jalat olivat jo ihan loppu. Rauhalliseen tahtiin ajelimme tuttuja hiihtoreittejä Pirttimäen kahvilaan. Oli ihanaa päästä syömään. Otin savulohikeiton, Fazerin sinistä patukan, leipää, teetä ja korvapuustin. Lounaan jälkeen tiet erkanivat, kun lähdin ajelemaan lyhinta tietä kotiin. Hitaasti kiiruhtaen pääsin perille.

Reippaat lenkkikaverit.

Kävin suihkussa ja lysähdin sohvalle, nukahdinkin hetkeksi. Nyt on ihan vetämätön olo, ja pari totaalista lepopäivää taitaa tulla ihan tarpeeseen. Keskeyttäminen ei harmita yhtään, oli hyvä päätös oikaista kotiin kun en vaan jaksanut. Pyöräkin on vielä pesemättä.

Pää suoraan

Pääsin pitkästä aikaa käymään osteopaatilla. Edellinen aika jotakin kuukausia sitten peruuntui hänen sairastuttuaan, ja sitten jäin odottamaan peruutusaikaa, jota ei koskaan tullut. Lopulta varasin uuden ajan eilisaamuksi. Ja tulihan se käsittely taas tarpeeseen.

Lantio oli taas hieman vinossa, minkä olinkin kuullut jo fyssarilta pari viikkoa sitten. Sen lisäksi yläselkä oli jumissa niin, että pääkin oli kuulemma vähän vinossa. Itse en sitä ollut huomannut, mutta enpä ole aikaisemminkaan ollut kovinkaan herkkä huomaamaan jumeja tai muita harmeja kuopassa ennen kuin on liian myöhäistä. Yläselkäongelmat johtunevat huonosta työasennosta ja pyöräilystä.  Oma osansa on varmasti myös sillä, että juoksin pari viikkoa sitten maratonin juomapullo kädessä. Heti maratonin jälkeen varsinkin oikea olkapää tuntui kipeältä, mutta kipu hävisi onneksi pian.

En tiedä kuvittelenko vaan, mutta eilisissä uintitreenissä yläselkä ja kädet tuntuivat kyllä toimivan tosi kivasti. Pääkin kääntyi helposti molemmille puolille.

Varasin seuraavan ajan taas parin kuukauden päähän joulukuulle. Kyllä siihen mennessä saan varmasti taas jonkun paikan jumiin vaikken edes yrittäisi.

Osteopaattini Markku Torvinen on muuten vahva mies ja osallistuu pian veteraanien kahvakuulan MM-kisoihin Kroatiassa. Nyt kun vähän googlailin, törmäsin tähän videoon. En ollut aikaisemmin tiennyt miten kahvakuulassa kisataan, mutta tuostahan se selvisi. Melko rankan näköistä puuhaa.

Pelkuri

Sunnuntaina ajattelin ajaa pitkän pyörälenkin maastossa. Ihan alkuun kävin ajelemassa lähikulmilla , linnuntietä parinsadan metrin päässä Taivaskalliolla. Olen joskus nähnyt siellä maastopyörien menevän metsään ja tiedän poikani kuvanneen siellä kavereidensa kanssa alamäkiajovideoita. Pienellä googlailulla löytyi Ride Free -foorumilta keskustelunkin, jonka perusteella joku porukka on sinne traileja rakennellut.

Menin siis lähimetsään katselemaan, mitä sieltä löytyy. Tiesin jo etukäteen, että korkeuseroja löytyy. Tuolta suunnalta löytyy nimittäin seudun paras äkkijyrkkä pulkkamäki. Niinpä ei ollut yllätys että heti kättelyssä jouduin jalkamieheksi, kun rohkeus ei riittänyt ajella jyrkässä ylämäessä kivisellä ja juurakkoisella polulla. Melko "teknistä" single trackiä siis löytyi. Ja sitten kun vauhti loppui, en päässyt enää vauhtiin vaan taluttaa piti ylös saakka. Kallion päällä pääsin taas vähän ajelemaan, ja löytyi sieltä onneksi pari vähän helpompaakin pätkää.

Ajelin yhtä mukavaa pätkää pari kertaa eestaas, ja lähdin sitten seuraamaan Rantamaratonin reittiä Espoon Keskuspuistoon helpompien polkujen toivossa. Rantamaratonin maalaukset näkyivät vielä paikoittain, ja Keskuspuistoon päästyäni poikkesin soratieltä aina mukavan polun alun nähdessäni. Ihan noviisillekin ajettavia polkuja löytyi helposti.

Se on kyllä vaikeaa päättää ajaako klossit auki vai kiinni. Toisaalta tuntuu turvallisemmalta ajaa klossit auki kun silloin jalan saa maahan heti kun kaatuminen uhkaa, mutta toisaalta pyörä on helpommin hallittavissa kun jalat ovat kiinni polkimissa. Olin vielä yksin liikenteessä ja mietin jo, että jos nyt kaadun ja lyön pään kiveen tai kantoon, ei kukaan osaa minua juuri täältä etsiä. Kypärä oli tietysti päässä ja kännykkä taskussa, mutta silti. Rohkeammalla olisi varmaan helpompaa.

Karttatelineen kiinnikkeet ovat vielä ohjaustangossa, ehkä ne voisi jo poistaa...

Ilman kaatumisia kuitenkin selvisin. Vähän enemmän energiaa olisin voinut napata aamupäivän aikana, kun loppumatkasta alkoi vähän jopa tympäistä se ajelu.


Ihan vierestä löytyi siis jo riittävästi haastetta aloittelevalle maastopyöräilijälle. Niin lähellä ovat polut, että voisin työmatkan päätteeksi käydä aina silloin tällöin treenaamassa pyörän hallintaa vähän vaikeammassa maastossa.

Vähän helpompaa pätkää parinsadan metrin päässä kotisohvalta.