keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Valmistautumista Joroisiin

Maanantaina kävimme kotoa pyörillä Helsingissä. Ajoimme Kauppatorille ja sieltä jatkoimme matkaa vesibussilla Lonnaan lounaalle. Paikka oli hieno ja ruoka todella herkullista, kannattaa käydä kokeilemassa! Maastopyörässäni on sellaiset klossit, että jalka pääsee liikkumaan melko paljonkin, ja oikea polvi taisi olla vähän huonossa asennossa, sillä se kipeytyi vajaan parin tunnin pyöräilyistä.

Eilisessä puolentoista tunnin pyörä-juoksu -kombossa Oittaalla polveen ei sattunut, mutta treenin jälkeen se tuntui taas kipeältä. Noh, onneksi on luvassa vähän kevyempi viikko ennen Joroista, eiköhän se ehdi tässä parantua ihan hyvin.

Tulimme taas pariksi päiväksi mökille kahdestaan. Kyllä tuntuu kummalta, kun täällä on niin hiljaista ilman lapsia, ihan tulee jo ikävä niitä entisiä pikkuihmisiä. Poikamme on edelleen intissä ja pääsee lomalle huomenna kolmen viikon Hamina-putken jälkeen. Tytär on Göteborgissa pelaamassa jalkapalloa. Eilen koettiin sellainenkin ihmeellisyys, että seurasimme live stream -lähetyksessä, kuinka joukkueensa HooGee voitti chileläisen vastustajansa 4-0. Tekniikka tosiaan on ihmeellistä!

Tänään aamulla kävimme uimassa parin kilsan lenkin. Järvi oli peilityyni ja aurinko paistoi, aika harvinaiset olosuhteet tänä kesänä. Pyysin Peteä ottamaan videolle tämän hienon killeri-uintidrillin ennen kuin lähdimme uimaan matkaa:


Muistan, kuinka uintivalkku Krista teetti killeriä Heltrin lauantai-uinneissa Malmilla ekaa kertaa joitakin vuosia sitten. En päässyt yhtään eteenpäin, kun väkisinkin aloin potkia jaloilla. Silloin päätin, että tämän vielä opettelen ja nyt se sujuu jo kivasti ilman märkäpukuakin. Vartolonhallinnasta siinä taitaa etupäässä olla kysymys, ja siksi sen opettelu tuntuikin niin kiehtovalta haasteelta.

Syömisistä aion pitää erityisen hyvää huolta ennen kisaa, ja jonkin verran juon myös maltolla terästettyä vettä tänään ja huomenna. Huomenna palaamme Espooseen pakkailemaan, ja perjantai-aamuna lähdemme ajamaan Joroisiin.

Joroisissa olisi taas kiva alittaa kuusi tuntia. Kaksi vuotta sitten se onnistui (5:49), viime vuonna meni kolme minuuttia yli. Saa nähdä, miten käy tänä vuonna! Jos pyörään menee kolme tuntia ja risat, juoksuun kaksi ja risat, niin uintiin saisi mennä reilut puoli tuntia. Siihen vielä vaihdot päälle niin aika nappiin pitää osua jos kuusi tuntia alittuu. Siitä kuitenkin lähdetään että nappiin menee ja tulee vielä bonuksena huima superkompensaatio ennen Köpiksen Ironman-kisaa!

2 kommenttia: