Pete ajoi oman FTP-testinsä eilen, minä siirsin omani tälle päivällä. Aamulla annoin itselleni tunnin aikaa vamistautua henkisesti (=löhötä), ja sitten oli aika ryhtyä hommiin. 10 minuutin verran jälkeen ajoin 5 minuuttia "allout", ja sitten vielä toiset 10 minuuttia verraa ennen itse 20 minuutin testiä. Ikkuna oli taas raollaan, juomapullo paikallaan ja musiikit korvissa eli kaikki olosuhteet samoin kuin edellisellä testikerralla noin kuukausi sitten.
Samalla, kun olo ajaessa muuttuu pikkuhiljaa tukalammaksi, mieli hakee kaikenlaista muuta ajateltavaa ja hyviä syitä siirtyä edes pieneksi hetkeksi johonkin korvaavaan tekemiseen. Niinpä kymmenen minuutin kohdalla join pari kulausta vettä, kun suuta kuivasi. Se oli iso virhe, sillä vesi oli tulla samantien ylös. Pari kertaa lankesin pyyhkimään hikeä ja vaihtamaan biisin seuraavaan iPodista. Ikkunaa en sentään noussut avaamaan isommalle, vaan tyydyin siinä lähtötilanteeseen.
Onneksi se 20 minuuttia kestää vain 20 minuuttia. Watit alkoivat uhkaavasti tippua, ja lopulta sain niitä kasaan kuusi enemmän kuin edellisellä testikerralla. Keskisyke oli yhden lyönnin alempana. Kai se tulos oli ihan ok. Testin jälkeen ajoin vielä 10 minuutin loppuverran.
Testin jälkeen söin banaanin ja kävin Tapiolassa uimassa pitkästä aikaa. Nopeiden uimareiden radalla oli vaihtelevasti tilaa, kun muita uimareita tuli ja meni. Useimmat antoivat nopeammille tilaa päädyssä pyytämättä. Ihan mukavasti sain uitua 3,3 kilsan treenin, vaikka kroppa kävi vielä niin kuumana, että välillä piti ottaa uimalakki pois ja viilentää päätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti