Tykkään tehdä Exceleitä, ja Kiskon jälkeen intouduin laittamaan kaikkien kuuden kisan osuus- ja loppuajat samaan taulukkoon. Yleensä en ennen kisaa aseta itselleni mitään tavoiteaikoja eri osuuksille, mutta näin jälkikäteen on ihan kiva katsoa, mihin suuntaan oma suoritus on kehittynyt.
Uinnin tarkka mitta on varmaan aina vähän sinnepäin ja riippuu myös omasta suunnistustaidosta. Vuonna 2014 uitiin vain kilsa kun vesi oli kylmää. Käytin taulukossa tuon vuoden uintiajalle kerrointa 1,5, jotta sain sen vertailukelpoiseksi.
Pyörällä ajettiin vuonna 2010 ja 2011 eri reittiä kuin viimeisenä kolmena vuotena. 2010 ajettiin kaksi kierrosta ja 2011 muistaakseni reitti ajettiin kyllä yhtenä kierroksena kuten, mutta päätieltä poikettiin jollekin huonompikuntoiselle sivutielle.
Ja onhan mun varusteetkin muuttuneet moneen otteeseen. Ainakin kolmella eri märkäpuvulla olen Kiskossa uinut, ja kahdella pyörällä ajellut. Kalusto on tietysti kehittynyt parempaan suuntaan vuosi vuodelta.
Nopein uinti+ T1 näyttää olleen jo heti vuonna 2010 (26:27), olisikohan ollut vähän liian lyhyt rata vai uimarilla silloin kaikki pelissä? Toiseksi paras aika tuli tänä vuonna, 29:02. Uinnissa ja ekassa vaihdossa ei kuitenkaan montaakaan minuuttia voi voittaa, ja uinti on sujunut minulla kohtuullisesti alusta asti. Toki ensimmäisinä vuosina olin sen jälkeen jo lähes näännyksissä, kun en osannut jakaa voimia oikein koko matkalle.
Pyörällä aika on pudonnut viidessä vuodessa yli 14 minuuttia. Tosin reittiennätys nykyisellä reitillä tuli jo 2013, ja siitä olen nyt parina viime vuonna jäänyt nelisen minuuttia. Aika hyvä pyöräboogie taisi silloin olla päällä. Tänä vuonna sentään ajoin noin puoli minuuttia nopeammin kuin viime vuonna... Aika pienestä pitää näköjään osata iloita!
Juoksuani olen parantanut viidessä vuodessa vielä pyöräilyäkin enemmän, 19 minuuttia (1:17 - 0:58) täysin samalla reitillä. Ensimmäisissä kisoissa jouduin kävelemään pitkät pätkät, ja se näkyy tietysti suoraan loppuajoissa. Pieni harmituksen aihe on se, että tänä vuonna juoksin minuutin hitaammin kuin viime vuonna. Kolmessa viimeisimmässä kisassa olen sentään alittanut tunnin maagisen rajan.
Maaliin pääsin tänä vuonna puolisen tuntia aikaisemmin kuin viisi vuotta sitten. Kolmen viime vuoden loppuajat ovat tasaisen tarkasti minuutin sisällä, 2:54-2:55.
Omian kehityskohteita tässä tulee väistämättä mietittyä. Pyörällä minun pitäisi ajaa aggressiivisemmin. Nyt kun minut ohitetaan, jätän eteen 10 metriä tilaa ja eiköhän siihen joku tai jotkut taas jostain takaa tule. Taas pitää himmata ja jättäytyä. Kun tämä toistuu riittävän monta kertaa eikä ohittajien vauhti lopulta ole niin kovin paljon omaani kovempaa, ei omasta ajosta tahdo tulla mitään ja tulee ajettua alakanttiin liian alhaisella sykkeellä. Ihan omaa syytä tämä kaikki, pitäisi vain ajaa rohkeammin kovempaa.
Mulla on ollut ja on edelleenkin samaa ongelmaa pyöräilyssä, mutta oon vähän jo oppinut ja kehittynyt ajamaan reippaampaa. Ennen olin tosi hissuttelija. =) Kyl tää tästä pikku hiljaa. =)
VastaaPoistaJoka kisassa on aina mahdollisuus parantaa tätäkin asiaa, onneksi!
Poista