perjantai 18. joulukuuta 2015

Kiirettä ja onnea

Melko kiivastahtista on meno ennen joulua. Tuntuu, että pää on vielä viime viikossa. Poikakin kotiutui eilen armeijasta, vaikka alkuviikosta jotenkin ajattelin, että se päivä koittaisi vasta ensi viikolla. Hienoa oli kuitenkin olla mukana upseerikokelaiden ylentämistilaisuudessa Santahaminassa. Tuli oikein juhlallinen ja isänmaallinen olo. En ollut tiennytkään, että tasavallan presidentti ylentää kaikki reservinkin upseerit, sitä hommaa ei ole delegoitu alemmaksi. 

Silmäkulmani kostuivat prikaatikenraalin puhuessa kauniisti nuorille nais- ja miesvänrikeille ja meille omaisille. On vaikea pukea sanoiksi sitä tunnetta, jonka koin. Siinä oli yhtä aikaa onnea, ylpeyttä, kiitollisuutta ja haikeuttakin. Hieno poika. Ja vähän kliseisesti - miten nopeasti nämä vuodet ovatkaan vierineet. 

Tässä kuvassa olemme Santahaminan portilla viime viikonloppuna, kun edessä oli enää neljä aamua.



Treeniohjelmaa olen säntillisesti noudattanut, vaikka välillä onkin vähän tiukkaa tehnyt. Joskus on tarvittu vähän enemmän psyykkausta ja tsemppausta sekä itseltä että puolisolta. Keskiviikkona lähdin juoksemaan tunnin lenkkiä, vaikka ennen sitä olinkin jo ehtinyt vähän sohvalla viivähtää. Olisipa ollut helppoa jäädä siihen, onneksi Pete tuli kotiin ja sai minut liikkeelle. Kyllä siinä trikoita päälle kiskoessa alkoi vähän jo tehdäkin mieli juoksemaan.

Paikka paikoin oli jo vähän liukasta, ja vauhdin ylläpitäminen tuntui siksi työläältä. Se hyvä puoli näissä pimeissä keleissä on, että sykemittarin valot voi koko ajan pitää yö-asennossa - eipä tule ainakaan viikolla valoisaan aikaan juurikaan treenattua. Viikonloppunakin kolmen tunnin maastopyöräilylenkillä
 voi hyödyntää melkein täysimääräisesti päivän valoisat tunnit.

Otaniemessä on isot remontit meneillään, ja bussipysäkkejä ja jalkakäytäviä siirrellään tämän tästä. Lähes pilkkopimeässä ei ole ihan kauhean helppo huomata, että jalkakäytävä ei jatkukaan tien toisella puolella. Jokunen vuosi sitten minulla oli juostessa aina valo kiinni hihassa, mutta nyt olen jonnekin sen hukannut enkä ole löytänyt uutta. Valo olisi kyllä tarpeen näillä keleillä, ei tahdo ihan heijastin riittää.

Eilen on taas Heltrin torstai-uinti, toistaiseksi viimeistä kertaa. Valmentaja vaihtuu enkä enää jatka samassa ryhmässä. Nyt on aika kokeilla jotain muuta. Aika näyttää, mitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti