Lehmiä ja lintuja

Eilen illalla vähän mietiskelin, että mihin väliin tänään mahtuisi 45 minuutin juoksulenkki. Parhaaksi ratkaisuksi valikoitui työmatkajuoksu, koska siinä säästyy aikaa. Nyt illalla piti vielä hoitaa kauppa- ja siivoushommia tyttären sunnuntaisia juhlia ajatellen.

Pakkasin vaihtovaatteet, lompakon ja avaimet pienimpään reppuuni ja lähdin juoksemaan Laajalahdelle ja Ruukinrantaan. Pyyhe ja muut suihkutarvikkeet minulla on työpaikalla jo valmiina. Aurinko paistoi, ja lyhyissä hihoissa ja shortseissa pärjäsi ihan hyvin. Villa Elfvikin rannalle on taas tuotu lehmiä laiduntamaan, ja näinkin ne vähän kauempana. Laajalahti on myös pääkaupunkiseudun tärkeimpiä lintuvesiä, ja siellä käy aikamoinen sirkutus.

Laajalahden rannalla.

Ruovikkopolku.

Neljässäkymmenessäviidessä minuutissa ehdin Allergiasairaalan bussipysäkille, ja siitä pääsin samantien bussilla keskustaan. Muutama minuutti olisi ollut hyvä odottaa bussia, sillä hiki alkoi pian virrata pitkin selkää, kun bussissa oli niin lämmin. Kävellessäni Elielinaukiolta työpaikalle vastaan tuli mm. tuore ministeri Olli Rehn tummassa puvussaan.

Eilen oli viimeinen Heltrin uintitreeni Pirkkolassa tällä kaudella. Kuten perinteisiin kuuluu, uimme alkuverran ja tekniikkadrillien jälkeen viestejä. Monella erilaisella tavalla piti edetä viesteissä:
scullingia pullarilla, jotain muuta virallista uintityyliä paitsi vaparia, eripariuintia esim. vaparin käsivedot/perhosen potkut tai perhosen käsiveto/vaparin potkut jne. Viesti huipentui siihen, että uitiin vaparia puuvillainen t-paita päällä. T-paita toimi viestikapulana. Opin taas pari uutta asiaa: märkä t-paita on todella vaikea pukea päälle altaan syvässä päässä ja rintauintia ei kannata uida (hidasta!) jos perhostakin saisi mennä.

Pyörän selkäänkin olen tällä viikolla päässyt; tiistaina kävin ajelemassa Veikkolan suunnalla, keskiviikkona poljin töihin ja torstaina uintitreeneihin. Latasin suorimman mahdollisen reitin pääkaupunkiseudun kevyen liikenteen reittioppaasta Suunto Ambit2 S:ään, ja taas löytyi lähes kotikulmilta uusia nopeita väyliä. Lyhimmillään meiltä on Pirkkolaan alle yhdeksän kilsaa, tosi kiva matka ajaa vielä uintitreenin jälkeenkin kun ihan hissukseen pistelee menemään.

Kirkkonummella ja Haminassa

Viikonloppu meni tosi nopeasti. Perjantaina kävin lenkillä ja tein pienen kotikuntopiirin. Voi että kun siihen ryhtyminen on aina niin hankalaa. Nyt vaan päätin lenkin jälkeen, että puolisen tuntia puserran ja niin tein. Punnerruksia, vatsa- ja selkälihasliikeitä ja askelkyykkyjä nyt ainakin tuli tehtyä. Itse lenkki tuntui kyllä yllättävän raskaalta.

Lauantai-iltana kävimme Peten kanssa pyöräilemässä Kirkkonummella. Auton jätimme Bemböleen ja siitä lähdimme ajamaan kevyen liikenteen väylää Vanhan Turuntien laitaa. Juuri kun kelvi loppui ja siirryimme ajoradalle alkoi sataa. Hetken ajoin Peten peesissä, mutta sitten piti jättäytyä vähän taaemmas kun Petem takapyörästä tuli vettä ja hiekkaa kaaressa ihan joka paikkaan, myös suuhun. Sekin oli metka fiilis, kun eturenkaasta nousi vettä sääriin, joita pitkin se valui edelleen sukkiin ja kenkiin.

Tässä vielä paistoi.

Veikkolassa oli jotkut vanhojen autojen kokoontumisajot ja armoton ruuhka. Otin kuvankin:

Ruuhkaa Veikkolassa.

Sateen jälkeen tuli ihana valo ja auringonpaiste, oli kiva ajella rauhallisia kyläteitä. Peilin kohdalla maltoin pysähtyä:

Sunnuntai olikin vähän erilainen päivä, kun kävimme poikamme vieraana Haminan Reserviupseerikoulussa. Pojan varusmiesura on edennyt tosi hienosti, ja RUK:sta on nyt noin kolmannes takana. Kuulimme pari esitystä Reserviupseerikoulusta ja poikien koulutuksesta ja saimme itsekin kierrellä varuskunta-alueella, upseerioppilaamme opastamana tietenkin.

Sotilaspoliisimme hiha nykyään. RUK:n tunnus on nuoren Alvar Aallon suunnittelema.

On vaikea pukea sanoiksi kaikkia niitä tunteita, joita pojan aikuistuminen herättää. Haikeutta, riemua ja ylpeyttä nyt ainakin, mutta myös ikävää ja luopumista. Nämä tunteet eivät ole ainakaan laimenemaan päin, sillä tytär täyttää sunnuntaina 18 vuotta, eikä meillä sitten enää ole alaikäisiä lapsia. Ollaanko me edes lapsiperhe enää ensi viikolla?

Työtapaturma

Töpeksin tiistaina kahvitauolla töissä kun olin leikkaamassa ihanaa tummaa leipää, ja leipäveitsi lipsahti peukaloon. Peukkuun tuli noin kolme senttiä pitkä palkeenkieli, ei kovin syvä kuitenkaan. Työkaverin avustuksella sain haavan sidottua, ja omalle paikalleni palattua tuli pieni heikotuskohtaus ja piti mennä viideksi minuutiksi makaamaan jalat ylhäällä.

Koska peukkua edelleen särki kun olin taas toimintakykyinen ja vertakin tuli, kävin näyttämässä sitä työterveyshuollossa Diacorissa. Sairaanhoitaja puhdisti haavan ja kutsui paikalle lääkärin, joka voisi tikata sen haavan kasaan. Siinä odotellessa ehdimme hyvin puhua puolisen tuntia triathlonista. Lääkärin tultua paikalle hän ensin puudutti sormen ja sitten ompeli siihen neljä kaunista tikkiä.

Kotimatkalla junassa toissapäivänä. Peukalo puudutettu, tikattu ja sidottu.

Tilanne nyt, peukalo tikkeineen Micropore-teipin alla.

Ainoa harmi tässä tapaturmassa on, että uintikieltoa tuli viikko. Tikit poistetaan tiistaina ja uimaan pääsen keskiviikkona, jos paraneminen etenee suunnitellusti. Jää siis avovesiuintikausi nyt viikonloppuna avaamatta. Toisaalta se kauden avaaminen voi ensi viikonloppuna olla vähän kivempaa, kun vedet ovat vähän vielä ehtineet lämmetä. Olisi kiva jo pian päästä kokeilemaan uutta märkkistä oikeassa ympäristössä.

Pyöräillä ja juosta saan, kun peukalo ei hikoile. Eilen kävin Hepon yhteislenkillä Bembölestä Klaukkalaan ja takaisin. Meitä oli vähän toistakymmentä pyöräilijää. Ihan niin kontrolloitua ryhmäajo ei ollut, kun olisin toivonut: paremmin olisi voinut merkkejä näyttää, väistää takaa tulevia autoja ja välttää sitä vastaantulevien kaistaa myös alamäissä. Edessä ajanut ojaan niistäjäkin alkoi siinä matkan edetessä ärsyttää, ei ole kivaa ajella räkäpilvessä. Noh, huomenna lähden varmaan pyörälenkille itsekseni.

Täytyy varmaan lisätä leipäveitsi listalleni asioista, joita pitää vältellä kahta viikkoa ennen Ironmania!

Uintivideo ja palautetta

Viikko sitten maanantai-aamuna kävimme Peten kanssa Märskyssä uintitekniikkatunnilla ihanan Sebastian Dannbergin kanssa. Tavoite oli saada uintia videoitua ja pari tekniikkavinkkiä kesää ajatellen. Mitään isompia tekniikkamuutoksia ei näin lähellä kauden alkua edes kannata lähteä tekemään, mutta aina löytyy jotain pientä helposti korjattavaa. Omat virheet on piinallisen helppo nähdä videolta, ja sittenhän niitä voi alkaa yrittää korjata.

Tapasimme siis altaan reunalla heti aamuseiskalta. Ihan ensimmäiseksi sain kokeilla Mako Extreme -märkäpukua, jonka olin päättänyt ostaa jos se vaan olisi sopiva. Ja olihan se! Uinti puvussa tuntui todella hyvältä, kädet pyörivät kuin ei olisi pukua päällä ollutkaan. Nopeasti otin puvun kuitenkin pois päältä, koska itse kommentit halusin luomu-uinnista (ilman pukua) ja muutenkin tykkään altaassa uida pelkällä uikkarilla.

 Tässä minusta kuvatut videot, ensin sivulta:



ja sitten edestä:



Sain kotitehtäväksi miettiä mm. käsivedon syvyyttä, nyt kädet ovat melko suorana. Olisi hyvä, että uimari olisi ikäänkuin "putkessa", ja käsien voi ajatella ikäänkuin avaavan takin vetoketjua vedon aikana. Erilaisia vetosyvyyksiä voi kokeilla mm. liikkuvalla scullingilla edestä rintakehän alle ja takaisin.

Loppuvetokin jää vajaaksi liittyen juuri edelliseen käsien suoruuteen. Siihen voisi auttaa loppuvetosculling, jossa tehdään vain sitä ihan viimeistä liikettä käsillä vuorotellen. Samoin voisin kuulemma tahdistaa vähän enemmän. Tahdistusuintiakin on siis tulevissa treeneissä tiedossa.

Oikeaan ranteeseen tulee välillä kulma liu'un aikana, ja se jarruttaa vauhtia ihan turhaan. Videolta näkyy piinallisen hyvin myös se, kuinka peukalot ovat kamalan kaukana muista sormista vedon aikana. Tästä on Kristakin pari kertaa Heltrin treeneissä maininnut. Sama juttu kuin niin monessa muussakin asiassa, pitäisi olla rennompi.

Videoiden ja välitömän palautteen lisäksi saimme Sebastianilta kirjallisen palautteen ja viisi erilaista treeniä omaan harjoitteluun. Tunti oli tosi hyödyllinen, varmasti otetaan uusiksi viimeistään syksyllä!

Ilta-Sanomissa oli muuten jokunen viikko sitten kiva juttu, jossa Sebastian opettaa toimittaja Manu Tuppuraista uimaan. Kannattaa katsoa!

Kisaraportti: Helsinki City Run 2015

Valmistautuminen lauantaiseen puolimaratoniin sujui hyvin. Keskiviikkona kävin uimassa, torstaina puolen tunnin juoksulenkillä ja perjantaina pidin lepopäivän. Perjantain pisin liikuntasuoritus oli nelisenkymmentä minuuttia kävelyä töistä Kisahallille ja sieltä takaisin rautatieasemalle. Numeron haku sujui nopeasti. Vain Intersportin kassoille oli jonoa, ja niinpä päätin olla ostamatta mitään.

Lauantaina ehdin syödä aamiaisen lisäksi myös kevyen lounaan ennen kuin oli aika lähteä lähtöpaikalle. Tänä vuonna ajoimme sinne Peten kanssa pyörällä. Jalat lämpenivät siinä tosi kivasti, vaikka kyllä pienen verryttelyn teinkin vielä ennen juoksua. Kävimme stadionilla katsomassa maalisuoraa ja sieltä on yksi kuvakin:

Lähdimme Peten kanssa eri lähtöryhmissä; hän toisessa ja minä neljännessä. Pidin viime hetkeen saakka päälläni hupparia ja verkkareita, koska auringon mentyä pilveen ilma viileni nopeasti. Vähän ripsi vettäkin, mutta onneksi niin vähän ettei se kastellut. Puolisen tuntia ennen lähtöaikaa (15:30) vein vaihtovaatteet säilytykseen ja lähdin verrailemaan lähtöpaikalle. Varttia ennen lähtöä otin yhden geelin ja vettä.

Juoksin lyhythihaisessa Heltrin paidassa ja shortseissa. Vähän tuli kylmä lähtöä odotellessa ja jossain tuulisissa kohdissa matkan varrellakin, irtohihat olisivat voineet olla aika hyvä lisä garderoobiin.

Pääsin juoksemaan ihan hyvistä asemista samantien tavoitevauhtia 5:30. Ekalla huoltopisteellä otin pari mukillista urheilujuomaa, ja niiden juomisen ajan kävelin. Kaupunginteatterin mäessä näin ensimmäisen kerran Heltrin mahtavan kannustusporukan, ja siitä sainkin niin paljon virtaa, että loppumäki tuntui nousevan kuin loikalla. Hyvä meininki hymyilytti vielä pitkään.

Hieman ennen toista huoltopistettä Keskuspuistossa otin geelin ja huoltopisteeltä kaksi mukia vettä. Huoltopistelläkin kaikki näytti toimivan hyvin, urheilujuomat ensin värillisissä mukeissa ja sitten vesi valkoisissa. Selkeää.

Vauhti alkoi tuntua joskus 12 kilometrin juoksun jälkeen. Jaoin siinä mielessäni matkaa osiin ja päätin yrittää pitää vauhtia yllä seuraavalle huoltopisteelle Huopalahteen. Taas pari mukia vettä ja matka vie pitkälle kierrokselle lahden ympäri. Heti kun vauhtia alkoi hidastua, alkoi takaa tulla porukkaa ohi. Eihän siinä auttanut kuin yrittää piiskata jalat taas töihin.

18 kilsan jälkeen oli henkisesti helpompaa, kun sain ottaa viimeisen geelin ja maali häämötti jo ainakin mielessä. Sokerista, kofeiinista ja toisesta Heltrin kannustusporukan äänekkäästä ohittamisesta huolimatta kilsat 17-19 olivat minulla kisan hitaimmat. Se vähän auttoi, että tiesin reitin hyvin. Se on tuttu työmatkapyöräilyistä ja lisäksi olimme kisapaikalle saapuessamme ajaneet juuri sitä samaa viivaa pitkin.

Viimeisessä mäessä Stadionin kulmassa aloitin jo loppukiriä, kun voimia tuntui olevan. Mäen päällä oli taas tuttu ihminen kannustamassa, tuntui kivalta. Oli ihan mahtavaa saada juosta sisään maratonportista  ja sainkin Stadionilla juostuille viimeisille 200 metrille ihan mahtavan fiiliksen päälle. Maaliin saavuin, kun kellossa oli 1:57:08. Suunto näytti keskivauhdiksi 5:30, kuten pitikin. Viikko sitten juoksin puoli tuntia pari sekuntia kovempaa kilsavauhtia ja se tuntui paljon pahemmalta kuin eilinen puolikas.

Loppuaika on myös uusi ennätykseni reilun minuutin marginaalilla, kun pari vuotta sitten alimittaisella HCR:llä juoksemaani noteerausta ei lasketa. Siinäkin mielessä olen tulokseen tyytyväinen.

Luottokuvaajani Pete otti kuvan, kun kävelen maaliintulon jälkeen hakemaan juotavaa.

Juoksu Stravassa:



Paljon kiitoksia huippukannustuksesta reitin varrella, siitä sai aina lisää virtaa ja etenkin fiilistä!

3+1 juoksutekniikkavinkkiä

Juostessani viime viikolla vitosen testiä kannusti juoksuklubin Kimi minua huutamalla "työntöä, Pia, työntöä" ja heti tajusin mitä hän tarkoitti. Koska olin jo toiseksi viimeisellä kierroksella en ole varma, paraniko juoksuasento puhumattakaan vauhdista mutta ainakin yritys oli kova.

Kaikista vuosien varrella käymistäni juoksukouluista minulle on keskeisimpinä juttuina jäänyt mieleen nämä kolme asiaa: 

1. Pää pystyyn. Älä katsele jalkojasi, katso eteenpäin ja ylämäessä vielä mäen päälle. Juoksuasento paranee heti ja henki kulkee paremmin. 
2. Kädet mukaan hommiin. Pidä kädet noin 90 asteen kulmassa ja liikuttele niitä edestakaisin hyvällä frekvenssillä, niin jalatkin seuraavat mukana. Mahdollisesti samalla askel hieman lyhenee ja osuu paremmin kropan alle. Varsinkin ylämäissä ja väsyneenä tämä kyllä toimii. Yritän myös välttää sitä, että kädet heiluvat kropan edessä. Sivulla niiden pitäisi olla ja mahdollisimman rentoina.
3. Työntöä, työntöä. Käytä koko jalkapohjaa hyväksesi, pyri työntämään vielä varpaillakin itseäsi eteenpäin. Yhdessä jalka-analyysissä pari vuotta sitten selvisi, etten edes seistessä laittanut painoa vasemman jalan varpaille lainkaan. Tätä olen yrittänyt parantaa ja juostessa myös tietoisesti miettiä.

Pystyn juostessa nipinnapin pitämään mielessä ylläolevat jutut, mutta en välttämättä ihan samanaikaisesti. Onneksi pitemmillä lenkeillä on aikaa ajatella. Perjantaina ja lauantaina lyhyehköillä lenkeillä sain  frekvenssin eli askeltiheyden hienoiseen noususuhdanteeseen varsinkin tuon kakkosvinkin avulla. Suunto Ambit2 S mittaa nykyään myös askeltiheyttä, mikä on kyllä ollut hyvä muutos. Muuten sitä ei tulisi seurattua.

Ja vielä viimeiseksi bonusvinkki: Vedä vatsa sisään. Tästä on hyviä esimerkkejä kuvineen Kinetic Revolutionin sivuilla. Pieni juttu, suuri merkitys juoksuasennolle.  Sivustolla on muutenkin lukuisia hyviä videoita ja ohjeita mm. juoksijan venytyksiin ja juoksutekniikkaan. Tätä venytystä kokeilin pari iltaa sitten ja taidan yrittää muistaa sen jatkossakin. Nelisen vuotta sitten osallistuin Jamesin täällä Espoossa pitämälle juoksuklinikalle, ja tykkäsin siitä kovasti. Sen jälkeen hän ei ole tänne Pohjolaan pyynnöistä huolimatta tullut. Toistaiseksi täytyy siis tyytyä nettivinkkeihin. Kannattaa käydä tutustumassa!

Lauantain lenkillä juoksin puoli tuntia puolimaratonin tavoitevauhtia, ei tuntunut yhtään kevyeltä. Saa nähdä, miten käy lauantaina Helsinki City Runissa! Lähden vihreässä ryhmässä tavoittelemaan kahden tunnin alitusta ja uutta ennätystä, jos kaikki loksahtaa kohdalleen. Ennätyksen tavoittelussa ei ehkä kamalasti auta se, että eilinen kolmen tunnin pyörälenkki venähti viisituntiseksi. 

Lauantain juoksu Stravassa:



Yksissä liikennevaloissa piti vähän juosta ympyrää Tapiolassa, kun veto oli kesken ja liikennevalot punaiset.

Kaukomara Bloglovin'issa

Follow my blog with Bloglovin

Keuhkojen tuuletusta

Maanantaisen standardilepopäivän jälkeen olin tiistaina taas tiukan paikan edessä kun ohjelmassa oli 2x10 km tempo pyörällä. Työpäivän jälkeen nostettiin pyörät auton katolle ja huristeltiin Oittaalle. Sieltä on noin 20 minuutin kevyt pyörittelymatka Röylän tempon lähtöpaikalle.

Lähdössä Oittaalta Röylään.

Temporeitillä ei ole juurikaan ihan tasaista kohtaa, vaan se on sellaista lievästi kumpuilevaa maantietä. Vaihteita sai vaihdella, ja silti joissain kohdissa tuntui että vauhti pysähtyy lähes kuin seinään. Ekalla yrittämällä aika painui yli 19 minuutin, ja toisella kierroksella pienen palauttelun jälkeen yritin ajaa rennommin, tuloksena vielä huonompi aika. 

Tekisi jo mieli uimaan, mutta taitaa vesi olla vielä melko kalsaa.

Ilmeisesti lähdimme vähän väärästä paikasta, kun Stravassa Röylän tempo-segmentin aika oli vähän itse mittaamaani parempi. Vaikkei niillä ajoilla niin kamalan paljon väliä ole, olisihan se kiva aina vähän omia ennätyksiä parantaa.

Ennätyksen parantamista yritin myös eilen, kun Juoksuklubilla oli testi-ilta Otaniemen urheilukentällä. Tempo oli verottanut voimia sen verran, että tyydyin juoksemaan vitosen kympin sijaan. Edellinen noteeraus ratavitoselta oli lokakuulta, ja kuten silloinkin, lähdin hakemaan 25 minuutin alitusta. 

Otaniemen kentällä satoi. Kengät kastuivat.

Alussa vauhti karkasi vähän liian kovaksi ja hiljeni sitten pikkuhiljaa sellaiseen mukavaan matkavauhtiin, jota kuvittelin voivani juosta loppumatkan. Mikä ihme siinä on, etten pysty pitempään puristamaan, vaan tyydyn juoksemaan niin että juoksu on koko ajan kontrollissa? Vasta parisataa metriä ennen maalia annoin itselleni luvan aloittaa loppukirin ja sainkin vauhdin taas nostettua tavoitetasolle.  Vähän raastamiselta se juoksu tietysti tuntui näinkin, mutta aika ennakoidun mukaisesti tuntuvat nämä testit minulla menevän. En uskalla lähteä ylittämään itseäni ihan oikeasti. 

Ennätys parani kuitenkin 7 sekuntia, ja on nyt 25:10. Ehkä ensi kerralla uskallan vähän heittäytyä ja pääsen alle 25 minuutin.

Mökkireissun vikat päivät

Olipa ihanaa viettää mökillä kolme kokonaista päivää nyt vappuviikonloppuna! Sitä ennen meillä olikin ollut mökillä käymisessä useamman viikon tauko, kun viikonloppuisin on ollut aina jotain muuta ohjelmaa.

Uimaan ei vielä menty, mutta kävimme kyllä juoksemassa ja toisellakin pitkällä pyörälenkillä. Lauantaiksi oli luvattu sateista säätä, mutta sateet alkoivatkin ennustettua myöhemmin eli vasta alkuiltapäivästä. Hyvin ehdin käydä lenkillä hyvän sään aikana. Ohjelmassa oli puolimaratonvauhtista juoksua, ja kylläpäs se tavoitevauhti tuntui kovalta väsyneillä jaloilla.

Pete ajoitti oman juoksutreeninsä samaan aikaan, ja teimme yhdessä vielä 30 minuutin vatsa- ja selkälihastreenin terassilla. Alun pitojen jälkeen ehdotimme vuorotellen sopivia liikkeitä ja teimme kutakin 40 sekuntia ja pidimme lepoa 20 sekuntia. Olin kevään aikana vähän harkinnut TRX.nauhojen ostoa, mutta kyllä se oman kehonkin paino näköjään riittää hyvään treeniin.

Sunnuntaina ajoimme taas pyörillä, nyt vanhan Turuntien pohjoispuolellla. Kivoja pieniä teitä löytyi, eikä tuolla suunnalla ole juurikaan liikennettä. Vain yhden pienen stressaavan pätkän jouduimme ajamaan Porintien vartta. Tasainen oli asfaltti ja leveä piennar, mutta ihan liikaa autoja minun makuuni. Pian käännyimmekin hiljaisemmalle paikallistielle.

Lenkin loppupuolella alkoi tulla vettä ja samalla myös kylmä, kun vaatteet kastuivat. Välillä sade taukosi vain alkaakseen taas pian uudelleen. Olin edellisellä viikolla ostanut vedenkestävät sukat juoksuklubin sateisia treenejä varten, ja ne olivat kyllä todella kivat ja lämpimät myös pyöräilykengissä. Oikeasti kylmä tuli vasta, kun piti alkaa laittaa pyörää autoon ja odotella suihkuun pääsyä.

Vappupallolenkki Stravassa (nousumetrit eivät pidä paikkaansa):

KOM & QOM

Suomusjärvelle saakka piti lähteä, jotta löytyi Strava-segmentti, jossa meidänkin vauhdeilla pärjää. Pete on nyt Karjalohja-Suomusjärvi KK -segmentin KOM (King Of the Mountain) ja minä QOM (Queen Of the Mountain). Eikä ollut edes itse luotu segmentti, vaikka siihenkin pitää varmaan jossain vaiheessa turvautua päästäkseen tuloslistan kärkeen, kun Strava-käyttäjien määrä kasvaa Suomessakin. Eipä tuolla 19 kilsan pätkällä ollut kuin kaksi aikaisempaa noteerausta muutenkaan, ja minä olin ensimmäinen sen ajanut nainen. Eipä siis ihme, että olin myös nopein.

Täytyy nyt tosiaan opetella se segmenttien teko, kun täällä mökin suunnalla ei niitä niin kamalan montaa näytä valmiina olevan. Ainakin ne tavallisimmat lenkit tai edes niiden kiinnostavimmat pätkät voisi tehdä segmenteiksi, jotta aikoja olisi helppo verrata aikaisempiin ja muiden noteerauksiin samoilla reiteillä.

Meillä oli treenisuunnitelmissa tälle päivälle parin tunnin pyörälenkki, ja ylämäet piti ajaa reippaasti. Niinpä Pete suunnitteli meille reitin, jossa oli ihan kivasti mäkeä. Yhteensä nousua kertyi Ambitin mukaan reilut 500 metriä. Ajoimme Kasvihuoneilmiöltä Saukkolaan, sieltä Karjalohjalle ja edelleen Suomusjärven kirkonkylään, josta vanhaa ykköstietä takaisin Kasvihuoneilmiölle.

Ennen lenkkiä minun piti vaihtaa eturengas, se kun oli tyhjentynyt yön aikana. En meinannut millään saada rengasta vanteelta, ja hermo meinasi mennä yrittäessä. Toinen ongelma ilmeni, kun yritin täyttää saada uuteen renkaaseen ilmaa hiilidioksidipatruunalla. Sekään ei onnistunut kun en saanut osia tarpeeksi tiiviisti kiinni venttiiliin. Ilmaa meni muuallekin kuin renkaaseen, ja lopulta piti turvautua jalkapumppuun.

Minun on nyt vain kerta kaikkiaan vaihdettava se rengas niin monta kertaa, etten hermostu jos joudun tekemään saman kisassa. Varmuuden vuoksi aion ottaa mukaan myös pienen taskuun sopivan pumpun, vaikka osaisinkin käyttää niitä patruunoita, joilla homma käy  onnistuessaan tosi sukkelaan. Minulle ei saa käydä niin, että rengas puhkeaa enkä saa enää uutta alle. Olisi kamalaa, jos vuoden valmistautumisen jälkeen kisa katkeaisi johonkin niin typerään juttuun.

Ajoin nyt ensimmäistä kertaa pyörälläni, johon on vaihdettu uudet kompaktikammet. Samalla huollossa meni uusiksi melkein koko voimansiirto, kun vaihtoon menivät myös takapakka ja ketjut. Mäkisellä reitillä tulivat kaikki vaihteet käyttöön jo heti ekalla lenkillä. Kyllä nyt kelpaa ajella!

Kelikin oli yllättävän lämmin, ajaessa tuli siis oikein hiki. Hanskat olivat liian paksut, kädet kuumenivat ja piti pysähtyä, että sain otettua geelin noin tunnin ajon jälkeen. Onneksi Pete lähtiessä vähän kyseenalaisti kenkien neopreenisuojien pukemista, muuten olisivat varmasti varpaatkin hikoilleet. Nyt sentään niillä oli mukavat oltavat.

Meillä on tänään juhlapäivä. Tapasimme teekkarikaverini, nykyisen mökkinaapurimme vappubileissä ensi kertaa 28 vuotta sitten. Viikon tapailun jälkeen tuli ensimmäinen jännä paikka, kun Pete lähti keikkamatkalle New Yorkiin viikoksi. Paluunsa jälkeen jatkoimme onneksi siitä mihin jäimme, ja nyt joitakin vuosia myöhemmin vietämme tässä Strava-kuninkaallisessa perheessä reilun kuukauden sisällä vielä sekä Peten että molempien lastemme synttäreitä. Kuopuksemme täyttää 18 vuotta ja armeijassa oleva upseerioppilaamme pyöreitä, 20. Ai niin ja 22-vuotishääpäiväkin on tulossa. Skool!