Katsoin Movescountista samalla myös kahden edellisen vuoden marraskuiden treenit. Kolmen vuoden takaiset ovat Polarin nettipalvelussa, mutta niitä on niin vähän etten tainnut ihan kaikkia kirjata.
Päättyneen kuukauden aikana tuli liikuttua yhteensä 36 tuntia, lisäystä edellisvuoteen vajaat kaksi ja toissa vuoteen vajaat neljä tuntia. Näissä luvuissa on mukana myös satunnainen työmatkapyöräily, mutta ei esimerkiksi satunnaisia joogatunteja.
Piikkipaikalla viime kuussa oli kuntosaliharjoittelu, noin 12,5 tuntia. Painonnostoa ja triathloniakin harrastanut PT teki meille treeniohjelman, jota olemme säntillisesti noudattaneet. Vain sen Teemun ehdottaman muutoksen teimme, että 3x10 -sarjojen sijaan olemme tehneet 2x20-sarjat.
Kuntosalilla. |
Viime viikolla tapasimme PT:n toisen kerran, ja sainkin hyviä vinkkejä selän säästämiseksi. Se on nyt jonkin aikaa ollut aika kipeä, mikä johtunee lisääntyneestä salitreenistä sekä viisi vuotta sitten todetusta välilevyn rappeumasta ja liikakasvusta. Liikkeiden kanssa pitää olla supertarkkana. En mene enää kyykyssä ihan niin alas kuin aikaisemmin, ja yhdessä jumppapalloliikkeessä pitää varoa ettei lantio pääse putoamaan.
Hopealle treeniin käytetyssä ajassa kiri pyöräily, 10 tuntia ja vartti. Muutamana sunnuntaina olemme käyneet pitkällä lenkillä maastopyörällä, ja pari kertaa olen ajanut pyörällä töihin. Viime vuonna pyöräilin marraskuussa vajaat neljä tuntia ja toissavuonna 11 ja puoli. Silloin oli mukana työmatkapyöräilyä enemmänkin.
Matkalla töihin. Kotiinpäin ajaessa lampusta loppui akku ihan yllättäen. Noloa. |
Altaassa vierähti melkein yhdeksän tuntia, mikä oli yli kolme tuntia vähemmän kuin vuosi sitten ja noin puoli tuntia vähemmän kuin 2013. Alkukuusta oli vähän uppotukkimainen olo altaassa, mutta parilla viime kerralla on jo kulkenut kevyemmin. Kroppa alkaa ehkä jo tottua salitreeneihinkin, eikä mene niin helposti jumiin. Uintikertoja on viikossa ollut keskimäärin kaksi, joista toinen on ollut Heltrin 75 minuutin ohjattu vuoro.
Juoksussa oli tosi iso pudotus viime vuoden yli 11:stä tunnista vajaaseen neljään. Viime vuoden isot määrät selittyvät Espoon Tapioiden Juoksuklubilla, jonka treeneihin viime vuonna osallistuin. Silloin taisi loppuvuodesta tulla akilleksetkin jo kipeiksi, kun treeneissä juostiin aina kovaa Esport Arenan kovalla radalla. Tänä vuonna ei vielä ole ollut jalkaongelmia.
Hännänhuippuna lajilistalla on traineri, kun sitä lajia on kertynyt vain vajaat pari tuntia, yli puolet vähemmän kuin viime vuonna. Varmasti tuo lisääntynyt maastopyöräily hieman kompensoi vähentyneitä traineritunteja. Ainakin pää kestää ulkona ajelua paljon paremmin. Toisaalta nyt wattimittarin myötä tuntuu siinä traineriajelussakin olevan enemmän järkeä.
Töissä olen pitänyt veden juomisesta aikaisempaa parempaa huolta. Juon aamu- ja iltapäivällä ainakin puoli litraa vettä, usein enemmänkin. Aamupäivällä laitan veteen kofeiinipitoisen elektrolyyttitabletin, iltapäivällä juon sen raakana. Teen juomista olen vähentänyt kahteen kuppiin päivässä.
Marraskuussa tein myös ensimmäisen FTP-testini omalla pyörällä ja juoksin ennätykseni 30 minuutin juoksutestissä. Olen iloinen, että olen saanut treenailla terveenä. Toivottavasti sama hyvä tahti ja tuuri jatkuu myös joulukuussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti